Millaisia paikkoja ovat nuorten psykiatriset osastot?
Millaisia paikkoja ovat nuorten psykiatriset osastot?
Kommentit (4)
Minulla on erilaisia kokemuksia kuin kakkosella.
Olen ollut nuorten psykiatrisella osastolla potilaana useamman vuoden. Rauhallista siellä oli, ei mitenkään levotonta. Ihan tavallisia nuoria olivat, samanlaisia kuin ovat normaalitkin nuoret.
Itse olin nuorempana psykiatrisella, olisin kuulunut nuorten puolelle mutta tilanpuutteen vuoksi laittoivat sitten aikuisten kriittiselle puolelle. Aluksihan se oli aika järkytys, varsinkin kun en omasta tahdosta mennyt osastolle. Muutaman viikon jälkeen se sitten tasottui, ja vaikka sitä ei sillon käsittäny niin se osastojakso kyllä muutti elämän suunnan niin paljon parempaan. Ties missä katuojassa sitä olis ilman sitä paikkaa.
Suurin osa ihmisistä siellä oli ihan "normaaleja", kaikenikäisiä eri tavalla masentuneita ja eri tavalla ongelmaisia. Mahtuihan sinne muutama semmonen vaikeampikin tapaus, mutta sellaiset potilaat siirrettiin sitten eri osastoille muutaman päivän jälkeen.
Riippu vähän osastosta. Akuuttiosastoilla meno on aika levotonta. Jonot on pitkät, joten hoitoon pääsyä joutuu odottamaan ja tilanne on aikalailla kriisiintynyt, kun nuori tulee sisään. Toisaalta on kiire saada nuori siihen kuntoon, että voi kotiuttaa, jotta saadaan tilaa seuraavalle.
Käytännössä osastolla yritetää elää aika normaalia päivärytmiä. Eli aamulla herätys. Päiväksi kouluikäiset (sairaala)kouluun ja koulun lopettaneille jotain muuta ohjelmaa. Koulupäivä keskeytyy kunkin potilaan terapia ja lääkäriaikojen mukaan. Illalla läksyt, pelailua, telkkarin katsomista, ulkoilua, jos hoitajia riittää valvomaan. Ajoissa nukumaan. Käytännössä nuorilla paljon ongelmia ja levottomuutta, jopa väkivaltaista käytöstä. Monia ärsyttää tiukka päivärytmiä ja päihteettömyys.
Kroonikko osastoilla rauhallisempaa, kun potilaat ei vaihdu koko ajan ja lääkitykset alkaa olla kohdillaan ja terapiakin alkaa toimia. Ja kunkin potilaat ongelmat ja vahvuudet on henkilökunnan tiedossa. Toisaalta ongelmat on isoja eli joitakin joudutaan valvomaan ihan koko ajan (ei voi päästää vessaan yksin). Päivärytmi saman kaltaine, kun akuttiosastollakin.
Tavoite on ensisijaisesti pitää nuoret turvassa ja elossa. Toissijaisesti yrittää auttaa heitä. Sitten loput voimavarat käytetään siihen, että toiminta olisi mahdollisimman lähellä normaalielämää, jotta nuoren olisi helpompi palata sitten kotiin hoitojakson jälkeen.
No ei ne mitään mukavia paikkoja ole. Levotonta siellä on. Arvaahan se, kun ei siellä mitkään tavalliset nuoret ole.
Omani on ollut siksi tiedän jotain.