Elämäni biisi Yle tv1

Vexi Salmi ja joulujakso nauhoitetaan etukäteen, uskon ja toivon Jarkon olevan niissä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vexi Salmi ja joulujakso nauhoitetaan etukäteen, uskon ja toivon Jarkon olevan niissä mukana.

Joulujaksossa on. Se on jo nauhoitettu. Vexi jakso saattaa mennä ristiin kiertueen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vexi Salmi ja joulujakso nauhoitetaan etukäteen, uskon ja toivon Jarkon olevan niissä mukana.

Joulujaksossa on. Se on jo nauhoitettu. Vexi jakso saattaa mennä ristiin kiertueen kanssa.

On Vexi jaksossa. Se filmataan huomenna, maanantaina.

Vierailija kirjoitti:

Tää ohjelmahan kai loppuu parin jakson päästä. Oikeestaan ihan ok, sillä se Katja Ståhlin teennäinen ja muka-vitsikäs jutustelu alkaa kypsyttää. Eilen oli hyviä vieraita, vaikka Satu Silvosta en ole koskaan perustanut. Eilen SS esiintyi ihan asiallisesti, kun yleensä on olevinaan niin yliretee. Onneksi Erin ei ollut huitomassa. Tosin Diandralle on oppi mennyt perille suht hyvin. :(

Oliko Satu S humalassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hupaisa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diandra! OMG - mikä lahjakkuus!

Juha Hurmetta oli mietityttänyt onko Respect liian kova ja vaativa valinta...

Mutta Diandra!

Mitä huutoa, äänivarat ei riitä. 

Kyllä riittää ääni.

Mutta kyllä minua myös koskettaa ihan silmien kostumisen asti kun nuori nainen laulaa järjettömän kauniilla äänellä aina osuen. Ei kyllä ole mitään kevyttä tulkintaa eikä Diandran laulaminen todellakaan ole huutoa (mitä siis sanoisitkaan Arethan laulamisesta?) Tarkista ne telkkariin liitetyn äänentoistojärjestelmän asetukset jos mahdollista, kiitos.

Miksi aina joku epäilee humalatilaa kun ihminen esiintyy eläväisesti. Kas kun ei Vartiaista epäillä samasta, kun on tuota pään liikehdintää melko lailla, eduskunnassakin.

No onko Vexi-illassa tulossa vaikutatvia esityksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vartiaisella on kyllä joku neurologinen tauti.

No niin mitä sitten siis? Onneksi ei tarvitse enää elää ilman tätä asiantuntijan lausuntoa👍

Melko varmasti on Tourette.

Vierailija kirjoitti:

Diandra on kyllä loistava laulaja, ihan eri tasoa kuin esim. Sanni ja kumppanit.

Upea ääni, karisma puuttuu. Tekopirteys ei oikein iske kuin vanhempaan väestöön.

Diandra ja Jarkko on molemmat todella hyviä laulajia, mutta heidän ero on siinä, että Diandran kohdalla ei tarvitse koskaan pelätä laulun epäpuhtautta. Jarkolla menee harmillisesti välillä nuotin vierestä (tällä kaudella ainakin Queen-, Gunnari-vedot). Mutta silloin kun onnistuu, on kyllä kova.

Toivottavasti Elämäni biisi saa myös 3. kauden!

Mullekin Diandra on ollut vähän liian "iloinen" laulutyyliltään joihinkin kappaleisiin, ei ole osannut eläytyä.

Mutta evakon laulun aikana eläytyi hyvin paljon, johtunee varmaan siitä, että äidinkieli on myös tunnekieli. Alkoi itkeä sen isän kirjeen kohdalla, mutta sai pidettyä loppuun saakka äänen toiminnassa.

Hienoa tunnetta. Tykkäsin.

Vierailija kirjoitti:

Diandra ja Jarkko on molemmat todella hyviä laulajia, mutta heidän ero on siinä, että Diandran kohdalla ei tarvitse koskaan pelätä laulun epäpuhtautta. Jarkolla menee harmillisesti välillä nuotin vierestä (tällä kaudella ainakin Queen-, Gunnari-vedot). Mutta silloin kun onnistuu, on kyllä kova.

