Löysin lapselleni harrastusryhmän jossa liikutaan mutta ei kilpailla.

Kiva kuulla! Vedän itse lasten harrastustoimintaa (ei liikuntaa) ja tuntuu, että tavoitteellisuus ja totisuus hiipii helposti (vanhempien toimesta) ihan joka paikkaan. Itse ajattelen, että harrastuksessa tärkeintä on, että tekeminen on hauskaa ja saa toteuttaa itseään.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 11:59"]

Lapsi viihtyy ryhmässä. Ryhmässä opitaan erilaisia pelejä ja jumppaliikkeitä. Eikös yksi äiti alkanutkin valittaa, että häntä harmittaa, kun lapsilta vaaditaan niin vähän! Lapset ovat kylläkin oppineet uutta joka harjoituskerta ja aina ovat olleet hikisiä, koska tunnit ovat olleet sopivan kuormittavia. Menkää muualle te kilpaintoiset. Hus!

[/quote]

Mistä onnistuit löytämään? Pojille ainakaan ei tunnu löytyvän mitään. Harmittaa.

Urheiluseurathan järjestävät näitä harrastusryhmä. Jotkut seurat eivät tyrkytä kilpailua ihan pienimmille, vaan se on perheen oma ratkaisu, jos haluaa sitoutua useisiiin viikkotreeneihin ja kilpailuihin. Harrastusryhmä, jossa tutustutaan useisiin liikuntamuotoihin on sopivin meille, jotka liikkuvat lähinnä kuntoilumielessä ja omaksi ilokseen.

ap

Todella hyvä, että olet löytänyt lapsellesi hyvän harrastusryhmän, niitä on aivan liian harvassa nykyään. Moni lapsi nauttii liikunnasta, mutta kaikki eivät ole kilpailuhenkisiä. Tai ovat tiettyyn rajaan asti (kiva kokeilla kaverin kanssa kumpi juoksee tänään kovempaa, mutta "oikeaan" juoksukisaan ei haluta). Kyllä nykyään kilparyhmiä on helpompi löytää kuin harrastusryhmiä (tosin esim. tanssipuolella kilparyhmiin haetaan erikseen, ja tanssilla tässä viittaan show-, street- jne. lajeihin, en kilpatanssiin).

Muakin ärsyttää "väärään paikkaan" itsensä tunkevat ihmiset, jotka alkavat sitten vaatia oman tasonsa mukaista toimintaa. Siis harrastelija selkeästi kilpahenkisessä porukassa, kilpahenkiset harrastelijaporukassa, aloittelijat edistyneille tarkoitetussa porukassa ja edistyneet aloittelijaporukassa. Siis ei siinä vikaa, että on mukana, vaan se, että aletaan kovaan ääneen vaatia jotain muuta kuin mikä on ryhmän tarkoitus... etsisivät sopivamman ryhmän.

Parkour on tällainen laji ainakin, ja yleensä erityisesti poikien mieleen.

Meillä pojat tanssii, käyvät Parkourissa ja pelaavat golfia. Missään noista ei tarvitse kilpailla.

Olin ERITTÄIN ilahtunut kulkiessani yläkoululaisten koululiikuntaryhmän ohi tänään. Oppilaat saivat valita haluavatko pelata (pelin sai myös itse päättää) vai lähteä lenkille. Osa porukasta siis lenkkeili osa pelasi. Ei vaan minun nuoruudessani ollut mitään sijaa valita, jos ei halunnutkaan pelata (ja pelithän ovat kilpailuja tavallaan kaikki).

Minä ilmoitin lapseni paikallisen hiihtoseuran hiihtokouluun alle kouluikäisten ryhmään. Ihan kivaa oli siihen saakka, kunnes viikottaisia harjoituskertoja alettiin korvata "harjoituskisoilla", ja rohkaistiin myös viemään saman kaupungin toisessa taajamassa järjestettävän ryhmän kisoihin.

Luulin vieväni lapseni oppimaan hiihtotekniikkaa, mutta lopulta silti piti pistää ryhmä paremmuusjärjestykseen. Ei tajua, ei sitten millään.