Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt omia arvojani, koska nykyisin on hip, että työn pitäisi vastata arvoja. En osaa nimetä mitään arvoja itselleni. Käsitän arvon siten, että se on itseisarvoinen asia. En minä osaa tiivistää, millä asioilla täällä on itseisarvoa. Minulle ei oikein millään. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitä arvoja työpaikkani edustaa. Olen siellä töissä korvausta vastaan tekemässä niitä asioita, joita pääoma haluaa minun tekevän.
Ap
Sinun arvotyöskentelysi taitaa olla vielä aika kesken ja siitä saattaa löytyä avain. Tuollaiset hip asiat kannattaa sivuuttaa kokonaan tai työpaikan edustamat arvot. Ymmärtänet, että asian ympärillä pyörii bisness ja opaskirjan kirjoittajat sekä konsultit takovat rahaa, vaikka ei niin paljon sanottavaa olisikaan? Arvot ovat kuitenkin koko ajan olemassa ja kaikkialla. Et esimerkiksi myisi pientä lastasi mustassa pörssissä, vaikka siitä jonkun lantin saisitkin. Miksi?
Tämä oli hyvä. Mietin itse asiassa lainaamasi viestini kirjoittamisen jälkeen, että lapseni hyvinvointi taitaakin olla itseisarvo minulle. Ehkä en ole miettinyt näitä tarpeeksi (vaikka tosin usein mietin, kun noita arvopuheita tulee vastaan).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkolla on helppo parantaa olemisen sietämätön vitutus.
Olen käyttänyt alkoholia, joskin aina varsin kohtuudella. Kovat kännit on kahden käden sormilla laskettavissa. Ei alkoholi anna minulle oikein mitään. En saa siitä kiksejä, enkä pidä humalaisten seurasta. He yrittävät liian usein saada kanssani aikaan tappelun ei mistään ja heidän ajattelunsa taantuu.
Ap
Tässä tapauksessa muutaman päivän ns kalsarikännit ilman seuraa jossain aivan omassa rauhassa voisi olla paikallaan. Kun tuosta sitten selviää näkee oman elämänsä hyvät puolet aivan uudella tavalla ainakin hetken aikaa.
Mutta nykyisin normi ihmisillä on helposti tyhjyyden tunne; elämä on 'liian helppoa', ei tarvitse kyntää perunapeltoa tai juosta susia metsällä karkuun. Riittää kun vääntäytyy lähiprisman lihatiskille saalistamaan sisäfileet.
M52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt omia arvojani, koska nykyisin on hip, että työn pitäisi vastata arvoja. En osaa nimetä mitään arvoja itselleni. Käsitän arvon siten, että se on itseisarvoinen asia. En minä osaa tiivistää, millä asioilla täällä on itseisarvoa. Minulle ei oikein millään. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitä arvoja työpaikkani edustaa. Olen siellä töissä korvausta vastaan tekemässä niitä asioita, joita pääoma haluaa minun tekevän.
Ap
Sinun arvotyöskentelysi taitaa olla vielä aika kesken ja siitä saattaa löytyä avain. Tuollaiset hip asiat kannattaa sivuuttaa kokonaan tai työpaikan edustamat arvot. Ymmärtänet, että asian ympärillä pyörii bisness ja opaskirjan kirjoittajat sekä konsultit takovat rahaa, vaikka ei niin paljon sanottavaa olisikaan? Arvot ovat kuitenkin koko ajan olemassa ja kaikkialla. Et esimerkiksi myisi pientä lastasi mustassa pörssissä, vaikka siitä jonkun lantin saisitkin. Miksi?
Tämä oli hyvä. Mietin itse asiassa lainaamasi viestini kirjoittamisen jälkeen, että lapseni hyvinvointi taitaakin olla itseisarvo minulle. Ehkä en ole miettinyt näitä tarpeeksi (vaikka tosin usein mietin, kun noita arvopuheita tulee vastaan).
Ap
Siitä se lähtee! :) Onko hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT, joka on engl. acceptance and commitment therapy ACT) sinulle tuttu? Siihen voi tutustua ihan itsekseen, vaikka siinä toi terapia sana onkin. Lyhyesti kyse on siitä, että kirkastaa omat arvonsa ja alkaa tehdä niiden mukaisia tekoja. Ajatusten ja tunteiden annetaan tulla ja mennä. Niitä ei pysähdytä analysoimaan ja käsittelemään. Fokus on siis arvoissa ja toiminassa. Kun ensin kuulin tästä, ajattelin että jaahas daabadaaa taas tätä samaa... Mutta tämä on itseasiassa tieteellisesti tutkittu toimivaksi ja hoteinta shittiä psykologian, psykiatrian ja psykoterapian piirissä. Kuulostaa helpommalta kuin mitä on. Toisaalta jo pienillä askeleilla alkaa näkyä muutosta.