Toivottavasti Elämäni biisi saa myös 3. kauden!

Kauheeta kun live-esityksessä menee rocklaulajalla joskus vähän nuotin vierestä :D 

Vierailija kirjoitti:

Diandra ja Jarkko on molemmat todella hyviä laulajia, mutta heidän ero on siinä, että Diandran kohdalla ei tarvitse koskaan pelätä laulun epäpuhtautta. Jarkolla menee harmillisesti välillä nuotin vierestä (tällä kaudella ainakin Queen-, Gunnari-vedot). Mutta silloin kun onnistuu, on kyllä kova.

Toivottavasti Elämäni biisi saa myös 3. kauden!

Diandra muuten aloitti biisinsä epävireisesti samalla viikolla kun Jarkko lauloi Gunnareita. Who wants to live forever - jos siinä kuuli epävireisyyttä niin sitten kuunteli vähän väärällä korvalla. Diandra on upea laulaja, mutta ongelmiaan on liiallinen oppikirjamaisuus. Sopii osaan kevyttä viihde- ja taidemusiikkia, mutta on aika paljon musiikkia, jossa sellainen varovaisuus kesyttää ilmaisua liiaksi. Se on juuri sitä naiivia koulutyttömäisyyttä, joka on Diandran peruslatteus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diandra ja Jarkko on molemmat todella hyviä laulajia, mutta heidän ero on siinä, että Diandran kohdalla ei tarvitse koskaan pelätä laulun epäpuhtautta. Jarkolla menee harmillisesti välillä nuotin vierestä (tällä kaudella ainakin Queen-, Gunnari-vedot). Mutta silloin kun onnistuu, on kyllä kova.

Toivottavasti Elämäni biisi saa myös 3. kauden!

Kauheeta kun live-esityksessä menee rocklaulajalla joskus vähän nuotin vierestä :D 

No just tämä. Jarkkohan on rocklaulajaksi todella tarkka ja puhdasääninen, mutta hänkin on todennut joskus että siinä missä muut laulajat varjelevat itseään tulkinnan kustannuksella niin rocklaulaja tulee keikalta aina kaikkensa antaneena. Ne biisitkin edellyttävät pelotonta meininkiä. Varovaisesti laululettu rock on pahinta mitä on.

Jarkon pääosin loistavissa laulutulkinnoissa häiritsee koulupoikamaisuus josta puuttuu vain polvihousut. Ei vaan aina kosketa yhtään vaikka aina tuo ääni hämmästyttääkin. Ns. karisma loistaa oikeasti poissaolollaan vaikka mielikuva karismasta tietysti nousee raskaamman rockin menneisyydestä. Nyt se siis laulaa jopa iskelmiä ja klassista. On se kova jätkä! Todellako. Musiikkigenren rajan ylittäminen, raitistuminen ym. ovat hyviä ja tarpeellisia asioita boostata omaa uraa. Asiassa ei siis kuitenkaan ole mitään pahaa. Näin kaiken kuuluukin toimia.

Naissolistin alkoholiongelma iskelmägenressä ei boostaa uraa. Iskelmälaulajan vaihto rock laulajaksi ei aina anna karismaa vaikka ääni riittäisi. Toisaalta iskelmälaulajan vaihto rockin puolelle on epätodennäköisempää koska säännöllinen tulokin katkeaa.

Mutta lopulta karisma on aina kuulijan omassa pienessä päässä. Ketään ei voi yleistää karismaattiseksi koska me kuulijat ja katsojat kuitenkin jokainen rakennamme sen ihan omalla kohdallamme. Jollein riittää jonkun ns. karisma vaikkei osaa varsinaisesti mitään.

Joku ei tarvitse muutakuin upean esityksen joka siirtää ajatukset pois arjesta.

Mutta on se Jarkko kova äijä.

