Itse ottaisin ennemmin 4-päiväisen työviikon kuin 6-tuntisen työpäivän. Miten te?
Kommentit (34)
Periaattessa ajatuksena se kuulostaa houkuttelevammalta, mutta uskon että käytännössä 6h työpäivät parantaisivat enemmän pitkällä tähtäimellä elämänlaatua, kun jokaiseen päivään mahtuisi enemmän muutakin kuin työtä.
Koronan takia olisi järkevämpää vähentää työpäivien ja mahdollisten altistusten määrää ja näinollen lyhentää työviikon kestoa.
Tosin ei tuo työajan lyhentäminen ollut mitään muuta kuin populistinen heitto. Ei sitä kannata ottaa todesta.
Pitkää työmatkaa kulkeville tuo 6h päivä olisi aika turhauttava.
Kumpikin käy. Myös 5*7h jos tuo 5*6h ei elätä.
Olen saanut tehdä etätöitä jo useamman vuoden. Käytännössä teen pidempää päivää maanantaista torstaihin ja perjantaina pidän rokulia. Päivä on pilalla, jos pitää herätä kellonsoittoon.
Vierailija kirjoitti:
Pitkää työmatkaa kulkeville tuo 6h päivä olisi aika turhauttava.
Toisaalta juuri me tarvitsisimme päivään eniten lisävapaata.
Veikkaan, että loppujen lopuksi ottaisin lyhyemmän työpäivän. Kun päivästä vapautuisi kaksi tuntia vapaa-ajalle, viikonloppuun ei kasautuisi niin paljoa tekemistä kun asioita ehtisi ja jaksaisi tehdä myös arkena.
ehdottomasti lyhyempi viikko. olisin valmis milloin tahansa siirtymään nelipäiväiseen viikkoon omalla kustannuksella jos olisi mahdollista. työnantajalle ei kustannusta voida sälyttää, ja jos yritetään se tietää konkursseja ja työttömyyden lisääntymistä.
6h päivä toisi jo lapsia lisää suomeen :D
2h aikana ehtii tapahtua vaikka mitä .. kun lapsetkin vielä koulussa :D
Kuuden tunnin työpäivästä on puhuttu jo vuosikausia.
Ei se mikään uusi asia ole.
Uutta on vain se, että nyt sitä ehkä aletaan tosissaan ajaa eteenpäin, mutta se nähtäväksi miten asian kanssa käy.
On paljon myös vastusta tuolle hankkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Periaattessa ajatuksena se kuulostaa houkuttelevammalta, mutta uskon että käytännössä 6h työpäivät parantaisivat enemmän pitkällä tähtäimellä elämänlaatua, kun jokaiseen päivään mahtuisi enemmän muutakin kuin työtä.
Tämä on totta, mutta toisaalta 4 päivän malli mahdollistaisi yhden arkivapaan. Ihmiskohtaistahan tämä on, kelle mikäkin parhaiten sopii, mutta itselleni se yksi vapaa lisää olisi paras vaihtoehto. Sen päivän voisi käyttää asioiden hoitoon ja kotihommiin, jolloin saisi sitten vapaapäivät käytettyä oikeasti lepoon yms.
Sitten se pitäisi olla vain viikottainen työaika määritys 30h / viikko
Nelipäiväinen työviikko vähentäisi työmatka kustannuksia, joten itsekin ottaisin mieluimmin lyhyemmän työvkon kuin 6 tunnin työpäivän.
Miten tämä toteutettaisiin niillä, joilla jo on lyhyempi työpäivä? Lyheniskö entisestään vai ei mitään vaikutusta?
Opettajana kyllä ottaisin mieluummin 4 päivää. Oli sitten 4 tai 7 tuntia virallinen päivä, sen päälle tulee pari tuntia suunnittelua ja tehtävien tarkastamista ym.
Ihan sama kunhan voin jatkaa etälaiskottelua, max 5h työtä per viikko :)
Miten kävisi nykyisen työajanlyhennyksen?
Minä voisin tehdä nykyistäkin työviikkoa, kunhan vaan työpäivä alkaisi myöhemmin. Jaksaisi tehdä illalla paljon enemmän, ihan sama vaikka iltaan jäisi vähemmän aikaa.
4 päiväinen kiristää työtahtia liikaa
Joo.