Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että matto on vedetty altani. En enää kelpaa tällaisena!
30.08.2020 |
Koko lapsuuden ja nuoruuden minulle on opetettu olemaan kiltti ja kunnollinen. Pitää olla hiljaa ja kuunnella muita. Miellyttävä ja hymyile. Vastata kohteliaasti kysyttäessä ja ei saa kritisoida itseään viisaampia. Vanhempia kunnioitetaan. Pukeudutaan siististi. Tatuoinnit ja lävistykset on pahasta. Ahkera pitää olla ja lepääminen on laiskuutta.
Nyt olen 30v. Olen huomannut olevani erilainen kuin valtaosa ja en hyvällä tavalla. Ei kaltaisiani pidetäkkään hyvänä työntekijänä vaan nyssykkänä joojoo-tyyppinä, jota voi pyörittää miten vain. Ronskit ja räväkät kerää pomolta kehut. Heidän omaperäinen pukeutuminen ei olekaan epäsovinnaista vaan kiehtovaa. Pomokin innostunut näistä tyyleistä.
Yhtäkkiä tuntuu ettei minua arvosta tällaisena siveyden sipulina muut kuin vanhempani. Anoppikin antaa palautetta että liian siistiä ja sliipattua meidän kotona, ja että pitäisi olla enemmän elämän jälkeä nähtävillä. Tuntuu kauhealta. Koko elämäni olen yrittänyt miellyttää ja kaikki olikin turhaa ja vanhanaikaista.
Kommentit (34)
Ihmiset ja työpaikatkin ovat niin erilaisia. Varmasti löytyy sellaisiakin paikkoja, jossa on vanhanaikaisia ihmisiä, jotka arvostavat kuvailemiasi ominaisuuksiasi. Arvot ja arvostus vaihtelee työpaikka- ja alakohtaisesti.
Itse ihmettelin ekan kusipäisen esimiehen jälkeen, miksi helvetissä kestin sitä niin pitkään ja yritin itse muuttua toisenlaiseksi, jotta tilanne paranisi. Eihän se mihinkään parantunut, itse vain väsyin yrittämiseen. Olisi pitänyt häipyä paljon aiemmin paikasta jossa pärstäkertoin määritteli tehdyn työn arvon.
Olen ollut myös kivoissa paikoissa, joissa jokaista arvostettiin ja tuettiin, valitettavasti työt loppuivat ja jouduttiin lomautuksiin. Seuraavasta työpaikkakiusaamismestasta tajusin jo lähteä huomattavasti nopeammin ja toivottavasti innostin muitakin lähtemään. Ainakin kun nostin kissa pöydälle, tulivat jotkut työkaverit kertomaan, että heitä on kohdeltu ihan samoin, mutteivät ole uskaltaneet sanoa mitään, syyttivät itseään hiljaa. :(
Kaiken kaikkiaan; vaihtamalla paranee, ei ainakaan huonommaksi mene. Tai jos menee, pitää vaihtaa uudestaan. Tosin, olen kyllä välillä joutunut olemaan työttömänä jonkin aikaa, mutta sekin oli parempi kuin itsensä hajoittaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ominaisuutesi ovat hienoja, mutta itsekeskeiset sivistymättömät henkilöt eivät välttämättä huomaa niitä tai niiden arvoa. Sinun ei tarvitse muuttua muuten, kuin itsesi arvostuksen suhteen. Olet hieno ihminen, anna itsellesi se arvo jonka ansaitset.
Miehet arvostaa noita piirteitä enemmän kuin naiset.
Minua käskettiin kotona olemaan aina hiljaa. Piti leikkiä ihan hissukseen omassa huoneessa tai tuli huutia. Sitten menin kouluun syrjäänvetäytyvänä ja hiljaisena ja siellä sekä opettajat että muut oppilaat kummastelivat ja sättivät kuinka pitää olla äänekkäämpi ja tuoda itseään esille. Lapsuus meni hämmennyksen ja ahdistuksen vallassa enkä ole oikein vieläkään oppinut olemaan.
Tosiaan voi vaihtaa työpaikkaa jos huonoa käytöstä suositaan nykyisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet arvostaa noita piirteitä enemmän kuin naiset.
