Kun teki lapset ihan väärän ihmisen kanssa

Mitä hyötyy tosta on kellekään?

Valitettavasti tuohon ei ole muuta ratkaisua kuin eutanasia.

Mitä sen on väliä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyötyy tosta on kellekään?

Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Yritän olla ajattelematta ja olla sinut asian kanssa. Mutta aina se mielessä pyörii kuinka paljon se yksi valinta on elämään vaikuttanut ja vaikuttaa eron jälkeenkin. Mutta kai piti vaan saada sanoa se ääneen edes jonnekkin, kun eihän tuollaista ole hyväksyttävää sanoa.

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

Niin, siksi harva onnistuu, jos tekee lapset jo parikymppisenä... 

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

No sekään ei aina auta. Me oltiin ja asuttiin yhdessä yli 10 v ennen oikeasti haluttuja lapsia. Enpä osannut arvata että puoliso voi muuttua niin rajusti. Sen pää vaan ei kestänyt perhe-elämää ja aikuisen roolia.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

Sille on aina syynsä, jos toista vanhempaa ei kiinnosta lapsen asiat. Yleensä se syy on että ei olla haluttu isäksi ja nainen on taas halunnut pitää lapsen. Tai sitten että nainen on lapsen saannin jälkeen muuttunut täysin vauvakuplassa eläväksi ihmiseksi jonka mielestä kaikki muut, jopa lapsen yhtälaisesti taas-arvoinen toinen vanhempi eli oma mies, hoitavat hänen vauvaa väärin. Jopa tolkun ihminen voi seota sellaisesta että joutuu vaikka yhtäkkiä elämä mittaiseen vastuuseen asiasta mitä ei alunperinkään ole halunnut.

Itse joskus mietin samaa, mutta pääsin asian yli, kun lapseni aikuistuivat. Aiemmin miehen huonot piirteet jotenkin korostuivat lapsissa, mutta nyt ne ovat lieventynee3t. Edelleen silti säälin toista, kun peri isänsä äo:n. Oppimisvaikeudet ja yksinkertaisuus periytyvät myös. Toivon, että lapseni silti pärjäisi paremmin elämässään ja siksi olen laittanut paljon rahaa hänen yksityisopetukseen lukioaikana. Kannatti, mutta silti uskon, että elämäni olisi ollut hieman erilaisempaa, jos olisin nuorena hieman katsellut maailmaa enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

No sekään ei aina auta. Me oltiin ja asuttiin yhdessä yli 10 v ennen oikeasti haluttuja lapsia. Enpä osannut arvata että puoliso voi muuttua niin rajusti. Sen pää vaan ei kestänyt perhe-elämää ja aikuisen roolia.

Mä en tajua miten voi tulla yllätyksenä perhe-elämän rankkuus tai mikä tahansa muu siinä. Johan noita esimerkkejä piisaa joka puolella missä perheestä keskustellaan. Ehkä kyse on monilla siitä että ei tiedosteta ettei oikeasti haluta lasta, vaan se "halutaan" tai siihen alistutaan, kun se on kuitenkin tietty yhteiskunnallinen normi että aikuinen hankkii lapsia, että lapsia nyt "pitää" tehdä että on normaali.

Nykyaikana onneksi nainen voi valita myös spermapankista spermaa, jos sopivaa miestä ei löydy. Ei tarvitse tehdä ainakaan ulkonäön suhteen kompromissia.

Tein mäkin väärän kanssa. Semmosta se elämä on, virheitä sattuu.

Hassua, juuri tänään mietin että onneksi ei saatu eksän kanssa lapsia vaikka yritettiin. Elämä olisi paljon vaikeampaa ja olisin vielä joka tapauksessa eronnut jossakin vaiheessa. Silloin vaan olin niin sokea miehen itsekkyydelle ja kuinka hän käytti hyväuskoisuuttani hyväkseen. Voi voi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

No sekään ei aina auta. Me oltiin ja asuttiin yhdessä yli 10 v ennen oikeasti haluttuja lapsia. Enpä osannut arvata että puoliso voi muuttua niin rajusti. Sen pää vaan ei kestänyt perhe-elämää ja aikuisen roolia.

Mä en tajua miten voi tulla yllätyksenä perhe-elämän rankkuus tai mikä tahansa muu siinä. Johan noita esimerkkejä piisaa joka puolella missä perheestä keskustellaan. Ehkä kyse on monilla siitä että ei tiedosteta ettei oikeasti haluta lasta, vaan se "halutaan" tai siihen alistutaan, kun se on kuitenkin tietty yhteiskunnallinen normi että aikuinen hankkii lapsia, että lapsia nyt "pitää" tehdä että on normaali.

Sitä tabua, että perhe-elämä ei aina ole onnellista eikä tyydyttävää, on alettu purkaa vasta viime vuosina. Eli jos on lapset tehty joskus ennen 2012 esimerkiksi, niin on enemminkin toitotettu että rakkaus lapsiin tekee ikävästäkin arjesta kaiken arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Itse joskus mietin samaa, mutta pääsin asian yli, kun lapseni aikuistuivat. Aiemmin miehen huonot piirteet jotenkin korostuivat lapsissa, mutta nyt ne ovat lieventynee3t. Edelleen silti säälin toista, kun peri isänsä äo:n. Oppimisvaikeudet ja yksinkertaisuus periytyvät myös. Toivon, että lapseni silti pärjäisi paremmin elämässään ja siksi olen laittanut paljon rahaa hänen yksityisopetukseen lukioaikana. Kannatti, mutta silti uskon, että elämäni olisi ollut hieman erilaisempaa, jos olisin nuorena hieman katsellut maailmaa enemmän. 

