Huomenna on pizzaperjantai. Miten tehdä sairaan hyvää kotiktoista pizzaa?
Kyllä mä toki sellaista peruslättyä osaan tehdä ja tomaattikastikkeenkin keitellä. Ei se silti mikään tajunnanräjäyttävä ole koskaan.
Mikä on vinkkisi törkeän hyvään pizzaan, mikä on se juju ja mitä täytteitä sun parhaassa taidonnäytteessäsi on?
Kommentit (18)
Vaatii pizzakiven, jotta pizza kypsyy pohjasta käsin eikä "ilmasta". Pizzan a ja o ovat raaka-aineet. Eli kaikki tuoretta eikä mitään säilykkeitä.
ostat sellaisen pizzakiven. tulee ihan kuin pizzerian pizzaa. ainoa hankaluus on saada uunivalmis pizza tulikuuman kiven päälle ehjänä...
Mulla nämä:
Pizzakivi (ostin halpiskiven kympillä)
Superlöysä taikina jotta saa ohuen pohjan. Teen niin nestemäisen taikinan, että joudun kauhomaan sen leivinpaperille.
Pizzapohjaan laitan vain ihan pikkuisen nokareen hiivaa, siis alle 10g. Sitten 5dl vettä, vähän suolaa ja jauhoja niin että tulee sellaista sopivan tuntuista. Taikina nousee puolisen tuntia, ja sillä välin pizzakivi kuumenee uunissa.
Pohja kauhotaan leivinpaperille, päälle tomaattipyrettä (johon olen sekoittanut valkosipulia) ja sen päälle ihan hieman juustoraastetta koostumusta parantamaan. Sitten täytteitä maltillisesti, itse laitan yleensä vähän chorizoa ja salamisiivuja ja siihen päälle mozzarellaa. Pikainen siirto pizzakiven päälle ja kiertoilmalle pöhisemään. Pizza on valmis alle viidessä minuutissa, ja uunista tultua pirskotan päälle hiukan oliiviöljyä, lisään ilmakuivatun kinkun ja rucolan ja heti tarjolle.
Tuolla pizzapohjan nestemäärällä tulee neljä pyöreää pizzaa.
Minä tein kerran täällä blogissa olevalla ohjeella ja siitä tuli sairaan hyvää http://kaljamahalady.blogspot.fi/p/ruokaohjeet.html#pizzat Ei kyllä mikään pikaruoka tuollainen pizza. Tein sellaisen margherita pizzan, ei ollut 00 jauhoja vaan tein hiivaleipäjauhosta, mutta kohotin pitkään ja käytin paistolevyä.
Olin juuri "pizzakoulussa" ja opin pari juttua - ohuenohyen lätyn pinnalle vain tomaattikastike ja juustot. Sitten uuniin n 300 astetta ja 3-4 minuuttia. Sen jälkeen täytteet esim artisokkaa, parmankinkkua ja rucola. Tai mitä kukakin haluaa
Järjettömän rapea ja hyvä pizza!
Paras pohja tulee Myllyn Paras Pizzajauholla. Ei tarvitse lisätä kuin vettä ja hiivaa. Todella maukas jauhoseos. Minä laitan aina mozzarellaa paloina pizzaan riippumatta mitä muuta täytettä siinä on.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 21:00"]
Olin juuri "pizzakoulussa" ja opin pari juttua - ohuenohyen lätyn pinnalle vain tomaattikastike ja juustot. Sitten uuniin n 300 astetta ja 3-4 minuuttia. Sen jälkeen täytteet esim artisokkaa, parmankinkkua ja rucola. Tai mitä kukakin haluaa
Järjettömän rapea ja hyvä pizza!
[/quote]
Ja vielä vinkki kotiuuniin - tehkää pizza sillä alumiinipellillä ilman paperia!
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 21:01"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 21:00"]
Olin juuri "pizzakoulussa" ja opin pari juttua - ohuenohyen lätyn pinnalle vain tomaattikastike ja juustot. Sitten uuniin n 300 astetta ja 3-4 minuuttia. Sen jälkeen täytteet esim artisokkaa, parmankinkkua ja rucola. Tai mitä kukakin haluaa
Järjettömän rapea ja hyvä pizza!
[/quote]
Ja vielä vinkki kotiuuniin - tehkää pizza sillä alumiinipellillä ilman paperia!
