Iltatähti vai matkustelu?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:13"]

Minulla on sama kysymys jo nyt, vaikka olen 35 ja odotan vasta toista. Meillä esikoinen tuli helposti mutta toisen alulle saattaminen kesti ja kesti. Olen koko aikuisikäni veivannut sen välillä, haluanko 2 vai 3 lasta, ja nyt kysymys on entistä hankalampi, kun haluaisin kuitenkin kohtuullisen ikäeron myös tokan ja kolmannen välille. Eli yrittäisin saada kolmannen n. 39-vuotiaana, jos yrittäisin.

Miinuksia ovat oman elämän ja parisuhde-elämän takaisin saamisen pitkittyminen (just esim. matkustelu - voihan sitä vkl-reissuja tehdä ilman taaperoita, muttei 3 viikon vaelluksia ja toisaalta 3 lapselle ei välttämättä saa hoitajia niin helposti), jaksanko antaa kolmelle lapselle tarpeeksi itsestäni, taas iso tauko työelämään, palautuuko vartalo enää ikinä ennalleen, emme halua muuttaa ja asunnossa on vain 3mh.

Plussia ovat, että rakastan lapsia ja esikoisen pikkulapsivaihe on ollut pelkästään ihana, parisuhde on hyvä, mun töiden kannalta hoitovapaat eivät ole suuri ongelma, tykkään suuren perheen ideasta...mutta jaksaisinko sitä käytännössä, en tiedä.

No, ehkä katsomme miten kahden kanssa sujuu ennen lopullisia päätöksiä.

[/quote]

Mitä miehesi haluaa. Naiset päättävät, monta lasta haluavat.

Kysyykö kukaan mieheltään, haluaako mies matkustella ilman vauvaa ja viettää vaimonsa kanssa aikaa.

Ei, kun nainen haluaa vielä yhden ihkun vauvan, niin se on saatava

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:10"]

43:lla ei taida olla kokemusta iltatähtenä olosta :D

Nro 40 kysymykseen sanoisin, että harva näitä varmaan pystyy vertaamaan kun ei kokemusta molemmista ole. Mutta ainakin omalla kohdalla sanoisin, että iltatähtenä oleminen on vaikeampaa. Se, että isommilla sisaruksilla on läheiset välit, yhteisiä kasvukokemuksia, samanikäisiä lapsia. Minä olen näistä ulkopuolella. Minun lapseni ovat 8-15 vuotta serkkujaan nuorempia, joten jäävät serkussuhteissaan samalla lailla ulkopuoliseksi. Iäkkäät isovanhemmat eivät jaksa hoitaa sen iltatähden lapsia, isot sisarukset sen sijaan saivat "täyden palvelun".

Vanhemmat ehtivät jo kokea kaiken kivan isompien lasten kanssa, pientä ei enää jaksa niin paljoa viedä minnekään. Sitä vaan ihastellaan, ja odotetaan että se kasvaa. Ja tuo, että isovanhempien hoito sysätään nuorimmaisen harteille, on tuttua täälläkin :/

Itse en halua iltatähteä hankkia, vaikka tunnistan toki tuon kaipuun siitä, että joutuu jättämään yhden elämänvaiheen taakseen.

[/quote]

Ei ole mutta olen itse iäkkäämpien vanhempien onnellinen ainokainen.. Itsellä siis 3 aikuista lasta ja 11v joka tuskin kärsii elämästään:D En ymmärrä mikä olisi huonosti hänen elämässään verrattuna niihin joiden äidit ja isät on nyt n 40v tai alle??

Kyse on kohdallasi enemmän sisarkateudesta - he saivat isovanhemmat hoitamaan omia lapsiaan, he saivat kaiken kivan (mikä ei pidä paikkaansa ainakaan meillä), vanhemmat ei jaksa passata sinua enää kuten heitä.... Se täysi palvelu puuttuu sinulta nyt aikuisena... Ehkä sait nauttia siitä enemmän lapsena mutta et osaa arvostaa sitä?

43

[/quote]

Se sinun 11v voi olla ihan eri mieltä 10 vuoden päästä. Ja tuskin tulee sitä sinulle kertomaan. Yleensäkään lapset eivät tule vanhemmille kertomaan, jos ovat kärsineet lapsuudestaan.

Aika ylimielisesti moni tuntuu suhtautuan täällä lastensa tunteisiin ja mielipiteisiin.

:DDDDDDDDD Meillä ainakin on ihkupihkupöhky onnellisia hemmoteltuja ihania lapsia, jotka on ylpeitä meistä vanhoista harmaapäävanhemmista. ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD eivät ole kyllä kärsineet vaan viettävät ihkupihkupöhky ihanaa lapsuutta .DDDDDDDDDDDDDDDD

hohhoijaa...

Matkustelu. Vauvan vielä jaksaisin, mutta en enää yhtään teini-ikäistä. Ikää nyt 42v.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:13"]

Minulla on sama kysymys jo nyt, vaikka olen 35 ja odotan vasta toista. Meillä esikoinen tuli helposti mutta toisen alulle saattaminen kesti ja kesti. Olen koko aikuisikäni veivannut sen välillä, haluanko 2 vai 3 lasta, ja nyt kysymys on entistä hankalampi, kun haluaisin kuitenkin kohtuullisen ikäeron myös tokan ja kolmannen välille. Eli yrittäisin saada kolmannen n. 39-vuotiaana, jos yrittäisin.

Miinuksia ovat oman elämän ja parisuhde-elämän takaisin saamisen pitkittyminen (just esim. matkustelu - voihan sitä vkl-reissuja tehdä ilman taaperoita, muttei 3 viikon vaelluksia ja toisaalta 3 lapselle ei välttämättä saa hoitajia niin helposti), jaksanko antaa kolmelle lapselle tarpeeksi itsestäni, taas iso tauko työelämään, palautuuko vartalo enää ikinä ennalleen, emme halua muuttaa ja asunnossa on vain 3mh.