Nainen29, tuliko sinulle tarve ratkaista meidän muiden keskustelijoiden puolesta, että mikä se elämän tarkoitus on ja että miten sen tarkoituksen tunteen voi kadottaessaan löytää?
Keskustelu on haastavasta aiheestaan huolimatta ja toki varmaan sen vuoksi yksi parhaimmista, joita olen tällä foorumilla lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt omia arvojani, koska nykyisin on hip, että työn pitäisi vastata arvoja. En osaa nimetä mitään arvoja itselleni. Käsitän arvon siten, että se on itseisarvoinen asia. En minä osaa tiivistää, millä asioilla täällä on itseisarvoa. Minulle ei oikein millään. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitä arvoja työpaikkani edustaa. Olen siellä töissä korvausta vastaan tekemässä niitä asioita, joita pääoma haluaa minun tekevän.
Ap
Sinun arvotyöskentelysi taitaa olla vielä aika kesken ja siitä saattaa löytyä avain. Tuollaiset hip asiat kannattaa sivuuttaa kokonaan tai työpaikan edustamat arvot. Ymmärtänet, että asian ympärillä pyörii bisness ja opaskirjan kirjoittajat sekä konsultit takovat rahaa, vaikka ei niin paljon sanottavaa olisikaan? Arvot ovat kuitenkin koko ajan olemassa ja kaikkialla. Et esimerkiksi myisi pientä lastasi mustassa pörssissä, vaikka siitä jonkun lantin saisitkin. Miksi?
Tämä oli hyvä. Mietin itse asiassa lainaamasi viestini kirjoittamisen jälkeen, että lapseni hyvinvointi taitaakin olla itseisarvo minulle. Ehkä en ole miettinyt näitä tarpeeksi (vaikka tosin usein mietin, kun noita arvopuheita tulee vastaan).
Ap
Siitä se lähtee! :) Onko hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT, joka on engl. acceptance and commitment therapy ACT) sinulle tuttu? Siihen voi tutustua ihan itsekseen, vaikka siinä toi terapia sana onkin. Lyhyesti kyse on siitä, että kirkastaa omat arvonsa ja alkaa tehdä niiden mukaisia tekoja. Ajatusten ja tunteiden annetaan tulla ja mennä. Niitä ei pysähdytä analysoimaan ja käsittelemään. Fokus on siis arvoissa ja toiminassa. Kun ensin kuulin tästä, ajattelin että jaahas daabadaaa taas tätä samaa... Mutta tämä on itseasiassa tieteellisesti tutkittu toimivaksi ja hoteinta shittiä psykologian, psykiatrian ja psykoterapian piirissä. Kuulostaa helpommalta kuin mitä on. Toisaalta jo pienillä askeleilla alkaa näkyä muutosta.
Oho, eipä ole mutta tutustun! Kuulostaa todella mielenkiintoiselta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika ajoittain on sama tyhjyys ja merkityksettömyys vallannut omaakin pääkoppaa. Lohduttaudun sillä, että maailmassa on niin paljon asioita ja ilmiöitä, jotka kiinnostavat, joten voin koko elämäni ajan oppia jotain uutta. Elinikäni ei tule riittämään siihen, että ottaisin selvää kaikesta mikä kiehtoo.
En tiedä miten paljon merkitystä on sillä, että minulla on ollut traumaattinen lapsuus. Lapsuus ja nuoruus meni selviytyessä päivästä toiseen. Varhaisaikuisuus ja osa varsinaisesta aikuisiästä taas on mennyt traumaoireilujen, terapian ja itsensä löytämisen merkeissä. Minulla ei oikein ollut identiteettiä, kun muutin laitoksesta omilleni ja en ollut ns. oma itseni. Nyt traumaoireilu ja menneisyys on alkanut pikkuhiljaa asettumaan omaan uomaansa, olen saanut tehtyä elämästäni oman näköistä niissä puitteissa, missä pystyn, olen oppinut asettamaan rajoja ja oppinut tervettä itsekkyyttä. Osaan pitää paremmin huolta itsestäni. Jos jokin harmittaa, niin se, että en psyykkisen vointini takia pystynyt aikoinaan hakemaan yliopistoon, akateeminen ala olisi itselleni ominta.
