Lapsia voidaan siepata lomamatkoilla
Kommentit (107)
Harvat lapsikaappaukset tulee meidän tietoon. Tuon blondintytön yhteydessä muistutettiin pojasta joka katosi yli 20v sitten sieltä sairaalasta, tiesitkö siitä..
Kaidonneita lapsia on myös olemassa. Kaikkia ei voida rekisteröidä sieppauksina.
Tarkoitin sellaisia sieppauksia, joissa lapsi olisi myyty tai kadonnut jäljettömiin. Toki sellaisia sieppauksia on, joissa lapsi on surmattu. Sellaista voi tapahtua Suomessakin. Nyt puhuttiin lomamatkasieppauksista, joissa lapsi joutuu ihmiskaupan uhriksi. Huonolla tuurilla turisti joutuu missä tahansa henkirikoksen uhriksi, ihmiskaupan sen sijaan äärimmäisen epätodennäköisesti.
Eikös ne löytäneet sen brittipojan luut hotellin viereiseltä rakennustyömaalta ihan vähän aikaa sitten? Tai eihän sitä varmuudella tiedetä, mutta jonkun pikkupojan luut sieltä löytyivät ja yksityiskohdat muutenkin sopivat. Siinä oli ollut jyrkkä kuoppa lapsen häviämisen aikaan, eikä se pohjaa oltu tutkittu.
En ole koskaan kuullut yhdestäkään random lapsikaappauksesta lomamatkalla.
Kyllä lapsikaappaukset tulevat meidän tietoon. Tämä on taas näitä palstamyyttejä, että lapsia siepataan vaikka kuinka. Kyllähän heitä siepataankin niin, että sieppaaja on sukulainen. Mutta tuntemattomien mukaan sieppaaminen ulkomaanlomalla on sellainen harvinaisuus, että siitä kirjoitellaan kyllä lehdissä joka puolella maailmaa, esim. englantilaispojan tapauksesta kirjoitetaan brittilehdissä edelleen, ja Suomessakin, vaikka tapauksesta on aikaa. Ja kuten sanottu, ei ole näyttöä siitä, että poika olisi siepattu. Voi olla myös henkirikos. Omaiset tietysti haluavat uskoa, että lapsi on elossa.
Ikävää, että faktat pilaavat hyvän hysterian.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:23"]
Ikävää, että faktat pilaavat hyvän hysterian.
[/quote]
Nimenomaan..
Kun suurinosa katoamistapauksistakin johtuu henkirikoksista, suurimman osan henkirikoksista tekee perheensisäinen henkilö.
Miksi alapeukutatte, mutta ette kommentoi? Loppuivatko asia-argumentit? Mieluummin levitellään väärää tietoa.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:23"]
Ikävää, että faktat pilaavat hyvän hysterian.
[/quote]
Nimenomaan..
Kun suurinosa katoamistapauksistakin johtuu henkirikoksista, suurimman osan henkirikoksista tekee perheensisäinen henkilö.
[/quote]
Niin, se on sitä perus sosiaalipornoa.
Ollaan muka ihmisten puolella, mutta silti tykätään väittää asioita kauheammaksi kuin ne ovatkaan koska kyllähän se nyt kiinnittää enemmän huomiota.
Harvinaistahan se on, mutta äkkiseltään löysin 5 tuntemattoman tekemää sieppausta vuodesta 2003 tähän päivää, (Suomessa). 4 vauvaa ja yksi koululainen. Kaikissa lapset ovat löytyneet. Erikseen ovat sukulaisten tekemät kaappaukset.
Meidän saksalaisen tuttavaperheen 3 v poika kaapattiin Miamissa muutama vuosi sitten, lapsi löydettiin vahingoittumattomana 24 tunnin sisällä, mutta kaappaajaa epäiltiin elinvarasliigaan kuuluvaksi. Äitinsä katse siirtyi pois pojasta alle 30 sekunniksi vaateliikkeessä jolloin joku nappasi, valvontakameran tallenne oli valitettavan epätarkka (ja mistä sen lopulta edes tietää toimivatko yhteistyössä rikollisten kanssa...?) :(
Onneksi lapsi saatiin takaisin mutta monelleko vastaavalle käynyt huonommin? Meillehän asti tänne Suomeen näitä ei juuri uutisoida.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:39"]

Kai nyt typeräkin tietää että sitä lasta ei jätetä huomiotta hetkeksikään missään kaupassa. Olisihan se lapsi voinut juosta kaupasta uloskn..
