Uskaltaako kukaan sanoa, että katuu tehtyä lasta

Mä kadun molempia lapsia, olisi pitänyt olla tekemättä yhtäkään.

En ainakaan ääneen ja kovin aktiivisesti, koska pelkään, että niille sattuu kostoksi jotain, jos sanon, että viimeisen tekemistä kadun. Pelkään, että jumala kostaa ja vie sen minulta.

meillä kans yksi lapsi ja olisi kyllä saanut jäädä tekemättä... kyllähän sitä lasta rakastaa mut oishan se elämä vaan niin paljon helpompaa ilman lasta... kyllä lapsi minusta enemmän ottaa kuin antaa elämään

Miksi se olisi uskaltamisesta kiinni? Puhut ikään kuin me kaikki iltatähden tehneet kautisimme mutta emme uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Itse ainakin olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen tuosta ihanasta tylleröstämme, en voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä.

Jos mulla olis ollu yhtään älliä pääsbsä, niin molemmat olis saanu jäädä tekemättä. Tai ainakin olis pitänyt olla eri isä.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:25"]

Miksi se olisi uskaltamisesta kiinni? Puhut ikään kuin me kaikki iltatähden tehneet kautisimme mutta emme uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Itse ainakin olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen tuosta ihanasta tylleröstämme, en voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä.

[/quote]

Taisi osua ja upota.

Tuli vain sitä ketjua lukiessani ihan yleisesti mieleen. 'En tarkoittanut sinua. Mutta jos osui noin kovasti, että piti kiihtyä, vaikka ei edes kysytty, katuuko joku iltatähteään, voit miettiä, miksi reagoit noin voimakkaasti. Ehkä sittenkin salaa kaduttaa, koska asia ei ole nähtävästi sinulle neutraali.

Joskus kadun, että tein uudelle miehelle lapsen, kun hän halusi. Minä en olisi halunnut enää, mutta mies halusi.

Jotenkin tuntuu, että olen jumissa tässä tilanteessa lapsen takia.

Kadun yhtä lapsistani. Haastava ja kaikinpuolin outo erityislapsi, joka asuukin nyt muualla kuin kotonaan.

Mä kaduin lastani siloin kun syntyi. Meni jonkin aikaa, ennen kuin rakastuin häneen ja nyt 12 vuotta myöhemmin hän on koko elämäni. Ekat kuukaudet, tai sanotaanko vuosi oli rankkaa.

Typerä kysymys ap, eiköhän kuka tahansa uskalla sanoa sen täällä jos tarvetta on mutta ktsos kun useimmat eivät kadu lastensa olemassaoloa.

Tässäkin ketjussa moni katuu ihan muuta kuin sitä lasta.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:25"]

Miksi se olisi uskaltamisesta kiinni? Puhut ikään kuin me kaikki iltatähden tehneet kautisimme mutta emme uskaltaisi sanoa sitä ääneen. Itse ainakin olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen tuosta ihanasta tylleröstämme, en voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä.

[/quote]

Yhdyn tähän. Meillä on maailman upein iltatähti ja joka ilta yläkerta saa kiitoksen hänestä!

Minä uskallan sanoa katuvani aamutähteäni!

Sain lapsen 22-vuotiaana joka oli silloin minusta sopiva ikä mutta nyt kolmekymppisenä olen katkera siitä etten luonut uraa, muuttanut ulkomaille ja siitä että olen nyt loppuikäni riippuvainen lapsen isästä.

Vooi kuule... harva se päivä väsyneenä, suutuksissaan yms tulee ajateltua että perhana kun olis jättäny nämäkin hirviöt tekemättä. Sit helpottaa. Kyllä sitä saa tuntea ja ajatella negatiivistakin lapsistaan, se on ihan täysin sallittua ja normaalia. Siitäkin huolimatta että minulla(kin) näitä tunteita on, rakastan lapsiani enemmän kuin mitään ikinä koko maailmassa, enkä antaisi niitä pois mistään hinnasta. <3 Huolissani olisin, jos ikinä koskaan ei tuommonen ajatus välähtäis mielessäni.. silloin vois olla itsetutkiskelun paikka. Ei tunteitaan tarvii hävetä/piilottaa. Sit niitä ongelmia vasta syntyy.  Ihanakamala äitiys.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:17"]

Minä uskallan sanoa katuvani aamutähteäni!

Sain lapsen 22-vuotiaana joka oli silloin minusta sopiva ikä mutta nyt kolmekymppisenä olen katkera siitä etten luonut uraa, muuttanut ulkomaille ja siitä että olen nyt loppuikäni riippuvainen lapsen isästä.

[/quote]

Mikä estää luomasta sitä uraa nyt? Lapsi on kouluiässä, sinä vielä nuori.. miten niin olet riippuvainen lapsesi isästä? Herranen aika sentään, itse olen 25 vuotias, minulla on kaksi lasta ja nyttenhän minä olen sitä omaa työuraani sitten päässyt jo aloittelemaan ja uraa rakentamaan. Sinullakin on vielä monta kymmentä vuotta työikää jäljellä... Kerrassaan raivostuttava kommentti. Joillain se elämä sit näköjään tyssää siihen lapseen/lapsiin. Miksi? Ei muutakun opiskelemaan, töihin, mitä ikinä haluat. Ei lapset ja perhe ole este. Kaikenlaisia variaatiota löytyy. 

