Miten välttää burnout?

Miten sun täydellisyyden tavoittelu ilmenee kotona? Teet hulluna ruokaa ja leivot itse ja siivoat koko ajan, jotta joka nurkka kiiltää? Joko opetat itsesi siihen, että joskus voi syödä mikroaterian ja kotona voi olla karvapalloja sohvan alla tai palkkaat siivoojan. Tilaa ruoat nettikaupasta, niin ei tarvii lähteä kauppaan.

Älä ota kunnianhimoisia tavoitteita siitä, että pitää käydä vauvauinnissa ja muskarissa ja sitä ja tätä. Lapsille riittää, että ulkoilette ja olette kotona ja tapaatte ystäviänne.

Onko isovanhempia/läheisiä, jotka voisi auttaa lastenhoidossa?

Mä lähinnä stressaan siitä, että en ole täydellinen äiti. Pitäisi jaksaa touhuta lasten kanssa aamusta iltaan, mutta olo on kamalan syyllinen jos pienemmän päikkäriaikana hyydynkin koneelle ja laitan esikoisen leikkimään itsekseen. Sotkuinen koti stressaa enemmän kuin siivoaminen, josta oikeastaan tykkään paljonkin. Einesruokia en oikein pysty hyödyntämään, mulla on sairaus joka vaatii tarkkaa ruokavaliota ja se on pakko tehdä itse kun mistään ei saa valmiina.

Isovanhemmat asuvat kaukana, joten heistä ei ole paljon apua.

Huomaan tässä itsekin kirjoittaessa, että mulla on jotenkin ihan toivoton olo ja tosi negatiivinen asenne :/

ap

Miksi tavoittelet täydellisyyttä? Siitä ei tule koskaan mitaleja tms.

Hyvä voi olla ilman täydellisyyden tavoittelua. Kun osaat ottaa rennommin, uskoisin, että tulet saavuttamaan loppupeleissä parempaa jälkeä kuin olemalla perfektionisti. Läheisetkin pitävät sinusta tällöin enemmän.

Kukaan äiti ei ole täydellinen ja jokaisella äidillä on syyllisyys siitä, että ole tarpeeksi hyvä.

Lapsi voi hyvin joskus leikkiä itsekseen, ei sun tarvitse leikkiä sen kanssa koko ajan, riittää että olet läsnä ja hänen käyttettävissä tarvittaessa. Ei kukaan vanhempia jaksa koko ajan leikkiä, eikä ole tarviskaan.

Joskus voi ihan hyvällä omallatunnolla laittaa lapsen videoita katsomaan ja nauttia itse kupponen kahvia rauhassa. Lapsi ei siihen kuole. Ja lapsellekin on parempi, että äiti on tyytyväinen ja saa levätä.

Mulla on sellainen olo, etten pysty katsomaan itseäni peiliin, jos en ole tehnyt kaikessa parastani. Tai ainakin niissä tärkeissä asioissa, olen onneksi oppinut vuosien varrella vähän armollisemmaksi itseäni kohtaan. Mutta vaikka toi lastenhoito, se on tällä hetkellä mun kaikkein tärkein tehtävä, ja tunnen ihan kamalan huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa tehdä sitä niin hyvin kuin "pitäisi".

ap

Perfektionisti on pahin työkaveri ja hankala puoliso. Miksi haluat olla vaikea läheisillesi? Mitä saat siitä, näköjään ainakin epätyydyttävän olotilan...

[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 14:05"]

Mulla on sellainen olo, etten pysty katsomaan itseäni peiliin, jos en ole tehnyt kaikessa parastani. Tai ainakin niissä tärkeissä asioissa, olen onneksi oppinut vuosien varrella vähän armollisemmaksi itseäni kohtaan. Mutta vaikka toi lastenhoito, se on tällä hetkellä mun kaikkein tärkein tehtävä, ja tunnen ihan kamalan huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa tehdä sitä niin hyvin kuin "pitäisi".

ap

[/quote]

Itsekin tiedostat, että burnout uhkaa. Mietippä, että ehkä se burnout aiheuttaisi vielä paljon huonomman omantunnon verrattuna siihen, ettei olisi ihan "täydellinen" äiti.  Uskallusta hellittämiseen siis toivotan, et ole yhtään sen huonompi äiti,  eikä pieni oikaiseminen kotihommissa ja lasten kanssa puuhailussakaan ole kuolemaksi. Mutta burnout voi ääritapauksessa olla.

[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 13:40"]

Väsyttää ja stressaa, tuntuu että olen aivan loppu. Mies tekee reissutyötä ja olen kahden pienen lapsen kanssa kotona. Mulla on ollut burnout opiskeluaikoina ja tiedän, että nyt viimeistään pitäisi jotenkin relata, mutta olen jo niin uupunut, ettei siihenkään tunnu löytyvän voimia. Olen vielä luonteeltani suorittaja ja perfektionisti, ja noista ominaisuuksista on tosi vaikeaa päästä eroon :(

[/quote]

Onko teidän paikkakunnalla kerhotoimintaa pienille lapsille (en tiedä, oletteko jo sellaisessa mukana), siis vaikka sellaisia äiti-lapsi kerhoja. 

Itsekin burnoutin reunalla räpiköineenä helpotti se, että ympärillä oli muita aikuisia ja siitä sai sellaista positiivista energiaa.

Vanhempi lapsi käy kerhossa pari kertaa viikossa, lisäksi käydään paljon kavereiden kanssa puistossa tms. Kieltämättä oloa aina helpottaa toisten aikuisten kanssa juttelu, tuntuu ettei ole samalla tavalla aikaa ja kiinnostusta vatvoa omia ongelmia.

Miten 9 muuten pääsit jaloillesi tuossa tilanteessa?

ap

Ja teille syyllistäjille: mä en ole itse tätä perfektionismia itselleni valinnut, enkä todellakaan siitä itsessäni tykkää. Mun on vain pakko antaa itsestäni kaikki mitä pystyn ja vähän enemmänkin, muuten en voi olla tyytyväinen omaan toimintaani. Muita ihmisiä kohtaan en ole läheskään yhtä vaativa, päin vastoin olen aina ollut todella pidetty puoliso, ystävä ja työkaveri. Perfektionismi siis kohdistuu muhun itseeni, ei ympäristöön.

ap