Vieläkö jollekin tulee Valitut Palat
Muistan kun penskana yritin lukea näiden lässyn-lässyn juttuja ja koitin repiä huumoria maailman huonnoimmista Sotilashuumori -palstoista. Silloin aloin hämärästi ymmärtää mitä on huono kirjallisuus.
Kommentit (16)
Mä luin lapsena niistä aina niitä jännittäviä tositarinoita. Yleensä jenkeissä tapahtuneita. Muistaako kukaan? Nämä taisi olla joskus ihan 2000-luvun alussa kun olin 10-13 v.
Onhan se vanha ja väsähtänyt. Ihme juttu, että ilmestyy edelleen.
Joskus on ollut oikeaakin asiaa. Aikoinaan tutustuin vasta vangitun Ted Bundyn tekemisiin sitä kautta (meille ei tilattu, mutta eräs vanha tuttava lahjoitti omiaan). Siinä kääntyi väkisinkin vatsa toisinpäin.
Minäkin luin valittuja paloja 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa ollessani varhaisteini/teini-ikäinen. Silloin ne olivat mielestäni mielenkiintoisia. En ole sen jälkeen lukenut valittuja paloja.
Mun isälle tuli se varmaan 30v., jostain 70-kuvulta asti. Mä luin ihan innoissani siitä kaikkia traagisia ihmiskohtaloita kun olin teini-ikäinen. Aikuisena ne samanlaiset tarinat ei enää oikein iskenyt kipinää.
Eipä ole pariin vuosikymmeneen tullut luettua. Ne oli kyllä aika hyviä, kun siellä oli niin monenlaista juttua, eikä siihen aikaan olisi jaksanut keskittyä mihinkään tiiliskiviromaaneihin.
Tilasin juuri vuodeksi kun iski nostalgian kaipuu. Isälle tuli aikoinaan . M38
Vanha äiti tilaa sen mulle kun haluaa bondata. Jotenkin yritin sanoa että sitä yksinkertaista tekstiä vois lukea ruotsiksi tai englanniksi, mutta hänen mielestään se pitää tilata suomeksi. en ole kaikkea lukenut.
Toista oli ennen nettiaikaa.
Eräs juttu chileläisestä Daniela Garciasta oli kyllä vakuuttava. Lääkiksen opiskelija menetti onnettomuudessa kaikki raajansa mutta kuntoutui ja valmistui lääkäriksi. En ole muualla kuullut tuota tarinaa.
Ei tule.
Mutta toisinaan lainaan noita lehtiä kirjastosta, muiden lehtien ohella.
Vaihteeksi kivaa ja muistorikasta lueskella niitä, tiede-ja tietokonelehtien ohella.
Kotiini tuli Valitut Palat 70-luvulla, luin sen hauskoja ja jännittäviä juttuja ollessani 13 v.
Mummulle tuli Valitut Palat 80-luvulla. Niissä oli jotain tosi raflaavia juttuja, joita vähän jännitti lukea! Luulin, ettei sitä enää julkaista?
Sieltä tulee aika ajoin kilpailukirjeitä. Olen osallistunut niihin 40 vuoden ajan voittamatta mitään. Onko joku voittanut niistä?
Joskus vuosia sitten tuli luettua sukulaisten kesämökiltä löytyneitä 50-luvun Valittuja Paloja. Ihan hupaisia.
VALITUT PALAT OLI IHAN PARAS LEHTI!!!! LUIN NIITÄ AINA MÖKILLÄ :333333
Vierailija kirjoitti:
Vanha äiti tilaa sen mulle kun haluaa bondata. Jotenkin yritin sanoa että sitä yksinkertaista tekstiä vois lukea ruotsiksi tai englanniksi, mutta hänen mielestään se pitää tilata suomeksi. en ole kaikkea lukenut.
Toista oli ennen nettiaikaa.
Eräs juttu chileläisestä Daniela Garciasta oli kyllä vakuuttava. Lääkiksen opiskelija menetti onnettomuudessa kaikki raajansa mutta kuntoutui ja valmistui lääkäriksi. En ole muualla kuullut tuota tarinaa.
Mistä saisi tilattua Valitut Palat englanniksi kotiin kannettuna?
Tosiaan, silloin 35 vuotta sitten Valitut Palat taisi tulla kaikille. Luin sitä lapsena. Sotilashuumoria en koskaan lukenut.