Jos vietät syysviikonlopun yksin mökillä syrjäseudulla, mitä pelkäät illan pimetessä eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ranta ja venelaituri on n. 100 metrin päässä alhaalla eteläänpäin . Vanhoja,isoja ja käkkyräisiä puita varjostaa rantaa ja varastoja siellä.

Täydenkuun aikaan tunnen ja näen selvästi,ihan keskellä yötä, että jotain matalia hahmoja liikkuu alhaalla rannassa. Ne on jotain örkkejä tai menninkäisiä,jotka on nousseet maihin meidän laiturille. Ne on tulleet tuolta ulkosaaristosta, ehkä Virosta alunperin , jotkut jopa Gotlannista. Ranta on suolainen ha matala joten örkkien on helppo valita juuri meidän laituri rantautumiseen.

Yritän tihustella rantaan, pidän talon pimeänä. Kuun valossa näkyy yllättävän epäselvästi kuitenkin, mutta näyttää sitä että ne ryhmittyvät yhteen ja aikovat lähteä nousemaan talolle.

Menen kamariin ja yritän saada unta, ei mitään mahdollisuutta. Katson kelloa että kuinka pitkä aika vielä että aurinko nousee. En osaa päättää että pitäisikö laittaa valot koko taloon ja pihalle myös.vai pitäisikö pitää kaikki ihan pimeenä ettei houkuttele niitä ylös.

Olen lukenut aivan liikaa jännittäviä kirjoja.

En ole yksin mökillä täyden kuun aikaan ikinä.

Joskus talvella täysin tyynellä ilmalla, kun täysikuu tekee yöstä melko valoisan ja puiden varjot kaartuvat maahan pitkinä ja sysimustina. Silloin oikein tekee mieli mennä vaeltelemaan metsään. Siinä on jotain niin epätodellista ja kaunista. Sitten kun pieni pilven riekale ohittaa kuun, niin käyttä että varjot herää eloon ja alkavat liikkua pitkin metsää. Siinä tilassa en yllättyisi vaikka tapahtuisi jotain yliluonnollista. Pelottavaa mutta myös mahtava kokemus.

Kerran minulla iltainen hiihtoreissu metsätiellä venyi vähän pitkäksi, ja palasin kuun valaistessa kotiin. Se oli ihan mahtavaa siihen asti kun mieleen putkahti "Kuu paistaa heleästi, kuollut ajaa keveästi, etkös elävä pelkää"

Siinä kuuntelin lumen narskahtelua että aiheutanko varmasti kaikki äänet itse. Jouduin vielä ohittamaan paikan jossa eräs henkilö oli kuollut.

Asun syrjäseudulla, jossa on tosi pimeää öisin. Metsässä en pelkää, vaikka susia ja karhuja liikkuu näillä seuduilla. Kauhuskenaario on se että olisin yksin kotona ja pihaan kurvaisi yöllä joku vieras auto.

Susia ja karhuja, talvella karhut onneksi nukkuu.

Sitä että jotkut paikalliset Kyyrölän veljekset ilmestyy  hiipimään nurkkiin. Yliluonnollista en pelkää, ajatus ihmissudesta ulisemassa puskissa tai vampyyristä kykkimässä pihakuusessa on naurettava.

MielikuvitusMörköjä. Kauhuelokuva tuntuu hyvältä idealta kerrostaloasunnossa, kunnes sitten olet pienellä mökillä metsän keskellä yksin. Metsän reunassa näyttää liikkuvan hahmoja ja koko yön kuuluu kummallisia ääniä. Olen kai masokisti, kun sinne pitää silti aina ängetä! Voisin tietysti lähteä pois ennen hämärän tuloa mutta 20km matkaa niin tuntuu vähän typerältä. Mielummin pistän ovet säppiin, telkan huutamaan ja vältän katsomasta ikkunoista. Niin ja pissaan ämpäriin. Oikeasti. Ulkohuussiin minua ei saa pimeän tultua.

Vierailija kirjoitti:

Sitä että jotkut paikalliset Kyyrölän veljekset ilmestyy  hiipimään nurkkiin. Yliluonnollista en pelkää, ajatus ihmissudesta ulisemassa puskissa tai vampyyristä kykkimässä pihakuusessa on naurettava.

Niin varmaan on sen pelkääjän itsensäkkin mielestä, mutta kun mielikuvitus laukkaa. Äläkä unohda Mustaa koiraa jonka näkeminen on kuoleman enne.

Pelkäisin että liukastun ja taitan nilkkani huussireissulla.

