Lue keskustelun säännöt.
Miten yhteenmuuttaminen onnistuu kun elämää jo takana??
11.09.2013 |
Minulla on todella epämiellyttävä ja katkerakin kokekemus 3 kymppisenä takana. Eli muutin yhteen miesystävän kanssa ja hän oli täysin ehdoton, että mumman perintökalusteet ei häneltä lähde + muu ikiaikainen hmm..., vaan mun pitää luopua "roinistani", jotka oli Iskun ja Askon kalusteista. No minä pitkin hampain ja rakastuneena myin ruokapöytäni, sohvaryhmäni, sänkyni, olkkarin pöydän, nojatuolit, hyllyjä... Astioitanikin hän vihasi, mutta niistä suurimman osan pidin. Hänen mielestään oli hulluutta syödä kalliilla välineillä, kun kirpparilta sai halpoja muovilusikkoja. No erohan siitä tuli vuoden päästä, kun alkuhuuma himmeni ja ukko alkoi vitu...ttaa. Tuntui todella pahalta kun olin luopunut kaikista isoista huonekaluistani äijän vaatimuksesta, ja nyt hän ilakoi vielä asialla, että olin koditon ja tyhjin käsin. Tapahtuneesta on 10 vuotta aikaa ja olen saanut kerättyä kolmioni täyteen ihania huonekaluja. Ongelma on vaan se, että minulla on ollut 4 vuotta miesystävä, jonka mielestä olisi järkevää pitää vain yhtä asuntoa, mutta taas on tälläkin ne mun honekalut pois ajatukset! Hänellä on 2 lasta, ja ei kuulemma ala luopumaan omista, kun tenavat hakannut ne hajalle, eli tunnearvoa. Ei hyvää päivää... En todellakaan ala taas luopumaan rakkaista huonekaluistani miehen vuoksi, joka saattaa osoittautua virheeksi. Olisin muuttamassa hänen 4h+keittiö asuntoonsa, ja se on tosiaan aivan täynnä, että tuplakalusteita ei sinne sovi.
Kommentit (17)
Tuossa viestissä on kyseessä niin paljon muustakin kuin pelkistä huonekaluista.
Miksi pitää muuttaa yhteen? Tarpeeksi hyvät perustelut kehiin (ja se ei riitä, että kahden on halvempaa) niin sitten lähdette neuvottelemaan.
Siinähän se tulikin. Keskustelkaa, neuvotelkaa, puhukaa. Siihen pitäisi pystyä.
Ja jos haluat kokeeksi kokeilla tuota yhdessäasumista, niin noita varastohotelleja on nykyään suomessakin. Kamat kolmeksi kuukaudeksi varastoon...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me palkattiin aikoinaan sisustusuunnittelia. Molemmat saimme valita ne rakkaimmat kalusteet ja ne sitten sijoitettiin yhteiseen asuntoon.
Sä olet esteetikko, näkee tekstistä. Esineillä on tietysti käyttöarvo, mutta sen lisäksi ne kertovat jotain sinusta. Tässä materian täyttämässä maailmassa minusta on hienoa, että ihminen rakastaa juuri tiettyjä tavaroita, ei sitä että voi hankkia koko ajan lisää...
Mä laittaisin suhteen vakavasti harkintaan. Jos itse olet sitä mieltä, että suhteenne on hyvä sellaisenaan eikä siinä tarvitse edetä, niin älä muuta yhteen. Ehkä olet niitä henkilöitä, jotka tarvitsevat omaa rauhaa ja omaa tilaa.
Kun tiedät, mitä itse haluat, on helpompi tehdä tietoisia ratkaisuja elämänsä suhteen ja elää niiden ratkaisujen kanssa. Kaikkea ei voi saada, mutta omannäköisen elämän kuitenkin.
Itse olen ollut aika samanlaisessa tilanteessa... muutin miehen taloon. Mitään ei alkujaan saanut muuttaa, ei hirveitä verhoja ja kun yritin ehdottaa seinien maalaamista niin se tehtäisiin sitten, kun se tehtäisiin kunnolla.
Siihen meni kahdeksan vuotta.
Nyttemmin nautin omasta kodista, aidosti omasta kodista. Omannäköisestä ja siellä voin vaihtaa kausiverhot ja jopa sisustustavaraa. Ei tarvitse olla "ajatonta" ja "ei sitten kyllästy".
Mun mielestä ne pliisut luonnonvärit oli just sellaisia, että kyllästyin niihin heti! Ihan sama, vaikka olisi ollut punainen sohva, jos siitä olisi tykännyt edes sen ensimmäisen kuukauden... Okei, nyt meni omiin traumoihin...
mun mielestä et ole itse kypsä avo/avioliittoon, jos se on kiinni jostain kalusteista. hei haloo.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 14:47"]
mun mielestä et ole itse kypsä avo/avioliittoon, jos se on kiinni jostain kalusteista. hei haloo.
