Suomalainen oikeusjärjestelmä
Mitä mieltä mammat ovat Suomen oikeusjärjestelmästä?
Otetaan kaksi eri esimerkkiä:
Nuori isä pahoinpiteli vauvojaan
Torstai 9.12.2010 klo 19.04
Peräseinäjokisen miehen lapset kokivat kauhuja joulun alla.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 27-vuotiaan miehen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta pahoinpitelystä.
Rikokset tapahtuivat Seinäjoella joulukuussa 2008 ja joulukuussa 2009.
Ensimmäisellä kerralla uhriksi joutui kahdeksankuukautinen poikavauva. Isä väänsi lapsen käsiä selän taakse niin, että vauva sai murtuman vasemman olkanivelen seudulle.
Toisella kerralla uhri oli vain kuusiviikkoinen tyttövauva. Isä tunnusti lyöneensä tyttöä leukaan tämän imiessä tuttipulloa ja puristaneensa tätä selästä. Lisäksi hän tunnusti pudottaneensa lapsen vahingossa lattialle.
Tytöllä havaittiin röntgenkuvissa kallonmurtuma, mutta oikeudessa ei pystytty osoittamaan, että se olisi aiheutettu tahallisesti. Vauvalla oli myös mustelma selässä ja leuassa sekä haava kielessä.
Syyttäjä piti tekoa törkeänä, mutta oikeus taipui tavallisen pahoinpitelyn kannalle.
Miehen motiivi teoille oli väsyminen yövalvomiseen ja lasten hoitoon.
Oikeus perusteli ehdollista sillä, että vaikka lapset olivat hyvin nuoria, teot eivät olleet vakavuudestaan huolimatta sellaisia, että ensikertalaiselle olisi annettu ehdotonta.
Pojalle oikeus tuomitsi vahingonkorvauksia 1 500 euroa ja tytölle 2 500 euroa.
Toinen:
Luotu:
3.2.2010 12:02
Keski-ikäinen poliisi houkutteli teini-ikäisen tytön virkamerkillä asuntoonsa ja raiskasi tämän. Vapaalla ollut poliisi tapasi 16-vuotiaan tytön aamuyöllä kadulla Helsingissä ja sai tietää tämän olevan karkumatkalla sekä vailla yösijaa.
Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että mies kertoi olevansa poliisi ja näytti virkamerkkiään. Tämän jälkeen tyttö lähti miehen matkassa asunnolle.
Siellä poliisi tarjosi tytölle olutta, jolloin tämä sammui. Sitten mies yhtyi tyttöön ja otti sen jälkeen vielä kuvia tästä.
Teko tapahtui jo marraskuun lopulla 2006 Helsingissä, mutta juttu alkoi purkautua vasta myöhemmin nettipoliisin kautta.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 51-vuotiaalle miehelle kaksi vuotta ehdollista vankeutta, joka tuli raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä hylättiin.
Tuomion perusteella mies ehti toimia poliisina 26 vuotta. Hänet irtisanottiin Helsingin poliisista viime syksynä.
Ovatko tuomiot oikeudenmukaisia?
Kommentit (3)
Ottamatta mitään kantaa näihin esimerkkeihin. Ei, suomi ei ole oikeusvaltio. Köyhä, puolustuskyvytön (lapsi, eläin, luonto, sairas, työtön, kiusattu, huijattu) ei saa turvaa, eikä oikeutta.
Suhteessa kovimmat rangaistukset tulevat talousrikoksista, jotka eivät suoraan tai välttämättä lainkaan loukkaa ketään.
Se nyt vähän riippuu. Vasta joku mies sai 10 vuotta seksistä alaikäisten kanssa, joista kaikki olivat teinejä ja osa jo ylittänyt suojaikärajan. Ja taas on oikeudessa joku mies, jonka "lapsiuhrit" sisälsivät mm.17-vuotiaita poikia. Ehkä homoutta pidetään vielä sittenkin salaa sairautena tai sairautta aiheuttavana juttuna, ja siksi suojaikäraja pomppaakin salaa ylöspäin kun tuomioita jaetaan.
aika surkeita tuomiota tosiaan saa raiskaus/väkivaltarikoksista.