Norjalainen metsäkissa

Ne eivät ole niin vaativia nirppanokkia kuin persialaiset :D

Norskin turkki on helppohoitoisempi, ne ovat luotettavia ja leppoisaluonteisia, sopeutuvia, välillä tykkäävät olla itsekseen, välillä seurassa eli eivät ole koko aika vaatimassa huomiota eivätkä kovin äänekkäitäkään. Oppivat nopeasti sisäsiisteiksi.

PS.Meillä ollut sekä norjalainen että persialainen lapsuudenkodissani.

Voi että miten nättejä ne on etenkin pentuina! :-D Katsokaa nyt tuota ekaa kuvaa jossa 2 pentua.

http://www.satuhelmen.net/kissoista.htm

noista tulee vähän sellainen fiilis että olisi kissan ja ilveksen välimuoto, sellaista metsäneläinmäistä lookkia joka huokuu arvokkuutta =)

Upeita otuksia! Itselläni on kissa, joka on puoliksi norjalainen. En sit tiedä, onko enemmän koira vai kissa :) Sosiaalinen, mutta ei tungetteleva.

Meillä oli kisu joka oli puoliksi norski. Maailman ihanin, kamala ikävä tulikin! Se antoi välillä itsensä vääntää vaikka solmuun :) Aika laiskimuskin oli joskus, vähän ylpeä. Ihana!

Mulla oli liki 20 vuotta iki ihana norskiherra. Päivisin se tykkäsi puuhailla omia juttujaan tai piiloutua jonnekin, mutta illalla kun talo hiljeni, se tuli kätköistään esiin ja minun luokseni sohvalle kerjäämään jotain aktiviteettia. Nukkumaan mentyäni se tuli "puuhkaksi" tyynylleni tai ihan kylkeen kiinni.

Kolli oli mahtavan kokoinen, liki 10kg parhaimmillaan. Ihana luonne.

Meillä on toisena kissana. Rauhallinen, ei ole ikinä raapaissut ketään.

Vähän koiramainen luonteeltaan. Meidän norski on yhden ihmisen kissa. Minusta se ei välitä, olen kuin ilmaa. Jos puhun, puhuttelen jopa nimeltä, korvat ei liiku ollenkaan. Jos mies puhuu, kääntyy korvat heti kuin antennit äänen suuntaan.
Hän herättelee meitä pari kertaa yön aikana. Polkee tasuilla vatsan päällä, puskee päällään kasvoja, käsiä niin kauan että joku nousee. Ihana kissa joka tapauksessa.

Karvaa irtoaa paljon, muutoin ihania. 

Tolkuttoman ihania ja suloisia ja helppoja.

Karva on ainoa miinus ja samalla ihana.

En voi sanoa kuin että jos on kerran omistanut norskin, niin saa olla kyllä melkoinen katti, että norjalaisen vaihtaa.

Luonteissa on kyllä eroja. Saattaa olla leppoisa tiikeri ja oman tien kulkija, toisaalta ihan sylikissa.

Meillä oli norjalainen metsäkissa, joka kuoli viime talvena 17,5 vuoden ikäisenä. Hyvin kiltti, seurallinen, terve rotu. Se tuli meille, kun nuorin lapsi oli alle kaksi vuotias eikä se koskaan raapinut tai purrut lapsia. Ihana kissa. 

Onko teillä vielä norjalainen metsäkissa? Kolli vai naaras?

Metsäkissat (norjalainen, maine coon, siperilainen) ovat kaikki arktisia rotuja ja kestävät pakkasta hyvin. Suostuvat talvipakkasellakin ulkoilemaan pari tuntia, kusemaan ja paskantamaan naapurin nurkalle hiekkalaatikon sijaan.

Tavallisen maatiaksikissan saa tuupata puoliväkisin ovesta ulos, että suostuu tekemään tarpeensa ulkona 20 asteen pakkasessa.