Plussia ovat, että rakastan lapsia ja esikoisen pikkulapsivaihe on ollut pelkästään ihana, parisuhde on hyvä, mun töiden kannalta hoitovapaat eivät ole suuri ongelma, tykkään suuren perheen ideasta...mutta jaksaisinko sitä käytännössä, en tiedä.

No, ehkä katsomme miten kahden kanssa sujuu ennen lopullisia päätöksiä.

[/quote]

Mitä miehesi haluaa. Naiset päättävät, monta lasta haluavat.

Kysyykö kukaan mieheltään, haluaako mies matkustella ilman vauvaa ja viettää vaimonsa kanssa aikaa.

Ei, kun nainen haluaa vielä yhden ihkun vauvan, niin se on saatava

[/quote]

Mies on samalla tavalla kahden vaiheilla kuin minä. Hän hieman enemmän haluaisi kolmannen kuin minä (minä kuitenkin joudun kokemaan raskauden ja imetyksen ym. ja mä olen luonteeltani laiskempi ja tarvitsen enemmän unta). Mies oli esikoisen kanssa 1.5 v hoitovapaalla ja aikoo olla myös kakkosen kanssa, eli on myös käytännön tasolla sitoutunut lapsiin ja halukas hoitamaan heitä.

Ja kyllä, olen kysynyt häneltä matkustelusta ym. tai oikeastaan olemme yhdessä keskustelleet asiasta, mitä kumpikin haluamme. Ja siitä on tuloksena tuo, että kumpikaan ei ole varma siitä, mitä haluaa (emme tietenkään välttämättä saa enää kolmatta, mutta se on toinen juttu).

Mä en itse asiassa niin hirveästi tykkää vauva-ajasta, taapero- ja leikki-ikä on kyllä kivaa. Samoin miehestä, ja hän on siitä onnekas, että saa olla tuon ajan kotona.

Koitapa sinäkin tsempata, että löytäisit puolison, joka on kiinnostunut sinun mielipiteistäsi ja jopa kunnioittaa niitä.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:10"]

43:lla ei taida olla kokemusta iltatähtenä olosta :D

Nro 40 kysymykseen sanoisin, että harva näitä varmaan pystyy vertaamaan kun ei kokemusta molemmista ole. Mutta ainakin omalla kohdalla sanoisin, että iltatähtenä oleminen on vaikeampaa. Se, että isommilla sisaruksilla on läheiset välit, yhteisiä kasvukokemuksia, samanikäisiä lapsia. Minä olen näistä ulkopuolella. Minun lapseni ovat 8-15 vuotta serkkujaan nuorempia, joten jäävät serkussuhteissaan samalla lailla ulkopuoliseksi. Iäkkäät isovanhemmat eivät jaksa hoitaa sen iltatähden lapsia, isot sisarukset sen sijaan saivat "täyden palvelun".

Vanhemmat ehtivät jo kokea kaiken kivan isompien lasten kanssa, pientä ei enää jaksa niin paljoa viedä minnekään. Sitä vaan ihastellaan, ja odotetaan että se kasvaa. Ja tuo, että isovanhempien hoito sysätään nuorimmaisen harteille, on tuttua täälläkin :/

Itse en halua iltatähteä hankkia, vaikka tunnistan toki tuon kaipuun siitä, että joutuu jättämään yhden elämänvaiheen taakseen.

[/quote]

Ei ole mutta olen itse iäkkäämpien vanhempien onnellinen ainokainen.. Itsellä siis 3 aikuista lasta ja 11v joka tuskin kärsii elämästään:D En ymmärrä mikä olisi huonosti hänen elämässään verrattuna niihin joiden äidit ja isät on nyt n 40v tai alle??

Kyse on kohdallasi enemmän sisarkateudesta - he saivat isovanhemmat hoitamaan omia lapsiaan, he saivat kaiken kivan (mikä ei pidä paikkaansa ainakaan meillä), vanhemmat ei jaksa passata sinua enää kuten heitä.... Se täysi palvelu puuttuu sinulta nyt aikuisena... Ehkä sait nauttia siitä enemmän lapsena mutta et osaa arvostaa sitä?

43

[/quote]

Se sinun 11v voi olla ihan eri mieltä 10 vuoden päästä. Ja tuskin tulee sitä sinulle kertomaan. Yleensäkään lapset eivät tule vanhemmille kertomaan, jos ovat kärsineet lapsuudestaan.

Aika ylimielisesti moni tuntuu suhtautuan täällä lastensa tunteisiin ja mielipiteisiin.

:DDDDDDDDD Meillä ainakin on ihkupihkupöhky onnellisia hemmoteltuja ihania lapsia, jotka on ylpeitä meistä vanhoista harmaapäävanhemmista. ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD eivät ole kyllä kärsineet vaan viettävät ihkupihkupöhky ihanaa lapsuutta .DDDDDDDDDDDDDDDD

hohhoijaa...

[/quote]

Mä olin onnellinen iäkkäämpien vanhempieni kanssa, lapsena ja aikuisena. Elämä oli taloudellisesti köyhää mutta muuten äärettömän rikasta ja hienoa:) Harmi että menetin heidät aivan liian aikaisin.

On se jännä että lapset eivät voi olla onnellisia vanhempiensa kanssa oli sitten isompia tai pienempiä - hirveää katkeruutta jos joku "kuvittelee" elävänsä onnellisessa perheessä ja olevan lastensa rakastama?? En ymmärrä asennettasi tai sitten sinulla on ollut karmiva lapsuus - olen pahoillani puolestasi!