Kyllä koska tuollainen nainen on helpommin hyväksikäytettävissä ja manipuloitavissa. Tekee murusista kaikki hommat. Helppo ja vaatimaton. Sitä voi sitten pettää jonkun räväkämmän kanssa, mutta kotia pitää hyvin ja hoitaa lapset. Tietää, että siltä ei ainakaan tauteja tule eikä petä. Oman kiltteytensä vangit on helppoja.
Vanhurskaat perivät maan.
Et ole turhaan ollut kunnollinen ja yrittänyt parhaasi. Jatka samaan malliin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhurskaat perivät maan.
Et ole turhaan ollut kunnollinen ja yrittänyt parhaasi. Jatka samaan malliin vaan.
Vanhurskas on niin antiikkinen ja uskontopiirien sana, ettei kukaan ensinnäkään tiedä mitä se tarkoittaa ja toisekseen se ei sovellu nykymaailmaan, vaikka sen sattuisi ymmärtämään.
Faith kirjoitti:
Jos itse tunnet olosi hyväksi "siveyden sipulina ja vanhanaikaisena", ole vain sellainen tästedeskin.
Eikö nimittäin se, jos pyrkisit nyt olemaan räväkämpi huomatessasi että sitä arvostetaan, olisi oikeasti vain sitä, että haluat miellyttää muita eli haluat olla sellainen, jota muut pitävät kiehtovana ja hienona?
Olen itse kiltti, hienotunteinen ja varmaan monen mielestä vähän vanhanaikainen. Tavoitteeni ei ole tulla räväkämmäksi. Sen sijaan pyrin toimimaan sen mukaan, mikä on hyvää ja oikein ilman, että olisin kynnysmatto. Omat rajat jaksamisessa täytyy oppia tuntemaan ja niiden mukaan elää.
Juuri näin. Itse olen vasta lähempänä neljääkymmentä ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla jännittävä, rohkea, mielenkiintoinen, särmä tai mitään muutakaan sellaista. Että on ihan ok olla syrjäänvetäytyvä hissukka joka pelkää pimeässä ajamista ja pimeää ylipäänsä muutenkin ja vaatekaapin mörköä ja sitä että koira kuolee.
Että on ihan sallittua ettei ole parempi kuin muut kaikessa, tai edes hyvä. Että aina ei tarvitse olla nokkela ja sanavalmis ja säkenöivä vaan saa olla hiljaa ja sulautua taustaan.
Minä siis olen perusluonteeltani kuin joku Jane Eyre, mutta koska koko suku on täynnä vahvoja räväköitä naisia, yritin ihan liian pitkään matkia heitä. Arvatkaa tuliko burn out.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos itse tunnet olosi hyväksi "siveyden sipulina ja vanhanaikaisena", ole vain sellainen tästedeskin.
Eikö nimittäin se, jos pyrkisit nyt olemaan räväkämpi huomatessasi että sitä arvostetaan, olisi oikeasti vain sitä, että haluat miellyttää muita eli haluat olla sellainen, jota muut pitävät kiehtovana ja hienona?
Olen itse kiltti, hienotunteinen ja varmaan monen mielestä vähän vanhanaikainen. Tavoitteeni ei ole tulla räväkämmäksi. Sen sijaan pyrin toimimaan sen mukaan, mikä on hyvää ja oikein ilman, että olisin kynnysmatto. Omat rajat jaksamisessa täytyy oppia tuntemaan ja niiden mukaan elää.
Juuri näin. Itse olen vasta lähempänä neljääkymmentä ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla jännittävä, rohkea, mielenkiintoinen, särmä tai mitään muutakaan sellaista. Että on ihan ok olla syrjäänvetäytyvä hissukka joka pelkää pimeässä ajamista ja pimeää ylipäänsä muutenkin ja vaatekaapin mörköä ja sitä että koira kuolee.
Että on ihan sallittua ettei ole parempi kuin muut kaikessa, tai edes hyvä. Että aina ei tarvitse olla nokkela ja sanavalmis ja säkenöivä vaan saa olla hiljaa ja sulautua taustaan.
Minä siis olen perusluonteeltani kuin joku Jane Eyre, mutta koska koko suku on täynnä vahvoja räväköitä naisia, yritin ihan liian pitkään matkia heitä. Arvatkaa tuliko burn out.
