Kun odotusaika muuttuu helvetiksi tulevalle isälle!

Pahoittelen heti alkuun huonosta äidinkielestäni ja toivottavasti jaksatte lukea loppuun.

Meillä tulevan esikoisen laskettuaika on maaliskuussa. Olimme puhuneet lapsista pitkän aikaa ja sanoin, että odotetaan nyt hetki vielä, sillä halusin että vaimoni saa koulun valmiiksi. Eräs päivä sanoin että, olen valmis isäksi ja jätettiin ehkäisy pois. Vaimoni tuli helposti raskaaksi ja eikä edes varsinaisesti keritty yrittämään.  Noh se yksi kaunispäivä kun vaimoni epäili että on raskaana, haettiin testi ja sieltä tuli positiivinen tulos. Itse olin onneni kukkuloilla ja halusin vain ottaa vaimon syliin ja antaa hellyyttä.  Vaimoni reaktio tilanteeseen oli todella sekava ja järkyttynyt. Noh hillitsin itseni ja olin itsekseni onnellinen, koska olin jo lukenut että raskauteen reagoidaan niin monella eritavalla.

Tähän asti syksy ollut aika rankkaa, vaimolla oli tosipahat pahoinvoinnit, mitkä lisäsi hänelle oloa, että koko elämä menee pilalle.  Minä seurasin vierestä ja joka aamu toin aamupalan sänkyyn, koska se oli ainut tapa millä aamupahoinvointia saatiin hillittyä, eivätkä aamut menneet wc pöntöllä. Olen tehnyt paljon kotona ja yrittänyt luoda mahdollisimman turvallista kotia. Kun vaimoni pahoinvoinnit vähän helpotti, niin alkoi kavereiden tapaaminen, vaimoni ei ollut kotona juuri ollenkaan. Noh ajattelin että jokaisella on tapansa käsitellä raskautta ja vaimoni halusi kertoa ystävilleen ja varmistaa ettei joudu hylätyksi. Noh näin jatkui monta viikkoa, tuntui pahalta ja pyysin että voitaisiinko välillä olla kahdenkin. Vastaukset olivat välillä mukavia mutta myös välillä erittäin kylmiä. Vaimon pelko yksin jäämisestä oli todella suuri, ja vaimoni sanoi, että pian en kumminkaan kerkeä tapaamaan heitä, että nyt pitää mennä.  

Kunnes tuli viikko jolloin vaimo ei ollutkaan kotona juuri ollenkaan. Kotona ollessaan oli minua kohtaan erittäin kylmä jolloin epäilykset heräsi. Kävin tarkistamassa hänen puhelimensa ja sieltä löytyi, että ajat jotka pois kotoa, on vietetty tietyn miehen luona eikä niiden lukuisten kavereiden jota minulle oli uskoteltu.

Noh tein asialle lopun heti, kun olin selvinnyt järkytyksestä. Olin siis järkyttynyt, miten vaimoni jota olen rakastanut ja meille on tulossa lapsi, ja mikä pitäisi olla onnellisin asia ikänä, niin menee mieluummin toisen miehen kanssa kattomaan perjantai-iltana vain elämää.

Keskusteluiden jälkeen selvisi että meillä on suhteessa ongelma, mikä tuli yllätyksenä minulle. Kun olemme tavanneet, niin olen tehnyt hyvin selväksi että muutetaan paikkakuntaa kun valmistun ja tähän on aikaa 2-3 vuotta. Ja asia on ollut hyvin selvä. Noh kerran vaimoni osoitti huolensa aiheeseen. Puhuimme asiasta joskus helmikuussa että vaimoni ei halua tulla, niin kauaksi nykyiseltä paikkakunnaltaan. Noh lupauduin kompromissiin että muutetaan puoliväliin jolloin molempien työmatka on 30km ja näin asia tuntui molemmista hyvältä. En siis koskaan ajatellut muuttaa keskustaan, mutta tein sen takia koska rakastan vaimoani ja näin ettei hän halua muuttaa kylään missä ei ole ihmisiä lähettyvillä. Ilmeisesti asia jäi vaivaamaan vaimoani, eikä enää ottanut puheeksi sitä minun kanssani. Hän rupesi puhumaan kavereiden kanssa ja jokainen kaveri on sanonut, että mitä sä sinne muutat. Mitä ihmettelen suuresti, sillä kyseessä on vain 30km matka, mikä vastaa ajallisesti nykyisen kaupungin ajamista toiseen päähän.   Ja lopuksi hän hairahtui puhumaan miehelle joka käytti heikkoa hetkeä hyväksi.