Olen tavallaan monien asioiden suhteen vasta siinä pisteessä, missä hyvän lapsuuden saaneet ovat itsenäistymisvaiheessa. Toisaalta taas ymmärrän ihmisistä ja ihmisyydestä paljon laajemmin, mitä moni muu ja olen oppinut kohtaamaan tunteeni sekä työstämään niitä terveellä tavalla. Moni opettelee näitä vielä keski-ikäisenä.
Ehkä voisin tiivistää tätä jotenkin niin, että vaikeudet ja kirjaimellisesti taistelu hengissä pysymisestä on opettanut minua olemaan kiitollinen kaikesta tästä rauhasta ja vakaudesta, mitä elämääni tällä hetkellä kuuluu. En elä täydellistä elämää, mutta verrattuna aikaisempaan helvettiin tämä tuntuu taivaalta.
Tämä on kuin minun kirjoittamani. Kaiken tuskan jälkeen nautin vain siitä, että oloni on parempi nykyään. En vaihtaisi sitä, vaikka joskus elämän mielettömyys ja tyhjyys tuntuvat myös.
Maailma on koronan vuoksi muuttunut hurjasti vuodessa ja muuttuu koko ajan. Vuoden päästä varmasti ihmettelemme kaikki, mihin suuntaan asiat ovat kehittyneet. Lue vaikka koronaketjua, voit yllättyä.
Muutoksessa on myös perhe, kun lasta ei joidenkin mielestä saisi sanoa enää tytöksi tai pojaksi. Avioliittokäsitys on murenemassa, kun se on perinteisesti ollut miehen ja naisen välinen. Avioeroa pidetään normaalina, vaikka Jumalan silmissä se kestää kunnes kuolema erottaa aviopuolisot.
Aika hurjia juttuja on siis tapahtunuyt tai on tapahtumassa. Miten nämä kaikki vaikuttavat omaan elämääsi vai vaikuttavatko? Elämme lopun aikaa, mutta hyvä uutinen on se, että armon aikaa on vielä jäljellä. Jeesus tulee pian takaisin. Mitkä jutut olisivat nyt hyödyllisiä ja tarpeen? Olen itse ollut masentunut ja pelokaskin kaiken keskellä, mutta uskosta olen saanut paljon turvaa ja voimaa muuttuvaan arkeen. Sitä toivoisin sinullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäpä jos ryhtyisit tekemään jotain vapaaehtoistyötä, täällä Suomessa tai missä vain apua tarvitaan?
Auttaisit eläimiä, kodittomia, siivoaisit roskaista ympäristöä...jne.
Ehkä tulokset eivät olisi näkyviä ja saisit jopa arvostelua osaksesi mutta tietäisit tehneesi oikein.
(En tietenkään tarkoita, että olisit aiemmin tehnyt jotain väärää)
Olen 55v ja tämä on paras kesäni tähänastisista ikinä. Olen jotenkin vihainen itselle, kun en nuorena osannut pitää puoliani. Tai toiminut aktiivisesti. Aika meni hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sun sisäinen maailmasi on tainnut olla alunperinkin aika tyhjä. Avauksesi huokuu pinnallisuutta ja pohjan putoamista elämältä silloin, kun huomaa, ettei se hattarajuppimaailma sitten kantanutkaan.
Suosittelisin lämpimästi psykedeelejä.
Takaan, että sen jälkeen muuttuu maailmasi ja näet asiat eri valossa.
Ne ihan rehellisesti sanottuna pelastivat minut näkemään vielä maailmassa se kaikki elämisen arvoinen.
Eikä sitä voinut edes kuvitella ennalta. Kun ihmisen tietoisuus muuttuu ja avautuu, se avaa kuin uuden maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 55v ja tämä on paras kesäni tähänastisista ikinä. Olen jotenkin vihainen itselle, kun en nuorena osannut pitää puoliani. Tai toiminut aktiivisesti. Aika meni hukkaan.
Minä olen M34. Yritän ottaa kommentistasi vaarin (siis vinkistä vaarin) ja yritän vielä muuttaa oman elämäni suuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Nainen29, tuliko sinulle tarve ratkaista meidän muiden keskustelijoiden puolesta, että mikä se elämän tarkoitus on ja että miten sen tarkoituksen tunteen voi kadottaessaan löytää?
