Olemme tehneet valtavan ison virheen rakentamalla talon kauas

Täältä tulee maalla kasvaneen lapsen mielipide!

Itse kasvoin maalla. Lähimmät palvelut n 15 kilometrin päässä ja eihän tuota matkaa autolla aja kuin reilu kymmenen minuuttia. Pyörällä tuohon matkaan meneekin huomattavasti pitempi aika. Kuitenkaan niitä pyöräilykelejä ei Suomessa ole kuin pari kuukautta vuodessa. Huomionarvoinen seikka on myös se, että maaseudulla tiet ovat pääasiassa surkeita hiekkateitä. Vesisateella mopollakaan ajaminen ei ole mikään nautinto. Bussit kulkivat kerran päivässä, joten niillä pääsi vain kouluun ja takaisin. Harrastuksiin olisi pitänyt kulkea kesät talvet pyörällä, koska vanhemmat eivät jaksaneet kuljettaa mihinkään. Lähimmät kaveritkin asuivat lähes kymmenen kilometrin päässä. Tunsin itseni todella yksinäiseksi, koska lapsiseuraa ei ollut ennen kouluikää. Pikkukoululaisenakin lapsiseuraa oli vain koulussa. Harvoin kyläilin missään. Olen nykyäänkin sosiaalisesti melko kömpelö, mikä johtunee juuri tuosta seuran puutteesta. En edelleenkään osaa lähestyä ihmisiä.

Mieheni on ikänsä asunut kaupungissa ja hän haluaisi muuttaa korpeen. Itse en koskaan suostuisi muuttamaan lasten kanssa maalle. Kompromissiratkaisuna asumme taajamassa, mutta itse asuisin mieluiten keskusta-alueella kerrostalossa. Kaipaan elämisen ääniä ympärilleni.

Lopuksi: En kiellä ketään muuttamasta maalle, mutta ajatelkaa niitä lapsia. Jos ette jaksa tai halua kuljetella heitä useita kertoja viikossa kavereille ja harrastuksiin, niin unohtakaa.

On hieman eri asia asua maall 15km päässä "kaikesta" kuin pk-seudulla vaikka 30km päässä keskustasta koska sieltä löytyy niitä kauppoja, kahviloita.. jne. Maalla ei oikeasti ole mitään paitsi siellä kylällä se joku kauppa.

Mutta tsemppiä ap, on siellä varmasti ne hyvätkin puolet. Itse asun pienessä kaupungissa reilu 3km päässä keskustasta, välillä tuntuu että kaikki kaukana,mutta olen tottunut tähän nyt.

Tuttavani asuu pienessä kunnassa, jonka keskustassa muutama kauppa, abc, kirjasto. Heiltä matkaa tuohon keskustaan 4km, on sanonut kuinka harmittaa olla jumissa kotona lasten kanssa. Isompaan kaupunkiin 30km, ei sinne kuulemma tule niin lähdettyä ja koska perheessä vain 1 auto niin on siinä järjesteleminen että pääsee lähtemään varsinkin kun mies kulkee työmatkat autolla. Hän myös usein kaipaa seuraa. Kuitenkin heillä on mukava piha ja talokin on ihan nätti, kyllä siellä voisin asua (ehkä!)

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 11:30"]

Miehellesi asia ei kuitenkaan ole ongelma. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Meilltä on keskustaan 11km, omalla autolla todella nopea reitti, noin 10 minuuttia. Lapsi harrastaa jalkapalloa ja kentät on ympäri kaupunkia, vaikka asuisimme missä, niin pisimmät kuljetus matkat olisi kuitenkin luokkaa 10km. Jos lähtee autolla liikkeille, niin se on melkein yksi ja sama ajaako 5km vai 25km.

Kuitenkin tämä meidänkin talo on monen mielestä iso talo syrjässä. Voi olla että kun lapset lähtee maailmalle, niin myydään tämä ja ostetaan pienempi asunto läheltä jomman kumman työpaikkaa keskustasta, niin voidaan luopua ainakin toisesta autosta, ehkä jopa kummastakin ja siinä sitä alkaa rahaa säästyä. Luotan siihen että kun aika koittaa, niin joku lapsiperhe saa tästä isot neliöt aika edullisella neliöhinnalla ja talo menee kaupaksi.

