Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en löydä "samalla tavalla" ajattelevia/kokevia edes omista viiteryhmistäni?
07.09.2020 |
En tarkoita otsikkoa kirjaimellisesti, ihan samalla tavalla ajattelevia tuskin löytyy. Paremmin voisi kuvata se, että tuntuu kuin kokemusmaailmani olisi ratkaisevan erilainen kuin muilla, jopa pienten viiteryhmien sisällä.
Esimerkiksi olen diagnosoitu adhd ja vertaistukiryhmissä olen huomannut miten monet juuri diagnoosin saaneet tuntevat löytäneensä viimein ihmisiä jotka ymmärtävät, joilla samanlasia, jopa sama kokemus ja ajatukset kuin itsellään.
Tietysti löydän helposti yhdistäviä tekijöitä- ainakin ulkoisia ja tunnistan vertaiskokemuksista ja ajatuksista itseäni, mutta vielä enemmän ulkopuolisuutta. Tunnen olevani jotenkin ratkaisevalla tavalla erilainen. Ero suhteessa muihin tulee ilmi juuri niissä asioissa, jotka tuntuvat muille olevan kaikista merkittävimpiä yhdistäviä tekijöitä.
Adhd-vertaistuki vain esimerkkinä, sama kokemus on aina ja kaikkialla.
Ymmärsikö kukaan mitä yritin tällä sanoa? Hankala muotoilla selvemmin.
Löytyykö samanlaisia kokemuksia?
Mikä (mussa) on ongelma?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut aina todella voimakas ulkopuolisuuden tunne. Siis aina. Mulla on kyllä kavereita, osaan luovia sosiaalisesti mutta kaikkien kanssa tulee hetki jolloin ne on vaan kiusaantuneesti hiljaa jonkun juttuni jälkeen.
Lapsesta asti mulle on ihan suoraan sanottu että olen outo, omituinen, ilkeimmillään friikki. Mulla on ideoita jotka ei ilmeisesti ole muiden mieleen. Ei ne ole ilkeitä tai mitään sellaisia mutta kuulemma liian övereitä. Epäsovinnaisia. Minusta ne on olleet vaan aivan upean vitsikkäitä, hieman kieroutuneita. Epäilemättä huumorini on asteen jos toisen tummempaa.
En osaa esittää olevani jotain muuta kuin mitä olen, ja jos esitän, väsyn. Olen esittänyt yliopistossa uupumukseen asti ja maksan nyt siitä hyvästä. Vetäydyn tältä alalta sillä en jaksa esittää enää työelämässä. Enkä ole niin nero enkä intohimoinen että voisin menestyä sellaisena kuin olen.
Mä sain enemmän palautetta aikuisilta, sanottiin suoraan tyhmäksi jne. Osa kavereista kyllä piti "erikoisuuden tavoittelijana", vaikka en nyt mitenkään ulkoisesti tai kiinnostuksen kohteilta poikennut massasta.
Muilta osin samaistun, vaikka huumorini onkin varmaan kohtalaisen kilttiä tai en tiedä :,D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
En halua, enkä myöskään määrittele sen kautta. (En ylipäätään usko, että kyse on neurologisesta "poikkeavuudesta" vaikka ko. Dg lapsuudessani siunaantuikin) .
Se oli vain yksi esimerkki siitä miten ei oikein sovi edes sellaiseen viiteryhmään, jonka voisi kuvitella olevan ainakin rajatusti homogeeninen. En myöskään hakenut eri/samanlaisuudella yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mielipiteitä tai ominaisuuksia- en koe niitä niin merkityksellisinä muissa.
Vaan sellaista samanlaista/samankaltaista tapaa hahmottaa maailmaa, samanlaista rakennetta tms. Kaipaan ikään kuin sitä tunnetta minkä olen havainnut muilla, sitä joka linkittää ihmiset ja luo tunteen läheisyydestä eroavaisuuksista huolimatta.
Edelleenkään et vastannut kysymykseen. Mikä se tietynlainen tapa hahmottaa maailma on ja miten eroaa mielestäsi muista?
Piti tehdä asioita tässä välissä, mutta mitään kovin konkreettista esimerkkiä on vaikea yhtäkkiä keksiä. Osa vastaajista on varmaankin jäljillä, joissakin asioissa esim. Laumasieluisuuden puute ja vaikka en empatiakyvytön olekaan, niin välillä olen sen verran ajatuksissani etten osaa lukea tilannetta siinä hetkessä oikein.
Esim. adhd-vertaisryhmä, osa kuten itse osallistuu uteliaisuuttaan, mutta oman kokemukseni mukaan huomattavasti useampi juuri sitä varten kuin vertaistuki on tarkoitettu, eli hakemaan vertaistukea eli useat kokevat samantyyppistä hankaluutta arjessaan.
Mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää tunnepuolen motiiveja, enkä ajattele, että muut kokisivat "väärin", valehtelisivat tai pyrkisivät sanomaan sen mitä" kuuluu" sanoa tarkoittamatta sen enempää, siis tietysti kaikkia näitäkin tapahtuu.Joten meillä on yhteinen persoonasta aiheutuva "ongelma", omalta kannaltani ensimmäinen ongelma tulee yleensä jo siinä, etten itse näe ongelmaa. Ymmärrän tunnetasolla muiden näkemyksen, mutta en sitten kuitenkaan ymmärrä.
Toinen ongelma tulee siinä, että konkreettisten asioiden (esim. Unohtelu) lisäksi, ihmiset kuvaavat lähes poikkeuksetta tunnekokemustaan samoin=yhteinen kokemus. Ja "oikein", eli suunnilleen siten kuin saamme kirjoista ja lehdistä lukea. Silti puhujien kesken on vielä erikseen "kaikista oikein kokemus", se on sillä, joka ensimmäisenä ehtii pukemaan sanoiksi yhteisen kokemuksen "oikein" (tätä ei tule ymmärtää poliittiseksi vaan siten, että väitän suurimman osan tunnistavan "oikeimman" ajatuksen sellaisen nähdessään- eikä se niinkään liity sisältöön ).
En tiedä, en vain itse samaistu juurikaan muiden kokemuksiin, enkä aina pysty hahmottamaan onko tunne- itsereflektio tms puheissa mitään sisältöä ylipäätään.
Nämä pätee kyllä kaikkiin muihinkin kuin vertasitukiryhmiin.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluutko määritellä itsesi välttämättä adhd:n kautta? Kai sussa paljon muitakin puolia on.
En halua, enkä myöskään määrittele sen kautta. (En ylipäätään usko, että kyse on neurologisesta "poikkeavuudesta" vaikka ko. Dg lapsuudessani siunaantuikin) .
Se oli vain yksi esimerkki siitä miten ei oikein sovi edes sellaiseen viiteryhmään, jonka voisi kuvitella olevan ainakin rajatusti homogeeninen. En myöskään hakenut eri/samanlaisuudella yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mielipiteitä tai ominaisuuksia- en koe niitä niin merkityksellisinä muissa.
Vaan sellaista samanlaista/samankaltaista tapaa hahmottaa maailmaa, samanlaista rakennetta tms. Kaipaan ikään kuin sitä tunnetta minkä olen havainnut muilla, sitä joka linkittää ihmiset ja luo tunteen läheisyydestä eroavaisuuksista huolimatta.
Edelleenkään et vastannut kysymykseen. Mikä se tietynlainen tapa hahmottaa maailma on ja miten eroaa mielestäsi muista?
Piti tehdä asioita tässä välissä, mutta mitään kovin konkreettista esimerkkiä on vaikea yhtäkkiä keksiä. Osa vastaajista on varmaankin jäljillä, joissakin asioissa esim. Laumasieluisuuden puute ja vaikka en empatiakyvytön olekaan, niin välillä olen sen verran ajatuksissani etten osaa lukea tilannetta siinä hetkessä oikein.
Esim. adhd-vertaisryhmä, osa kuten itse osallistuu uteliaisuuttaan, mutta oman kokemukseni mukaan huomattavasti useampi juuri sitä varten kuin vertaistuki on tarkoitettu, eli hakemaan vertaistukea eli useat kokevat samantyyppistä hankaluutta arjessaan.
Mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää tunnepuolen motiiveja, enkä ajattele, että muut kokisivat "väärin", valehtelisivat tai pyrkisivät sanomaan sen mitä" kuuluu" sanoa tarkoittamatta sen enempää, siis tietysti kaikkia näitäkin tapahtuu.Joten meillä on yhteinen persoonasta aiheutuva "ongelma", omalta kannaltani ensimmäinen ongelma tulee yleensä jo siinä, etten itse näe ongelmaa. Ymmärrän tunnetasolla muiden näkemyksen, mutta en sitten kuitenkaan ymmärrä.
Toinen ongelma tulee siinä, että konkreettisten asioiden (esim. Unohtelu) lisäksi, ihmiset kuvaavat lähes poikkeuksetta tunnekokemustaan samoin=yhteinen kokemus. Ja "oikein", eli suunnilleen siten kuin saamme kirjoista ja lehdistä lukea. Silti puhujien kesken on vielä erikseen "kaikista oikein kokemus", se on sillä, joka ensimmäisenä ehtii pukemaan sanoiksi yhteisen kokemuksen "oikein" (tätä ei tule ymmärtää poliittiseksi vaan siten, että väitän suurimman osan tunnistavan "oikeimman" ajatuksen sellaisen nähdessään- eikä se niinkään liity sisältöön ).