Pakko vielä jatkaa, että oli aika mind blow tajuta sekin, että MINÄ en tahdo olla seksikäs. Tahdon pitää ylisuuria puseroita ja nilkkapituisia hameita ja sen sellaista mikä on mukavaa. Minun luonnollinen olotilani on torkkupeittoihin hautautunut kirjatoukka sohvalla. Ja melkein 40 vuotta yritin parhaani mukaan teeskennellä jotain muuta, koska kuvittelin että sellainen toisenlainen kuuluu olla. Olen mm. harrastanut luolasukellusta ja hypännyt laskuvarjolla koska kyllähän ihmisen täytyy olla särmä ja rohkea.
-sama-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos itse tunnet olosi hyväksi "siveyden sipulina ja vanhanaikaisena", ole vain sellainen tästedeskin.
Eikö nimittäin se, jos pyrkisit nyt olemaan räväkämpi huomatessasi että sitä arvostetaan, olisi oikeasti vain sitä, että haluat miellyttää muita eli haluat olla sellainen, jota muut pitävät kiehtovana ja hienona?
Olen itse kiltti, hienotunteinen ja varmaan monen mielestä vähän vanhanaikainen. Tavoitteeni ei ole tulla räväkämmäksi. Sen sijaan pyrin toimimaan sen mukaan, mikä on hyvää ja oikein ilman, että olisin kynnysmatto. Omat rajat jaksamisessa täytyy oppia tuntemaan ja niiden mukaan elää.
Juuri näin. Itse olen vasta lähempänä neljääkymmentä ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla jännittävä, rohkea, mielenkiintoinen, särmä tai mitään muutakaan sellaista. Että on ihan ok olla syrjäänvetäytyvä hissukka joka pelkää pimeässä ajamista ja pimeää ylipäänsä muutenkin ja vaatekaapin mörköä ja sitä että koira kuolee.
Että on ihan sallittua ettei ole parempi kuin muut kaikessa, tai edes hyvä. Että aina ei tarvitse olla nokkela ja sanavalmis ja säkenöivä vaan saa olla hiljaa ja sulautua taustaan.
Minä siis olen perusluonteeltani kuin joku Jane Eyre, mutta koska koko suku on täynnä vahvoja räväköitä naisia, yritin ihan liian pitkään matkia heitä. Arvatkaa tuliko burn out.
Pakko vielä jatkaa, että oli aika mind blow tajuta sekin, että MINÄ en tahdo olla seksikäs. Tahdon pitää ylisuuria puseroita ja nilkkapituisia hameita ja sen sellaista mikä on mukavaa. Minun luonnollinen olotilani on torkkupeittoihin hautautunut kirjatoukka sohvalla. Ja melkein 40 vuotta yritin parhaani mukaan teeskennellä jotain muuta, koska kuvittelin että sellainen toisenlainen kuuluu olla. Olen mm. harrastanut luolasukellusta ja hypännyt laskuvarjolla koska kyllähän ihmisen täytyy olla särmä ja rohkea.
-sama-
Voihan sen niinkin olla, että ihminen muuttuu vanhetessaan. Jos et olisi kokeillut kaikkia noita tempauksiasi, vaan maannut 40 vuotta torkkupeiton alla, niin et ehkä tuntisi nyt samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos itse tunnet olosi hyväksi "siveyden sipulina ja vanhanaikaisena", ole vain sellainen tästedeskin.
Eikö nimittäin se, jos pyrkisit nyt olemaan räväkämpi huomatessasi että sitä arvostetaan, olisi oikeasti vain sitä, että haluat miellyttää muita eli haluat olla sellainen, jota muut pitävät kiehtovana ja hienona?
Olen itse kiltti, hienotunteinen ja varmaan monen mielestä vähän vanhanaikainen. Tavoitteeni ei ole tulla räväkämmäksi. Sen sijaan pyrin toimimaan sen mukaan, mikä on hyvää ja oikein ilman, että olisin kynnysmatto. Omat rajat jaksamisessa täytyy oppia tuntemaan ja niiden mukaan elää.
Juuri näin. Itse olen vasta lähempänä neljääkymmentä ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla jännittävä, rohkea, mielenkiintoinen, särmä tai mitään muutakaan sellaista. Että on ihan ok olla syrjäänvetäytyvä hissukka joka pelkää pimeässä ajamista ja pimeää ylipäänsä muutenkin ja vaatekaapin mörköä ja sitä että koira kuolee.
Että on ihan sallittua ettei ole parempi kuin muut kaikessa, tai edes hyvä. Että aina ei tarvitse olla nokkela ja sanavalmis ja säkenöivä vaan saa olla hiljaa ja sulautua taustaan.