Vierailija kirjoitti:

Jarkon pääosin loistavissa laulutulkinnoissa häiritsee koulupoikamaisuus josta puuttuu vain polvihousut. Ei vaan aina kosketa yhtään vaikka aina tuo ääni hämmästyttääkin. Ns. karisma loistaa oikeasti poissaolollaan vaikka mielikuva karismasta tietysti nousee raskaamman rockin menneisyydestä. Nyt se siis laulaa jopa iskelmiä ja klassista. On se kova jätkä! Todellako. Musiikkigenren rajan ylittäminen, raitistuminen ym. ovat hyviä ja tarpeellisia asioita boostata omaa uraa. Asiassa ei siis kuitenkaan ole mitään pahaa. Näin kaiken kuuluukin toimia.

Naissolistin alkoholiongelma iskelmägenressä ei boostaa uraa. Iskelmälaulajan vaihto rock laulajaksi ei aina anna karismaa vaikka ääni riittäisi. Toisaalta iskelmälaulajan vaihto rockin puolelle on epätodennäköisempää koska säännöllinen tulokin katkeaa.

Mutta lopulta karisma on aina kuulijan omassa pienessä päässä. Ketään ei voi yleistää karismaattiseksi koska me kuulijat ja katsojat kuitenkin jokainen rakennamme sen ihan omalla kohdallamme. Jollein riittää jonkun ns. karisma vaikkei osaa varsinaisesti mitään.

Joku ei tarvitse muutakuin upean esityksen joka siirtää ajatukset pois arjesta.

Mutta on se Jarkko kova äijä.

Jollain ei ole nyt herkkyyttä tarpeeksi - herkkyys jakaa, kaikilla ei ole sitä omaa herkkyyttä havaita milloin sellaista  on milloin ei ja sitten osa sotkee herkkyyden nössöyteen. Mutta ainakaan Jarkko ei ole koulupoikamainen sellaiseen kympintyttö/poika-tapaan eli miellyttämishaluinen. Se on eri asia kuin herkkyys ja aidon viattomuuden tuntu, joka on Aholan tulkinnan ytimessä: harva aikuinen laulaja väläyttää sellaista haurautta kuin Ahola aina silloin tällöin, joissain nuoteissa ja siitä syntyy se koskettava autenttisuus.  Joku ulkomainen kriitikko kirjoitti tästä  vuosia sitten Northern Kings levyn kritiikissä, että hauraus yhdistettynä siihen taidon ja voiman ilotulitukseen mikä Aholalla on, niin vaikutelma on todella spesiaali.

Jollain ei ole nyt herkkyyttä tarpeeksi - herkkyys jakaa, kaikilla ei ole sitä omaa herkkyyttä havaita milloin sellaista  on milloin ei ja sitten osa sotkee herkkyyden nössöyteen. Mutta ainakaan Jarkko ei ole koulupoikamainen sellaiseen kympintyttö/poika-tapaan eli miellyttämishaluinen. Se on eri asia kuin herkkyys ja aidon viattomuuden tuntu, joka on Aholan tulkinnan ytimessä: harva aikuinen laulaja väläyttää sellaista haurautta kuin Ahola aina silloin tällöin, joissain nuoteissa ja siitä syntyy se koskettava autenttisuus.  Joku ulkomainen kriitikko kirjoitti tästä  vuosia sitten Northern Kings levyn kritiikissä, että hauraus yhdistettynä siihen taidon ja voiman ilotulitukseen mikä Aholalla on, niin vaikutelma on todella spesiaali.[/quote]

Juu, myönnetään että herkkyyden tunnistamisessa on mulla ongelmia. Onneksi meitä on muita jotka kokevat kaiken muita syvemmin ja tietävätkin sen. Itse tykkään Ellasta ja Emmylousta. Lucinda Williams ja Neil Young koskettavat usein. Robert Plantin ja Alison Kraussin yhteislevy Raising Sand oli myös syvästi koskettava. Enkä tietysti lue ulkomaisia kritiikkejä tietääkseni mikä on oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain ei ole nyt herkkyyttä tarpeeksi - herkkyys jakaa, kaikilla ei ole sitä omaa herkkyyttä havaita milloin sellaista  on milloin ei ja sitten osa sotkee herkkyyden nössöyteen. Mutta ainakaan Jarkko ei ole koulupoikamainen sellaiseen kympintyttö/poika-tapaan eli miellyttämishaluinen. Se on eri asia kuin herkkyys ja aidon viattomuuden tuntu, joka on Aholan tulkinnan ytimessä: harva aikuinen laulaja väläyttää sellaista haurautta kuin Ahola aina silloin tällöin, joissain nuoteissa ja siitä syntyy se koskettava autenttisuus.  Joku ulkomainen kriitikko kirjoitti tästä  vuosia sitten Northern Kings levyn kritiikissä, että hauraus yhdistettynä siihen taidon ja voiman ilotulitukseen mikä Aholalla on, niin vaikutelma on todella spesiaali.