[/quote]

mistä löydät ostajan ? Myy vaan, tai yritä

ankeinta aikaa mun nuoruudessa ja lapsuudessa oli kun asuimme noin viiden kilometrin päässä pienen kylän keskustasta. vihasin pyöräilyä kouluun tyhjällä tiellä ja matkaa ystävien luokse. pyörällä oli aina pakko ajaa. talvella olin täysin vanhempien kyytien varassa. jäin syrjään kaikesta kivasta ja inhosin odotella jossain kirjastossa, että pääsisin kotiin vanhempien kyydissä.

tyhjyys ja pimeys ympärillä pelotti. talo oli hieno mutta lopulta muutimme takaisin lähemmäs keskustaa, onneksi. 

ymmärrän ap tunteitasi täysin. miettikää, jos muutto olisi kuitenkin ratkaisu.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 08:53"]

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:41"]

Voi kurjuus. tuo on mun lapsuuden ikävimpiä kokemuksia, yksinäisyys. Ihmiset ilmeisesti kaipaavat kavereita eri lailla, mutta kyllä se kulkemisen hankaluus ja kaveriseuran vähäisyys harmitti paljon lapsena. Siis se ettei ollut koulun jälkeen kavereita, kesälomat ihan yhtä tuskaa. Meillä kuljetettiin harrastuksiin kyllä, mutta ei se leikkiseuraa korvannut. 

[/quote]

Muistan myös sen lapsuuden yksinäisyyden ja tuskan siitä. Samoin se maaseudun ahdistava, synkkä pimeys syksyllä ja talvella. Tyhjyys, ei ihmisiä missään. Ei kohtaamisia kylätiellä, ei satunnaisia jutteluita kuin todella harvoin.

Nyt asun kaupungissa, juurikin siinä kerrostalokuutiossa ihmisten ympäröimänä ja onnellisena. Täällä saa olla juuri niin sosiaalinen ja yhteisöllinen kuin itse haluaa. Saa vetäytyä, jos siltä tuntuu, mutta juttuseuraakin löytää naapureista.

[/quote]Paremmin minä maalla tunsin 100 asukkaan kylän ihmiset, kuin nyt samassa kerrostalossa asuvat 100 ihmistä. Samassa rapussa ei edes tiedä aina että onko joku asukas vai kävikö hän vain kylässä.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 13:02"]

mistä löydät ostajan ? Myy vaan, tai yritä

[/quote]No ei tässä ihan metsän keskellä silti asuta. Naapustosta on myyty taloja ja hyvin on menny kaupaksi.

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:26"]

Olen oikeasti jämähtänyt varmaan näihin ajatuksiin, mutta silti HARMITTAA. Olen tosi sosiaalinen luonne, mutta nyt mätänen tänne. Naapureita on kyllä monta talollista, mutta lapsilla ei varsinaisesti kavereita tässä. Omat ystäväni asuvat keskustassa. VÄÄRÄ valinta!

[/quote]

Ystäviä tulee ja menee. Jos ystävät ovat tärkeämpiä kuin aviomies tai edes yhtä tärkeitä on ajatusmaailmassa jotain vialla. Itselleni on aina ollut itsestään selvää että ystävät ovat yhdentekeviä perhettä koskevia

päätöksiä tehtäessä.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 08:44"]

Tai väärä asenne!!

-- --

he avasivat oman kotinsa ovet lastensa kavereille ja jopa vanhemmille kun nämä tuovat ja hakevat omiaan pois. Siis muut ihmiset tulevat heidän kotiinsa vaihtavat muutaman sanan, toisinaan juovat kupposen kahvia ja turisevat syöden tuoreita sämpylöitä.

[/quote]

Ei tämä ole mikään asennekysymys. Ihmiset arvostavat ja tarvitsevat asumisessa eri asioita. Minulle tuollainen koko kulmakunnan olohuoneeksi ryhtyminen olisi kauhistus. En todellakaan halua ihmisiä meille turisemaan. Olen paljon onnellisempi kaupungissa, joten kaupungissa myös asun. Sitä ei asennoitumalla muuteta.