Ei kukaan ole vanhempana täydellinen (eikä lapsenakaan, huom!) mutta kyllä sen huomaa jos perheenjäsenillä on hyvät välit tai ei. Jos mun lapsilla olisi ollut huono lapsuus tai paha olla nyt aikuisina - ei kai he pitäisi vapaaehtoisesti yhteyttä, tapailisi ja jopa viettäisi viikonloppuja ja lomiaan meidän kanssamme?? Ja vielä tuo iltatähtipikkusiskokini riesana mukana!! Hemmoteltu ei ole ketään, helliminen ja rakastaminen on eri asia mitä täällä ei tunnuta ymmärtävän. Vauraampi ja vakaampi elämä ei tarkoita automaattisesti sitä että lapsella on kaikki iPhonet yms kikkulat.....

Jos mun 11v on eri mieltä hyvästä lapsuudestaan 10 vuoden päästä niin vikaan on mennyt kasvatus. En tiedä mitä voisimme tehdä toisin? Neuvotko fiksumpana??

Tais 61 tukehtua omaan katkeruuteensa....

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:13"]

Minulla on sama kysymys jo nyt, vaikka olen 35 ja odotan vasta toista. Meillä esikoinen tuli helposti mutta toisen alulle saattaminen kesti ja kesti. Olen koko aikuisikäni veivannut sen välillä, haluanko 2 vai 3 lasta, ja nyt kysymys on entistä hankalampi, kun haluaisin kuitenkin kohtuullisen ikäeron myös tokan ja kolmannen välille. Eli yrittäisin saada kolmannen n. 39-vuotiaana, jos yrittäisin.

Miinuksia ovat oman elämän ja parisuhde-elämän takaisin saamisen pitkittyminen (just esim. matkustelu - voihan sitä vkl-reissuja tehdä ilman taaperoita, muttei 3 viikon vaelluksia ja toisaalta 3 lapselle ei välttämättä saa hoitajia niin helposti), jaksanko antaa kolmelle lapselle tarpeeksi itsestäni, taas iso tauko työelämään, palautuuko vartalo enää ikinä ennalleen, emme halua muuttaa ja asunnossa on vain 3mh.

Plussia ovat, että rakastan lapsia ja esikoisen pikkulapsivaihe on ollut pelkästään ihana, parisuhde on hyvä, mun töiden kannalta hoitovapaat eivät ole suuri ongelma, tykkään suuren perheen ideasta...mutta jaksaisinko sitä käytännössä, en tiedä.

No, ehkä katsomme miten kahden kanssa sujuu ennen lopullisia päätöksiä.

[/quote]

Mitä miehesi haluaa. Naiset päättävät, monta lasta haluavat.

Kysyykö kukaan mieheltään, haluaako mies matkustella ilman vauvaa ja viettää vaimonsa kanssa aikaa.

Ei, kun nainen haluaa vielä yhden ihkun vauvan, niin se on saatava

[/quote]

Mies on samalla tavalla kahden vaiheilla kuin minä. Hän hieman enemmän haluaisi kolmannen kuin minä (minä kuitenkin joudun kokemaan raskauden ja imetyksen ym. ja mä olen luonteeltani laiskempi ja tarvitsen enemmän unta). Mies oli esikoisen kanssa 1.5 v hoitovapaalla ja aikoo olla myös kakkosen kanssa, eli on myös käytännön tasolla sitoutunut lapsiin ja halukas hoitamaan heitä.

Ja kyllä, olen kysynyt häneltä matkustelusta ym. tai oikeastaan olemme yhdessä keskustelleet asiasta, mitä kumpikin haluamme. Ja siitä on tuloksena tuo, että kumpikaan ei ole varma siitä, mitä haluaa (emme tietenkään välttämättä saa enää kolmatta, mutta se on toinen juttu).

Mä en itse asiassa niin hirveästi tykkää vauva-ajasta, taapero- ja leikki-ikä on kyllä kivaa. Samoin miehestä, ja hän on siitä onnekas, että saa olla tuon ajan kotona.

Koitapa sinäkin tsempata, että löytäisit puolison, joka on kiinnostunut sinun mielipiteistäsi ja jopa kunnioittaa niitä.

[/quote]

Minulla on puoliso, kenen kanssa mietimme yhdessä, haluammeko vielä lapsia. En puhu niin, että haluanko minä.

Siinä ero.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:00"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:13"]

Minulla on sama kysymys jo nyt, vaikka olen 35 ja odotan vasta toista. Meillä esikoinen tuli helposti mutta toisen alulle saattaminen kesti ja kesti. Olen koko aikuisikäni veivannut sen välillä, haluanko 2 vai 3 lasta, ja nyt kysymys on entistä hankalampi, kun haluaisin kuitenkin kohtuullisen ikäeron myös tokan ja kolmannen välille. Eli yrittäisin saada kolmannen n. 39-vuotiaana, jos yrittäisin.

Miinuksia ovat oman elämän ja parisuhde-elämän takaisin saamisen pitkittyminen (just esim. matkustelu - voihan sitä vkl-reissuja tehdä ilman taaperoita, muttei 3 viikon vaelluksia ja toisaalta 3 lapselle ei välttämättä saa hoitajia niin helposti), jaksanko antaa kolmelle lapselle tarpeeksi itsestäni, taas iso tauko työelämään, palautuuko vartalo enää ikinä ennalleen, emme halua muuttaa ja asunnossa on vain 3mh.

Plussia ovat, että rakastan lapsia ja esikoisen pikkulapsivaihe on ollut pelkästään ihana, parisuhde on hyvä, mun töiden kannalta hoitovapaat eivät ole suuri ongelma, tykkään suuren perheen ideasta...mutta jaksaisinko sitä käytännössä, en tiedä.

No, ehkä katsomme miten kahden kanssa sujuu ennen lopullisia päätöksiä.

[/quote]

Mitä miehesi haluaa. Naiset päättävät, monta lasta haluavat.

