Lapseni asuvat 73 v äidilläni viikot. Olenko huono äiti?

Iäkkäällä äidillä vielä iso talo ja piha hoidettavana, tuskin käyt nurtsia leikkaamassa ja lehtiä haravoimassa. Valmiin omppuhillon kuvittelisin kelpaavan. Toivon sydämeni pohjasta että kun itse olet 73 vee niin molemmat lapsesi tuovat sinulle omat lapsesi samallatavalla hoitoon. En sääli sinua, kuvotat ja eron ymmärrän oikein hyvin, arjen pyörittäminen vaan ei kaikille sovi.

Miksi lapset eivät ole viikkoja isän luona ja joka toinen viikonloppu sinun luonasi?

Järkyttävää. En voisi itse toimia noin.

Kumpikin teistä vanhemmista pakenee vastuutaan. Lapset olisi kuulunut laittaa päivähoitoon päiväkotiin ja viet ne aamulla ja haet illalla ihan kuten muutkin yksinhuoltajat tai ydinperheessä olevat.

Toivon tämän olevan provo.

Jos kaksi vuotta on jo toimittu näin, nuorin ollut 2 kun sekä isä että äiti on hylännyt.

Sinä otat rusinat pullasta. Viet äitisi ennenaikaiseen hautaan. Ei vanhusten ole tarkoitettu hoitamaan parivuotiasta ympäri vuorokauden, äitisi on tehnyt niin ja jatkanut pari vuotta.

Jos koululaiseltasi kysyttäisiin missä on hänen koti vastaus olisi todennäköisesti mummon luona. Tätäkö todella haluat? Pienempi pitää mummolaa satavarmasti kotonaan. Hänen kiintymyssuhteensa mummoon on vahvempi kuin vanhempiinsa näin uskallan väittää. 

Suosittelen muutosta joka tapahtuu pikkuhiljaa vähentäen mummolapäiviä.

Ilmeisesti lasten isääkään ei vanhemmuus kiinnosta. Jos kiinnostaisi olisi vienyt jutun oikeuteen ja saanut yksinhuoltajuuden.

Kauhistuttaa ajatella sitä hetkeä kun mummo kuolee, lapsille se tulee olemaan tavallista kovempi paikka. Meidän naapurin mummo sai pari viikkoa sitten sydänkohtauksen. Ei tiennyt sairastavansa sydänsairautta.

Vaikka tämä provo onkin, niin ei tilanne tuollaisena voi iän kaiken jatkua. Mitäs jos mummo sairastuu vakavasti, joutuu pitkäksi aikaa sairaalaan tai hoitokotiin tai jopa kuolee? Silloinhan pakka menee joka tapauksessa uusiksi. Kannattaisi alkaa laittamaan pakkaa uusiksi jo nyt, helpompi tehdä se nyt kuin yhtäkkiä akuutin kriisin kohdatessa.

Olet huono äiti. Äitisi on omat lapsensa jo kasvattanut aikuisiksi ja nähnyt vaivan, nyt eläkepäivillä (jotka kuuluisi saada olla rauhassa jaksamisenkin takia) tyrkkäät omat lapset hänelle. Koko elämä pelkkää lastenhoitoa ja -kasvatusta!

Kumma että tekee mukuloita eikä sitten haluakkaan ottaa vastuuta heistä. 

Miksi sinä saat elarit ja lapsilisät? Eikö ne kuuluisi äidillesi? Miksi ylipäätään sinulle maksetaan elareita? Annat vähän vanhalle äidillesi ruokarahaa? mikset anna huoltajuutta äidillesi? Mitenkäs lapsien isä? Miksei hän hae huoltajuutta?

Tajusin että taidankin olla perkeleen hyvä äiti vaikka olen vajaa 10h viikossa erossalapsestani (koulu ja isän tapaamiset) onpahan taas hassuja juttuja täällä. Mutta tämä on ikävää!