Tutustupa älykkyyden periytymiseen tarkemmin. Asia ei mene niin yksioikoisesti, että älykkäille tulee älykkäät lapset ja tyhmille tyhmät. Lisäksi joidenkin tutkimusten perusteella älykkyys periytyy enimmäkseen äidiltä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

No kyllä me olimme yhdessä pitkään ennen lapsia, 5 vuotta. Kun muistelen asiaa, niin oikeasti silloin ajattelin tehneeni hyvän valinnan 🤔 Nuorena me lapset toki tehtiin, mutta oltiin kuitenkin jo lähempänä +25 kun esikoinen syntyi. Lasten jälkeen jotenkin kaikki muuttui. Ihan kaikki. Oli niitä selviä merkkejä varmaan jo aiemmin, mutta en osannut niitä katsoa, vasta näin jälkeenpäin miettinyt. Vaikea se silti on ymmärtää miten valitsi niiiiiin väärin. Jos nyt tapaisin exäni ekaa kertaa, niin en varmaan soisi kahta ajatusta suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Niin, siksi harva onnistuu, jos tekee lapset jo parikymppisenä... 

tai silloin kun aikaa ei enää ole ja pakko vaan ottaa kuka tahansa.

Kaikilla olis hycä olla kun tää pallo vaan sanois Poks💣💥🤯

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kannata tehdä lapsia hetken huumassa vaan vasta sitte kun ollaan asuttu ja eletty yhdessä pitempään kuin vuosi tai kaksi. Senkin jälkeen kannattaa keskustella vielä pitkään. Ei se ole mikään yllätys, että nykyään erotaan hyvin usein jo ennen sen vauvan syntyä, kun lapsi pidetään vahingon sattuessa eikä edes mietitä kestääkö parisuhde sellaista tai haluaako molemmat sitä o i k e a s t i.

No sekään ei aina auta. Me oltiin ja asuttiin yhdessä yli 10 v ennen oikeasti haluttuja lapsia. Enpä osannut arvata että puoliso voi muuttua niin rajusti. Sen pää vaan ei kestänyt perhe-elämää ja aikuisen roolia.

Mä en tajua miten voi tulla yllätyksenä perhe-elämän rankkuus tai mikä tahansa muu siinä. Johan noita esimerkkejä piisaa joka puolella missä perheestä keskustellaan. Ehkä kyse on monilla siitä että ei tiedosteta ettei oikeasti haluta lasta, vaan se "halutaan" tai siihen alistutaan, kun se on kuitenkin tietty yhteiskunnallinen normi että aikuinen hankkii lapsia, että lapsia nyt "pitää" tehdä että on normaali.

Kuules nyt. Joko sulla on näössä vikaa tai sitten sä et halua tajuta. Asia on niin moneen kertaan täällä selitetty. Ihmiset on kuin pesukoneet, niissä on erilaisia ohjelmia, jotka napsahtaa päälle kuin napista valiten. Silloin kun eletään nuoren aikuisen elämää, voidaan olla vaikka miten edistyksellistä ja fiksua, koska ollaan vielä jälkiteinejä. Kun astutaan aikuisuuteen, se voi tapahtua vaikka 20 vuoden suhteen jälkeen kuten meillä. Mies oli meilläkin se, joka lastenhankinnasta muistutteli, olin itse vielä häntäkin ikiteinimpi.

Ei kummallakaan ollut mitään hajua siitä, minkälaisia vanhempia meistä tulee. Molemmille oli oman muutoksen lisäksi melkoinen järkytys se, minkälainen siitä toisesta tulee.  Kyllä meillä haluttiin lasta, ei siksi että haluttiin olla normaaleja, mehän ajattelimme jo esivelatyyliin, että se on normaalia ettei ihan vieläkään. Mutta se halu puski läpi kaiken ajattelun, ja keskenmenon ja hedelmöityshoitoruljanssin myötä kirkastui se, miten kova se halu itse asiassa oli ollut jo pitkään, mutta sitä ei ollut suostunut itselleen myöntämään.

Veikkaan että monikaan ei itse ole ihan sinut sen aikuisen kanssa, joka tuossa vaiheessa itsestä kuoriutuu. Samaten kasvattamisen alkuvuodet menee kuin apinalla ydinvoimalan ohjaamossa. Sitten kun alkaa vähän ymmärtää keiksi on muututtu ja mitä niitä nappuloita käännellessä tapahtuu, on tullut pilattua rakkaimpiensa lapsuutta jo pitkät pätkät. Ja jos kahdeksi muukalaiseksi muuttuneen parisuhde edelleen toimii, niin kiittäkää luojaanne ja naapurin Liisaa ja ihan ketä tahansa, mutta älkää kuvitelko että kohtalainen onnistuminen oli ihan vain omaa erinomaisuuttanne.

Pieni nöyrtymisharjoitus olisi paikallaan nykyihmisellekin, miksei sitten vaikka joka sunnuntai. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän uskon siihen että kristinuskossa on järkeviäkin juttuja, vaikka ateismini minusta tuskin koskaan lähtee minnekään.

Sellaista on elämä. Ei lapsilleen aina saa sitä parasta isää syystä tai toisesta. Usein ollaan liian nuoria ettei ehdi tuntea edes itseään kunnolla ja sitä millaista kumppania haluaa. Usein ollaan niin iäkkäitä että jos haluaa lapsen pitää tehdä nopeita ratkaisuja ja ottaa riski kumppanin suhteen.

Juu, nykyään saa nainen tehdä lapsia suht helposti myös yksin, jopa julkisella puolella tehdään hoitoja joissain kaupungeissa. Mutta se vaatii kyllä ihmiseltä aika paljon lähteä tieten tahtoen yh:ksi.

Tsemppiä ap, älä pohdi asiaa liikaa. Sait lapset. Elämä on.