Suomen näkee ihan eri silmin kun on asunut ulkomailla.
Tulimme kesäksi Suomeen ja nään täällä ihan eri asioita kun ennen. Jotenkin ihmisillä on niin pieni maailma täällä, ei kaikilla mut niillä varsinkin ketkä ei oo ikinä asunu ulkomailla tai edes muussa kaupungissa kun synnyinpaikassaan. Ja täällä ollaan monen asian suhteen älyttömän tiukkiksia. Maassa jossa asuin oli esim. lastenpuiston yhteydessä usein terassi/kahvila, jossa vanhemmat siemailivat kuka mitäkin samalla kun vahtivat lapsiaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut niin kännissä että päällepäin huomaisi. Mietin siellä käydessäni että Suomessa ei ikinä hyväksyttäis tollasta(kaan) asiaa... Esimerkkejä on tosi monia. Kellään muulla tän tyyppisiä tuntemuksia?
Kommentit (41)
Ja itse olen ollut tyytyväinen terveydenhuoltoon, " arvauskeskuksesta" olen saanut apua omiin ja lapsia koskeviin terveysongelmiin, neuvoloistakaan ei valittamista.
Tiesittekö muuten että hyvätuloiset ovat tyytyväisempiä esim. suomalaiseen terveydenhuoltoon kuin työttömät ja pienituloiset. Eli ne jotka maksavat ovat tyytyväisiä, mutta ilmeisesti ihmiset joilla muutenkin menee huonosti niin ovat sitten tyytymättömiä vähän kaikkeen. Kait se sitten niiden tilanteen muutenkin selittää.
Konsta Pylkkänen
Suomessa on minun mielestäni hyvää infran yleinen toimivuus. Vettä ja sähköä tulee, eikä se eurooppalaisittain maksa paljon. Talot ovat lämpimiä, ja niissä on varaa lämmittää ihan kaikki huoneet vuorokauden ympäri. Esimerkiksi Englannissa mummoja kuolee kasapäin kylmään talvella, ihan omissa kodeissaan.
Hyvää on myös se, että Suomessa asialliset asiat yleensä sujuvat. Esimerkiksi viranomaisten kanssa asiat hoituvat pilkulleen ilman että pitää keksiä, mistä langasta pitäisi vetää ja millainen lahjus antaa.
Lisäksi hyvää on sukupuolten ja yhteiskuntaluokkien välinen tasa-arvo. Itse arvostan esimerkiksi sitä, että nimeni täällä on Maija Meikäläinen eikä Rouva Matti Meikäläinen. Englantilainen anoppini on muuten miehensä passissa! Ja hyvään koulutukseen on Suomessa varaa kaikilla.
Minä ja kaverini ollaan matkustettu paljon eri maissa. Kun me tullaan Suomeen, kaverini valittaa tuppisuista ja töykeistä suomalaisista, musta on ihanaa, kun ihmiset puhuu omaa kieltä ja ymmärtää mua. En mä ole törmännyt kertaakaan ikäviin ihmisiin heti lentokentällä kuten kaverini. ;)
Ulkomailla ihmiset nauraa aina vähän eri asioille, asennoituu elämään eri tavalla jne. Musta esim. italialaiset on ihanan ulospäin suuntautuneita ja pidän siitä lapsenomaisesta elämän rakkaudesta, mitä heillä on. Englantilaiset ottaa elämän mukavan rennosti. Mutta sitten on kiva tulla Suomeen ja olla niin suomalainen kaikkine omituisuuksineen, eikä kukaan pidä sitä outona!
Mut mulla ei kyl Saksassa, Espanjassa tai Tsekissä oo ikinä ollu ongelmia veden tai sähkön kanssa, eikä kyllä viranomaistenkaan. No, Espanjassa asiat kyl hoituu hitaampaan tahtiin ku Suomessa ja se joskus ärsytti. Lahjuksista en oo koskaan kuullutkaan niissä maissa missä oon asunu, Venäjällä kyl taitaa olla yleinen juttu.
