Masked Singer Suomi kausi 2 Official
Alkaa tänään hahmojen esittelyllä:
Kommentit (10902)
En tarkoita tätä pahalla, mutta mielestäni Persbrandt ei voi olla Pakkanen:
https://www.expressen.se/noje/persbrandt-om-rollen-som-musikalstjarna/
(luin tuon ensin google-kääntäjällä suomeksi ja englanniksi ja vasta sitten ruotsiksi)
- Persbrandt kertoo elokuvastaan "Someone to Love" 2014 jossa näyttelee USA:sta Tanskaan palaavaa vanhempaa rock-tähteä joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä ongelmat - Persbrandt toteaa että tarina on pohjimmiltaan aika pitkälti myös hänen oma tarinansa
- Persbrandt kertoo ettei ole harjoittanut musiikkia oikeastaan ollenkaan, lapsena hänelle eivät vanhemmat laulaneet, koulussa hän kyyditti tyttöjä moottoripyörällä sillä aikaa kun muut lauloivat tunnilla, oli yrittänyt aloittaa jossain vaiheessa kitaransoiton mutta lopettanut kun ei kuullostanut mielestään hyvältä
- elokuvassa Persbrandtin hahmon pitää laulaa riisutumisesta ja ammeeseen laskeutumisesta alasti, jota Persbradnt piti liian feminiinisenä itselleen ja ei olisi halunnut laulua esittää, mutta ohjaaja patisteli ja vakuutteli että hyvn menee
- Persbrandtilta kysytään aikooko tehdä kiertueen tai lisää musiikkia elokuvan musiikin pohjalta, mutta Persbrandt vastaa että hän säästää ihmiset ja häntä ei varmasti nähdä millään kiertueelle
- jossain elokuvan arvostelussa ääntä kehutaan hyväksi, "Nick Cavemaiseksi", mutta missään ei ole kerrottu että Persbrant voisi muuttaa äänensä Nick Cavesta joksikin toiseksi - ja edes "Nick Cave" ei oikeastaan kuullosta Pakkaselta ollenkaan
Persbrandt tosin pelleilee haastattelussa, poseeraa kuvaajille ja sitten kieltää kuvien käytön, että mahdollisesti, Persbrandtia tuntematta, kaikki muukin on päinvastoin kuin hän antoi haastattelijalle ymmärtää.
Itsekään en usko että Perbrantin kaltainen machoäijä lähtis leikkimään noin feminiinisellä hahmolla. Mutta Samuel L. Jackson vois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattumalta tulin tänne lukemaan enkä todellakaan aio kahlata edeltäviä sivuja läpi, joten voi olla että toistan asian joka on sanottu jo monesti, mutta tuohon MM-vihjeeseen liittyen sanon silti varalta: Mikko Leppilampi on ollut alamäkiluistelun MM-finaalissa.
Nyt arvuutellaan Pakkasen henkilöllisyyttä, Mikko ei liity siihen mitenkään.
Mikä ihmeen aggressiivinen Leppilampi-vastustus täällä on? Ikinä en ole tällaiseen törmännyt, paitsi toisessa ketjussa TTK-voittajaan liittyen.
Leppilampi taipuu Pakkaseksi kuin kameli Pohjoisnavalle.
Pakkanen on Ryan Gosling. Kukaan ei usko mutta odottakaa vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattumalta tulin tänne lukemaan enkä todellakaan aio kahlata edeltäviä sivuja läpi, joten voi olla että toistan asian joka on sanottu jo monesti, mutta tuohon MM-vihjeeseen liittyen sanon silti varalta: Mikko Leppilampi on ollut alamäkiluistelun MM-finaalissa.
Nyt arvuutellaan Pakkasen henkilöllisyyttä, Mikko ei liity siihen mitenkään.
Mikä ihmeen aggressiivinen Leppilampi-vastustus täällä on? Ikinä en ole tällaiseen törmännyt, paitsi toisessa ketjussa TTK-voittajaan liittyen.
Leppilampi taipuu Pakkaseksi kuin kameli Pohjoisnavalle.
Leppilammen lauluäänen perusteella kameli sopii paremmin Pohjoisnavalle, kuin hän Pakkaseksi :D
Voisiko Pakkanen olla Jonas Gardell?
Pakkanen on niin selvä Ola Salo! Varsinkin ”Too sexy” paljastaa! Käykää kuuntelemassa muutama live veto Olalta youtubesta.
Ja The Ark on muuten tekemässä comebackkiä! Sehän menestyi myös Suomessa aikoinaan, joten varmasti tähtäimessä on ensi kesän festarikeikat myös täällä!