Kysyykö kukaan mieheltään, haluaako mies matkustella ilman vauvaa ja viettää vaimonsa kanssa aikaa.

Ei, kun nainen haluaa vielä yhden ihkun vauvan, niin se on saatava

[/quote]

Mies on samalla tavalla kahden vaiheilla kuin minä. Hän hieman enemmän haluaisi kolmannen kuin minä (minä kuitenkin joudun kokemaan raskauden ja imetyksen ym. ja mä olen luonteeltani laiskempi ja tarvitsen enemmän unta). Mies oli esikoisen kanssa 1.5 v hoitovapaalla ja aikoo olla myös kakkosen kanssa, eli on myös käytännön tasolla sitoutunut lapsiin ja halukas hoitamaan heitä.

Ja kyllä, olen kysynyt häneltä matkustelusta ym. tai oikeastaan olemme yhdessä keskustelleet asiasta, mitä kumpikin haluamme. Ja siitä on tuloksena tuo, että kumpikaan ei ole varma siitä, mitä haluaa (emme tietenkään välttämättä saa enää kolmatta, mutta se on toinen juttu).

Mä en itse asiassa niin hirveästi tykkää vauva-ajasta, taapero- ja leikki-ikä on kyllä kivaa. Samoin miehestä, ja hän on siitä onnekas, että saa olla tuon ajan kotona.

Koitapa sinäkin tsempata, että löytäisit puolison, joka on kiinnostunut sinun mielipiteistäsi ja jopa kunnioittaa niitä.

[/quote]

Minulla on puoliso, kenen kanssa mietimme yhdessä, haluammeko vielä lapsia. En puhu niin, että haluanko minä.

Siinä ero.

[/quote]

Onneksi olkoon. Minulla on kuitenkin vielä 14 vuoden suhteen jälkeenkin ihan omia haluja ja mielipiteitä, joista voin puhua (tai kirjoittaa) ominani. Se ei tarkoita, että toimisin niiden mukaan, jos mieheni olisi eri mieltä, saati sitten sitä, etten keskustelisi mieheni kanssa yhteisistä päätöksistä.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:10"]

43:lla ei taida olla kokemusta iltatähtenä olosta :D

Nro 40 kysymykseen sanoisin, että harva näitä varmaan pystyy vertaamaan kun ei kokemusta molemmista ole. Mutta ainakin omalla kohdalla sanoisin, että iltatähtenä oleminen on vaikeampaa. Se, että isommilla sisaruksilla on läheiset välit, yhteisiä kasvukokemuksia, samanikäisiä lapsia. Minä olen näistä ulkopuolella. Minun lapseni ovat 8-15 vuotta serkkujaan nuorempia, joten jäävät serkussuhteissaan samalla lailla ulkopuoliseksi. Iäkkäät isovanhemmat eivät jaksa hoitaa sen iltatähden lapsia, isot sisarukset sen sijaan saivat "täyden palvelun".

Vanhemmat ehtivät jo kokea kaiken kivan isompien lasten kanssa, pientä ei enää jaksa niin paljoa viedä minnekään. Sitä vaan ihastellaan, ja odotetaan että se kasvaa. Ja tuo, että isovanhempien hoito sysätään nuorimmaisen harteille, on tuttua täälläkin :/

Itse en halua iltatähteä hankkia, vaikka tunnistan toki tuon kaipuun siitä, että joutuu jättämään yhden elämänvaiheen taakseen.

[/quote]

Ei ole mutta olen itse iäkkäämpien vanhempien onnellinen ainokainen.. Itsellä siis 3 aikuista lasta ja 11v joka tuskin kärsii elämästään:D En ymmärrä mikä olisi huonosti hänen elämässään verrattuna niihin joiden äidit ja isät on nyt n 40v tai alle??

Kyse on kohdallasi enemmän sisarkateudesta - he saivat isovanhemmat hoitamaan omia lapsiaan, he saivat kaiken kivan (mikä ei pidä paikkaansa ainakaan meillä), vanhemmat ei jaksa passata sinua enää kuten heitä.... Se täysi palvelu puuttuu sinulta nyt aikuisena... Ehkä sait nauttia siitä enemmän lapsena mutta et osaa arvostaa sitä?

43

[/quote]

Se sinun 11v voi olla ihan eri mieltä 10 vuoden päästä. Ja tuskin tulee sitä sinulle kertomaan. Yleensäkään lapset eivät tule vanhemmille kertomaan, jos ovat kärsineet lapsuudestaan.

Aika ylimielisesti moni tuntuu suhtautuan täällä lastensa tunteisiin ja mielipiteisiin.

:DDDDDDDDD Meillä ainakin on ihkupihkupöhky onnellisia hemmoteltuja ihania lapsia, jotka on ylpeitä meistä vanhoista harmaapäävanhemmista. ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD eivät ole kyllä kärsineet vaan viettävät ihkupihkupöhky ihanaa lapsuutta .DDDDDDDDDDDDDDDD

hohhoijaa...

[/quote]

Mä olin onnellinen iäkkäämpien vanhempieni kanssa, lapsena ja aikuisena. Elämä oli taloudellisesti köyhää mutta muuten äärettömän rikasta ja hienoa:) Harmi että menetin heidät aivan liian aikaisin.

On se jännä että lapset eivät voi olla onnellisia vanhempiensa kanssa oli sitten isompia tai pienempiä - hirveää katkeruutta jos joku "kuvittelee" elävänsä onnellisessa perheessä ja olevan lastensa rakastama?? En ymmärrä asennettasi tai sitten sinulla on ollut karmiva lapsuus - olen pahoillani puolestasi!

