Kysely uusiksi. Mikä on ratkaiseva asia kohdallasi, synnytysikäinen nainen, ettet tee (lisää) lapsia

Vierailija kirjoitti:

Oman vaimon syy : lapset on niin stressaavia, että kun edelliset on jo 10 ja 9 v, ei kuulema mistään hinnasta enää lähtisi lapsentekoon. Kuulema ei vaikka olisimme miljonäärejä (Kaikki on ehdotettu omasta puolestani ). Ei haluaisi enää ikinä kokea sitä stressiä ja kaikkea mahdollista, minkä pikkulapsiaika aiheuttaa. Vaimoni sanojen mukaan ”elämä olisi pilalla jos saisimme lisää lapsia”. En ole itse ollut kuvioissa vaimoni pikkulapsiaikana (eksän lapset). Kokeeko moni nainen näin? Vaimollani on hyvin kielteinen käsitys niin lasten saannista kuin perhe-elämästä pikkulapsiaikana ja sitä ei saa muutettua. Minun turha yrittää sanoa että olisin erilainen isä ja kumppani kuin eksänsä. Vaimo mieltää kaiken vauva-aikaan ym liittyvän äärimmäisen negatiivisesti. Muistelee jotain hyviä muistoja mutta kaiken päällä on sellainen uupumuksen ja jonkinlaisen uhrautumisen outo varjo , joten turha yrittää muuttaa hänen mieltään.

Vauva-aika nyt vaan on äidille fyysisestikin raskasta vaikka mies auttaisikin. Synnytyksestä toipuminen, imetys...

Ei ole helppo elää äiti- vihamielisessä maassa.

Työn ja lastenhoidon yhteen sovittaminen. En tee lasta jotta vien sen 9kk ikäisenä toukkana yhteiskunnan kasvatettavaksi ja joka aikuisena korjaa vauriot mielenterveyspalveluilla.

Tässä maassa ei ole mahdollista hoitaa itse omia lapsiaan.

Myn syitä

-voimakas raskauspahoinvointi

-erittäin kivulias käynnistetty ennenaikainen synnytys

-raskauden aiheuttama pysyvä krooninen sairaus

Jos joku toinen hoitaisi raskauden puolestani niin sitten ehkä.

Haluaisin kolmannen, miehen resurssit ei tällä hetkellä riitä siihen.

Suomen tulevaisuus pelottaa. Ei olisi pitänyt tehdä näitäkään kahta.

Muu syy:  haluaisin lapsen mutta tiedän, että olisin ihan paska vanhempi. lisäksi mies ei halua lapsia.

Ei ole kumppania. Olen jo yhden lapsen yh ja pärjätään hyvin taloudellisesti ja henkisesti. Voisin hankkia yksinkin toisen lapsen, mutta mietityttää miten rahat riittää - pitäisi muuttaa isompaan asuntoon ja ne ovat yli minun budjettini tällä alueella eli esikoinen joutuisi vaihtamaan koulua.. Ja miten esikoisen käy, jos minulle kävisi jotain synnytyksessä tai jos joutuisin raskausaikana vuodelepoon. Pitäisi olla tosi hyvät turvaverkot. Myös yhteiskunnan asenteet pelottavat.

Ei löydy kumppania johon rakastuisin. En todellakaan tekisi lasta sellaisen kanssa jota en aidosti rakasta, näitä ehdokkaita kyllä löytyy.

Ei ole tukiverkkoja

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo elää äiti- vihamielisessä maassa.

Työn ja lastenhoidon yhteen sovittaminen. En tee lasta jotta vien sen 9kk ikäisenä toukkana yhteiskunnan kasvatettavaksi ja joka aikuisena korjaa vauriot mielenterveyspalveluilla.

Tässä maassa ei ole mahdollista hoitaa itse omia lapsiaan.

Totta. Itse tein ainokaiseni opiskeluaikana, mikä oli erinomainen ratkaisu. Olin lapsen kanssa kotona 2 vuotta ja sen jälkeenkin lähiopiskelua oli vähän. Miinuksena toki köyhyys ja kesälomien puute. Tosin jos on työssäkäyvä kumppani, niin nuo asiat hoituvat paremmin.

Yleisellä tasolla: en halua synnyttää lapsia maailmaan, joka on tuhoutumassa. Ilmastonmuutoksen aiheuttama ilmaston lämpeneminen, lisääntyvät epidemiat ja pandemiat (kuten korona) ovat pelkkää alkua - millainen tämä maailma onkaan esim. 20 vuoden päästä ja onko se sellainen maailma, jossa haluaisin lapseni elävän? No ei. Ei todellakaan.

Lisäksi minua pelottaisi synnyttää tyttöjä tähän maailmaan, joka on niin täynnä naisvihaa, nuorten tyttöjen seksualisointia, jne jne jne.

Henkilökohtaisella tasolla: olin monta vuotta suhteessa miehen kanssa joka osoittautui lopulta väkivaltaiseksi. Vietin siinä suhteessa (ja yrityksissä lähteä siitä suhteesta) osan parhaista vuosistani, ne vuodet jolloin olisin halunnut lapsia ja olisin voinut saadakin lapsia, ja myös suhteen jättämästä traumasta toipuminen vei vuosia. Nyt alan olla joka tapauksessa liian vanha, ja olen oikeastaan helpottunut siitä ettei niitä lapsia tullutkaan, kun katson tätä maailman tilaa.