Tiedän että kyseessä on vaimolle suuri asia, mutta asia on ollut hyvin selkeä, ja olen lupautunut tulemaan puoleenväliin vain vaimoni takia. Vaimoni saa kumminkin käydä töissä nykyisellä paikkakunnalla voi käydä kahfilla kavereidensa luona jne. Itse en vain ymmärrä miten voi olla tällainen asia tulla näin suureksi ongelmaksi. Itseäni VITUTTTAA suuresti, että hän halusi lapsen minun kanssaan eikä ollut itse asiasta varma vaikka hän sitä puhui minulle yli vuoden, ja nyt kun olin valmis, niin hän ei ollut lähelläkään valmis. Ja minä en ole missään vaiheessa painostanut lapsentekoon.

Vaimooni on myös vaikuttanut suuresti uusityöpaikka mistä löytyi hyviä ystäviä. Olin kerrankin iloinen, että hänelle kehkeytyy oma ystävyys verkosto. Mutta samalla löytyi sieltä se uusi mies.

Uskon että lapsi on minun, sillä kyseinen mies oli ainakin selvityksien jälkeen tuhkamuna. Ihmettelen vain miten vaimolleni raskausaika on ollut näin kauheata ja tullut näin suuri pelko jäädä yksin. Toki raskausaikana realisoituu monet ajatukset, mutta silti tämä on mennyt pahemmankerran pieleen. Olen yrittänyt olla parhaanimukaan läsnä ja antaa turvallista kotia. Mutta ilmeisesti vaimoni ei vain ollut valmis tulevaan muutokseen.

En ymmärrä vaimoni ystäviä miten he voivat ajatella niin itsekeskeisesti. Osa heistä tietää, että vaimoni on raskaana, eikä silti pysty ajattelemaan lapsen etua vaan sanoo silti, että mitä sä sinne muutat. Kaikki he ovat lapsettomia, mutta he ei todellakaan ymmärrä, että jos tässä ero tulee, niin silloin vaimoni on täysin yksin.

Se olen sanonut vaimolleni, että en henkilökohtaisesti kestä tilannetta, että nainen jolle olen rakkauteni antanut, hänellä on myös meidän yhteinen lapsi, niin päättääkin erota ja ottaa toisen miehen. Olen sanonut että kun lapsi syntyy koti pitää olla tasapainoinen, kotona on ne ihmiset jotka tulee olemaan siellä seuraavan 20vuotta. Ei se ole mikään koti että siellä järjestänsä ramppaa eri isiä. Itselleni on aivan hirveätä edes kuvitella, että lapsi piirtää kerhossa kuvan perheestä, missä on äiti, isä ja toinen isä(minä jonne minut viedään aina joskus ja jouluna.) Eli minun mielestä tällöin parempi olisi, että en ero tapauksessa tapaa lastani, kun vasta silloin kun hän on yli 17v. Jolloin hänen oma ajattelukykynsä on se verta kehittynyt, että hän pystyy käsittämään mitä tarkoittaa isä ja isäpuoli.

Ja tilanne nyt. Olen luvannut antaa vaimolleni anteeksi, sillä rakastan häntä suunnattomasti, ja hänen kanssaan yhteinen lapsi on suurin haaveeni.  Minä pystyn antamaan tasapainoisen kodin lapselle, mutta siihen tarvitaan myös vaimoni rakkautta. En tiedä mitä voisin vielä tehdä paremmin. Toivoisin vain että joku sanoisi vaimolle, että 30km ei ole matka eikä mikään, eikä hyvät kaverit koskaan hylkää. Ehkä nämä pari asiaa helpottaisi vaimoni päätä ja päästäisiin tästä eteenpäin.

Halusin jakaa tarinani, koska elämässä ilmeisesti sattuu ihan mitä tahansa, ja etenkin silloin kun ei odota että tapahtuu jotain.