Ei kukaan ole vanhempana täydellinen (eikä lapsenakaan, huom!) mutta kyllä sen huomaa jos perheenjäsenillä on hyvät välit tai ei. Jos mun lapsilla olisi ollut huono lapsuus tai paha olla nyt aikuisina - ei kai he pitäisi vapaaehtoisesti yhteyttä, tapailisi ja jopa viettäisi viikonloppuja ja lomiaan meidän kanssamme?? Ja vielä tuo iltatähtipikkusiskokini riesana mukana!! Hemmoteltu ei ole ketään, helliminen ja rakastaminen on eri asia mitä täällä ei tunnuta ymmärtävän. Vauraampi ja vakaampi elämä ei tarkoita automaattisesti sitä että lapsella on kaikki iPhonet yms kikkulat.....

Jos mun 11v on eri mieltä hyvästä lapsuudestaan 10 vuoden päästä niin vikaan on mennyt kasvatus. En tiedä mitä voisimme tehdä toisin? Neuvotko fiksumpana??

[/quote]

ehkä kanattaisi pysähtyä miettimään asioita, eikä mölistä pää punaisena vain yhtä totuutta.

Monesti nimittäin aikuisten lasten totuus lapsuudestaan on eri, kuin heidän vanhempien.

Hokeehan esim- alkoholistivanhempikin monesti,että hyvä lapsuus niillä meidän kakaroilla oli, ruokaa oli ja koskaan en heitä hakannut, vaan heidän äitiään. Turhaa kitisevät.

Silti uskon, että alkoholistiperheen lapsen kokemus voi olla silti tosi hänelle.

Sama pätee monissa muissakin tapauksissa. Joskus kannattaa uskaltaa pysähtyä kyseenalaistamaan sitä omaa totuutta. Jos uskaltaa....

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:57"]

Tais 61 tukehtua omaan katkeruuteensa....

[/quote]

Mihin katkeruuteen?

Työssäni kuuntelen paljon lapsia ja siinä juuri kuulen, että se vanhempien "ihkupihkuihana elämä :DDDDDDDDDDD" on monesti lapsen mielestä ihan jotain muuta.

Onneksi näille lapsille vielä on ammattiauttajia, jos vanhemmat vain sokeana mölisee, että "kasvatus on mennyt vikaan, jos lapsi ei ole kiitollinen tähän meidän ihkupihkupöhky ihanaan elämään"

Rakkaudestahan moni jopa hakkaa lastaan, saati sitten muuta

Esikoiseni lukion vanhempainillassa luulin, että jonkun vaari on tullut paikalle. Selvisikin, että se oli erään 15v pojan isä. Harmaa pää ja kävelykeppi kädessä. Myöhemmin selvisi, että pojan äitikin taisi olla 59v.

Minua ainakin säälitti se poika.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:57"]

Tais 61 tukehtua omaan katkeruuteensa....

[/quote]

Mihin katkeruuteen?

Työssäni kuuntelen paljon lapsia ja siinä juuri kuulen, että se vanhempien "ihkupihkuihana elämä :DDDDDDDDDDD" on monesti lapsen mielestä ihan jotain muuta.

Onneksi näille lapsille vielä on ammattiauttajia, jos vanhemmat vain sokeana mölisee, että "kasvatus on mennyt vikaan, jos lapsi ei ole kiitollinen tähän meidän ihkupihkupöhky ihanaan elämään"

Rakkaudestahan moni jopa hakkaa lastaan, saati sitten muuta

[/quote]

No, mikä on se oikea tapa hankkia ja kasvattaa lapset, etteivät he traumatisoidu ja katkeroidu?

- Ikä: mikä on se ikähaarukka, jonka sisällä lapset tulee hankkia, jotta ei ole liian harmaa ja väsähtänyt tai toisaalta ei ole mitään mistään ymmärtämätön teini?

- Sisarukset: Kuinka monta sisarusta lapsella tulee olla ja miten isot ikäerot heillä pitää olla vähintään ja enintään?

Kun seuraan vanhempieni ja heidän ystäväperheidensä elämää, niin en suosittelisi vielä yhtä vauvaa. Kaikki ovat siis viisissäkymmenissä, ja vanhempani sekä kaikki muut joilta lapset ovat jo lentäneet pesästä ovat aivan kuin nuortuneet: parisuhde kukoistaa, on aikaa harrastuksille ja matkailulle. Toiselle kierrokselle ryhtyneet tai ilatähden saaneet ovat taas tosi väsähtäneitä käydessään uudelleen pikkulapsi-koululaisvaihetta, ja parisuhteeseen tulee kitkaa kun toinen (yleensä mies) haluaisi harrastas ja mennä samalla tavalla kuin jo vapaammilla vesillä olevat kaverina. Yksi tapaus taas halusi sekä iltatähden ja matkustelun, ja lapsi on ollut melkeinpä koko ikänsä isosisarusten huollettavana tai oman onnensa nojassa kun vanhemmat haluavat kiertää maailmaa ja viettää parisuhdeaikaa. Eihän näin pienen otannan perusteella voi tietenkään tehdä mitään yleistystä, mutta tällaista olen huomannut.

Henk.koht. mua pelottaisi iltatähden tekemisessä mummoni kohtalo, eli hän sai 42-vuotiaana raskauskomplikaatioiden vuoksi kehitysvammaisen lapsen ja olikin sitten lopun ikäänsä väsynyt ja katkera omaishoitaja.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:09"]

Esikoiseni lukion vanhempainillassa luulin, että jonkun vaari on tullut paikalle. Selvisikin, että se oli erään 15v pojan isä. Harmaa pää ja kävelykeppi kädessä. Myöhemmin selvisi, että pojan äitikin taisi olla 59v.

Minua ainakin säälitti se poika.