Vanhempieni kesömökki on pieni, keskellä korpea ja ilman mukavuuksia. Parikymppisenä päätin lähteä sinne yksin syksyiseksi viikonlopuksi hoitamaan sydänsuruja.. ei enää ikinä! Ensinnäkin kävelin väärään suuntaan kun uskoin löytäväni huussin keskellä yötä ilman taskulamppua, kävelin metsään, meinasin eksyä ja nuljautin nilkkani.  Jokin nappasi jäniksen ja se kuolevan jäniksen huuto mikä alkoi kun olin röökillä portailla säkkipimeydessä oli järkyttävä, luulin oikeasti hetken että kuolleet sielut hyökkää. Asiaa ei helpottanut että siellä on oikeasti kuollut kaksi ihmistä, pappani kaveri joka sai sydärin mustikoita poimiessa ja setäni joka hukkui lyötyään päänsä.

Kaiken huippuna joku ajoi autolla pihaan klo 3 yöllä, oli  siinä hetken nousematta autosta  ja ajoi pois.  Mökin pienen makuukamarin ikkunassa on vain pitsinen verhokappa ja oli koko ajan tunne että joku kyylää sieltä kun nukun pelkissä stringeissä.

Kyllä sitä kaikenlaista miettii yksin pimenevässä illassa. Mökin lähettyvillä on kallioinen ranta, jonka ikivanhoihin mäntyihin on raapustettu kuolleiden nimikirjaimia, kun sitäkautta ovat aikoinaan kirkoon ja hautajaisiin soutaneet. Kuulemma kun vainaja on etsinyt tietään takaisin kotiin seuraten samaa reittiä, niin hän on nähnyt nimikirjaimensa puussa ja ymmärtänyt olevansa kuollut palaten sitten takaisin hautaansa.

Kerran sumuisena iltana juuri "sinisen hetken" aikaan oli aivan varma että näin jokun hahmon leijuvan pitkin vastarantaa. Kun sammutin älylaitteen ja katsoin uudelleen, niin en nähnyt enää ketään. Pakkasin kamat ja lähdin takaisin kotiin.

Että takapuoli jäätyy kun käyn ulkovessassa

Vierailija kirjoitti:

Vanhempieni kesömökki on pieni, keskellä korpea ja ilman mukavuuksia. Parikymppisenä päätin lähteä sinne yksin syksyiseksi viikonlopuksi hoitamaan sydänsuruja.. ei enää ikinä! Ensinnäkin kävelin väärään suuntaan kun uskoin löytäväni huussin keskellä yötä ilman taskulamppua, kävelin metsään, meinasin eksyä ja nuljautin nilkkani.  Jokin nappasi jäniksen ja se kuolevan jäniksen huuto mikä alkoi kun olin röökillä portailla säkkipimeydessä oli järkyttävä, luulin oikeasti hetken että kuolleet sielut hyökkää. Asiaa ei helpottanut että siellä on oikeasti kuollut kaksi ihmistä, pappani kaveri joka sai sydärin mustikoita poimiessa ja setäni joka hukkui lyötyään päänsä.

Kaiken huippuna joku ajoi autolla pihaan klo 3 yöllä, oli  siinä hetken nousematta autosta  ja ajoi pois.  Mökin pienen makuukamarin ikkunassa on vain pitsinen verhokappa ja oli koko ajan tunne että joku kyylää sieltä kun nukun pelkissä stringeissä.

Kuoleva jänis kuulostaa tosiaan siltä kuin joku tappaisi vauvaa. Hirveän kuuloista.

Pelkään susia ja karhuja, mutta tiedostan että eivät ole tulossa minua syömään. Olen oikeasti sitä mieltä että niitä saisi olla enemmänkin. Siinä vaan illalla pimeässä menossa vessaan mielikuvitus aina laukkaa. Ja sen verran tosissaan otan karhut, että en perusta mehiläispesää vaikka mehiläisten pitäminen oikeastaan kiinnostaisi.

Varkaita ja vinksahtaneita aikamiespoikia. Kummituksia en pelkää, eivät ne eläville mitään voi tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä kaikenlaista miettii yksin pimenevässä illassa. Mökin lähettyvillä on kallioinen ranta, jonka ikivanhoihin mäntyihin on raapustettu kuolleiden nimikirjaimia, kun sitäkautta ovat aikoinaan kirkoon ja hautajaisiin soutaneet. Kuulemma kun vainaja on etsinyt tietään takaisin kotiin seuraten samaa reittiä, niin hän on nähnyt nimikirjaimensa puussa ja ymmärtänyt olevansa kuollut palaten sitten takaisin hautaansa.

