millon oot viimeks nauranu

Muutama tunti sitten, kun esittelin miehelleni mun hienoa dimangiperhos kynää. Mä sitten taas kikatin itseni ihan kippuraan siitä hyvästä.

Taisin mä tosin nauraa sen jälkeenkin paljon, kun poika oli ihan hävyksissään, kun hain se treeneistä.

Mä nauran joka päivä ihan hullun paljon, lähinnä itselleni ja perheelläkin on ihan ykkösjuttuja.

Tänään. Nauran paljon, joka päivä. En tyhjälle, enkä kaikelle. Jos harmittaa se että elämästä puuttuu naurua, kannattaa tarkastella elämäänsä ja etenkin suhtautumistaan siihen. En odota että joku hauskuuttaa minua, katselen vain asioita huumorin näkökulmasta. Tämä ei tarkoita sitä että suhtaudun asioihin kepeästi. Minulla on niin yliaktiivinen ajukoppa että joka saamarin asiaa pitää meditoida. Olen myös murehtija. Siksi iso osa nauruista tulee melko mustasta huumorista.

Ihan joka päivä nauran, mutta en joka päivä saa sellaista nauruhepulia, että mahaan sattuisi. Mutta ei ole montaa päivää kyllä kun tyttären kanssa naurettiin jotain sanaleikkiä silmät vettä vuotaen ja maha kipeänä. Ja miehen kanssa naurettiin myös jotain muuta juttua. Kuukausi sitten kavereiden kanssa vietettiin viikonloppua, josta tultiin vatsalihakset nauramisesta kipeänä kotiin.

Se, että ei joka päivä tai viikottain saa mahaa kipeäksi nauramisesta, ei kyllä minulla tarkoita, että nauru olisi kaikonnut elämästä. Kyllä pienemmätkin asiat naurattaa hieman pienemmästi päivittäin.