Onko muita laman lapsia? (ks. Teeman ohjelma tänään)

Olen kasivitonen. Lama ei näkynyt mitenkään, koska molemmat vanhemmat saivat pitää työnsä. En osannut pitää kirjojen kierrättämistä minään lama-asiana vaan järkevänä tapana säästää kustannuksissa. En muista, että lamasta olisi kolussa puhuttu juuri lainkaan. 

Olen kasivitonen. Lama ei näkynyt mitenkään, koska molemmat vanhemmat saivat pitää työnsä. En osannut pitää kirjojen kierrättämistä minään lama-asiana vaan järkevänä tapana säästää kustannuksissa. En muista, että lamasta olisi kolussa puhuttu juuri lainkaan. 

Olen myös syntynyt -87. Lama ei näkynyt oikein missään, isällä oli töitä ja äiti hoiti meitä lapsia kotona. Koulussa lamasta ei puhuttu, tarvikkeita oli riittävästi ja oppikirjojakaan ei ainakaan kaikkia kierrätetty. En ainakaan muista joidenkin mainitsemia kumitussessioita.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 07:52"]

No jos lamasta jotain hyvää oli, niin tuo kirjojen kierrättäminen. Aikaisempi käytäntö, jossa sekä teksti- että tehtäväkirjat annettiin jokaiselle joka vuosi uutena oli valtavan tuhlaileva. Hiirenkorvilla ja revittyjä ne suurimmalla osalla oli silloinkin muutaman viikon jälkeen. Onneksi siitä päästiin eroon ja toivottavasti ei tule ihan heti takaisin.

[/quote]

Kyllä kirjoja on kierrätetty aina, en tiedä ketään jolla olisi aina ollut kaikki kirjat uusia. Minä olen syntynyt -74, enkä tajua sitä että itketään kirjojen kierrättämisestä, tai että sai vaan yhden kynän ja kumin, niin meilläkin sai 80-luvulla, eikä siinä mitään outoa ollut. Ihmettelen aina näissä dokumenteissa kun puhutaan että laman aikana luovuttiin pehmeästä leivästä ja välipaloista koulussa ym. ne on mun käsityksen mukaan kyllä aina ollut vaan luksusta, ei meillä koulussa ollut pehmeää leipää kuin korkeintaan kerran viikossa keittopäivänä, ja välipalojakin ehkä hyvässä lykyssä kerran viikossa niille joilla oli tosi pitkä päivä.

[/quote]

Laman aikana meidän koulussa ainakin luovuttiin näistä vähistäkin "luksuksista". Ei ollut koskaan pehmeää leipää tai välipaloja. Kirjoissa ei kierrätetty vain oppikirjoja, kuten aiemmin oli tehty, vaan myös ne tehtäväkirjat tosiaan useaan kertaan kumitettuna kiersi oppilailla. Muistakin pientarvikkeista oli pulaa kuten kynistä, kumeista, värikynistä, vihkoista jne. Lisäksi lama näkyi sairaanhoitopuolella: mm. hammashoidon (muutakin kuin akuuttien reikien paikkailun) ja psykiatrisen hoidon saanti oli käytännössä mahdotonta.

Mullekaan lama ei näkynyt henkilökohtaisesti kovin vahvasti elämään, kun kotona meni kuitenkin ok:sti ja vanhemmilla pysyi työpaikka. Toisin kävi monille omille entisille luokkakavereille. Sieltä löytyy nykyään parikin tapausta, joilla on ollut pahoja mielenterveysongelmia (mielenterveysongelmia on ollut itseasiassa pelottavan monilla entisillä luokkakavereilla), ainoa koulutus on peruskoulu, eivät ole olleet päiväkään töissä vaan yhteiskunnan tuilla, ovat jopa päässeet mt-ongelmiensa vuoksi sairaseläkkeelle jne. Nämä tapaukset on useimmiten niistä perheistä, joihin lama iski pahiten: vanhemmat menetti työpaikan, koti lähti alta jne. Vaikka tänne kirjoittaakin ne, joihin lama ei niin paljoa vaikuttanut, niin myös toisenlaisia tapauksia löytyy meidän ikäryhmästä aivan liikaa.