En tiedä, en vain itse samaistu juurikaan muiden kokemuksiin, enkä aina pysty hahmottamaan onko tunne- itsereflektio tms puheissa mitään sisältöä ylipäätään.
Nämä pätee kyllä kaikkiin muihinkin kuin vertasitukiryhmiin.
Hitsit, saisinkohan selitettyä tätä paremmin..
Musta on aina eri ihmisten ja asiantuntijoiden toimesta yritetty löytää jotain "vikaa".
Lapsuudessa aikuiset yrittivät arvailla mitä ajattelen, sen sijaan että olisivat kuunnelleet. "sä varmaan ajattelet..", "tarkoitatko, että.." jne.
Terve lapsi, joka ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut "oppimisesta" oppimisen itsensä takia ja joka ajatteli "väärin" oli mahdottomuus, joten ainoa looginen lopputulema oli, että koin varmastikin koulun vaikeana, toisin sanoen minulla on oppimisvaikeuksia. Mutta en itse kokenut mitään vaikeutta tai puutetta ymmärryksessä, vastoin muiden näkemystä pidin itseäni jopa ihan fiksuna.
Tiesin kyllä huonon koulumenestyksen aiheuttavan ongelmia tulevaisuudessa, se ei kuitenkaan motivoinut mihinkään mistä en ollut kiinnostunut- erityisesti siksi, että en ymmärtänyt miksi. En ymmärrä vieläkään.
Sama peruskysmys on seurannut läpi aikuisuuden: en vaan ymmärrä, miksi joitakin asioita muka pitäisi tehdä, mikä motivoi ihmisiä, miksi joku on tärkeää, miksi ja minkä tähden muut tekevät mitä tekevät ja mitä väliä jne.
En ole koskaan saanut kysymyksiini muita vastauksia kuin: "miten niin miks? “ “en nyt tajuu mitä sä haet" "ajattele ite", "kyllä sun pitäis tietää" "miks pitää olla noin negatiivinen" "miks pitää aina nälviä ja arvostella" "älä taas alota" "nyt oikeesti, kyllä aikuisen/sun ikäisen pitäs jo tajuta" "ajattelet liikaa" jne.
Autistetuista jos mistä, olisi luullut löytyvän vastaavia kokemuksia. Sen sijaan löysin adhd-ihmisiä, joista suuri osa pärjää ihan hyvin, osa jopa loistavasti kaikilla sosiaalisilla mittareilla, mutta joilla oli kokemus "vääränlaisuudesta" ja "pärjäämättömyydestä" suhteessa oletettuihin muihin.
Kuten aiemmin sanoin, tunnetasolla mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää ja luen monesti ihmisiä paremmin kuin ne lukevat itseään ( olen saanut tästä usein vahvistavaa palautetta, joten en ole pelkän oman näkemykseni varassa). En vähättele kenenkään kokemusta, vaan uskon että kokemus on aito. Mutta näen, että maailmassakin on vikaa. En itsekään ole mitenkään vapaa sosiaalisista odotuksista vaan joudun leikkimään sen verran mukana, etten aiheuttaisi huolta läheisissäni ja antaisi aihetta puuttua elämääni. En todellakaan kuvittele, että olen ainoa ajatuksineni, mutta silti törmään seinään joka kerta kun yritän löytää vastaavaa kokemusta muista. Varmaan joku tämän perusteella tekee autismi oletuksen, se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että kukaan ei ole vielä pystynyt toistaiseksi vastaamaan kysymykseeni "miksi" kuin tunteiden ja oletusten kautta.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärsit väärin, en kaipaa samaamieltä olevia tai samanlaisia kavereita, vaan ihmisiä jotka ajattelevat samoin.
Olen aina tutustunut helposti ihmisiin ja jostain syystä ihan tykättykin- en vain oikein ymmärrä miksi. Koen, että en ihan tule ymmärretyksi, enkä tietyllä tasolla ymmärrä muita. Vähän kuin puhuisin eri kieltä kuin muut. Nautin kyllä muiden seurasta pieniä aikoja kerrallaan, mutta vaivaannun viimeistään parissa tunnissa kun yhteistä kieltä tai tapaa olla ei oikein löydy. Tämä on kyllä täysin oma ominaisuuteni, muut eivät näytä kiusaantuvan itse, eivätkä huomaa vaikeaa oloani.