[/quote]

Miksi sinua säälitti? Kohtelivatko he lasta jotenkin huonosti? Jos se lapsi olikin vahinko aikanaan, olisiko pitänyt abortoida?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:10"]

43:lla ei taida olla kokemusta iltatähtenä olosta :D

Nro 40 kysymykseen sanoisin, että harva näitä varmaan pystyy vertaamaan kun ei kokemusta molemmista ole. Mutta ainakin omalla kohdalla sanoisin, että iltatähtenä oleminen on vaikeampaa. Se, että isommilla sisaruksilla on läheiset välit, yhteisiä kasvukokemuksia, samanikäisiä lapsia. Minä olen näistä ulkopuolella. Minun lapseni ovat 8-15 vuotta serkkujaan nuorempia, joten jäävät serkussuhteissaan samalla lailla ulkopuoliseksi. Iäkkäät isovanhemmat eivät jaksa hoitaa sen iltatähden lapsia, isot sisarukset sen sijaan saivat "täyden palvelun".

Vanhemmat ehtivät jo kokea kaiken kivan isompien lasten kanssa, pientä ei enää jaksa niin paljoa viedä minnekään. Sitä vaan ihastellaan, ja odotetaan että se kasvaa. Ja tuo, että isovanhempien hoito sysätään nuorimmaisen harteille, on tuttua täälläkin :/

Itse en halua iltatähteä hankkia, vaikka tunnistan toki tuon kaipuun siitä, että joutuu jättämään yhden elämänvaiheen taakseen.

[/quote]

Ei ole mutta olen itse iäkkäämpien vanhempien onnellinen ainokainen.. Itsellä siis 3 aikuista lasta ja 11v joka tuskin kärsii elämästään:D En ymmärrä mikä olisi huonosti hänen elämässään verrattuna niihin joiden äidit ja isät on nyt n 40v tai alle??

Kyse on kohdallasi enemmän sisarkateudesta - he saivat isovanhemmat hoitamaan omia lapsiaan, he saivat kaiken kivan (mikä ei pidä paikkaansa ainakaan meillä), vanhemmat ei jaksa passata sinua enää kuten heitä.... Se täysi palvelu puuttuu sinulta nyt aikuisena... Ehkä sait nauttia siitä enemmän lapsena mutta et osaa arvostaa sitä?

43

[/quote]

Se sinun 11v voi olla ihan eri mieltä 10 vuoden päästä. Ja tuskin tulee sitä sinulle kertomaan. Yleensäkään lapset eivät tule vanhemmille kertomaan, jos ovat kärsineet lapsuudestaan.

Aika ylimielisesti moni tuntuu suhtautuan täällä lastensa tunteisiin ja mielipiteisiin.

:DDDDDDDDD Meillä ainakin on ihkupihkupöhky onnellisia hemmoteltuja ihania lapsia, jotka on ylpeitä meistä vanhoista harmaapäävanhemmista. ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD eivät ole kyllä kärsineet vaan viettävät ihkupihkupöhky ihanaa lapsuutta .DDDDDDDDDDDDDDDD

hohhoijaa...

[/quote]

Mä olin onnellinen iäkkäämpien vanhempieni kanssa, lapsena ja aikuisena. Elämä oli taloudellisesti köyhää mutta muuten äärettömän rikasta ja hienoa:) Harmi että menetin heidät aivan liian aikaisin.

On se jännä että lapset eivät voi olla onnellisia vanhempiensa kanssa oli sitten isompia tai pienempiä - hirveää katkeruutta jos joku "kuvittelee" elävänsä onnellisessa perheessä ja olevan lastensa rakastama?? En ymmärrä asennettasi tai sitten sinulla on ollut karmiva lapsuus - olen pahoillani puolestasi!

Ei kukaan ole vanhempana täydellinen (eikä lapsenakaan, huom!) mutta kyllä sen huomaa jos perheenjäsenillä on hyvät välit tai ei. Jos mun lapsilla olisi ollut huono lapsuus tai paha olla nyt aikuisina - ei kai he pitäisi vapaaehtoisesti yhteyttä, tapailisi ja jopa viettäisi viikonloppuja ja lomiaan meidän kanssamme?? Ja vielä tuo iltatähtipikkusiskokini riesana mukana!! Hemmoteltu ei ole ketään, helliminen ja rakastaminen on eri asia mitä täällä ei tunnuta ymmärtävän. Vauraampi ja vakaampi elämä ei tarkoita automaattisesti sitä että lapsella on kaikki iPhonet yms kikkulat.....

Jos mun 11v on eri mieltä hyvästä lapsuudestaan 10 vuoden päästä niin vikaan on mennyt kasvatus. En tiedä mitä voisimme tehdä toisin? Neuvotko fiksumpana??

[/quote]

ehkä kanattaisi pysähtyä miettimään asioita, eikä mölistä pää punaisena vain yhtä totuutta.

Monesti nimittäin aikuisten lasten totuus lapsuudestaan on eri, kuin heidän vanhempien.

Hokeehan esim- alkoholistivanhempikin monesti,että hyvä lapsuus niillä meidän kakaroilla oli, ruokaa oli ja koskaan en heitä hakannut, vaan heidän äitiään. Turhaa kitisevät.

Silti uskon, että alkoholistiperheen lapsen kokemus voi olla silti tosi hänelle.

Sama pätee monissa muissakin tapauksissa. Joskus kannattaa uskaltaa pysähtyä kyseenalaistamaan sitä omaa totuutta. Jos uskaltaa....

[/quote]

Eli lasten hankkiminen liian vanhana tai liian pitkällä ikäerolla sisaruksiin on rinnastettavissa alkoholistivanhempiin ja lapsen pahoinpitelyyn?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 13:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 11:10"]

43:lla ei taida olla kokemusta iltatähtenä olosta :D

Nro 40 kysymykseen sanoisin, että harva näitä varmaan pystyy vertaamaan kun ei kokemusta molemmista ole. Mutta ainakin omalla kohdalla sanoisin, että iltatähtenä oleminen on vaikeampaa. Se, että isommilla sisaruksilla on läheiset välit, yhteisiä kasvukokemuksia, samanikäisiä lapsia. Minä olen näistä ulkopuolella. Minun lapseni ovat 8-15 vuotta serkkujaan nuorempia, joten jäävät serkussuhteissaan samalla lailla ulkopuoliseksi. Iäkkäät isovanhemmat eivät jaksa hoitaa sen iltatähden lapsia, isot sisarukset sen sijaan saivat "täyden palvelun".

