Minusta tuli isäni.

Olin nuori poika 1970-luvulla. Isäni oli sodat käynyt ja kotona puhuttiin aina Karjalan kannaksen murretta, jota itsekin käytin lapsena. Kotimme oli sisustettu sillä tyylillä, jota nykyään sanottaisiin mummotyyliksi.

Muistan, kuinka nuoruuden kapinavuosina aloin vastustaa kaikkea sitä, mitä vanhempani edustivat; isänmaallisuutta, kristinuskoa, vanhanaikaisuutta, perinteisiä arvoja. Minusta tuli sosialisti ja rockkapinallinen ja haistatin vitut kaikelle vanhalle.

Omaksuin  nuorena radikaalit arvot ja rankan elämäntavan, ja pysyin sellaisena hyvin pitkän ajan, kunnes aloin muuttua. Kapina mureni vähitellen pois. Keski-iässä keskiluokkaistuin, menin naimisiin, perustimme perheen.

Nyt kun on jo 50 mittarissa huomaan, että olen pikkuhiljaa, kuin huomaamatta, muuttunut. Olen alkanut puhua jälkikasvulleni karjalan murretta, jota en välillä suostunut käyttämään melkein 30 vuoteen.

Olen kiinnostunut sota-ajasta, heimoaatteesta ja isänmaallisuudesta. Olen siis persuuntunut. Kotimme sisustuksen olen vähitellen vaihtanut 1950-60-lukulaiseksi koluamalla kirppareilta vanhoja huonekaluja - siis samantyyppiseksi kuin lapsuudenkodissani oli.

Luonteeni on alkanut muuttua samanlaiseksi kuin isälläni oli, tiukaksi ja tarkaksi. Olen yrittänyt kasvattaa jälkikasvuni niin, että he omaksuisivat konservatiiviset elämänarvot, kodin, uskonnon ja isänmaan. Vaimossani olen havainnut aivan samansuuntaista muutosta.

Ei tämän näin pitänyt mennä. Alle parikymppisenä ajattelin, että pitää olla avoin elämälle ja kokeilla kaikkea, pitää olla radikaali ja vastustaa kaikkea vanhaa. Silloin olin varma, että minusta ei koskaan tule samanlaista kuin vanhemmistani. Tuli sitten kuitenkin.

Se vain on niin vaikea pysyä nuorena kapinallisena viisikymppiseksi, kun nahkarotsi ei enää mene mahan kohdalta kiinni, pitkä tukka vaihtuu kaljuuteen, rockkonsertteihin ei voi enää mennä hillumaan kun ei kunto riitä, jälkikasvulle pitäisi asettaa niitä rajoja joista ei itse ole aikoinaan välittänyt, ja aamulla pitää taas olla ajoissa työpaikalla. Aikuistumiseksihan sitä sanotaan, mutta todellisuudessa se on paluu menneisyyteen.