Lue keskustelun säännöt.
Kuinka traumaattista koululaislapsille olisi joutua äidistä eroon hetkeksi?
12.09.2013 |
Kuolen tähän. Minulle tarjottiin mahdollisuutta kahden kuukauden koulutusjaksoon. Koulutus olisi todella merkittävä työni kannalta ja siitä olisi valtavasti hyötyöä. Koulutusta ei ole tarjolla Suomessa, sitä ei voi tehdä etänä ja ainut miinuspuoli koko asiassa on siis koulutuksen sijainti: Yhdysvallat.
Lapset ovat 12v, 10v ja 8v ja koulutus järjestettäisiin helmi-maaliskuun aikana, kestää noin kaksi kuukautta.
Jos meillä ei olisi lapsia, lähtisin salamana. Jos lapset olisivat kaikki alle 10v, en edes harkitsisi lähtemistä. Nyt lapset ovat kuitenkin tuollaisia aika isoja, ei teinejä kuitenkaan. Pärjäisivät siis periaatteessa.
En pysty päättämään! Lokakuuhun mennessä asia pitäisi päättää. Mies sanoo tukevansa, teen mitä tahansa. Lähisuku on valmis auttamaan, anoppi, appi, isä ja äiti ovat luvanneet hoitaa lasten harrastuksiin viemistä, ruokapuolta ja ihan mitä vaan, missä mies tarvitsee apua.
Tuhoanko lapseni lopullisesti, jos lähden?
Kommentit (35)
Ilman muuta menet! Kaksi kuukautta ei oikeasti ole aika eikä mikään. Menee hujauksessa. Ja tosiaan, teillähän on ihan ruhtinaallisesti noita ihmisiä isän lisäksi lapsia hoitamaan. Ei mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä sanoisi, että tuolla pilaat lastesi elämän! Jos lapset ovat vielä kovin riippuvaisia sinusta, tässä on puoli vuotta kuitenkin aikaa totuttaa heitä (ja itseäsi) ajatukseen, että äiti ei ole kotona. Yhteydenpitomahdollisuudetkin ovat teknologian ansiosta nykyään aivan erilaiset kuin vaikkapa kymmenen tai viisikään vuotta sitten!
Omalta kohdaltani voin sanoa, että olin nuorimman lapsesi ikäisenä pari vuotta tilanteessa, jossa äitiä ei enää ollut, isäni oli viikot töissä muualla ja asuin isovanhempieni kanssa. Kyllä se perusturvallisuudentunne oli tuossa vaiheessa kehittynyt niin, etten ole tuosta traumatisoitunut. Sanoisin jopa, että minusta tuli juuri tuon ajanjakson ansiosta itsenäinen ja vastuullinen nuori (teini-iässä kuohui, mutta mitään ns. typeryyksiä en tehnyt) ja sittemmin aikuinen. Nyt myös tunne-elämältäni erittäin onnellinen vaimo ja tuleva äiti.
Mitä helvettiä? Kaksi kuukautta on lyhyt aika, lapset eivät edes huomaa että sinä olet poissa.
No et todellakaan tuhoa. Se on vain 2 kk. Perusarki, koulut ja harrastukset, kuitenkin täyttää lasten elämän tuona aikana. Ihan huoletta voit mennä. Sinulla on vielä nuo mahtavat tukijoukot.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 10:49"]
Entä jos lähtisitte koko perhe? Saisiko mies vapaata, jotta voisi kotikouluttaa lapsianne sen aikaa? Ystävieni perheessä on tehty näin, onnistuu kyllä koulun puolesta.
[/quote]
Tämä ei onnistu millään, on mietitty kyllä. Hiihtoloman voi viettää yhdessä ja niin tehtäisiinkin, jos lähtisin. Silti, loput 6-7 viikkoa olisin yksin ja muu perhe Suomessa.
ap
[/quote]
Tuo viimeinen lauseesi "Silti, loput 6-7 viikkoa olisin yksin ja muu perhe Suomessa." kertoo kyllä mielestäni sen että pelkäät ettet itse pärjäisi.
1. Hanki oma elämä, äläkä ripustaudu lapsiisi.
2. Et ole korvaamataon. Kukaan ei ole.
3. Jos et lähde, tulet katumaan sitä jossain vaiheessa.
Hyvää matkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna lähtisin ilman muuta. Lapset pärjäävät ilman muuta ja tukiverkko pelittää. Voitte soitella skypepuheluita, jos olet koko 2 kk putkeen siellä. Reippaasti vaan eteenpäin!
Lähtisin ilman muuta.
Kyllä se isäkin voi ottaa välillä kokovastuun lapsista. Kuitenkin vaan parin kuun juttu, äkkiä ohi. skypetella voi sitten lasten ja isän kanssa niin näkevät lapsetkin sinua jollain tavalla. kyllä lapset ymmärtää kun niille perustelee asian eikä vain mystisesti lähde. Vaan puhuu heille asiasta että äiti menee pariksi kuukaudeksi pois työjuttujen takia.Ja tulee sitten takas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos rohkaisuistanne!
Onko teillä itsellänne samanikäisiä lapsia? Pystyisittekö itse lähtemään? Mietin vain, josko omakohtainen kokemus olisikin eri kuin tuntemattoman rohkaiseminen?
