Onko muita joilla ei ole mitään työsuhde-etuja ?
Tykkään työstäni, palkka ok, mutta olen pari vuotta sitten vaihtanut täysin alaa ja kesällä tajusin kun näin paria entistä kollegaani, ettei meillä ole mitään työsuhde-etuja. Ei työlääkäriä, ei lounasseteleitä, ei mitään kulttuurikerhoa, ei yhtään mitään.
Edellisessä työpaikassa työpaikka tuki jonkin verran opiskelua, lounassetelit, kulttuurisetelit ja 2 peruslääkärikäyntiä vuodessa, eli kävin aina tammikuussa gynellä ja hammaslääkärissä. Nyt ei yhtään mitään.
Ai niin, kahvia saa, mutta en juo kahvia, eli etu on mutta en käytä.
Kommentit (11)
Olen ollut kunta-alalla psykiatriassa töissä. Etu oli työterveys ja 5x vuodessa ryhmätyönohjaus eikä muuta. Työssä jaksamisen kannalta välttämättömän yksilötyöohjauksen maksoin itse samoin kuin tuhansia euroja maksaneen psykoterapeuttikoulutuksen. Sen myötä palkka ei noussut senttiäkään, mutta työtehtävät muutuivat yhä vaativammiksi.
Yksityisellä olevat eivät taida yhtään ajatella,ennen kuin alkavat valittaa.
Valtiolla töissä ja työsuhde-etuja ei ole, siis puhelinta, lounareita, autoa tms. Toki työterveyshuolto on, mutta ei se mitään gynekäyntejä kata, vaan ihan normaalit sairauskäynnit ja määrävuositarkastukset. 10kpl liinuntaseteleitä saadaan.
Työhyvinvointitoimintaa on, mutta ei se mikään työsuhde-etu ole, vaan yhteistä toimintaa pari kertaa vuodessa työajalla.
Edellisessä työpaikassa oli puhelinetu ja netti kotona.
Eipä meikälläkään mitään työsuhde-etuja ole. Ja kun on niin pieni firma, niin ei edes työterveyshuoltoa ole. Etuna sitten voidaan pitää sitä, että ei tarvita lääkärintodistusta kun ollaan kipeänä ja vapaata saa kun tarvitsee.
Kolmonen on hölmö, jos suostuu siihen, etteivät uudet ja vaativammat/vastuullisemmat näy palkassa mitenkään. Olet omalla ajallasi ja rahallasi hankkinut lisää erityistä ammattitaitoa, jota työnantaja nyt surutta ja vastikkeetta hyödyntää... Miksi teet moista hyväntekeväisyyttä millekään työnantajalle?
omaa osaamista tulisi arvostaa. Kukaan ei tietenkään ole korvaamaton, mutta ei sitä nyt silti mihin tahansa kannata suostua.
Hoitoalalla myös. Työterveyshuolto on lain mukaan järjestettävä, se ei siis ole mikään työsuhde-etu, kuten ei myöskään psykoterapiakoulutus eikä työnohjaus. Meillä ainoa etu on se, että sairaanhoitopiirin puolesta saa ilmaisen joulupuuron - jos työvuoro sattuu tarjoilu päivälle.
Eipä ole hoitoalalla todella työsuhde-etuja. Palkkakin on sellainen että hyväntekeväisyydestä menee. Ihmisten hengissäpitäminen ei vaan ole kauhean arvostettua puuhaa. Tärkeämpää työtä tekevät esim. ne, jotka osaa keksiä hassuja mainoslauseita radioon. Kiitos, että sain taas muistutuksen kuinka olen valinnut väärän ammatin :)
Missä kunnassa saa liikuntaseteleitä? Omassa kunnassa ei jaeta mitään työsuhde-etuja...Sen takia mietinkin välillä siirtymistä yksityiseen päiväkotiin töihin.
Omassa työpaikassani vanhustenhoidossa on työsuhde-etuna se, että että saan piereskellä estottomasti samoihin hajuihin. Ei vaan onnistuisi esim. toimistotyössä.
Meillä kunta-alalla ainoa etu on kattava työterveys. Mitään muuta ei ole. Edes kiitosta ei saa. Hyvä etu on kyllä liikuntasetelit, mutta itse en ole oikeutettu siihen, koska olen määräaikainen (vaikka olen ollut määräaikaisena 7 vuotta).
No eipä kunta-alalla mitään kummoisia työsuhde-etuja ole. Työterveyshuolto on järjestetty, mutta se on lakisääteinen eikä todellakaan kata mitään hammashuoltoa tai gynekäyntejä. Liikuntaseteleitä saadaan 40 kpl (siis noista pitää maksaa 80e) ja siinä se taitaa olla. Toki surutta tulostan omia juttuja työpaikalla ja käytän kyniä ym. toimistotarvikkeita yksityiselämässäkin, mutta eivät ne mitään työsuhde-etuja ole.
Ammattiyhdistys järjestää paljon tekemistä, mutta ei tuokaan mikään työsuhde-etu ole. Eli eiköhän vähänkään mittavammat edut (kuten vaikka nuo lääkärikäynnit) ole enemmän poikkeus kuin sääntö.