Sotkeva tuttavaperhe. Joku ehkä muistaa. Se on ohi nyt.
Tein virallisen, pyhän päätöksen viikonloppuna. Kutsuin tuon sotkevan tuttavaperheen viimeistä kertaa kylään. Päätin, että nyt jätän rätin keittiöön, tarjoan aivan tavallista ruokaa, en nouse tuoliltani pyyhkimään kenenkään käsiä, en juokse perään, en sano mitään. Annoin viimeisen mahdollisuuden tuttavaperheelle huomata, millaisen järkyttävän kaaoksen saavat joka ikinen kerta meillä aikaan.
Katastrofiksi meni, se oli tarkoituskin. Nyt kuitenkin kävi niin, että tuttavaperhe TAJUSI! Me mieheni kanssa istuimme sohvalla aivan tyynen rauhallisesti (vaikka sisustat kiehuivat kuumina!), kun lapset ravasivat kuraisilla kengillään valkoisen maton päälle pomppimaan, juoksivat vanhempiaan karkuun sohvalle ulkovaatteillaan (vanhemmat ulkokengät jalassa) ja sotkivat eteisen jo siis minuutti ovesta sisään tultuaan.
Syöminen oli yhtä sotkemista. Pöytäliina lainehti mehussa ja lattialla oli kaikenlaista, mitä nuorempi ei "jaksanut syödä" ja oli heittänyt sinne.
Tussit olin piilottanut, samoin sakset ja laitoin vitriinistä kaikki perintöastiat pois. Ihan hyvä, koska kaksi viinilasia meni rikki riehumisleikissä.
En edes jaksa kirjoittaa kaikkea, mutta koti oli hävityksen kauhistus. Nyt se oli siis todellakin aivan hirveässä kunnossa, kun olivat tekemässä lähtöä. Huomasin tuttavaperheen silmistä, miten häpesivät ja miten huomasivat, mitä olivat saaneet aikaan. Perheenäiti sanoi, että laittaisin niistä viinilaseista uusien hinnat ylös ja tilinumeron, maksaisivat. Sanoin kylmän rauhallisesti, että laitan myös maton ja sohvan pesun sekä siivouslaskun siivoojasta, joka tulee tunnin päästä tänne siivoamaan. Äiti oli tosi häpeissään, mutta vihdoinkin tajusi.
Tämä oli viimeinen kerta. Nyt ei enää. Seuraavat kerrat sitten puistopiknikkien ja HopLoppien merkeissä.
Alkuperäinen viestini: http://www.vauva.fi/keskustelu/3849479/ketju/sotkeva_tuttavaperhe_kylassa
Ai niin, arvatkaapas kuinka paljon tuli vierailulle hintaa maton pesusta, sohvanpäällisten kemiallisesta pesusta sekä neljän tunnin siivouksesta? Ottakaa siis huomioon, että meillä on aina siistiä, siivooja ei todellakaan siivonnut meidän sotkujamme, ainoastaan tämän vierailun aiheuttamat sotkut (kahden WC:n siivous, lattioiden imurointi hiekasta, lattioiden pesu, seinien pesu, monen sisäikkunan pesu, ruokapöydän tuolien pyyhkiminen, monen seinäpinnan pyyhkiminen mm. rasvasta ja jäätelöstä..). 379,20 euroa! En lisännyt tähän senttiäkään pahanmielen lisää, laitoin tämän heille sunnuntai-iltana ja tänään oli raha tilillä.
Kommentit (122)
Aivan fantastista. Kiitos, että kerroit tilanteen ratkaisusta. Ainoa virheesi oli, ettet tehnyt tätä heti. Meille tuollaisilla remulasseilla ei olisi kahta kertaa asiaa.
