Lue keskustelun säännöt.
Äidin kaipuu
02.09.2020 |
Olen jo lähellä 40 vuotta oleva perheellinen, työssäkäyvä nainen. Kaikki elämässä on ihan hyvin. Jaksan ja pärjään. Mutta aina välillä tulee valtava kaipuu äitiä kohtaan.
Äitini on kyllä elossa. Olen vain vuosia sitten joutunut katkaisemaan välit hänen kanssaan.
Äitini on pahasti narsistinen ja häiriintynyt persoona. En edes ala kuvailla tässä kaikkea, mitä lapsuuteemme sisältyi, mutta sieltä löytyy niin fyysistä kuin henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä, vähättelyä, haukkumista, rahalla kiristämistä (esimerkiksi jouduin 12 vuotiaasta asti ostamaan omat kuukautissiteet omilla viikkorahoillani. Äitini laski omansa. Ja joskus kiristi, ettei maksanutkaan viikkorahaa juuri tällaisella hetkellä.) Tämä vain siis esimerkkinä siitä, että äitini todella on uskomattoman julma persoona.
Olen katkaissut välit häneen monta kertaa ja sitten olemme sopineet, vain jotta pilkkaamiseni voisi alkaa uudestaan. Nyt en ole enää pystynyt viimeisimmän välirikon jälkeen yrittämään enää ollenkaan. En vain pysty.
Mutta tästä pääsemmekin otsikon aiheeseen. Kuinka välillä kaipaisin ja tarvitsisin normaalia, välittävää äitiä elämääni. Miehelläni on sellainen, ja anoppini on upea ihminen. Silloin tällöin vain tulee olo, että miksi minä en voinut saada hyvää äitiä?
Haluaisin soittaa äidilleni ja kysyä lempiruokieni reseptejä tai tulisiko hän kanssamme kävelylle tai meille syömään tai...Onko täällä muita narsistisen vanhemman lapsia? Miten pärjäätte? Onko nämä tunteet teillekin tuttuja?
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Mun vähän yli 3v sitten edesmennyt äitini oli mielisairas. Koko ikäni olen tavallaan elänyt ilman vanhempia vaikka isäni elää vielä. Hänelläkin on ollut aina mielenterveysongelmia. Olen kohta viisikymppinen, mutta aina kaivannut sitä, että olisi ollut normaalit vanhemmat, joilta olisi saanut tukea ja neuvoja.
Tämä kaipuu on minulla välillä erittäin voimakasta. Varsinkin nuorempana oli, kun näki, miten kavereitten vanhemmat tukivat lapsiaan opiskeluissa tai omilleen muutossa. Minulle äitini sanoi vain yksi aamu aamupalapöydässä, että minun on aika etsiä asunto ja muuttaa. Olin silloin 16v. 17 vuotiaana sitten muutin, melkein tyhjään asuntoon, mitään en kotoa saanut mukaan. Yhden kattilan varastin äitini kaapista. Voi näitä kurjia muistoja.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jospa sulle löytyisi jostain "vara-äiti"?
Mulla on ollut sellaisia nuorempana ja harvakseen osan kanssa pidetään edelleen yhteyttä. Nyt pian 40v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vähän yli 3v sitten edesmennyt äitini oli mielisairas. Koko ikäni olen tavallaan elänyt ilman vanhempia vaikka isäni elää vielä. Hänelläkin on ollut aina mielenterveysongelmia. Olen kohta viisikymppinen, mutta aina kaivannut sitä, että olisi ollut normaalit vanhemmat, joilta olisi saanut tukea ja neuvoja.
Tämä kaipuu on minulla välillä erittäin voimakasta. Varsinkin nuorempana oli, kun näki, miten kavereitten vanhemmat tukivat lapsiaan opiskeluissa tai omilleen muutossa. Minulle äitini sanoi vain yksi aamu aamupalapöydässä, että minun on aika etsiä asunto ja muuttaa. Olin silloin 16v. 17 vuotiaana sitten muutin, melkein tyhjään asuntoon, mitään en kotoa saanut mukaan. Yhden kattilan varastin äitini kaapista. Voi näitä kurjia muistoja.
Ap
Samankaltaista se minullakin oli. Opiskelut jäi kesken kun äiti heitti pihalle. Sitten asuin erään miehen luona ja jouduin palaamaan lapsuuskotiin kuukaudeksi. Kun täytin 18v sain pikkuyksiön. Siellä istuin yksin lattialla, kun ei ollut heti sohvia ja mietin, että täältä mua ei kukaan heitä pois kun vuokrani vaan maksan. Synkkiä asioita liittyy lapsuuteen ja nuoruuteen.
Sama täällä. Ei mitään empatiaa lapsuuden kodissa. Haukkumista ja riitaa. Väkivaltaa.
Itsekin mietin, että millaista olisi elämä jos joku olisi tukenut ja kannustanut.
Olen hirveän epävarma ihminen ja sosiaalinen jännittäminen on rajoittanut elämääni todella paljon. Itsetunto on nolla.
Täytyy yrittää jotenkin nauttia niistä asioista josta pitää. Ja onnistumisista.
Mun vähän yli 3v sitten edesmennyt äitini oli mielisairas. Koko ikäni olen tavallaan elänyt ilman vanhempia vaikka isäni elää vielä. Hänelläkin on ollut aina mielenterveysongelmia. Olen kohta viisikymppinen, mutta aina kaivannut sitä, että olisi ollut normaalit vanhemmat, joilta olisi saanut tukea ja neuvoja.