Minä siis olen perusluonteeltani kuin joku Jane Eyre, mutta koska koko suku on täynnä vahvoja räväköitä naisia, yritin ihan liian pitkään matkia heitä. Arvatkaa tuliko burn out.
Pakko vielä jatkaa, että oli aika mind blow tajuta sekin, että MINÄ en tahdo olla seksikäs. Tahdon pitää ylisuuria puseroita ja nilkkapituisia hameita ja sen sellaista mikä on mukavaa. Minun luonnollinen olotilani on torkkupeittoihin hautautunut kirjatoukka sohvalla. Ja melkein 40 vuotta yritin parhaani mukaan teeskennellä jotain muuta, koska kuvittelin että sellainen toisenlainen kuuluu olla. Olen mm. harrastanut luolasukellusta ja hypännyt laskuvarjolla koska kyllähän ihmisen täytyy olla särmä ja rohkea.
-sama-
Voihan sen niinkin olla, että ihminen muuttuu vanhetessaan. Jos et olisi kokeillut kaikkia noita tempauksiasi, vaan maannut 40 vuotta torkkupeiton alla, niin et ehkä tuntisi nyt samoin.
Voi olla, että olisin päätynyt tekemään samat jutut mutta myöhemmin ja terveemmällä asenteella. Kyllä noissa hommissa oli nuorena hirveää pätemisen ja näyttämisen halua mukana. Minä olen siis ollut lapsesta saakka todella, todella arka ja pelokas ja sille aina naurettiin, koska kukaan muu koko suvussa ei ilmeisesti ymmärrä pelätä yhtään mitään. Joten yritin sitten kompensoida niin pirusti ja todistaa, että katsokaa, en ole pelkuri, katsokaa, minäkin kelpaan!
Päädyin tuossa itse asiassa vahvistamaan niitä suvun rakenteita, koska mitä ikinä minä tein, nuorempi siskoni teki puolen vuoden päästä perässä. En tiedä vieläkään halusiko sekään oikeasti.
Miksi Suomi mahtaa olla putoamassa kehityksestä? Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, tiedettiin ennen.
Näinhän se tuntuu menevän. Olen itse samanlainen. Kouluaikoina pärjäsi, kun oli kiltti tyttö etupulpetista. Palkkioksi sai hyviä numeroita ja kehuja opettajilta. Tuntui, että tässä on elämän tarkoitus, kun opettaja esitteli tekemäni tutkielman koko luokan edessä esimerkkinä hyvin tehdystä työstä. Tai kun sai todistukseen käytöksestä kympin palkinnoksi siitä, kun oli niin kiltti ja tunnollinen ja hyvä ihminen. On ollut aika raskasta huomata työelämässä, että tällä samalla kiltteydellä ja tunnollisuudella saakin tuntea olevansa pelkkä p*skakasan arvoinen kynnysmatto. Tästä ei saakaan mitään palkintoa. Sitä on vain pelkkä näkymätön puurtaja. Palkinnot menevät muille.
Joskus tulee katkera olo, mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että maailmassa tarvitaan kilttejäkin ihmisiä. Sen verran pitäisi oppia arvostamaan itseään, ettei hyväksy kiltteytensä hyväksikäyttöä, ja uskaltaa sanoa epäkohdat ääneen. Työyhteisöjäkin on niin monenlaisia. Kiltille ja ehkä vähän hiljaisemmalle pahin ryhmä voisi olla sellainen, jossa muut ovat hyvin voimakastahtoisia päällepäsmäreitä ja mielipiteineen ja työskentelytapoineen kuin jotain katujyriä. Oikeasti toimivassa ja hyvässä työyhteisössä kukaan ei käyttäydy kuin katujyrä eikä kenenkään tarvitse jäädä kynnysmatoksi. Tarvittaisiin myös enemmän esimiehiä, jotka ymmärtävät erilaisia ihmisiä ja osaavat ottaa huomioon heidätkin, jotka eivät osaa pitää suurta meteliä itsestään ja ammattitaidostaan. Mielestäni kiltteydessä ja rauhallisemmassa luonteessa on paljon hyviäkin puolia. Pitää vain löytää ympärilleen oikeat ihmiset ja työympäristöt. Kenenkään ei tarvitse muuttaan itseään räväkäksi ja ronskiksi, kovaääniseksi tyypiksi, jos ei ole sellainen luonnostaan.