Mun paras ystävä asuu 15 km päässä keskustasta ja heillä oli ihan sama juttu. Kävivät koulua lähikoululla, jossa oli vain 2 luokkaa, 1-3 ja 4 - 6. Hänellä on 2 sisarusta ja pari vuotta olivat kaikki 3 samalla luokallakin. Koko kylässä ei ollut tyttöjä kuin vauvoja ja pikkusisko, joka oli tietty ihan tyhmä.

Mä pääsin käymään ystävälläni vasta kun olin 18 v ja mulla oli ajokortti.

Kun kaikki lapset olivat täyttäneet maagiset 18 v ja saivat ajokortin, arvatkaa mitä vanhemmat tekivät ? Myivät asunnon ja muuttivat keskustaan. He halusivat että lapset saavat asua lapsuutensa maalla ja kun lapsuudet oli eletty, muutettiin keskustaan. Lievästi olivat katkeria kaikki, kukaan ei nauttinut maalla asumisesta.

Lapsia kyllä kuskattiin, mutta kun vanhemmat olivat työelämässä, oli koko ajan sellaista aikatauluttelua. Yläasteelle mentiin aamulla ja koulun jälkeen kotiin. Oli vain 1 vuoro aamulla, eli jos tulit kouluun klo 9, tai 10, ei voi mitään klo 7.50 oli bussi keskustassa. Paluussa sama juttu. Jos halusit harrastaa, jäi harrastusten jälkeen luppoaikaa pari h ennen kuin vanhemmat pääsivät koulun jälkeen hakemaan ja sitten pikkusisarukset olivat kaksin koulupäivän jälkeen kotona.

Mä en ymmärrä miten jollekin voi tulla yllätyksenä että maalla asuminen tuo elämiseen uusia haasteita. Ihan vinkkinä vaan, jos nyt menee 1 bussi tunnissa, ei ole mikään tae, että se bussi menisi enää 2 v päästä.

Nyt on paha marista kun on kuset housussa, mutta mun ystävä ja hänen 2 sisarusta eivät kukaan asu maalla, vaan kaikki asuu PK-seudulla, kerrostalossa.

Me asutaan pienen kaupungin keskustasta n. 10 km maalle, enkä vaihtaisi pois, eikä lapsetkaan. Kavereita ei naapurissa juuri ole, mutta tekemistä piisaa raikkaassa ulkoilmassa sekä sisällä.

Luokkakavereilla lapset käy säännöllisen epäsäännöllisesti. Toisinaan ovat yötäkin puolin ja toisin ja kuskataan niin omia kuin heidän kavereitaan tasapuolisesti kavereiden vanhempien kanssa. Ei ole ongelma meille, eikä lapsille eikä lasten kavereiden vanhemmille.

Kaikkea ei aina tarvitse ajatella niin kauhean vaikeasti. 

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 13:02"]

mistä löydät ostajan ? Myy vaan, tai yritä

[/quote]No ei tässä ihan metsän keskellä silti asuta. Naapustosta on myyty taloja ja hyvin on menny kaupaksi.

[/quote]

mutta miten käy sitten kun te haluatte myydä. Nyt voi käydä kauppa, mutta miten 10 v päästä.

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:23"]

No just,,, mieti Helsingin keskustasta 15 km ja onko se niille ongelma. Ei varmaan ole. Ongelma on niillä jotka asuvat niissä kerrostalokennoissa . Mene katsomaan esim Hietaniemen hautausmaan vastapuolella kilometrin kerrostalojonoa.

Itse mietin ohiajaessani että miltä niissä lokeroissa tuntuisi asua. Sun 10min matka ei nyt varmaan kovin suuri ongelma ole.

Minusta vaan tuntuu että miehesi on fiksumpi ja pystyy katsomaan tätä asiaa vähän laajemmalla skaalalla kuin sinä.

Olet jämähtänyt ajatuksiisi ja et näe mikä elämässä on tärkeää

[/quote]

asun 11 km päässä Helsingin rautatieasemalta ja mä pääsen julkisilla 18 h vuorokaudesta hyvin kulkemaan.

Maalla, jossa ainoa vaihtoehto on oma auto, on homma aivan eri. Varsinkin jos asut jonkun kinttupolun varrella, talvella aurausautokin tulee vasta viikon päästä.