Meillä on varaa elää nyt mukavasti (yksi lapsi). Asunto on juuri sopiva kolmelle hengelle, lapsi ja aikuisetkin pystyy harrastamaan ilman että täytyy säästää ja venyttää penniä. Voi ostaa vaikka uudet kengät edellisten tilalle ilman että se kaataa budjettia. Jopa matkustamaan! Asumme Helsingissä ja kumpikin vanhemmista pienituloinen. Ei ole varaa isompaan asuntoon missä olisi usealle lapselle omat huoneet yms. Enkä haluaisi pudottaa elintasoa ja stressata jatkuvasti rahasta. Eli taloudelliset syyt meillä. 

Tulisin kyllä mielelläni vielä parinkin lapsen isäksi.

t. Nainen

Äitiydestä saatu mielikuva,joka on suoraan sanottuna surkea. Oma äitini oli köyhä yh, isäni hyvin toimeentuleva, mut jostain syystä rahasta katkera ja me ei niitä tonneja nähty, kuultiin vain. Vastuun epätasainen jakautuminen. Oikeastaan minulla on aina ollut se mielikuva, ettei isiin voi luottaa.

Tässä vaiheessa ketuttaa tämä lapsen saamisen tuputtaminen ynnä muut synnytystalkoot niin paljon, etten ainakaan hanki lasta.

Kaksi syytä:

Helvetillinen raskaus joka meni kaksi viikkoa yliajalle; väkisin käynnistetty synnytys vaikka vauva oli sivuittain (koska raha), ylimielisesti annettu keisarinleikkaus. Kyvyttömyys imettää ja järkyttävä syyllisyys siitä. Sekä raskaudenaikainen ja -jälkeinen lähes-psykoottinen masennus.

Niin ja se toinen syy: miehen ikä. Meillä on aika iso ikäero ja kuuttakymppiä lähentelevä mies ei ole yhtä virkeä kuin kolmekymppinen.

Siksi toisekseen tämä yksi lapseni on ihana, helppo ja terve tapaus enkä missään nimessä haluaisi kokea vauva-aikaa ns. hankalamman lapsen kanssa, varsinkin jos masentuisin taas.

En vain halua :) 

Kaksi riittää ja kuten täällä palstalla aina sanotaan ettei lapsia jopa oikein saa tehdä jos ei ole turvaverkkoa, niin kaksi lasta vielä onnistuu hoitaa yksin ja miehen kanssa yhdessä. Mihinpä sitä edes saisi kaksi lasta hoitoon siksi ajaksi kun on synnyttämässä, jos siis miehen sinne haluaisi turvaksi.

Kun on oma äiti kuollut, miehen vanhemmat eivät kiinnostuneita lapsenlapsista eikä minun isää (työelämässä edelleen) voi koko ajan vaivata. Joten pitää pärjätä arki aina yksin tai kaksin, joten tällä mennään. Tehkööt muut joilla on paremmat turvaverkot. Korona-aika ainakin osoittanut että todella hankalaa hoitaa sekä työt, koti ja lapset, joten ei kiitos enempää.

Minulla on jo kolme lasta ja he ovat ihania teinejä, joten minun kohdaltani lapset on tehty. Ei se neljäskään lapsi olisi katastrofi ollut missään tapauksessa, sillä meillä on kaikki hyvin ja Suomessa asiat ovat todella hyvin, vaikka joku asiasta tietämätön muita märiseekin.

Minut on steriloitu jo vuosia sitten ja se näyttää toimivan moitteettomasti, sillä lukuisat yhdynnätkään eivät ole minua saattaneet raskaaksi. Kaikki kolme.e lastani saivat alkunsa heti, kun annoimme mahdollisuuden.

Olen jo 46 vuotias ja vanhin lapseni on aikuinen. Kun hän löytää mukavan ihanan miehen, niin kannustan kyllä lasten tekoon ja olen aktiivinen pullantuoksuinen mummo.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo elää äiti- vihamielisessä maassa.

Työn ja lastenhoidon yhteen sovittaminen. En tee lasta jotta vien sen 9kk ikäisenä toukkana yhteiskunnan kasvatettavaksi ja joka aikuisena korjaa vauriot mielenterveyspalveluilla.

Tässä maassa ei ole mahdollista hoitaa itse omia lapsiaan.

Näinkö on nykyään? Minä hoidin omat kolme lastani siihen asti, kun nuorin täytti 3 v, sitten oli pakko mennä töihin. Tein kuitenkin vain 6-tuntisia työpäiviä, sillä tulimme nippanappa toimeen, mies on keskituloinen ja oli asuntolainaa. Tiukkaa kyllä oli, juuri mitään ei ostettu uutena, ei varsinkaan itselle. Ei käyty ulkomailla, ei ollut kalliita harrastuksia, ei käyty baareissa, kaikki ruoka tehtiin itse jne. Elimme silti hyvää elämää, enkä olisi millään jaksanut käydä töissä kun lapset oli ihan pieniä, en ymmärrä miten muut äidit siitä selviävät. Kotihoidontukea sai muistaakseni 250 e/kk miinus verot ja meidän kunnassa ei ollut mitään kuntalisää ja kunnallisvero on todella korkea. 

Meidän lapset siis on jo täysi-ikäisiä, eli asiat on voineet muuttua tuosta paljonkin. Ja me asutaan pienellä paikkakunnalla, jossa tietysti kaikki on halvempaa kuin isoissa kaupungeissa. Lapset muistelevat lämmöllä lapsuuttaan, on paljon ihania muistoja kuulemma. No, minun urani oli tietysti mennyttä lähes 10 vuoden kotiäitiyden jälkeen, mutta toisaalta olen nykyään menestyvä yrittäjä, että ei siinä huonosti silti käynyt. Enkä kokenut kotiäitiyttä epätasa-arvona, vaan suorastaan etuoikeutena, sain olla omien lasteni kanssa, onko mikään sen arvokkaampaa?