Keskustelu on haastavasta aiheestaan huolimatta ja toki varmaan sen vuoksi yksi parhaimmista, joita olen tällä foorumilla lukenut.
Häh?
Missä vaiheessa puhuin mitään elämän tarkotuksesta tai muiden puolesta? Vastasin apn ongelmiin.
Täällä suurin osaa sanoo elämän tarkoituksen olevan lasten hankinta tai kristinusko, mutta kysyt juuri minulta?
Nainen29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, lähdetään nyt ihan perusasioista liikkeelle.
Syntyvä lapsi. Eli sinulla on näköjään elämä vasta alkamassa. Sitten kun sinulla on lapsi tai pari, niin alat ehkä ymmärtämään mistä elämässä on oikeasti kyse.
Toinen seikka. Oletko menettänyt (haudannut) vanhempaasi, sisarustasi tai jotain muuta erittäin tärkeää läheistä ihmistä? Oletko pitänyt kuolevaa läheistäsi kädestä? Nimittäin näiden jälkeen alkaa elämänarvot olemaan toisessa asennossa.
Työ. Oletko saanut potkut tai muulla tavalla pudonnut syvään monttuun työssäsi? Tai onko työssä tullut kriisi ja olet itse irtisanoutunut? Tiedätkö miltä tuntuu, kun on vuosia opiskellut ja ponnistellut ja yllättäen näytetäänkin ovea?
Oletko koskaan pelännyt henkesi edestä, esim. vakava sairaus, onnettomuus, pahoinpidellyksi joutuminen ym.
Jos sinulla ei ole mitään näistä, niin väitän, että et ymmärrä elämää. Olet vielä post-teini-ikäisessä vaiheessa. Mutta voin kertoa, että useimmat näistä tulee eteesi, halusit tai et. Kun olet suorittanut nämä elämän peruskurssit, niin sinäkin alat olemaan aikuinen.
m50+
Tämä oli aika kiva. Tässä itse poden 30-kriisiä. Olen nainen, 29-vuotias ja vähän samoilla linjoilla aloittajan kanssa. Jatkuvasti haen ulkopuolelta täytettä tyhjyyteen kun mietin, että ei tässä ole mitääk järkeä ja kaikki me kuollaan jossain vaiheessa. Silti voin ottaa päivä kerrallaan ja koittaa nauttia elämästäni.
-lapsia en tule edes yrittämään. Yksi abortti takana, tein sen ollessani 23. Miestä ei ole ollut sitten 26 ikävuoden. Olen niin epätasapainoinen, etten edes haaveile tai ole kiinnostunut omista lapsista. Veljen kolme lasta ja kaksi kummilasta saavat minun osalta riittää.
- olen pitänyt todella sairasta ihmistä kädestä ja soitellut ambulanssia. Isäni melkein kuoli haimatulehdukseen. Kuolleita läheisiä ei ole tarvinnut katsoa. Yhtä työtapaturmaisesti kuollutta alaistani piti katsoa ja koittaa elvyttää.
- Olen ollut eräästä työstä niin loppu, että oma terveys petti. Olen lopun elämääni nitroilla, syön kilpirauhaslääkitystä ja jatkuvasti olen vatsani kanssa ongelmissa. Olen irtisanoutunut kyseisestä työstä tyhjän päälle ja karenssille.
- olen koko lapsuuteni pelännyt perhettäni, isä täysi alkoholisti, äiti muuten vain persoona. Viimeisin iso pelkääminen oli muutama vuosi sitten kun miespuolinen henkilö änkeytyi asuntooni ja yritti raiskata.
Kyllä, ikävuodet 20-29 ovat olleet itselleni aika traumaattisia. Olen käynyt terapeutilla ja traumaterapeutilla. Nyt vain elän hetki hetkeltä omaa elämääni ja asettelen haaveita ja mietin kuka olen. Tänä vuonna sain paikan yliopistosta ja pääsen opiskelemaan vihdoin maisterin tutkinnon. Ihmisiin en luota, ihmiset ovat pääosin äärettömän itsekeskeisiä (lapset) ja typeriä. En vain jaksa kuunnella jonkun parisuhde draamaa ja usein sanon vain kyynisesti, että kirjoittaa paperille plussat ja miinukset. Jos miinukset voittaa niin eroaa, jos plussat voittaa niin työstää asiaa. Perheeseeni olen kylmän asiallinen nykyään. Kavereita on joitakin, ystäviä muutama. Enempää en tarvitse.