Anna kun arvaan; olette lapseton pari? Kukaan muu ei ole niin dorka että pitää mitään valkoista sisustuksessa. Meillä kerran ap:n tapainen kontrollifriikki tarjosi mustikkapiirakkaa ja itse alkoi valittaa, kun lapseni tahrasi hänen valkoisen designsohvansa. Oma moka, jos ei ymmärrä miten lasten kanssa ollaan. Tosin eipä valkoisia tavaroita ja designia hankitakaan kuin leuhottaakseen, joten elämäähän ne eivät kestä.
Oikeesti, kehtaako joku kutsua siivoojan ja laskuttaa vieraita? Vaikka kuinka sotkisivat...
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:55"]
Aivan fantastista. Kiitos, että kerroit tilanteen ratkaisusta. Ainoa virheesi oli, ettet tehnyt tätä heti. Meille tuollaisilla remulasseilla ei olisi kahta kertaa asiaa.
[/quote]
Kyllä, oli virhe antaa tämän mennä näin pitkälle. Minut on kasvatettu käyttäytymään kunnolla, ei avaamaan päätäni tällaisista asioista. Olen liian kiltti. Nyt vain katkesi tämänkin kiltin kamelin selkä.
Toivon vain, etteivät välit menneet ihan lopullisesti. Toivon, että tämä vain herätti heidät ajattelemaan omaa käyttäytymistään. Aion tänään soittaa heille ja pyytää viikonloppuna 30km yhteen retkikohteeseen. Kauas siitä syystä, ettei voida vahingossakaan käydä nopeasti meillä pissalla tai eväillä tai mitään.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:57"]
Anna kun arvaan; olette lapseton pari? Kukaan muu ei ole niin dorka että pitää mitään valkoista sisustuksessa. Meillä kerran ap:n tapainen kontrollifriikki tarjosi mustikkapiirakkaa ja itse alkoi valittaa, kun lapseni tahrasi hänen valkoisen designsohvansa. Oma moka, jos ei ymmärrä miten lasten kanssa ollaan. Tosin eipä valkoisia tavaroita ja designia hankitakaan kuin leuhottaakseen, joten elämäähän ne eivät kestä.
[/quote]
Meillä on lapsia. Lue tuo toinen aloitus, ehkä ymmärrät vähän paremmin.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:57"]
Anna kun arvaan; olette lapseton pari? Kukaan muu ei ole niin dorka että pitää mitään valkoista sisustuksessa. Meillä kerran ap:n tapainen kontrollifriikki tarjosi mustikkapiirakkaa ja itse alkoi valittaa, kun lapseni tahrasi hänen valkoisen designsohvansa. Oma moka, jos ei ymmärrä miten lasten kanssa ollaan. Tosin eipä valkoisia tavaroita ja designia hankitakaan kuin leuhottaakseen, joten elämäähän ne eivät kestä.
[/quote]
Miksi teidän lapsi söi mustikkapiirakkaa sohvalla? Tai miksi hänet päästettiin mustikkapiirakkasotkuissaan sohvalle?
Ihan sama minkä värinen sohva, niin ei lasta päästetä toisen sisustusta sotkemaan.
En ymmärrä miksi ihmeessä et aikaisemmin ole ulkoistanut tapaamisia? En minäkään päästä siskoni koiraa eteistä pidemälle. Ihan hyvin molemmat näyttää sen hyväksyvän. Ihan tarkoituksellisen ilkeästi kutsuit kylään?
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:59"]
Oikeesti, kehtaako joku kutsua siivoojan ja laskuttaa vieraita? Vaikka kuinka sotkisivat...
[/quote]
Kyllä vihdoin ja viimein kehtasin. Lue tuo toinen aloitus, se ehkä valaisee tätä ahdistavaa tilannetta.
ap
Jos kertomasi on totta niin menit aika pitkälle.
Jos on kyse ihmisistä, jotka haluat pitää elämässäsi tai jos tiedät etteivät he etukäteen suunnittele tulevansa teille sotkemaan niin teit aika nöyryyttävän tempun. Vanhempien kanssa keskustelu aiheesta olisi ollut paljon diplomaattisempi tapa hoitaa asia. Tämä on toki vain minun mielipiteeni, mutta itse en haluaisi ketään nöyryyttää tuolla tavalla.