Juu, myönnetään että herkkyyden tunnistamisessa on mulla ongelmia. Onneksi meitä on muita jotka kokevat kaiken muita syvemmin ja tietävätkin sen. Itse tykkään Ellasta ja Emmylousta. Lucinda Williams ja Neil Young koskettavat usein. Robert Plantin ja Alison Kraussin yhteislevy Raising Sand oli myös syvästi koskettava. Enkä tietysti lue ulkomaisia kritiikkejä tietääkseni mikä on oikein.

No ei kai nyt ollut kyse mitä ihan pitämällä pitäisi kuulla, vaan mitä on ja kuulee - mutta se ei ole mikään puhdas kokemus vaan oman mielen ja sitä kautta ympäröivän kontekstin värittämää. Eli noiden mainitsemiesi perusteella väitänn, ettet sinäkään mikään tyhjä taulu ole, joka ei olisi lukenut ja kuunnellut ja poiminut mistä on oikein tai älykästä tykätä. Ihminen on sellainen, puhdasta kokemusta ei ole, vaan kaikki kerätty tieto vaikuttaa siihen millaisena minkin kuulee ja kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain ei ole nyt herkkyyttä tarpeeksi - herkkyys jakaa, kaikilla ei ole sitä omaa herkkyyttä havaita milloin sellaista  on milloin ei ja sitten osa sotkee herkkyyden nössöyteen. Mutta ainakaan Jarkko ei ole koulupoikamainen sellaiseen kympintyttö/poika-tapaan eli miellyttämishaluinen. Se on eri asia kuin herkkyys ja aidon viattomuuden tuntu, joka on Aholan tulkinnan ytimessä: harva aikuinen laulaja väläyttää sellaista haurautta kuin Ahola aina silloin tällöin, joissain nuoteissa ja siitä syntyy se koskettava autenttisuus.  Joku ulkomainen kriitikko kirjoitti tästä  vuosia sitten Northern Kings levyn kritiikissä, että hauraus yhdistettynä siihen taidon ja voiman ilotulitukseen mikä Aholalla on, niin vaikutelma on todella spesiaali.

Juu, myönnetään että herkkyyden tunnistamisessa on mulla ongelmia. Onneksi meitä on muita jotka kokevat kaiken muita syvemmin ja tietävätkin sen. Itse tykkään Ellasta ja Emmylousta. Lucinda Williams ja Neil Young koskettavat usein. Robert Plantin ja Alison Kraussin yhteislevy Raising Sand oli myös syvästi koskettava. Enkä tietysti lue ulkomaisia kritiikkejä tietääkseni mikä on oikein.

Elikkäs folk-rock painotteisen katalogisi perusteella maanläheisyys edustaa sinulle juurevuutta ja aitoutta, sitä elämänkokemusta ilmaistaan vähän raspilla äänellä, tämä erityisesti miehiä koskien tai syysaamuisen kirkkaalla naisäänellä, biisissä on kuultavissa kansamusiikkipoljento, ei kuitenkaan sellaisena juntahtavana humppana vaan yliopistoprässin läpi juosseena folk-poljentona ja/tai kaihoisina laulumelodioina joiden tarkoitus on nostaa modernista kirjallisesta ilmaisusta ja runoudesta voimansa hakevia impressionistisia ja/tai tarinallista biisilyriikoita. Yleinen ajattelevan ihmisen vaikuttumislaji :) .