Huonosta parisuhteesta lähteneet..

Vuoden kahden päästä näet että se oli parasta mitä pystyt tekemään itsellesi, ja lapsillekin loppujen lopuksi, koska henkinen helvetti ei ole hyvä lasten kotina.

anna itsellesi lupa olla surullinen, vihatakin, mutta ajan myötä voit päästää irti ja katsoa eteenpäin, olla ehjä ja vahva yksinkin. Mitään vikaa sinussa ei ole.

Ja lastenvalvoja yms auttaa saamaan käytännön järjestelyt rullaamaan eteenpäin, älä turhaan kuuntele enää lasten isän sanoja, se on ajan ja energian tuhlausta, ansaitset parempaa.

Kyllä siinä toipumisessa kesti aikansa. Kolme kuukautta on vielä tosi lyhyt aika. Mä itsekin olin kovaa vauhtia deittaamassa ym ennen kuin aika oli kypsä, ja lisää pettymyksiähän siinä tuli.

Nyt ihan rauhassa katsot oikeusjutut loppuun ja keskityt lapsiisi. Niillekin muutos on raastava, ja mulle eron jälkeen eniten voimaa toi juurikin se, että mä olin se lasten peruskallio, johon ne luotti, ja jonka tukea tarvittiin. Mä tajusin, etten mä ole huono äiti, enkä huono ihminen - lasteni isä, muka läheisin kaikista, näkee mut kummallisten vinksahtaneiden lasien läpi eikä sen näkemys ole totta. Vain se, mitä mä itse ajattelen  itsestäni, on mulle totta. Ja nekin on vaan ajatuksia.

Voit varmaan kuvitella, että sittemmin eron jälkeen, kun  ex-mies kehui mulle mua, että hemmetti, sähän pärjäätkin, niin olo oli aikas mahtava. HAA, näytinpäs sille :P

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 20:12"]

Milloin alkoi helpottaa tai sait edes osan itsetunnostasi takaisin?

Erottiin kun muutin lasten kanssa (2 pientä) pois n.3kk sitten.

Järkyttävä oikeustaistelu edessä josta osa matkaa jo käytynä. Mies haukkunut minut täysin kyvyttömäksi vanhemmaksi.. Olin jossain vaiheessa lasten juuri synnyttyä todella todella väsynyt, mies muistutti koko ajan miten huono olen. En osannut loppuvaiheessa suhdetta edes istua oikein.

Huono ihminen ja huono äiti. Hän ei ole aikoihin nähnyt minussa mitään hyvää ja se on syönyt minua ihmisenä todella paljon. Kuitenkin synnytin hänelle kaksi lasta, sekään ei tuo minuun lisä arvoa.

Kuitenkaan lastenhoito apua tai muutakaan ei tullut vaan lähes tulkoon vaipanvaihdosta tuli riita jos joskus pyysin auttamaan.

Kätevästi olin myös lähes 2-vuotta putkeen raskaana ja sittenhän se helvetti repesikin kun halusin alkaa tavata kavereitani.

Nyt olen eronnut kahden pienen lapsen äiti. Minulla on taakkanani kontrolloiva ja vihainen ex-mies. 

Yritin nettideitti-sivustoa saadakseni jotain kepeyttä elämään mutta siihenkin petyin pian. En jaksaisi edes välttämättä ja ne miehet siellä ei ainakaan palauta uskoa vastakkaiseen sukupuoleen..

Enkä ole enää mikään nuorikaan, 30v.

Kokeneemmat kanssasisaret  viisaita sanoja kaivataan.

[/quote]

Ensinnäkin, olethan nuori:) Itse olen samassa tilanteessa 40v ja ajttelen että jotain toivoa on vieläkin... Miehesi vaikuttaa narsistilta. Kannattaisi hakea apua aiheeseen perehtyneeltä psykologilta tms. Erossa pienten lasten kanssa ei saa jäädä yksin, eikä varsinkaan kun on tuollaiset taistelut. Jos miehesi on se miltä vaikuttaa, et ilman apua voi myöskään hänestä päästä eroon.

Narsisti sana tullut ennekin esiin hänestä puhuttaessa. Hän on todellakin elämänsä suurin rakkaus ja lapsista tuntuu välittävän myös hieman sairaalla tavalla. Aivan kuin he olisivat hänen jatke tms. vaikea selittää.

Kaiken tämän keskellä hän on yrittänyt pitää huolen ettei minulle tulekaan uusia tuttavuuksia. Häiriköi päivittäin viesteillä, vähintään aikataulumuutoksia tms.jolla saa minut pidettyä varpaillaan.

Hän käy irti väkivallasta-työssä mutta ei näkyvää muutosta ainakaan positiivisempaan.

Lapsista saankin voimaa ja minullahan on maailman paras syy nousta ylös sängystä joka aamu sillä olen äiti.

Väliaikainenhuoltajuuspäätös tehtiin hyväkseni, yhteihuoltajuus on ja nyt sitten vaan eteenpäin eli olosuhdeselvitykset yms.

Miehen vihalla ja järjettömyydellä ei ole rajaa mutta minun jaksamisella on ja se välillä pelottaa jos tämä tulee jatkumaan vuosia :(

Lapset ovat tosiaan pieniä ja en ole vielä työ-elämässä joten tämä tilanne pyörii jatkuvasti mukana arjessa. Lapset jaksan hoitaa mutta olisi toki kiva jo hengähtää ja alkaa elämään omaa elämää.

Kiitokset vielä jo vastanneille. Helpottaa aina kriiseissä kun ymmärtää ettei ole ainoa.

ap

Samassa jamassa 35-v. Olet nuori todellakin vielä!'

Itkin juuri äsken, kun lapset lähtivät isälleen.

Vielä se elämä hymyilee meillekin. Erosta toipuminen kestää 1-3v, välillä tulee takapakkia ja sitten mennäänkin vauhdilla eteen päin.