Eikös kellojen siirtelyn pitänyt loppua vuonna 2021?
Onko se uudistus nyt jumissa jossakin EU:n byrokratian rattaissa? En löytänyt mitään tuoretta tietoa googlella.
Ja tietysti kesäaika olisi se paras...On tärkeää että syksyllä ja keväällä on töiden jälkeen valoisaa aikaa
Kommentit (13)
NORMAALIAIKAA odotan yhä. On vttumaista lähteä aamuviiden jälkeen töihin. Ei tiedä, onko keskiyö vai aamuyö, kun on niin pimeää. Tuntia myöhemmin jo olis edes vähän aavistusta valosta.
Jos kellojen siirtelystä luovutaan, tulee pysyväksi ajaksi valita ns. kesäaika.
Vierailija kirjoitti:
NORMAALIAIKAA odotan yhä. On vttumaista lähteä aamuviiden jälkeen töihin. Ei tiedä, onko keskiyö vai aamuyö, kun on niin pimeää. Tuntia myöhemmin jo olis edes vähän aavistusta valosta.
Ei se normaaliaika sua talvella auta jos viideltä lähdet liikkeelle, pimeää on joka tapauksessa.
Ei sillä ole mitään väliä onko aamulla pimeää vai ei, kun suurin osa ihmisistä joko nukkuu, tai on töissä / menossa töihin.
Mutta sillä on väliä että töiden jälkeen ehtisi tehdä jotain valoisaan aikaan.
Talviajalla olisi dramaattinen vaikutus kevääseen ja syksyyn...Esimerkiksi tänään (elokuussa!!) aurinko laskisi jo puoli kahdeksan...
Siksi kesäaika olisi paras
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NORMAALIAIKAA odotan yhä. On vttumaista lähteä aamuviiden jälkeen töihin. Ei tiedä, onko keskiyö vai aamuyö, kun on niin pimeää. Tuntia myöhemmin jo olis edes vähän aavistusta valosta.
Ei se normaaliaika sua talvella auta jos viideltä lähdet liikkeelle, pimeää on joka tapauksessa.
Ei sillä ole mitään väliä onko aamulla pimeää vai ei, kun suurin osa ihmisistä joko nukkuu, tai on töissä / menossa töihin.
Mutta sillä on väliä että töiden jälkeen ehtisi tehdä jotain valoisaan aikaan.
Talviajalla olisi dramaattinen vaikutus kevääseen ja syksyyn...Esimerkiksi tänään (elokuussa!!) aurinko laskisi jo puoli kahdeksan...Siksi kesäaika olisi paras
Aivan...Valoisien aamujen tarve on muinaisjäänne, kun ennen oikeasti tarvittiin sitä valoa että päästiin pelloille töihin, eikä mitään keinovaloja ollut.
Eli ennen vanhaan ihmiset tarvitsivat valoa aamulla, ja nykyaikana illalla.
Siksi kesäaika paras
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4526432/Kellojen+siirtely+paattyy+vuo…
Suomen hallitus on alustavasti pitänyt parhaimpana vaihtoehtona pysyvään talviaikaan siirtymistä. Valmistelussa on kuultu laajasti kansalaisia, elinkeinoelämää ja muita sidosryhmiä. Pysyvään talviaikaan siirtymistä on perusteltu muun muassa kansanterveydellisillä syillä. Pysyvässä talviajassa illat olisivat nykyistä hämärämpiä maaliskuun lopulta lokakuun lopulle, mikä ehkäisee unirytmin ja unen häiriöitä.
Suhteellisuusteorian mukaan aika on suhteellista joten heitin kaikki kellot roskikseen suhteellisen kauan sitten.
EU:ssa on esitetty että kelloja siirrettäisiin 12 tunnin välein summittaisesti joko eteen-tai taaksepäin ,tämän työllisyysvaikutus olisi huomattava.
Pysyvää talviaikaa toivovat ovat älykkyydeltään kehitysvammaisen tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Pysyvää talviaikaa toivovat ovat älykkyydeltään kehitysvammaisen tasolla.
Joo, k eh arit haluavat että kesällä valoisa tulee yöllä kello 02
Asia on tainnut jumiutua siihen että ei ole mitään yhtä yhteisymmärrystä siitä mikä aika kannattaisi ottaa ja jos jokainen maa saa päättää niin meillä on kohta Euroopassa valtava määrä koko ajan eri ajoissa olevia maita.

Tässä se suurin ongelma onkin. Meillä on jo toimiva systeemi aikavyöhykkeissä. Miksi sitä pitäisi mennä muuttamaan ja sekoittamaan? Suomi GMT +2 ja siinä se pysyisi ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Miksi ihmeessä Suomi ehdotti näin idioottimaista asiaa EU:ssa? Mielestäni kelloja voidaan hyvin siirtää jatkossakin - jos siirtelystä luovutaan, Suomen pitäisi valita kesäaika. Mutta ei tästä mitään tule, jos ja kun jokainen maa saisi valita aikansa itse. Enää ei olisi mitään järjellä perusteltavia aikavyöhykkeitä.
Koska ees taas ajan siirtelystä on haittaa ja ärsytystä niin ei siitä noin vain luovuta.