-87 nainen

Minä tiedän 23 tavoin paljon näitä syrjäytyneitä nuoria (kuten oma veljeni), heitä yhdistää nimenomaan vanhempien syrjäytyminen lama-aikaan.

Itse katsoin eilisen dokumentin, ja se kieltämättä jäi aika diipadaapa-tasolle. Jos minulta kysytään laman vaikutuksia, en ajattele lapsuusvuosiani 90-luvun alussa. Ei pieni lapsi ymmärrä että saako eteensä paahtoleipää vai näkkäriä, lomaileeko Kanarialla vai takapihalla telttaillen. Ne varsinaiset laman vaikutukset alkoivat tuntumaan toden teolla vasta seuraavan nousukauden aikana, kun kaikki eivät enää olleetkaan samalla viivalla. Sellaiset hypetykset kuten kansainvälistyminen eivät koskettaneet meidän perhettämme mitenkään, leirikoulut, vaihto-oppilasvuodet, interrailit, abikurssit, valmennuskurssit, autokoulut yms. olivat täysin utopistisia juttuja meille, vaikka arkipäivää hyvin monelle. Muistan yhä miltä tuntui kun periaatteessa koulun parhaana oppilaana olisi pitänyt edustaa ulkomailla koulua, mutta sen tiesi kaikki, etten voi lähteä. Se oli sanatonta niin opettajilta, vanhemmilta kuin itseltäni, siitä ei tarvinnut keskustella, pelkkä katse ja huokailut riittivät. Me lapset emme muutenkaan pyytäneet mitään, emme uusia kenkiä, emme uutta takkia, emme edes sitä kännykkää. Opimme hyvin pieninä olla pyytämättä mitään, koska se olisi kuormittanut vanhempiamme ja saanut aikaiseksi heille pahaa mieltä. Muutenkin se perheen huono olo kasaantui vuosi vuodelta, ei heti silloin 90-luvun alussa. Avioeroa tehtiin vuosikymmen, alkoholismia kehiteltiin vuosia, vanhempien katkeruus kasvoi pala palalta. Ei ne vaikutukset loppuneet parempiin talouskäyriin, päinvastoin.

Veljeni puolesta harmittaa suuresti, koska hän vain tippui kaikkien mahdollisten verkkojen läpi. Hänen oppimisvaikeuksiaan ei koskaan huomattu saati hoidettu, vanhempien riitaiseen avioeroon ei saatu tukea,  mielenterveysongelmia ei huomattu, hän oppi tyytymään hyvin vähään eikä ole koskaan odottanut elämältään yhtään mitään.

Silti olimme tavallaan onnekkaita, koska perheessämme ei ollut väkivaltaa tai huumeiden käyttöä.

En koe että lamavuodet oli meille lama-ajan lapsille mikään yhtenäinen sukupolvikokemus, enemmänkin kokemuksena kahteen eri leiriin jakava.

T. 8, 16 

-87 täällä.

Meillä kyllä näkyi, molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä ja molempien yritykset menivät konkkaan silloin 90-luvun alussa. 4 lasta ja vanhemmat asuttiin kerrostalokolmiossa, ahdasta oli kun kaikki neljä lasta samassa huoneessa. Rahaa ei ollut ikinä oikein mihinkään, tosin minä taisin olla ainoa lapsista joka sen tajusi. Sisarukset vaativat kalliit harrastukset ja muutenkin piti saada kaikkea, minä taas yritin pärjätä mahdollisimman vähällä ja opettelin nauttimaan kaikesta ilmaisesta, kuten kotikaupungin kirjastosta. Sisarukseni eivät siis varmaan koe laman heihin vaikuttaneen (elleivät sitten muista raivareitaan siitä, etteivät saaneet jotakin haluamaansa), mutta minuun se vaikutti. Muistan kuunnelleeni vahnempien keskusteluja tyyliin koulukuvien ottamisesta, että kuka jää ilman tänä vuonna. Rankkaa aikaa, mutta lapsuus oli silti mukava!