Vanhemmat ehtivät jo kokea kaiken kivan isompien lasten kanssa, pientä ei enää jaksa niin paljoa viedä minnekään. Sitä vaan ihastellaan, ja odotetaan että se kasvaa. Ja tuo, että isovanhempien hoito sysätään nuorimmaisen harteille, on tuttua täälläkin :/

Itse en halua iltatähteä hankkia, vaikka tunnistan toki tuon kaipuun siitä, että joutuu jättämään yhden elämänvaiheen taakseen.

[/quote]

Ei ole mutta olen itse iäkkäämpien vanhempien onnellinen ainokainen.. Itsellä siis 3 aikuista lasta ja 11v joka tuskin kärsii elämästään:D En ymmärrä mikä olisi huonosti hänen elämässään verrattuna niihin joiden äidit ja isät on nyt n 40v tai alle??

Kyse on kohdallasi enemmän sisarkateudesta - he saivat isovanhemmat hoitamaan omia lapsiaan, he saivat kaiken kivan (mikä ei pidä paikkaansa ainakaan meillä), vanhemmat ei jaksa passata sinua enää kuten heitä.... Se täysi palvelu puuttuu sinulta nyt aikuisena... Ehkä sait nauttia siitä enemmän lapsena mutta et osaa arvostaa sitä?

43

[/quote]

Se sinun 11v voi olla ihan eri mieltä 10 vuoden päästä. Ja tuskin tulee sitä sinulle kertomaan. Yleensäkään lapset eivät tule vanhemmille kertomaan, jos ovat kärsineet lapsuudestaan.

Aika ylimielisesti moni tuntuu suhtautuan täällä lastensa tunteisiin ja mielipiteisiin.

:DDDDDDDDD Meillä ainakin on ihkupihkupöhky onnellisia hemmoteltuja ihania lapsia, jotka on ylpeitä meistä vanhoista harmaapäävanhemmista. ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD eivät ole kyllä kärsineet vaan viettävät ihkupihkupöhky ihanaa lapsuutta .DDDDDDDDDDDDDDDD

hohhoijaa...

[/quote]

Mä olin onnellinen iäkkäämpien vanhempieni kanssa, lapsena ja aikuisena. Elämä oli taloudellisesti köyhää mutta muuten äärettömän rikasta ja hienoa:) Harmi että menetin heidät aivan liian aikaisin.

On se jännä että lapset eivät voi olla onnellisia vanhempiensa kanssa oli sitten isompia tai pienempiä - hirveää katkeruutta jos joku "kuvittelee" elävänsä onnellisessa perheessä ja olevan lastensa rakastama?? En ymmärrä asennettasi tai sitten sinulla on ollut karmiva lapsuus - olen pahoillani puolestasi!

Ei kukaan ole vanhempana täydellinen (eikä lapsenakaan, huom!) mutta kyllä sen huomaa jos perheenjäsenillä on hyvät välit tai ei. Jos mun lapsilla olisi ollut huono lapsuus tai paha olla nyt aikuisina - ei kai he pitäisi vapaaehtoisesti yhteyttä, tapailisi ja jopa viettäisi viikonloppuja ja lomiaan meidän kanssamme?? Ja vielä tuo iltatähtipikkusiskokini riesana mukana!! Hemmoteltu ei ole ketään, helliminen ja rakastaminen on eri asia mitä täällä ei tunnuta ymmärtävän. Vauraampi ja vakaampi elämä ei tarkoita automaattisesti sitä että lapsella on kaikki iPhonet yms kikkulat.....

Jos mun 11v on eri mieltä hyvästä lapsuudestaan 10 vuoden päästä niin vikaan on mennyt kasvatus. En tiedä mitä voisimme tehdä toisin? Neuvotko fiksumpana??

[/quote]

ehkä kanattaisi pysähtyä miettimään asioita, eikä mölistä pää punaisena vain yhtä totuutta.

Monesti nimittäin aikuisten lasten totuus lapsuudestaan on eri, kuin heidän vanhempien.

Hokeehan esim- alkoholistivanhempikin monesti,että hyvä lapsuus niillä meidän kakaroilla oli, ruokaa oli ja koskaan en heitä hakannut, vaan heidän äitiään. Turhaa kitisevät.

Silti uskon, että alkoholistiperheen lapsen kokemus voi olla silti tosi hänelle.

Sama pätee monissa muissakin tapauksissa. Joskus kannattaa uskaltaa pysähtyä kyseenalaistamaan sitä omaa totuutta. Jos uskaltaa....

[/quote]

No mikähän meidän perheen mörkö lapsille on?

 - ei alkoholismia

- ei hyväksikäyttöä eikä pahoinpitelyä lasten eikä vanhempien välillä

- ei riitaisia vanhempia vaan toisiaan rakastavat ja arvostavat puolisot

- sisarusten kohtelu tasavertaista niin pitkälle kuin eri sukupuolilla mahdollista

-  eivät ole nähneet nälkää (tai no on, mutta eivät tajunneet sitä pieninä), eivät ole olleet kodittomia eikä ilman vaatteita

- eivät ole olleet vanhempien hylkimiä eikä heitä ole koskaan arvosteltu negatiivisesti

- lapset on aina asetettu etusijalle, koulunkäynnistä ja ystäväpiiristä huolehdittu, yritetty harrastaa ja tarjota elämyksiä taloudellisen tilanteen salliessa, opetettu tavoille esimerkeillä ja malleilla eikä pakottamalla tiettyyn muottiin

En ole täydellinen äiti - sellaista ei ole keksittykään! Olen joskus kiukkuinen, kuulemma "aina oikeassa" (ja silti soittavat viikottain jostain kysyäkseen mielipidettä:D), väsynyt 30 vuoden unettomuuden takia ja aika huono askartelemaan ja leikkimään Barbeilla (luojan kiitos tämä vaihe ohi!!). Silti tiedän olleeni paras mahdollinen äiti näille lapsilleni, en usko että on mitään sellaista heidän elämässään mikä olisi vaurioittanut heitä lopullisesti. Jos on niin toivottavasti olemme antaneet heille eväät siihen että pystyvät omalla kierroksellaan parantamaan juuri sen asian eivätkä tee samaa virhettä.

