Olen rikas ja yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Niinkuin vastauksistakin näkee, niin todella moni unelmoi siitä, että voisi jäädä rikkaaksi oloneuvokseksi. Kannattaa siis olla tyytyväinen siihen, että sinulle tämä unelma on totta. Mitä yksinäisyyteen tulee, niin se ei oikeastaan liity varallisuuteen, introverteille on vaikeaa luoda sosiaalisia suhteita. Yksin eläessäkin voi varmasti tuntea elävänsä täyttä elämää, mutta kyllä se vaatii jotain mielenkiinnon tai intohimon kohteita. 

Komppaan sinua. Nuorempana haaveilin oloneuvoksesta. Toisaalta kyllä sitä haaveilee tavallaan vieläkin mutta oloneuvokseksi jääminen kaipaa rinalle kumppania (vaikka hän jatkaisi työelämässä). AV, netfix ja pitkät unet ei vain riitä täyttämään elämää

Vierailija kirjoitti:

Selittäkää mulle mikä järki on siinä että käy töissä koiran takia. En keksi millään. Koira vituttaa niin paljon että on ihana päästä siitä eroon kahdeksaksi tunniksi?

Etänä töitä tehdään, joten en ole erossa koirasta. Voisin makoilla laakereilla jos siltä tuntuisi. Koiran takia siis hankitaan jotain extraa ja rakennetaan "parempaa tulevaisuutta koiralle". Oikeasti ei tarvitsisi yrittää edes tehdä parempaa tulevaisuutta, mutta koira on hyvä tekosyy sille!

Tässä maassa jossa tuhannet kituu kroonisessa kivussa ilman hoitoa valtion säästösyistä ja vielä töihin painostetaan, ja kaltaisiasi ihmisiä on ap, niin mun on pakko äänestää vaaleissa sen puolesta että joku varallisuuskatto asetetaan ihmisille, jotka elelee työkykyisenä kivuttomana ilman että töissä käy ja ei muuten tajua sitä rahaa jakaa.

Vai haluatko auttaa jotakuta?

Vai onko se sitä golddiggaamista se että haluaisi elää siedettävissä kivuissa elämää ilman tempputöihin pakottamista.

Vierailija kirjoitti:

Olen köyhä ja varaton, mutta mulla on paljon kavereita ja pari oikeaakin ystävää.

Samoin. Olen myös onnellinen.

Ei rikkaat kahdehdi toisiaan. Itse olen varakas, mutta yksinäinen. Olen omistanut koko elämäni työlle ja asun eri maassa kuin vaimoni. Avioliitto on hyvällä mallilla, mutta joskus olisi kiva soittaa jollekin kaverille ja pyytää käymään, leffaan, kaljalle tai juttelemaan. Niitä vain ei ole. Täytän kohta 60-vuotta ja tuntuu, että olen pilannut elämäni työnteolla. Ei se raha pankkitilillä tee onnelliseksi - ehkä ainoastaan antaa turvaa. Kaipaan ystäviä ja sosiaalista elämää työn ulkopuolelta.