Tuo tasa-arvojuttu onkin ehkä tärkeimpiä Suomen plussapuolia, täällä ei katsota pahalla naisten työntekoa (jos on lapsia siis), ja naisilla samat mahdollisuudet kun miehillä menestyä työelämässä. Niin ja tuo on kyllä myös hyvä että Suomessa ei ole niin suurta kuilua rikkaiden ja köyhien välillä, ei tarvi eristää taloaan piikkilangalla ja prameilla ulkoisilla asioilla (auto, hieno talo...).
No, koulutus nyt on ilmanen useimmissa maissa, jos julkiset koulut kelpaa. Kouluruokailu kyllä sitten maksaa muualla kun Suomessa.
Muita seikkoja vielä?
ap
Tehdään yleistyksiä " Venäjällä sitä tätä ja lahjontaa ym."
Sitten ap on asunut siellä ulkomailla ja huudellut suureen ääneensä olevansa " expatti" . On asuttu ulkomaaalaisten alueella ja käyty " expattimammojen" ryhmissä ym. Mihinkään tavalliseen arkeen ei ole ap siellä tutustunut. Sitten haukutaan Suomi, kun ap ei täällä olekaan mikänä ylhäinen " expatti" .
Me voitais vertailla eri maiden sosiaali- yms etuuksia maailman tappiin asti, mutta jos kuvittelee, että maat voi laittaa jotenkin paremmuusjärjestykseen, niin on kyllä aika hakoteillä.
- hallinnon läpinäkysys ja tehokkuus
- turvallisuus
- sukupuolten tasa-arvo moniin muihin Euroopan maihin verrattuna(välillä niin pitkälle, että naiset ovat jopa tasa-arvoisempia kuin miehet :))
- päivähoidon järjestämisen helppous (jos molemmat vanhemmat haluavat olla työssä
Hyvin sanoi mikä-se-numero-nyt-olikaan joka kaverinsa kanssa näki asiat eri tavalla, toinen heti näki epäkohteliaita tuppisuita ja toinen näki positiivisia asoita.
Asenne ratkaisee!
Mitä väliä etuuksilla ja säätilalla on, me voidaan jokainen poimia omaan elämäämme hyviä asioita jos halutaan vain!
Moni kaverini ulkomailla oli kyl expatti mut tuli sitä tavallisten ihmistenkin elämää siellä nähtyä, sitähän itsekin siellä elin. Ja pystyin toteamaan miten esim. lääkärijärjestelmä ym toimii. Kävin todellakin ihan samoilla lääkäreillä ja tein asiat samoin kuin paikallisetkin, en nauttinut mistään ex-patti-erikoiseduista.
Erikoiskohtelua voi ulkomailla saada jos on esim. työkomennuksella Suomesta ja firma maksaa kaiken, mut meillä näin ei ole ollut vaan omasta pussista olla maksettu kaikki ihan samanlailla kun paikallisetkin. Rikkaiden asuinalueella ei meillä ois ollu varaa asua, ei siellä eikä Suomessakaan :)
Suomi on mulle paras siksi, että olen täältä kotoisin, mun juuret on täällä, ja mun kieli. Niinkuin Ranskassa ranskalaiselle, Ruotsissa ruotsalaiselle jne.
ja täällä kyllä nämä suomalaiset expatit ovat niin ylväitä ja ylimielisiä. Ei vaivauduta opettelemaan paikallisia tapoja, kukaan ei opiskele arabiaa. Asutaan ulkomaalaisalueella ja haukutaan kaikki paikalliset ihan lyttyyn.
Suurimman osan aikaa todellaki nautin olostani Suomessa, ja siitä että saan puhua suomea, tavata vanhoja kavereita ym. Nuo valituksen aiheet nyt oli pikkujuttuja jotka joskus hyppää silmille joistain yleisöpalstoilta ja ihmisten puheista, ja yllätyin niistä itsekin. Siksi halusin kuulla onko joku muu huomannut vastaavaa.
Kunhan tylsyydessäni virittelin keskustelunavausta. :)
Oho, viesti lähti vahingossa liikkeelle ennen aikojaan.