68, olen miettinyt omaa totuuttani tässä asiassa 32 vuotta ja 2 kuukautta. Kokemusta on aika kivasti, eikös??

Meilläkin on vähän samat mietteet kun ap:llä, ja ikää 38v. mutta harkitaan kolmatta lasta samaan syssyyn ensimmäisen kahden perään. Eli ei tässä kai ole iltatähdestä kysymys, eikä matkustaminen kaksistaan ole vielä ajankohtaista.

Iltähti oli kyllä veljeni ja vaikka me ei tunnettu sisaremme kanssa häntä kohtaan minkäänlaista kateutta ärsytti lapsena ne hoito- ja vahtimispyynnöt äidiltä jota ei todellakaan kiinnostanut enää kolmannen hoito. Ja kun muutettiin siskon kanssa pois kotoa veli jäi yksin kotiin moneksi vuodeksi vanhempien kanssa joita ei hänen asiansa pahemmin kiinnostaneet.

Eli iltatähden kohtalo voi olla tosiaan aika karu, mutta hyvät välit veljelläni on silti kaikkien perheenjäsenten kanssa eikä millään tavalla katkeralta vaikuta. Hän on suuri rikkaus meille kaikille nyt aikuisena. :)

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:46"]

Meilläkin on vähän samat mietteet kun ap:llä, ja ikää 38v. mutta harkitaan kolmatta lasta samaan syssyyn ensimmäisen kahden perään. Eli ei tässä kai ole iltatähdestä kysymys, eikä matkustaminen kaksistaan ole vielä ajankohtaista.

Iltähti oli kyllä veljeni ja vaikka me ei tunnettu sisaremme kanssa häntä kohtaan minkäänlaista kateutta ärsytti lapsena ne hoito- ja vahtimispyynnöt äidiltä jota ei todellakaan kiinnostanut enää kolmannen hoito. Ja kun muutettiin siskon kanssa pois kotoa veli jäi yksin kotiin moneksi vuodeksi vanhempien kanssa joita ei hänen asiansa pahemmin kiinnostaneet.

Eli iltatähden kohtalo voi olla tosiaan aika karu, mutta hyvät välit veljelläni on silti kaikkien perheenjäsenten kanssa eikä millään tavalla katkeralta vaikuta. Hän on suuri rikkaus meille kaikille nyt aikuisena. :)

[/quote]

Äitiä ei kiinnostanut iltatähden hoito, entäs isää? Hoitiko äiti teidät, vai olitteko paljon hoidossa muualla?

eli koska sinun 11 vuotias ja vanhemmat lapsesi on erittäin onnellisia ja kaikki on mennyt ja menee vastasuudessakin hyvin kehotat jokaisen hankkimaan sen iltatähden?

Eiköhän se ole ihan hyvä että tulee kommentteja toiseltakin puolelta, niin voi perustaa päätöksen myös muuhunkin kuin siihen että hormonihuuruissa haluaa vielä sen yhden lapsen. Lähipiirissä nämä iltatähden tehneet eivät suoraan sano katuvansa, koska sehän on suuri tabu. Valittelevat vaan väsymystä ja nuorimmainen joutuu aikalailla olemaan omissa oloissaan kun vanhemmat eivät enää jaksakaan sitä uutta kierrosta. Pitää ihmisen myös itse pohtia se että haluaako alkaa viimein elää täysin itselleen puolisonsa kanssa ja aikuisten lasten tuoman rikkauden kanssa vai onko se elämän tärkein asia omistautua uudelle pienelle lapselle taas muutamaksi vuodeksi (reppureissailemaan ei taaperon kanssa oikein lähdetä)

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 14:51"]

eli koska sinun 11 vuotias ja vanhemmat lapsesi on erittäin onnellisia ja kaikki on mennyt ja menee vastasuudessakin hyvin kehotat jokaisen hankkimaan sen iltatähden?

Eiköhän se ole ihan hyvä että tulee kommentteja toiseltakin puolelta, niin voi perustaa päätöksen myös muuhunkin kuin siihen että hormonihuuruissa haluaa vielä sen yhden lapsen. Lähipiirissä nämä iltatähden tehneet eivät suoraan sano katuvansa, koska sehän on suuri tabu. Valittelevat vaan väsymystä ja nuorimmainen joutuu aikalailla olemaan omissa oloissaan kun vanhemmat eivät enää jaksakaan sitä uutta kierrosta. Pitää ihmisen myös itse pohtia se että haluaako alkaa viimein elää täysin itselleen puolisonsa kanssa ja aikuisten lasten tuoman rikkauden kanssa vai onko se elämän tärkein asia omistautua uudelle pienelle lapselle taas muutamaksi vuodeksi (reppureissailemaan ei taaperon kanssa oikein lähdetä)

[/quote]

Niin ja ne, jotka ovat itse valinneet sen matkustelun, kehottavat valitsemaan sen matkustelun. Onhan se törkeää ja ajattelematonta, varsinkin kun niitä mielipiteitä ja kokemuksia aloituksessa pyydettiin.