Sanoisin, että lähde yksin vaellukselle. Valitse itse kohde ja aika ja haluatko mennä perinteisesti kävellen vai esim. pyöräillen tai meloen tms. Yksin luonnossa ajatukset kirkastuu.
Olen kyllä ihan samoissa fiiliksissä. Tuntuu kuin koko "elämän kynttilä" olisi poltettu molemmin puolin ja vielä liekinheittimellä. Yrittänyt jo vuosia etsiä jotain mihin takertua, mutta ei täällä mitään ole. Petollisia ihmisiä ja valheellinen ympäristö. Jokainen asia menee päinvastoin, kuin mitä annetaan ymmärtää. Päälle vielä koronan viemä se vähäkin virike.
Kuitenkin olen myös varautunut käänteiseen. Kun täällä ei kerran halua olla, täällä ei myöskään ole mikään pakko olla. Etsiminen on jo lopetettu ja myöskin kaiken valmistelu. On aika lähteä pois. Se tuntuu olevan se ainoa vaihtoehto. Ainakaan ei tarvitse loputtomasti kärsiä. Edessä se joka tapauksessa on. Miksi ei sitäkin tekisi sitten vähän etukäteen.
Se siitä.
Mene Maatilalle vapaaehtoistöihin niin maailmankuva avartuu ja olet hyödyllinen.
Säälittävän naiivi aloitus. Et ole kokenut vielä yhtään mitään. Tule sitten kertomaan, että kaikki on jo nähty, kun puolisosi sairastuu syöpään ja kuolee ja sinä jäät yksin huolehtimaan pienistä lapsistasi, joista toinen oireilee kovasti ja alat selvittelemään eri instanssien palloteltavana, mikä mahtaa olla vialla lapsella. Neurologisen diagnoosi jälkeen alkaa raju teini-ikä ja siinä temmellyksessä saatat sairastua itsekin. Vasta siinä vaiheessa voit kertoa, että olet kokenut elämässäsi jotain ja arvosikin alkavat olla kohdillaan. t.nuorileski
Heippa. Mielenkiintoinen ketju ollut lukea. Ymmärrän vallan hyvin sinun tuntemuksiasi AP. Moni tarjoaa lääkkeeksi tekemistä... tai moittii sinua itsekkääksi/keskenkasvuiseksi/pinnalliseksi tms. Tai jopa toivovat, että koet jotain traagista, että opit!!! Huhhuh. Annetaan se heille anteeksi, sillä he eivät ymmärrä mistä tässä on kysymys.
Minä ymmärrän valtavan hyvin sinua. Ja nautin todella lukea ajatuksiasi ja kykyäsi peilata itseä kommentteihin.
Itse olen käynyt jotain vastaavan tyyppistä kriisiä n 30vuotiaana ja elämäni muuttui kaiken vastaavan pohdiskelun jälkeen ihan eri raiteille. Olen nyt lähes 40v. Ja olen todella onnellinen,, ett katsoin totuutta silmiin ja muutin radikaalisti elämäni suuntaa. Ja ei, en ottanut avioeroa nuoruuden rakkaudestani enkä tehnyt lapsia tyhjyyttä täyttämään. Otin vastuun elämästäni ja valinnoistani. kurkistin sisälleni ja tutkin arvojani ja rupesin elämään niiden mukaan. Ja toimintani ei välttämättä täytä normeja oikein mistään kohdin, mutta enpä ole siitä kiinnostunut. Mut olen niin vapaa ja onnellinen.
Toivon todella sinulle kaikkea hyvää! Ja älä luovuta! Elämäsi täyttyy hyvällä kun uskallat tehdä hyviä muutoksia.
Hyviä kirja yms vinkkejä olet saanutkin. Itse pidän esim Hellstenin saat sen mistä luovut, Takasen tunne lukkosi yms kirjoista. Tai niistä aloitin.
Alue: Aihe vapaa
Olen käyttänyt alkoholia, joskin aina varsin kohtuudella. Kovat kännit on kahden käden sormilla laskettavissa. Ei alkoholi anna minulle oikein mitään. En saa siitä kiksejä, enkä pidä humalaisten seurasta. He yrittävät liian usein saada kanssani aikaan tappelun ei mistään ja heidän ajattelunsa taantuu.
Ap