Niin, niitä hyviä puolia nuo edelliset. Lisäksi vielä:
- turvallisuus
- ilman ja veden puhtaus
- vuodenajat, jos arvostaa niitä
- ja ennen muuta: mahdollisuus jakaa arki samasta kulttuurista kotoisin olevien ihmisten kanssa, joiden kanssa jaat kielen ja kulttuurihistorian (voitte nauraa kulttuurisidonnaisille vitseille).
Huonoja puolia sitten:
- kylmä ilmasto
- pitkät välimatkat esim. muualle Eurooppaan
- akateemisten huono palkkataso
- kalliit elintarvikkeet, autot, asuminen, palvelut jne.
- melko korkea kokonaisveroaste
- pienet työmarkkinat (joilla tosin suomalaisena saattaa olla vahvemmilla kuin ulkomaalaisena esim. Saksassa)
- " pienet ympyrät" (tämän ehkä ymmärtävät parhaiten ne, jotka ovat itse asuneet muuallakin kuin Suomessa)
Sanoisin, että jos on joskus asunut pidemmän aikaa muualla, kestää aika pitkään ennen kuin osaa olla tyytyväinen oikein missään. Aina ne toisen maan hyvät puolet siintelee mielessä. Minulle ainakin kävi niin.
Riippu niin paljon ihmisestä mille asialle aitten laittaa painoa asuinmaata valitessaan. Mulle Keski-Euroopassa on esim. tosi tärkeä juttu toi keskeinen sijainti: Voit piipahtaa viikonloppureissulle toiseen maahan tuosta vaan ja ex-tempore. Me kun ollaan liikkuvaisia ihmisiä niin tämä on tärkeää, jollekin toiselle taas ei. Suomessa taas on kivaa se, että tuntee täysillä kuuluvansa joukkoon, ymmärtää kaikki oudoimmatkin vitsit jne... Sukulaisten läheisyys mulle nyt ei oo se ykkösjuttu:)
ap taas
Luulen kuitenki et tää on harvinaisempaa kun esim. Saksassa missä ihmiset on jotenkin samanlaisempia kun Suomessa, ja kun monella on esim. saksalainen puoliso niin ei ole tarvetta haukkua niitä niin kauheesti. :)
Mut toi on musta asuinmaan halveksimista ettei vaivauduta opettelemaan maan kieltä. Kyllä yrittää edes pitäisi vaikka olisikin vaikea kieli kyseessä. Itse en ainakaan sopeutuisi maahan kunnolla ennen kun kieli on hallussa.
" Asun mieheni kotimaassa eräässä arabimaassa
ja täällä kyllä nämä suomalaiset expatit ovat niin ylväitä ja ylimielisiä. Ei vaivauduta opettelemaan paikallisia tapoja, kukaan ei opiskele arabiaa. Asutaan ulkomaalaisalueella ja haukutaan kaikki paikalliset ihan lyttyyn."
ap
että on harvinaisempaa esim. Saksassa
ap
Suomi on turvallinen maa. IHan kaikilta osa-alueilta. Täällä on asiat paljon paremmin kun muualla. Vapautuneempaa, kauniinpaa, turvallisempaa. Koskaan en muuttaisi pysyvästi pois suomesta. Eläke päivät vietän varmasti punaisessa mökissä järven rannalla. :)
Lisäisin suomen miinukseksi:huonot terveydenhoito palvelut ja puutteet yksityispuolella.
Suuri + keski-euroopassa asumisessa on elintason korkeus. Suuremmat palkat ja pienemmät elinkustannukset. Esimerkkinä voin sanoa et suomessa osta H&M ja täällä guccia. Tosi karrikoitua mutta siinä näkyy se ero. Ilmasto on myös kivempi tosin vuodenaikoja on välillä ikävä. Lunta on tosin täälläkin ja alpeille pääsee hiihtämään. Olen itse jo niin tottunut elämään täällä että en tulisi enää takaisin suomeen. Olen suomalainen mutta en usko hommaavani muuta pysyvää suomesta kuin lomaasunnon.
näkee hyvät puolet ja ne huonotkin, ensimmäistä kertaa. Keskieurooppalaisiin ja jopa jenkkeihin verrattuna suomalaiset ovat todella töykeitä tuppisuita.