Koulussa oli lomautukset, mutta kyllä se lapsena oli enemmän jännää kuin hirveää. Kaikki luokat liikuntasalissa :)

up.

Nosto!

Olen syntynyt vuonna 1988. Lama ei vaikuttanut perheeseemme mitenkään. Syrjäytynyt kyllä olen, mutta se ei liity lamaan millään tavalla.

Meidän perheessämme se näkyi vahvasti, toki ongelmia oli jo aikaisemmilta sukupolvilta, mutta tuo lama kai rysäytti koko pakan. Vanhempani olivat kolmannen polven alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia ja myös huumeet sekä väkivalta oli vahvasti läsnä arjessa. Vaikka meistä tehtiin lukuisia ilmoituksia sosiaalitoimeen ei meitä lapsia huostaanotettu tai ylipäänsä oikein saatu apua. Sama homma oli monella kaverilla, ei vissiin resurssit riittäneet. Lapsuus meni aikalailla vanhemmista huolta pitäessä ja nälässä, koska ruokaan ei päihteiden jälkeen paljoa rahaa jäänyt. Vanhemmilla oli myös hurjat määrät ulosotossa. 

Koulussa lama näkyi suurina luokkakokoina, käytettyinä kirjoina ja osaltaan myös kiusaamisena. Itse ainakin tulin kiusatuksi risoista vaatteista, vaikka voisi luulla että laman aikaan tällaiset oli normaalia. 

Meistä sisaruksista kaksi on narkomaaneja, yksi juo ja minä koitan sinnitellä raittiina. Opiskelut jäi kesken kun piti huolehtia perheestä. 

Otan sanojani takaisin. Kyllä pystyimme joissain asioissa luottamaan vanhempiimme: eivät käyttäneet huumeita, eivät olleet väkivaltaisia ja kannustivat meitä koulunkäyntiin. Tämä viimeinen oli varmaan se avainsana, itse vietin hyvin paljon aikaa lapsuudessa ja nuoruudessa kirjastossa. Jouluna ei tullut koskaan isoja lahjoja, mutta kirjoja tuli aina!

T. 8,16, 24

Olen kasikolmonen.

Koulussa syötiin näkkäriä eikä mitään välipaloja koskaan ollutkaan, kertakäyttöisiä käsipyyhkeitä ei saanut käyttää vaan kässän tunnilla teimme vohvelikankaiset liinat, kirjat kierrätettiin, mitään värikyniä ei todellakaan saatu Luulin että tämä on ihan normaalia, en ole koskaan ajatellut että joskus ollaan oltu tuhlailevampia.

Vanhemmat olivat lomautettuna jonkin aikaa, ei vaikuttanut talouteen oikein muuten kuin että hartaasti odotettu ulkomaanmatka (ei tosiaan käyty reissussa, kerran 2-vuotiaana josta en tietty muista mitään ja seuraava kerta 14-vuotiaana) peruttiin. Oikomishoitoa tai puheterapiaa en saanut, joten aikuisiällä olen joutunut laittamaan hampaisiin 6000euroa, puheviasta en tiedä onko enää korjattavissakaan.

Enemmän kuin lama vaikutti talouteemme hiukan myöhempi avioero. Okt vaihtui 40m2 kaksioon, jossa asui 3 hlöä jne, tietokoneen ostin vasta v. 2007, opintolainalla tuli maksettua lapsuudenperheen ruokakuluja ym ja sitä on vieläkin jäljellä yli kymppitonni jne.