Regret is fucking waste of time

Kyllähän vanhemmuutta kadutaan. Sitä ei vain uskalla tunnustaa kuin anonyyminä netissä. Tuolla aikaisempia katumuskertomuksia tältä palstalta: https://www.google.fi/search?q=kadun+(lapsia%7C%C3%A4itiytt%C3%A4%7Cvahemmuutta)+site%3Avauva.fi

Kyllä minä välistä kadun. 99,999% ajasta olen tyytyväinen ja onnellinen lapsistani. sitten on niitä joitakin hetkiä, kuten esim. kivusta pyörtyminen synnytyksessä, jolloin katui...

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:35"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:17"]

Minä uskallan sanoa katuvani aamutähteäni!

Sain lapsen 22-vuotiaana joka oli silloin minusta sopiva ikä mutta nyt kolmekymppisenä olen katkera siitä etten luonut uraa, muuttanut ulkomaille ja siitä että olen nyt loppuikäni riippuvainen lapsen isästä.

[/quote]

Mikä estää luomasta sitä uraa nyt? Lapsi on kouluiässä, sinä vielä nuori.. miten niin olet riippuvainen lapsesi isästä? Herranen aika sentään, itse olen 25 vuotias, minulla on kaksi lasta ja nyttenhän minä olen sitä omaa työuraani sitten päässyt jo aloittelemaan ja uraa rakentamaan. Sinullakin on vielä monta kymmentä vuotta työikää jäljellä... Kerrassaan raivostuttava kommentti. Joillain se elämä sit näköjään tyssää siihen lapseen/lapsiin. Miksi? Ei muutakun opiskelemaan, töihin, mitä ikinä haluat. Ei lapset ja perhe ole este. Kaikenlaisia variaatiota löytyy. 

[/quote]

Etsin pari vuotta epätoivoisesti töitä mutta kolmekymppinen ilman cv:tä ja loppututkintoa ei päässyt edes haastatteluihin. Sitten lähdin opiskelemaan alaa joka mahdollistaisi upean kansainvälisen uran mutta lapsen isä ei suostu lähtemään minnekään kotipaikkakunnaltaan eikä anna lapsenkaan lähteä . Eli ainoa mahdollisuus päästä pois täältä olisi hylätä lapsi isälleen ja häipyä yksin. Rakastan kuitenkin lastani niin paljon etten sitä voisi tehdä, joten täällä olen jumissa loppuikäni.

-14

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:53"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:35"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 21:17"]

Minä uskallan sanoa katuvani aamutähteäni!

Sain lapsen 22-vuotiaana joka oli silloin minusta sopiva ikä mutta nyt kolmekymppisenä olen katkera siitä etten luonut uraa, muuttanut ulkomaille ja siitä että olen nyt loppuikäni riippuvainen lapsen isästä.

[/quote]

Mikä estää luomasta sitä uraa nyt? Lapsi on kouluiässä, sinä vielä nuori.. miten niin olet riippuvainen lapsesi isästä? Herranen aika sentään, itse olen 25 vuotias, minulla on kaksi lasta ja nyttenhän minä olen sitä omaa työuraani sitten päässyt jo aloittelemaan ja uraa rakentamaan. Sinullakin on vielä monta kymmentä vuotta työikää jäljellä... Kerrassaan raivostuttava kommentti. Joillain se elämä sit näköjään tyssää siihen lapseen/lapsiin. Miksi? Ei muutakun opiskelemaan, töihin, mitä ikinä haluat. Ei lapset ja perhe ole este. Kaikenlaisia variaatiota löytyy. 

[/quote]

Etsin pari vuotta epätoivoisesti töitä mutta kolmekymppinen ilman cv:tä ja loppututkintoa ei päässyt edes haastatteluihin. Sitten lähdin opiskelemaan alaa joka mahdollistaisi upean kansainvälisen uran mutta lapsen isä ei suostu lähtemään minnekään kotipaikkakunnaltaan eikä anna lapsenkaan lähteä . Eli ainoa mahdollisuus päästä pois täältä olisi hylätä lapsi isälleen ja häipyä yksin. Rakastan kuitenkin lastani niin paljon etten sitä voisi tehdä, joten täällä olen jumissa loppuikäni.

-14

[/quote]

Nyt kyllä haiskahtaa provolle..... suorastaan löyhkää! "upea kansainvälinen ura" ja lässynlässynlää. Voit sinä varmasti sitä koulutustasi hyödyntää myös täällä kotimassa, tai sit on laitettava lusikat jakoon  ja lähdettävä tosiaan sinne ulkomaille, jos sinne niin kovasti halajat.  Ja lapsen saa kyllä mukaan, voi sopia yhteishuoltajuudesta, viikonloppuvanhemmuudesta, kerta kuussa systeemistä.. mahdollisuuksia on rajattomasti. Pitää vain järjetää ne asiat niin että onnistuu. On myös perheitä, joissa matkustellaan paljon ulkomaille työn vuoksi, mutta muu perhe on kotimaassa. Lentokoneet on keksitty.