No just niin , 4! :D Meillä on pikkulapsia ja valkoiset sohvat, matot, pöytäliinat jne. Pöytäliina tietysti sotkeutuu vähän väliä, mutta sen saa valkaistua. Sen sijaan minnekään sohvalle ei ole ikinä eksynyt mustikkapiirakkaa, koska MEILLÄ SYÖDÄÄN KEITTIÖSSÄ. Ja syömisen jälkeen kasvot ja kädet pyyhitään ja tarvittaessa pestään. Jo 3v tekee tämän ihan oma-aloitteisesti. Turhaan valitat, jos et ole itse tajunnut opettaa lapsillesi siisteyttä ja käytöstapoja.
Valkoiset tekstiilit on ainakin mun mielestä huomattavasti helpompi pitää siistinä kuin mikään muu varsinkaan vaalea väri, koska tahroihin voi laittaa kloriittia ja sen jälkeen tavara on taas kuin uusi.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:03"]
Jos kertomasi on totta niin menit aika pitkälle.
Jos on kyse ihmisistä, jotka haluat pitää elämässäsi tai jos tiedät etteivät he etukäteen suunnittele tulevansa teille sotkemaan niin teit aika nöyryyttävän tempun. Vanhempien kanssa keskustelu aiheesta olisi ollut paljon diplomaattisempi tapa hoitaa asia. Tämä on toki vain minun mielipiteeni, mutta itse en haluaisi ketään nöyryyttää tuolla tavalla.
[/quote]
Vanhemmat eivät ymmärrä. Sehän tässä se ongelma on ollutkin vuosikausia. Siisteyskäsitys on aivan eri planeetalta. Heille se, että seinät ovat täynnä piirustuksia ja vuosikertamustikkakakkujen jälkiä, on mukavan kotoista. Meille ei.
ap
Meillä on valkoinen sohva, lemmikkieläimiä ja kolme lasta. Kyllä se sohva siistinä pysyy, kun pitää selvänä sen, että ruokailu tapahtuu keittiönpöydän ääressä. Ruokailun jälkeen pestään kädet ja mahdollisesti myös kasvot ja tarkastetaan onko vaatteille tippunut ruokaa. Koiraa ei päästetä ulkoa suoraan sohvalle, vaan kodinhoitohuoneen kautta tarppeelisten puhdistus-/kuivatustoimenpiteiden jälkeen vasta.
No ei hemmetti. Minä en päästäis mokomia sotkijoita toista kertaa sisään, mutta kyllä toi sun temppus on vähän typerä. Varta vasten kutsuit "antaaksesi opetuksen" ja laitoit laskun perään? Miksi sä ylipäätään haluat olla noiden tuttava?
Mun lapseni osaavat käyttäytyä ja olla siististi vieraissa, mutta tuollaisen tempauksen jälkeen en tasan lähtisi sun kanssas mihinkään HopLopeihin. Varmaan maksaisin laittamasi laskun, ja sen jälkeen en vastaisi puhelimeen enää. Vaikka ymmärrän harmisi, temppu oli tosi lapsellinen.
Ihan hyvä että kehtasit kutsua siivoojan ja laskuttaa. Jotkut ei osaa kasvattaa lapsiaan. Ehkä nyt vähän herättäisi. En kutsuisi itse toista kertaa
mä muistan kun lapsena äiti, tuiki tavallinen tehtaan pakkaaja, piti aina ennen kyläreissuja ohjeistuksen: kengät riisutaan sitten eteisessä, niiataan, sanotaan kädestä päivää, syödään nätisti pöydässä, yksi kerrallaan, ei ahmita eikä maistella joka lajia. Ei huudeta eikä remuta ja kiitetään. Aikuiset syö ensin ja lapset sitten. Lähtiessä autatte keräämään lelut pois. Sillä lailla toimittiin ja käsien pesu oli itsestäänselvyys. Samat opetan lapsilleni.