🤔 Luku 20 000 löytyy tosiaan The Ark yhtyeen tiedoista, joku platinaraja. Itse uskon että tuo luku on vihje! Tosin tuo luku kyllä löytyy muutaman muunkin artistin tiedoista. Mutta olisiko tuo Ola Salo tarpeeksi tuttu naama😲

Ola Salo on tuttu euroviisuistakin, kun The Ark edusti ruotsia olisko ollu vuonna 2007, en nyt tarkasti muista. Mutta mun mielestä Olalla on tosi erilainen soundi, mutta pakkasen olemus toi mullekin Olan mieleen.

Siis todellakin on, oli jatkuvasti iltapäivälehdissä the Arkin ollessa supersuosittu!
Ja on hän muutakin kuin euroviisut, oli mm. Jesus Christ Superstar musikaalin päätähti. JOKA muuten on myös yksi vihje = Pakkanen makoilee roskiksessa ja taivaalla näkyy jumalallinen valo!
Olkaa hyvä! T. Tietäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkanen on niin selvä Ola Salo! Varsinkin ”Too sexy” paljastaa! Käykää kuuntelemassa muutama live veto Olalta youtubesta.
Ja The Ark on muuten tekemässä comebackkiä! Sehän menestyi myös Suomessa aikoinaan, joten varmasti tähtäimessä on ensi kesän festarikeikat myös täällä!
🤔 Luku 20 000 löytyy tosiaan The Ark yhtyeen tiedoista, joku platinaraja. Itse uskon että tuo luku on vihje! Tosin tuo luku kyllä löytyy muutaman muunkin artistin tiedoista. Mutta olisiko tuo Ola Salo tarpeeksi tuttu naama😲
Ola Salo on tuttu euroviisuistakin, kun The Ark edusti ruotsia olisko ollu vuonna 2007, en nyt tarkasti muista. Mutta mun mielestä Olalla on tosi erilainen soundi, mutta pakkasen olemus toi mullekin Olan mieleen.
Olemuksen puolesta vois hyvin olla tämä Salo. Ja jospa osaa muuttaa soundiaan, monet kyllä on taitavia siinä. Joka tapauksessa yks hyvä vaihtoehto!
Minä oon käynyt läpi kaikki mahdolliset.. Ola Salo, Bill Kaulitz, Boy George, A.J McLean, Mikael Persbrant, Bon Jovi, Ronn Moss, Antti Holma, Gary Revel Jr, kotimaisia rokkareita ja kasari/ysäri tyyppejä, näyttelijöitä, entisiä talviurheilijoita, siroja hauraan oloisia hahmoja ym., ja mikään vaan ei natsaa kunnolla. Ei ääni, etenkin se raspi, ei vartalon malli ja pituus, liikkuminen, vihjeet, ei mikään. Ennen kaikkea sen äänen pitäisi paljastaa henkilö, mutkun ei aukea yhtään. Olen tainnut käyttää tähän jo lähes pakkomielteisesti aikaa, yritän jumpata tylsistyksissäni aivojani. Liekö paljastus aiheuttaa lopulta monessa WAU-efektin, vaiko ennemminkin tylsän "ai se olikin toi"-myhähdyksen. :) Jännää!
Pakkasta luulin leppilammeksi koska hän on moniääninen laulaja mutta heti kun katsoin Ola Salon esityksen tubesta niin joo hän olisi 100% en vaan ole koskaan kuullut tyypistä enkä usko että moni muukaan Suomessa paitsi suomenruotsalaiset, onko tuotannossa suomenruotsalaisia? Ei tuota viikinkiäkään kukaan olisi muu arvannut.
Tuo taikahattukin varmaan krista
Pakkasesta: voisitte karsia arveluistanne pois kaikki, jotka eivät ole olleet MM- tason urheilijoita. Ihan turha jauhaa niistä, jotka eivät ole olleet.
Jaa a voi olla Leppilampikin. Kuunnelkaa tubesta.
Vierailija kirjoitti:
Pakkasesta: voisitte karsia arveluistanne pois kaikki, jotka eivät ole olleet MM- tason urheilijoita. Ihan turha jauhaa niistä, jotka eivät ole olleet.
No Mikko oli. Alamäkiluistelussa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa a voi olla Leppilampikin. Kuunnelkaa tubesta.
Ei ole!
Vierailija kirjoitti:
Pakkasesta: voisitte karsia arveluistanne pois kaikki, jotka eivät ole olleet MM- tason urheilijoita. Ihan turha jauhaa niistä, jotka eivät ole olleet.
Sitten on kaikki tähän astiset arvailut poissa pelistä. Olen tarkistanut.
Sen sijaan kannattaisi alkaa etsiä niitä, jotka ovat olleet...
Toi MM-tason urheilu on vihje, joka kandee ottaa huomioon, koska onhan sen hahmon oltava sellainen. Sopii siis Leppilampeen.
Jep, Leppilampi. Mies on tästä satavarma, itse noin 80% varma.