[/quote]
Minusta taas, jos ei ole pizzakiveä, paljon parempi on käyttää paperia, mutta niin että se pizza laitetaan kuumalle uuninlevylle papereineen. Suurin ongelma kun kotiuunin pizzanpaistossa on se, jos se levy on kylmä. Ei oikein toimi nopean kypsennyksen kanssa se että alussa pohja on huoneenlämpöinen ja metallinen levy pitää sen pitkään viileänä. Leivinpaperin kanssa pizzza on helppo nostaa kuumallekin pellille ja sitten pelti uuniin.
Pizzapohja kaulitaan ohueksi. Ja vielä ohuemmaksi. Ei nyt ihan läpi saa näkyä kuitenkaan. Uuni 250 astetta (tai niin kuuma kuin lähtee), paistoaika onkin sitten vain jonkun 10-15 minuuttia. Tässä ne perusjutut. Pizzakastikkeeksi joko hyvä pastakastike purkista tai itse keitellen oman mielen mukaan. Hyviä täytteitä on vaikeampi kertoa. Oma suosikkini tällä hetkellä on pepperoni-mozarella-herkkusieni-sipuli.
Laitan pizzan pellille ilman paperia.
mä teen aina sellaisen paksupohjaisen pizzan, aivan parasta..
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 21:10"]
mä teen aina sellaisen paksupohjaisen pizzan, aivan parasta..
[/quote]
Suomessa jostain syystä paheksutaan usein sitä ettei tee ihan ohuenohutta pizzaa, vaikka tosiaan pizzan kotimaassa Italiassakin vain pohjoisessa harrastetaan niitä ihan ohuita pizzapohjia. Etelässä ne on paksumpia ja usein täytteet kevyempiä / vähäisempiä.
Paksu pohja ja paaaljon täytteitä, mm.kinkkua,tonnikalaa,makkaraa,lihapullia,jauhelihaa ym,ym..
Nostetaas.
Eli uuni mahdollisimman kuumaksi (sellainen 250-300 on aikas passeli) ja pelti uuniin lämmittelemään. Mä laitan yleensä uunin lämpiämään niin että lämpö tulee tasaisesti, ja sitten pizzan pelkällä alalämmöllä.
Ja tosiaan hyvät täytteet. No ainakin pitkään haudutettua tomaattikastiketta (voi keitellä ison kattilallisen kerralla ja pakastaa loput myöhempiä kertoja varten). Mozzarellaa, tuoretta basilikaa. Margherita on oikeastaan paras pizza, mutta jos jotain muuta täytettä haluaa niin niitäkin järjen kanssa ja niukasti eikä sellaista viiden sentin kerrosta.
Mun mielesta hyvan pohjan lisaksi tarkeaa on etta kastike on oikeasti maistuva! Ei mitaan kirpeaa tomaattipyretta veteen sekoitettuna, yak! Joko tuoreista tomaateista itse tehtya kastiketta tai laadukasta kaupasta ostettua, johon tehosekoittimessa lisataan tuoreita yrtteja, valkosipulia, suolaa, pippuria ja oliivioljya.
Pizzapohjaan oliiviöljyä. Ei hiivaa! En tajua miksi jotkut haluaa pitsasta pullaa.
Tomaattikastikkeeseen mausteeksi mustapippuria (ei mistään vuosia auki olleesta, eltaantuneesta purkista). Täytteeksi parsakaalia, aurinkokuivattua tomaattia, tuoreita herkkusieniä, parmankinkkua, vuohenjuustoa ja puna -tai salottisipulia. Päälle raaste Musta Leima emmantalista. Ennen tarjoilua päälle rucolaa ja tuoretta punabasilikaa.
Jos tykkää ohuesta, rapeasta pizzapohjasta, tämä on takuuvarma resepti;
2 pyöreää pizzaa
350g durumvehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä (mieluiten laadukasta oliiviöljyä)
2,25dl lämmintä vettä
Sekoita kuivahiiva ja suola jauhojen joukkoon. Yhdistä vesi ja öljy ja kaada neste kuivien aineiden joukkoon. Vaivaa kunnolla (käsin 15min, koneella 5-10min). Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä 60min (hätätapauksessa 30-45min riittää). Muotoile taikinasta kaksi pyöreää, ohutta pizzapohjaa ja laita mieleisesi täytteet.
Ja kuten yllä onkin mainittu, tomaattikastike on tärkeä osa, joten jos haluaa todellisia makuelämyksiä, niin ei ehkä kannata tarttua ekaksi Pirkan tai Rainbown maustettuihin tomaattimurskiin. Pizzaa paistetaan 250 asteessa 13-15min.
Pizzapohja on hyvä, kun siihen ei laita hiivaa.