Ja tälle toiselle. 2003-2013 5 sieppausta, suomessa on n.miljoona lasta.. Eli mikähän on todennäköisyys?
No jossain Miamissahan käsketään jo autonvuokrausfirmojen toimesta autoa vuokrattaessa lapsilukita auton ovet jos lapsia kyydissä, ettei kukaan voi napata liikenteen keskellä autosta. Ettei se oma piltti löydy myöhemmin kujalta, puuttuvin silmin ja munuaisin!
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:44"]

Hah, annappa lähde. "jossain miamissa"
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 09:25"]
Lomalla en jätä lapsia valvomatta, hulluahan se olisi. Madelainen tapaus on niiiin järkyttävä, idiootti vanhemmat.
[/quote]
NO huh hah hei, en mä kyllä ikinä ihan kotioloissakaan jättäisi lapsia yksin kotiin ja painelisi puolisoni kanssa baariin, kuten ne ällöttävät tekopyhät paskavanhemmat tekivät.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:41"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:39"]
Meidän saksalaisen tuttavaperheen 3 v poika kaapattiin Miamissa muutama vuosi sitten, lapsi löydettiin vahingoittumattomana 24 tunnin sisällä, mutta kaappaajaa epäiltiin elinvarasliigaan kuuluvaksi. Äitinsä katse siirtyi pois pojasta alle 30 sekunniksi vaateliikkeessä jolloin joku nappasi, valvontakameran tallenne oli valitettavan epätarkka (ja mistä sen lopulta edes tietää toimivatko yhteistyössä rikollisten kanssa...?) :(
Onneksi lapsi saatiin takaisin mutta monelleko vastaavalle käynyt huonommin? Meillehän asti tänne Suomeen näitä ei juuri uutisoida.
[/quote]
Kai nyt typeräkin tietää että sitä lasta ei jätetä huomiotta hetkeksikään missään kaupassa. Olisihan se lapsi voinut juosta kaupasta uloskn..
Ja tälle toiselle. 2003-2013 5 sieppausta, suomessa on n.miljoona lasta.. Eli mikähän on todennäköisyys?
[/quote]
Jopa taas. Joku halusi vain todistaa, että sieppauksia sattuu Suomessakin, vaikka sinä kiihkoilit, että yhtään ei oo sattunut
Nyt kun todistettiin, että on sattunut, kiihkoilet, että mitä sitten, kun niitä on suhteessa niin vähän
Palstamamma taas vauhdissa jankuttamassa :)
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:38"]
Harvinaistahan se on, mutta äkkiseltään löysin 5 tuntemattoman tekemää sieppausta vuodesta 2003 tähän päivää, (Suomessa). 4 vauvaa ja yksi koululainen. Kaikissa lapset ovat löytyneet. Erikseen ovat sukulaisten tekemät kaappaukset.
[/quote]
Niin. Et sitten viitsinyt kirjoittaa sitä faktaa, että suomessa esim. vauvan sieppaajat ovat yleensä pikkutyttöjä, jotka hetken mielijohteesta haluavat leikkiä kotia?
Mä en nyt muista tarkalleen kaikkia, mutta noista sun vuodesta 2003 lähtien tehdyistä sieppauksista ainakin 2 on uutisoitu juuri noiksi tapauksiksi.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 10:44"]
Hah, annappa lähde. "jossain miamissa"
[/quote]
Tietäisit itsekin, jos
a) olisit Miamissa joskus käynyt
b) olisit Miamissa laosen seurassa mennyt autoa vuokraamaan
Siksi ne yrittää tehdä vuokra-autoista mahdollisimman huomaamattomia ja vaihdella niitä usein, ettei sieppaajat tunnistaisi autoilijoita turisteiksi eli helpoksi kohteeksi
Yksi sieppaaja oli ainakin vastavapautunut pedofiili
Ihmiskauppaan ei tavata siepata satunnaisia lapsia saati aikuisia lomamatkalla. Olen lukenut ihmiskaupasta vaikka kuinka. Niissä kaupataan köyhien maiden ihmisiä, joille on luvattu esim. tarjoilijan työtä, mutta kohdemaassa joutuvatkin bordelliin. Vanhemmat myös kauppaavat omia lapsiaan tai myyvät näitä. Sitä on ihmiskauppa. Kiinassa kuitenkin on melko tavallista että lapsiakin siepataan näiden vanhemmilta. Poliisi on tehoton näissä tapauksissa. Siepatut ovat kuitenkin kiinalaisia, eivät länsimaisia.