Sulla on nyt vaikeuksia kantaa vastuu omista päätöksistäsi. Sinä itse olet päättänyt sinne muuttaa, ja nyt on myöhäistä perua, että "eikun en mä haluakaan". Mutta senhän sinä tiesit jo päättäessäsi, että se päätös on pitkäaikainen sellainen.

Mutta jos nyt tuntuu, ettei kuvitelmat toteutuneetkaan tai ettet osannut arvioida muuton kaikkia puolia, niin voit kyllä todeta, että tuli tehtyä huono päätös. Mutta vaikka se päätös olisi ollut huono, niin se on kuitenkin päätös, jonka sinä silloin teit.

Ja miten fiksu ihminen etenee huonon päätöksen jälkeen? Jääkö hän märehtimään sitä ja katkeroitumaan, kun tuli elämässä tehtyä yksi huono päätös? Ja antaa sen katkeroitumisen pilata koko elämänsä? Ei fiksu ihminen toimi noin. Vaan hän miettii, että mitä ongelmia päätöksestä on seuraanut ja miten niitä voisi mahdollisuuksien puitteissa korjata.

Sinä olet pohtinut asian niin, että tilanne korjataan muuttamalla lähemmäs keskustaa. Siinä sulla vaan unohtuu se vastuu omasta päätöksestäsi. Sillä myös miehesi päätti muuttaa syrjemmälle ja hän teki mielestään hyvän päätöksen. Silti sinä odotat, että voi kun mies haluaisi muuttaa lähemmäs keskustaa. Miksi haluaisi, hänhän on tyytyväinen omaan päätökseensä. Asia siis menee niin, että sinä teit huonon päätöksen, joten vastuu on sinun. Ei ole miehesi vastuulla korjata jälkiä, kun sinä olet tehnyt mielestäsi huonon päätöksen.

Miten muuten tilanteen voisi ratkaista? Sinä voisit miettiä vielä syvemmin, mikä siinä syrjässä asumisessa oikeasti hiertää. Tuo mainitsemasi matka se ei voi olla, sillä kuten moni on sanonut, niin sen hurauttaa autolla 10 minuutissa. Jos se on lapsien kuskaaminen, niin siirrä vastuuta enemmän miehelle. Ei sinun pidä ahdistua lasten kuskaamisesta, se kuuluu molempien vanhempien vastuulle. Jos ongelma on kodin ja ympäristön hiljaisuus, niin pidä kotona radiota auki ja pihalla myös. Jos pimeät tiet ovat sinusta epämiellyttäviä lenkkipaikkoja, niin aja autolla se 10 minuuttia taajamaan ja lenkkeile siellä tai käy liikuntaharrastuksissa. Opettele käyttämään autoa, sillä pääsee ihmisten ilmoille.

Vai onko nää ongelmat vain tekosyy olla tyytymätön? Onko ongelma kuitenkin oikeasti jossain muualla?

asun haja-asutusalueella keskustastaan (siis kylän keskustaan) on matkaa 9km. samoin kouluuun, harrastuksiin, lääkäriin, päivähoitoon. Julkisia ei juuri kulje. En koe ongelmana täällä asumista ja lasten kuskausta. En haluaisi asua omatkotitaloalueella, missä omasta ikkunasta näkyy naapurin olohuone. Lapsi kulkee taksilla koulussa. toisen vien aamulla hoitoon ja haen iltapäivällä. sitten illalla vien lapsia harrastuksiin ja haen myös. Yksi harrastus on lähikaupungissa. En ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa? Käsittääkseni joutuu kaupungissakin lapsia viemään harrastuksiin. Täällä on vielä luokkakoot suht pieniä, lääkäriin pääsee samana päivänä jos akuutti asia. Mitään lisäpalveluita en kaipaa. Löytyy jopa kahvila! Kaverit eivät ole ihan vieressä, mutta kuinka monella yleensä on ? Autolla pääsee heillekin tarvittaessa. Joku ihmetteli mitä sitten jos sairastuu eikä voi kuskata lapsia Harvoin molemmat vanhemmat ovat yhtä aikaa sairaina. Ja aika kipeä saa olla, jos se pysty autoa ajamaan. Kannattaa ottaa selvää ennen muuttoa asioista, ettei tule yllätyksenä. Ja olla varautunut siihen, ettei kaikki tule valmiina vaan joutuu ihan itse tekemään asioita.