Jos laitan faktat paperille, lähtö näyttää ihan hyväksyttävältä ja hyvältä idealta. Jos ajattelen omassa päässäni, mietin lasten etääntymistä ja sitä, että tämä tauko tekisi jotain peruuttamatonta väleihimme. Tottakai ovat niin isoja, että ymmärtävät minun tulevan takaisin, mutta kaksi kuukautta on lapsille eri aika kuin aikuisille.
Olimme toissakesänä kolme viikkoa Saksassa ja kolmannella viikolla lapset alkoivat jo jutelle "silloin kun me asuttiin Suomessa", eikä nuorin enää mukamas muistanut, miltä Suomen lippu näyttää. Aika voi lapsesta siis tuntua vuodelta, vaikka se aikuiselle olisi vain se kaksi kuukautta. Sitä mietin.
ap
Älä pidä itseäsi korvaamattomana....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, mikä tässä on ongelma?
Vain 2 kk, ja onhan lapsilla isä. Ja jos tuollaine legioona vielä isän apuna niin mikä tässä on vaikeaa?
T: yh-iskä
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 10:49"]
Entä jos lähtisitte koko perhe? Saisiko mies vapaata, jotta voisi kotikouluttaa lapsianne sen aikaa? Ystävieni perheessä on tehty näin, onnistuu kyllä koulun puolesta.
[/quote]
Miksi ihmeessä koko perhe pitäisi repiä vieraisiin olosuhteisiin vain 2 kk takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oikeasti nyt vähän ylidramatisoit tota juttua.
Omia kokemuksia kun kyselit, niin mun lapset on kesäisin Suomen mummolassa 5-6 viikkoa ilman KUMPAAKAAN vanhempaa. Ovat olleet nuoremmasta kuin mitä sun lapset on. Ja isovanhemmat ei ole ollenkaan niin tuttuja kuin teidän tapauksessa, kun niitä isovanhempia nähdään vaan kerran vuodessa. Ja lapset siis menneet vieraaseen ympäristöön, eli ei ole niitä omia
arkirutiineja ja ystäviäkään siinä turvana.
Olen siis ulkosuomalainen ja tämä järjestely, koska lapsilla on niin paljon enemmän kesälomaa kuin meillä vanhemmilla ja täällä, missä asutaan ei ole oikein kivoja päiväleirejä tms. loma-ajoiksi. Monissa perheissä täällä on sama tilanne, eikä kenenkään lapset ole noista muutamien viikkojen eroista mitenkään traumatisoituneet tai vanhemmistaan etääntyneet.
Ja teidän tapauksessa tosiaan lapsilla on monta turvallista aikuista ja arki jatkuu heillä ihan normaaleissa ympyröissä. Onkohan sulla itselläsi joku ero/hylkäystrauma, kun noin kovasti pelkäät, että lapset jotenkin unohtais sut
muutamassa viikossa? En sano tätä ilkeilläkseni vaan siksi, koska en täysin pääse kiinni siihen, että mikä sinua tuossa muutaman viikon erossa niin kovasti huolestuttaa. Kun ei kuitenkaan ole kyse mistään taaperoista, jotka eivät ymmärtäisi aikaa eikä selitystä työstä ja joiden kanssa ei voisi skypessä tai puhelimessa kommunoikoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteyttä voi tänä päivänä pitää niin helposti! Ja kai se tekee välillä ihan hyvää kokea ikävääkin. Ja tässä kaikki voi oppia huomaamaan mitä se on kun yksi on joukosta poissa.
Taidat eniten pelätä sitä että muut huomaakin että ei se äiti nyt niin tärkeä ollutkaan kuin mitä on antanut ymmärtää
Kuinkahan moni mies kävisi itsensä kanssa vastaavaa keskustelua. No ei todellakaan kukaan.
Luuletko, että miehesi miettisi kahta kertaa omalla kohdallaan tai edes kysyisi sinulta ennen päätöksentekoa?
Olen nainen ja lähde koulutukseen. 2kk on lyhyt aika, skype on keksitty. Voitte suunnitella vaikka kevät- tai kesäloman sitten koko perheen kanssa reissusi jälkeen.
Mä olen tällainen "1 yö per ikävuosi erossa vanhemmista ainakin kouluikään saakka" jne. nössömamma, ja munkin mielestä voit hyvin lähteä. Lapsesi ovat isoja ja oman isänsä kanssa, ja näet heidät siinä välissä. Uskoisin, että itsekin lähtisin. Jos kuopus olisi alle kouluikäinen, niin ehkä en lähtisi, mutta tuossa tilanteessa kyllä.
Ja todellakin, mun isä oli 2kk ulkomaankomennuksella kun me lapset olimme 8, 4 ja vauva. Kukaan ei pitänyt sitä minään (paitsi ehkä äiti, mutta hänkin suostui).
Niin ja minusta et lainkaan ylidramatisoi vaan tuo on ihan normaalin äidin kokemus. Mutta silti on ok lähteä. t. 27
Tottakai lähdet. Ihan hyvää tekee lapsille oppia olemaan erossa äidistään.
Minäkin kannustan lähtemään. Kyse on kuitenkin noin lyhyestä ajasta, ja lapset jo tuon verran isoja, että ymmärtävät ajankulua, pystyvät kirjoittelemaan ja skypettämään.
Ja onhan lapsilla isä!