En usko tästä sanaakaan. Niin puhdas provo kuin olla taitaa. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 13:29"]

Olen 36 vuotta. Eikä muuten ole provo. Ja tiedän, että varmasti on muitakin samassa tilanteessa eläviä äitejä!! Eron jälkeen elämän uudelleen rakentaminen ei ole aina helppoa. Mutta ap poistuu nyt, täältä ei sada kuin kuraa niskaan. -ap

[/quote]

Minä tiedän kaksi äitiä samankaltaisessa tilanteessa, mutta kummassakin on mummo sijaisäitinä. Eli lapset on huostaanotettu oikealta äidiltä ja annettu mummolle sijaishoitoon

Toivottavasti lapset pelastuvat. Alku ei ole kyllä kovin hääppöinen. Mutta uskon todeksi. Paskoja ja sairaita vanhempia on ollut aina. Onneksi ap ei hoida omiaan, koska voin kuvitella, että tunnevammaisena saattaisi sitoa lapset säkkiin ja tunkea ne kylppäriin piiloon tai auton takakonttiin, kun ei kiinnostaisi sinä päivänä olla äiti.

Onneksi näillä lapsilla on rakastava mummo.

Hei, riippumatta siitä, onko tämä provo vai ei, minäkin haluan kommentoida oman kokemukseni kautta. Olen siis myös ollut samantapaisessa tilanteessa lapsena, niin kuin pari aiempaakin kommentoijaa. Mummoni hoiti minut käytännössä lähes kokonaan. Vanhempieni kanssa vietettiin välillä "laatuaikaa" viikonloppuisin, mutta arjen pyöritti mummo kun vanhemmat tekivät uraa ja pitkiä työpäiviä, kokouksia, työmatkoja jne. En ole koskaan kokenut olevani läheinen äitini kanssa. Hän on minulle monella tapaa vieras ihminen, isä vielä vieraampi. Mummoni oli minun äitini ja häneen muodostin läheisen kiintymyssuhteen. Kun hän kuoli, surin häntä yhtä voimallisesti kuin muut surevat äidin kuolemaa. Olen ihan ok väleissä vanhempieni kanssa, mutta kuitenkin jollain tavalla etäisissä. Kun mietin lapsuuttani ja sitä, keneltä sain hoivaa ja rakkautta, ajattelen aina mummoani.

Jos et ole provo, pidän sinua kyllä huonona äitinä, tai siis kykenemättömänä hoitamaan omia lapsiaan. Minustakin sinun pitäisi tehdä lyhyempää työpäivää (jos kerran raha ei ole ongelma) ja jättää omat menot niihin viikonloppuihin kun lapset ovat isällä. Pienempi päivähoitoon ja äitisi voi auttaa silloin tällöin, mutta ei koko ajan. Hän ei varmasti uskalla sanoa olevansa väsynyt kun pelkää menettävänsä yhteyden teihin kokonaan.

No kyllähän tuossa mummollakin, aikuisella ihmisellä, on vastuunsa tilanteesta. En saanut ap:n viesteistä kuvaa että ap olisi jotenkin pakottanut äitinsä alkamaan lastensa lähivanhemmiksi niin ettei äiti edes uskalla sanoa jos ei jaksa.

Eivät lapset varmaankaan kärsi, heillä on todennäköisesti hyv ja turvallinen elämä siellä mummolassa. Ainut mitä jäin miettimään, kun lapsia ajattelee, on tuo vanhempi tytär. Hän voi ehkä kokea että äiti (ja isä) eivät häntä halua vaan ovat "hylänneet" mummon hoidettavaksi. Pienempi ei ehkä edes muista että on joskus asunut äidin ja isän kanssa.

Väistämättähän tuosta tilanteesta seuraa se, että mummo on tosiaan äiti, ja lasten omat vanhemmat sitten etäisempiä ihmisiä. Kuinkahan kauan mummo jaksaa? Mites sitten jos lapset vaikka murkkuikäisenä muuttavat äidilleen, kuinka äiti pärjää kun suhde ei ole lainkaan niin läheinen kuin lapsen ja vanhemman on? Eikä äiti tunne lapsiaan niin hyvin kuin tässä tapauksessa mummo? Koska tuokin on väistämätön seuraus kun ei elä lasten kanssa arkea, heitä ei opi tuntemaan kunnolla.