Kerran sumuisena iltana juuri "sinisen hetken" aikaan oli aivan varma että näin jokun hahmon leijuvan pitkin vastarantaa. Kun sammutin älylaitteen ja katsoin uudelleen, niin en nähnyt enää ketään. Pakkasin kamat ja lähdin takaisin kotiin.

Surullista. Jos olisin sinä, sytyttäisin kynttilät siihen rantaan kunniottamaan edesmenneitä.

Omalla mökillä en koskaan ole yksin, mutta jos olisin jännittäisi varmaan että miten pääsen sieltä pois. Oma saari, enkä osaa ajaa meidän isoa venettä. Pienessä veneessä ei normaalisti ole moottoria ja en tiedä löytäisinkö sen, osaisinko ladata sen (sähkö) ja osaisinko asentaa sen veneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempieni kesömökki on pieni, keskellä korpea ja ilman mukavuuksia. Parikymppisenä päätin lähteä sinne yksin syksyiseksi viikonlopuksi hoitamaan sydänsuruja.. ei enää ikinä! Ensinnäkin kävelin väärään suuntaan kun uskoin löytäväni huussin keskellä yötä ilman taskulamppua, kävelin metsään, meinasin eksyä ja nuljautin nilkkani.  Jokin nappasi jäniksen ja se kuolevan jäniksen huuto mikä alkoi kun olin röökillä portailla säkkipimeydessä oli järkyttävä, luulin oikeasti hetken että kuolleet sielut hyökkää. Asiaa ei helpottanut että siellä on oikeasti kuollut kaksi ihmistä, pappani kaveri joka sai sydärin mustikoita poimiessa ja setäni joka hukkui lyötyään päänsä.

Kaiken huippuna joku ajoi autolla pihaan klo 3 yöllä, oli  siinä hetken nousematta autosta  ja ajoi pois.  Mökin pienen makuukamarin ikkunassa on vain pitsinen verhokappa ja oli koko ajan tunne että joku kyylää sieltä kun nukun pelkissä stringeissä.

Kuoleva jänis kuulostaa tosiaan siltä kuin joku tappaisi vauvaa. Hirveän kuuloista.

Pelkään susia ja karhuja, mutta tiedostan että eivät ole tulossa minua syömään. Olen oikeasti sitä mieltä että niitä saisi olla enemmänkin. Siinä vaan illalla pimeässä menossa vessaan mielikuvitus aina laukkaa. Ja sen verran tosissaan otan karhut, että en perusta mehiläispesää vaikka mehiläisten pitäminen oikeastaan kiinnostaisi.

Ymmärtääkseni jänis huutaa pelottaakseen kimppuun käyvän poiskin.

Että Twin Peaksin Bob saapuu mökille. Hänhän liikkuu  mm. pöllön muodossa, joten jo pienetkin metsästä kaikuvat pöllöjen ääntelyt saavat minut takajaloilleni. 

Puukkomiestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä kaikenlaista miettii yksin pimenevässä illassa. Mökin lähettyvillä on kallioinen ranta, jonka ikivanhoihin mäntyihin on raapustettu kuolleiden nimikirjaimia, kun sitäkautta ovat aikoinaan kirkoon ja hautajaisiin soutaneet. Kuulemma kun vainaja on etsinyt tietään takaisin kotiin seuraten samaa reittiä, niin hän on nähnyt nimikirjaimensa puussa ja ymmärtänyt olevansa kuollut palaten sitten takaisin hautaansa.

Kerran sumuisena iltana juuri "sinisen hetken" aikaan oli aivan varma että näin jokun hahmon leijuvan pitkin vastarantaa. Kun sammutin älylaitteen ja katsoin uudelleen, niin en nähnyt enää ketään. Pakkasin kamat ja lähdin takaisin kotiin.

Surullista. Jos olisin sinä, sytyttäisin kynttilät siihen rantaan kunniottamaan edesmenneitä.

Sen verran taikauskoisena en uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että kynttiläni sytyttää kuivat kuivat sammalet tuleen. Voi sitä epäonnen määrää kun kärventäisin ne vainajien nimikkopuut ja ne minulle suuttuisivat.

Tuntemattomia vieraita. Niitä pyörii mökkimme nurkilla jo ennestään, mutta eniten päivisin. Jos joku pyrkisi illalla kylään, olisi tuskin tavallinen kävijä. Lähellä on tie ja kauempana on joitakin taloja, mutta mökki on metsäaukiolla joka on syysiltaisin isoksi osaksi pimeä.

Sitä että joku tuttu keksisi tulla häiritsemään rauhallista mökkeilyäni