Haluatko vaimoasi oikeasti?
Epäilen että mieheni ei halua minua oikeasti. Uskoisin että haluaa vain seksiä kanssani eli vain koska olen hänen vaimo ja varman pim*pin omistaja. Himonsa hän hakee muita katsomalla ja purkaa paineet vain kanssani. Onko joku mies joka haluaa vaimoaan vielä yli 10 vuoden jälkeen? Vai onko se vain omien paineiden purkua kun kiihoke on haettu muualta?
Kommentit (90)
Tämä on käynyt mielessä itselläkin, että kuinka moni mies vielä himoitsee vaimoaan pitkän liiton jälkeen. Itsellä menossa jo kolmas vuosikymmen ja himo ei ole laantunut, pikemminkin kasvanut. Pornoksikin kelpaa parhaiten vaimon omat kuvat ja videot. Toisaalta tasan ei käy onnen lahjat, en tiedä luulenko vaan vai onko oma vaimo oikeasti edelleen noin hyvän näköinen. Muuttunut oikeastaan vain seksikkäämmäksi ikääntyessään.
Vastaan, vaikka olen nainen että ei hyvältä kuulosta :(
Olen aika varma, että mies kiihottuu minusta, kun vielä monen kymmenen vuoden jälkeen pelkkä halaus saa joskus kovenemaan, kun on sillä tuulella. Eikä ole mitään potenssiongelmiakaan ollut ikinä, vaikka ikää on pitkälti yli 50.
Nuoremmilla miehillä taitaa olla ongelmia tuon pornon ja sitten erektion kanssa enemmän kuin vanhemmilla? Vasta luin lehdestä tällä viikolla, että alle kolmekymppisillä naisilla on haluttomuutta, etteivät tunne itseään halutuiksi. Onko sekin pornon syytä? Jos pornoa katsotaan ja nainen jää ilman niin ei tartte olla kummoinenkaan psykologi, jotta ymmärtää, että pieleen menee.
Täytyy sanoa luettuani tätä ketjua että joillain miehillä vaan on käynyt helkutin hyvä tuuri. On meinaan niitä naisia jotka säilyvät ja ovat upeita vielä 50. Niiden miehet taatusti haluavat naistaan vielä pitkään.Sitten on suurinosa noita tavallisia tallaajia ja ei siinä kyllä visuaalisuutta kaipaava mies voi mitään sille ettei se oma nainen aivan riitä enää kiihottamaan. Mutta se ei tarkoita että mies ei rakastaisi sitä omaa naistaa siitä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:

Ja entäpä toisinpäin? Valtaosa miehistä on viiskympisenä ihan plösö setämies. Visuaalisuutta kaipaava nainen ei sellaisesta kyllä innostu.
Meillä on viiittäkymppiä lähestyvä mies jo vuosia vitsaillut siitä miten mies (kuten hän) saattaa vain komistua iän myötä mutta minä rupsahdan. Ja kyllä, olen sanonut ettei tule hyvä mieli sellaisista puheista. Sillä ei ollut mitään vaikutusta puheisiinsa. No, vähitellen haluni olla seksuaalisesti aktiivinen hänen kanssaan hiipui lähes kokonaan, kun kerran jouduin tuntemaan oloni vanhaksi ja rupsahtaneeksi noiden puheiden takia. Mies lienee tämän huomannut ja koittanut välillä mainita miten vaikutan tai näytän nuorekkaalta tms. mutta ei se taida enää auttaa, maku on mennyt ja tiedän ikääntymiseni oikeasti haittaavan sitä miten haluttavana mies saattaa minua pitää, joten seksi ylipäätään ei enää kiinnosta minua, koen että sitä on käytetty minua vastaan jotta tuntisin itseni kelpaamattomaksi. N40

Monen naisen haluttomuuden syynä voi olla miehen tökerö käytös, joka paitsi hävittää halut seksiin myös tekee itse miehestä epäseksikään, sillä seksikkäintä miehessä on älykkyys. Voihan jokaisen ulkonäöstä löytää epäviehättäviä piirteitä, jos niin halutaan, ei se siitä ole kiinni, nuoren tai vanhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa luettuani tätä ketjua että joillain miehillä vaan on käynyt helkutin hyvä tuuri. On meinaan niitä naisia jotka säilyvät ja ovat upeita vielä 50. Niiden miehet taatusti haluavat naistaan vielä pitkään.Sitten on suurinosa noita tavallisia tallaajia ja ei siinä kyllä visuaalisuutta kaipaava mies voi mitään sille ettei se oma nainen aivan riitä enää kiihottamaan. Mutta se ei tarkoita että mies ei rakastaisi sitä omaa naistaa siitä huolimatta.
Ja entäpä toisinpäin? Valtaosa miehistä on viiskympisenä ihan plösö setämies. Visuaalisuutta kaipaava nainen ei sellaisesta kyllä innostu.
Huomauttelijat varmaan näkevät peilistä komean adoniksen... Reality check olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa luettuani tätä ketjua että joillain miehillä vaan on käynyt helkutin hyvä tuuri. On meinaan niitä naisia jotka säilyvät ja ovat upeita vielä 50. Niiden miehet taatusti haluavat naistaan vielä pitkään.Sitten on suurinosa noita tavallisia tallaajia ja ei siinä kyllä visuaalisuutta kaipaava mies voi mitään sille ettei se oma nainen aivan riitä enää kiihottamaan. Mutta se ei tarkoita että mies ei rakastaisi sitä omaa naistaa siitä huolimatta.
Kyllä minä olen ihan tavallinen tallaaja (vastaaja 83). Se kuulostaa surulliselta, että hyvän seksin edellytys olisi hyvin säilynyt ulkonäkö. Kenenkään hyvä ulkonäkö ei säily loputtomasti, ei miehen eikä naisen. Kuitenkin vanhemmilla ihmisillä on voi olla hyvä seksielämä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viiittäkymppiä lähestyvä mies jo vuosia vitsaillut siitä miten mies (kuten hän) saattaa vain komistua iän myötä mutta minä rupsahdan. Ja kyllä, olen sanonut ettei tule hyvä mieli sellaisista puheista. Sillä ei ollut mitään vaikutusta puheisiinsa. No, vähitellen haluni olla seksuaalisesti aktiivinen hänen kanssaan hiipui lähes kokonaan, kun kerran jouduin tuntemaan oloni vanhaksi ja rupsahtaneeksi noiden puheiden takia. Mies lienee tämän huomannut ja koittanut välillä mainita miten vaikutan tai näytän nuorekkaalta tms. mutta ei se taida enää auttaa, maku on mennyt ja tiedän ikääntymiseni oikeasti haittaavan sitä miten haluttavana mies saattaa minua pitää, joten seksi ylipäätään ei enää kiinnosta minua, koen että sitä on käytetty minua vastaan jotta tuntisin itseni kelpaamattomaksi. N40
Vitsailu toisten ulkonäön kustannuksella ei kuulu hyviin käytöstapoihin, se on selvä. Ja sitten jos sitä tekee puoliso, niin sitä voi olla vaikea tai mahdoton korjata jälkikäteen. Olet vielä tosi nuorikin.
Tämä oli hyvin kirjoitettu. Porno pilaa elämiä, vois sanoa. Helppo tapa etenkin miehille jäädä koukkuun ja addiktoitua. Kannattaa kasvattaa itsensä siitä eroon... Ja mies olen.