Nyt ei saisi järjestää mitään tapahtumia.
Mm. Jenni Vartiainen, Chisu ym. eturivin artistit ovat vaatimassa että isoja tapahtumia pitäisi järjestää. Kannustavat ihmisiä osallistumaan myös mielenosoitukseen.
Sori, itse olen riskiryhmää ja samaten useat läheiseni, mulla meni näistä artisteista maku. Säälin kyllä alalla työskenteleviä, oikeasti pieni- ja keskituloisia ihmisiä (toisin kuin nämä isot starat). Juuri tämän takia tauti olisi pitänyt tukahduttaa aivan kokonaan, se vie leivän muiltakin kuin kulttuurialan ihmisiltä. Toimiin olisi pitänyt ryhtyä heti tammikuun alussa. Mutta nyt ei auta kuin kiristää rajoituksia uudelleen ja valmiuslaki päälle.
Kommentit (26)
Nyt taas tuntuu olevan joku rippijuhlien sesonki. Ihmet pitää isoja rippijuhlia, kuin korona olisi muisto vain. Hävetkää!!
Vieläkö joku jaksaa uumoilla tukahduttamisesta😄
Sota-sikana oli tanssit ja muut huvitukset kielletty. Silti meillä on edelleen tapahtuma”teollisuutta”.
Pitää keksiä muuta. Esim hyvin pienten ryhmien tapahtumia. Valo- ja äänitapahtumia ulkona hyvin isolla alalla. Esimerkiksi metsässä.
Viikon ajan myytäisiin lippuja metsäshowhun, jossa olisi valotaidetta ja muusikoiden paikan päällä esittämää äänimaisema. Metsään päästettäisiin 5 min välein kävelemään yksi ryhmä, joka koostuu aina toisensa tuntevista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Juuri uutisissa sanottiin että Englannissa rajoitetaan kokoontumiset max. 6 henkilöön.
Ja miten tuo tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Nyt taas tuntuu olevan joku rippijuhlien sesonki. Ihmet pitää isoja rippijuhlia, kuin korona olisi muisto vain. Hävetkää!!
Häpeä itse hölmöä kommenttiasi. Häpeä!!
Yrittäjän riski. Mielestäni tämä olisi pitänyt todeta ravintoloiden ja muiden tukia saaneiden firmojen kohdalla. Ei anneta vastikkeetonta rahaa vaan lainaa. Vaikka korotonta, mutta lainaa.
Uusi normaali. Pitää miettiä muita tapoja toimia. Eilen lähes 100 sairastunutta. Mikkeli osoittaa, että nyt ei ole aika mennä Chisun konserttiin, se on edesvastuutonta.