Olitko jo aikuinen 90-luvun alun laman aikaan?

.kjö.ljml.jml.

Ei vaikuttanut mitenkään, en edes huomannut lamaa koska minulla oli töitä.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:40"]

Olin aikuinen ja juuri valmistunut yliopistosta. Pääsin työpaikkaan, jossa sain nähdä laman vaikutukset ihmisten elämään. Ekana vuonna melkein kaikki asiakkaat olivat töissä, tokana vuonna tuli hirveästi irtisanomisia. Julkisuudessa alettiin puhua, että kyllä töitä aina tekevälle riittää ja ihmeteltiin ihmisten laiskuutta. Minäkin ihmettelin, että miksi kaikki ne ihmiset, jotka vielä edellisvuonna olivat olleet ahkerasti töissä, olivatkin yhtäkkiä niin kovasti laiskistuneet. Toisin sanoen, näin heti, että mediassa puhuttiin puppua.

Kuulin myös vaikeuksiin joutuneiden yrittäjien kertomuksia ja kahden asunnon loukkuun joutuneiden perheiden kohtaloita.

Sukulainen tunnusti, että jos tulisi sota, ei kiinnostaisi jäädä puolustamaan isänmaata, joka kohtelee omia kansalaisiaan kaltoin tällä tavalla. Hän ei kokenut sellaisessa maassa mitään puolustettavaa.

90-luvun alun lama oli minusta aika mullistava ajanjakso. Toivon, että siitä vielä joskus tehdään esim. kunnollinen draamasarja televisioon. Aiheita siinä riittäisi vaikka mihin.

[/quote]

Sitä draamasarjaa odotellessa, suosittelen katselemaan vaikkapa näitä ohjelmia.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:40"]

Olin aikuinen ja juuri valmistunut yliopistosta. Pääsin työpaikkaan, jossa sain nähdä laman vaikutukset ihmisten elämään. Ekana vuonna melkein kaikki asiakkaat olivat töissä, tokana vuonna tuli hirveästi irtisanomisia. Julkisuudessa alettiin puhua, että kyllä töitä aina tekevälle riittää ja ihmeteltiin ihmisten laiskuutta. Minäkin ihmettelin, että miksi kaikki ne ihmiset, jotka vielä edellisvuonna olivat olleet ahkerasti töissä, olivatkin yhtäkkiä niin kovasti laiskistuneet. Toisin sanoen, näin heti, että mediassa puhuttiin puppua.

Kuulin myös vaikeuksiin joutuneiden yrittäjien kertomuksia ja kahden asunnon loukkuun joutuneiden perheiden kohtaloita.

Sukulainen tunnusti, että jos tulisi sota, ei kiinnostaisi jäädä puolustamaan isänmaata, joka kohtelee omia kansalaisiaan kaltoin tällä tavalla. Hän ei kokenut sellaisessa maassa mitään puolustettavaa.

90-luvun alun lama oli minusta aika mullistava ajanjakso. Toivon, että siitä vielä joskus tehdään esim. kunnollinen draamasarja televisioon. Aiheita siinä riittäisi vaikka mihin.

[/quote]

Sitä draamasarjaa odotellessa, suosittelen katselemaan vaikkapa näitä ohjelmia.

[/quote]

otetaan uusiksi. Linkki siis tässä:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/laman_lapset_76548.html#media=76550

Ihmissuhde meni ketuilleen laman vuoksi ja työtön olin. En muistele hyvällä.

Valmistuin 1991 ja sain heti töitä. Pätkätöitä ne oli, mutta ei se haitannut. 11 vuotta tein pätkiä ennen kuin sain "vakinaisen" paikan. Miehellä oli koko ajan työpaikka. Eli meillä lama ei kauheasti näkynyt missään.

En tiedä, koska synnyin vuonna 92...

Olen ollut aikuinen. Paljon siitä oppi. Mm. sen, että

- kesätöissä piti olla 170 km päässä kotoa ja asua samaan aikaan asuntovaunussa, toisaalta talvella työt vaan lisääntyi mun sivubisneksessä, johtuen ihmisten arvomaailmasta

- ihmisten arvot muuttui

- isäni työpaikka lopetettiin, se lopettaminen ei ollut pahinta vaan se vuosien löysässä hirressä oleminen, kun asiaa jahkattiin

- läheisen lopun elämää kestävä velkavankeus, joka johtui vain yhdestä väärästä asuntokaupasta

Opiskelin lama-aikana. Tavallaan oli hyvä olla lamaaikana opiskelija eikä työelämässä. Kesätöitä sain ajasta huolimatta. Vanhempieni elämään lama ei vaikuttanut.

sain lapseni 90-luvulla. olimme erittäin köyhiä, kun olin äitiyspäivärahalla, työttömänä sekä työllistämistukitöissä. mies pienipalkkainen. vakityön sain vasta 2005 tai jotain, siitä lähtien on alkanut helpottamaan.

Valmistuin kauppiksesta merkantiksi suoraan kortistoon 17-vuotiaana 1992. Ja se on seurannut minua koko elämän läpi, ei ole koskaan ollut kunnon työpaikaa josta saisi tietyn kuukausipalkan, kaikki työt on ollut joko paskaduuneja, eli provikkapalkkaisia esim. puhelinmyyntiä tai palkkatuella. Myös yrittäjänä olin n. 5 vuotta, ja siitä jäi vaan elinikäiset velat niskaan ja luottotiedot meni. Olen ollut pitkiä aikoja työttömänä, vaikka olen hommannut toisen ammatinkin, isännöitsijän ammattitutkinnon. Pikkusisko on kuusi vuotta nuorempi, valmistui kauppiksesta juuri nousukauden alussa, eikä ole koskaan ollut päivääkään työtön, opiskelee nyt sotepuolella uutta ammattia kun kyllästyi kaupanalaan. Tiedän myös muita mun ikäisiä jotka ovat tehneet kaikenmaailman töitä vaikka mitä, mutta ei normaalia kuukausipalkkaista työtä koskaan. Elämää ei voi suunnitella koskaan työtulojen varaan. Väliinputoajia on mun ikäluokassa aika paljon.

Bailasin ravintoloissa Helsingin keskustassa. Olin töissä ja pelkäsin työttömyyttä ja sitä että joku päivä palkan sijaan saisin työttömyyskorvausta. Jutut työttömyydestä ahdisti. Pysyin samassa työpaikassa vaikka olisin oikeasti halunnut tehdä jotain muuta. Monet yt:t olen elämäni aikana käynyt läpi.

olin aikuinen, jopa 24v. ei vaikuttanut minuun. en ollut ehtinyt hankkia omaisuutta ja opiskelin ja tienasin ihan hyvin baarissa (viikonloppu duuni ja kaikki lisat). lahdin jopa inter railille kun oli varaa.