Nykyään tuntuu, että mitä enemmän on lukenut viisaita kirjoja, sitä enemmän lasten kasvatus on unohtunut...ensin tuli 70-luvun vapaa kasvatus, sitten niistä kasvoi uusavuttomia vanhempia.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:03"]
Vanhempien kanssa keskustelu aiheesta olisi ollut paljon diplomaattisempi tapa hoitaa asia.
[/quote]
Vanhempien olisi kuulunut tajuta heti ensimmäisestä vierailusta alkaen, että heidän lapsensa ovat töhrijöiden aatelia. Mutta ilmeisesti omille lapsille ollaan sokeita ja kuuroja, kun ne ovat niin ihania nicoeetupettereitä ja ellahilmajanicoita. Ap:lle peukkuja, hyvän työn teit, vaikka jouduitkin kiehumaan. :)
Olen lapseton ja aivan varmasti olisin lähettänyt siivouslaskun perään ja antanut lapsille porttikiellon jatkossa. Meillä on valkoinen sohva ja kaunis sisustus, ja sellaisina haluamme ne pitääkin.
Ihan oikein teit ap, kun vihdoin teit lopun. Sun olisi pitänyt tosin jo aikaisemmin lakata kutsumasta näitä kylään. Se toimii, kuka ymmärtää! Aikoinaan, kun mun lapset olivat sotkusia, niin emme todellakaan menneet kylään varoittamatta siitä, millaista tuhoa voi olla luvassa, vaikka parhaan mukaan vahdinkin lapsia. Ystävä, jolla oli kallisti ja aikuiseen makuun sisustettu kämppä kutsui silti kylään, pyysin laittamaan tahrimatonta ruokaa ja parhaani mukan nostelin arvo-esineitä turvaan. Silti se oli hirvittävän stressaavaa olla kylässä, kun pelkäsin, että jotain tapahtuu.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:57"]
Anna kun arvaan; olette lapseton pari? Kukaan muu ei ole niin dorka että pitää mitään valkoista sisustuksessa. Meillä kerran ap:n tapainen kontrollifriikki tarjosi mustikkapiirakkaa ja itse alkoi valittaa, kun lapseni tahrasi hänen valkoisen designsohvansa. Oma moka, jos ei ymmärrä miten lasten kanssa ollaan. Tosin eipä valkoisia tavaroita ja designia hankitakaan kuin leuhottaakseen, joten elämäähän ne eivät kestä.
[/quote]
Miksi teidän lapsi söi mustikkapiirakkaa sohvalla? Tai miksi hänet päästettiin mustikkapiirakkasotkuissaan sohvalle?
Ihan sama minkä värinen sohva, niin ei lasta päästetä toisen sisustusta sotkemaan.
[/quote]
Arvaan, että tuolla ylemmällä lainatulla kirjoittajalla on mustikkatahran värinen sohva, kuran värinen matto ja kirjavat seinät. Kyllähän mustikka näkyy lähes minkä varisessä sohvassa tahansa...
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:41"]
olet kusipää! Asetat ansan ja nautit siitä, että saat nöyryyttää pesulalaskuinesi. En ymmärrä. Jos olisit ystäväni, irtisanoisin ystävyytemme ja kertoisin kaikille kuinka kusipää oletkaan. Aikuiset osaa hoitaa asiat aikuisten tavalla.
[/quote]
Samaa mieltä. Minusta tuo oli aika raukkamainen temppu. 300 euroa on tosi iso summa ja jos moinen paukahtaisi meille, maksamatta jäisi eli ansan asettaja siinä häviäisi.
En todellakaan puolustele tuota tuttavaperhettä mutta todellakin toivon, että he laittaisivat välit poikki teihin.
[/quote]
Voi voi. Etkö ole tietoinen että olet velvollinen korvaamaan lastesi aiheuttamat vahingot? Vaikka olisitte kuinka rahattomia. Ei siinä kuule auta itkeä että meillä ei ole rahaa...