[/quote]
Voihan sen noinkin sanoa. Mutta miksi pitäisi asua yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 14:47"]
mun mielestä et ole itse kypsä avo/avioliittoon, jos se on kiinni jostain kalusteista. hei haloo.
[/quote]
No niinpä. Ja sitten jaksaa vielä velloa 10-vuotta vanhoissa asioissa...Pitäsikö hakeutua johonkin terapiaan tai jotain?! Sori, ei millään pahalla.
nro 8. veit sanat suustani. t.nro 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muutin ekaa kertaa elämässäni yhteen miehen kanssa 38-vuotiaana eikä meillä kyllä ollut mitään tuollaisia ongelmia. En usko siis että johtuu ongelmat siitä että on jo elämää takana...
Meillä kumpikaan ei ollut kiintynyt mihinkään vanhoihin esineisiin, eikä ehdottomia minkään pitämisen kanssa. Lisäksi meillä on aika samanlainen, selkeä ja graafinen sisustusmaku. Oli tosi mukavaa yhdessä kierrellä huonekalukauppoja ja sisustusliikkeitä ja suunnitella yhteinen koti.Molemmat heitti lähes kaikki entiset huonekalut suoraan kaatopaikalle, muutamaa aivan napisti uuteen sisustukseen sopivaa lukuun ottamatta.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 14:47"]
mun mielestä et ole itse kypsä avo/avioliittoon, jos se on kiinni jostain kalusteista. hei haloo.
[/quote]
Ap. Mulla on arviolta 10 tuhannen euron huonekalut, matot, lamput ja verhot mistä mies haluaisi eroon. Eli myinkö ne taas parilla satasella, niinkuin viimeksi, ja olen taas tyhjän päällä kun homma ei onnistukkaan. Miehen mielestä mä en luovu mistään, mutta jos hän luopuisi jostakin, vaikuttaisi se lastenkin elämään. Hänen mielestään lasten olisi helpompi tottua siihen, että mä asun heillä, koska mikään ei asunnossa muutu juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun exä oli samanlainen. Hänen mielestään sistustumakuni oli mauton, liian värikäs, tyylitön blaa blaa blaa. Valokuvia ei saanut olla esillä missään, kaiken piti olla valkoista, kromia, steriiliä. Minulla oli 4 kirjahyllyllistä kirjoja, niitä ei saanut laittaa esille vaan ne piti pitää kaapeissa piilossa/ kellarissa laatikoissa. AJATONTA, ETTEI SITTEN KYLLÄSTY.
Havahduin 7 v yhdessäolon jälkeen siihen että kotini ei näytä lainkaan minulta. Että itseasiasssa vihasin niitä helvetin Artekin pöytiä ja harmaita paperinarumattoja.
Ero tuli (miehen pettämisen takia) ja nyt olen vuoden päivät asunut omassa kodissani Ja voi herrajumala että nautin kun kotini näyttää minulta. Ei se mikään värien sekamelska ole, mulla on muutama pääväri ja rakkaat kirjani hyllyssä olkkarissa. Itseasiassa näpäytys exälleni oli kun eräs tuttu sisustuslehden toimittaja tahtoi tehdä jutun kodistani koska hänen mielestään sisustus oli niin kiva ja hyvännäköinen. Ja exän mielestä (mitä nyt on pari kertaa ovella käynyt kun lasta on hakenut) täysin kammottava hirvitys :)
Mä en KOSKAAN enää tule luopumaan mulle rakkaista tavaroista tai mulle kauniista sisustustyylistä. Voin tehdä kompromissejä, mutta tiettyyn rajaan asti.
Ap. Harmi että miehellä on hyvin karu ja miehinen maku huonekalujen ja sisustuksen suhteen. Aivan päinvastainen kuin mulla. Esim.hän ei ikinä luopuisi linttaan maatusta ja lasten hajalle survomasta kulahtaneesta nahkasohvasta. Mä taas vihaan nahkasohvia. Ne ratisee, tarttuu ihoon, on huonoja istua, ja on kylmiäkin. Oma punainen kaunis kangasihanuus on kutsuvan tasalämpöinen, hiljainen, sopivan jämäkkä ja mukava istua ja vaikka nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhalla saippuakupla ja huomaa, että se puhkeaa. Sinä olet näköjään nainen, joka vetää puoleensa tietynlaisia miehiä. Etkä sitten kerrasta oppinut vaan edelleen laimean onnen vuoksi roikut toistamiseen tuollaisessa suhteessa.
Mies ei muuten ole välttämätön kaluste, joka jokaisella naisella on oltava. Eli pidä se sohva ja vie mies kierrätykseen.
Ap. Ehkä näin teenkin :) Tympii vain, että miksi mun pitäis aina luopua valitsemistani ja oman kodin tunteesta. Kyllä toi vastapuoli on yhtä hankala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 25 vuoden ajan rakkaudella ja mm. perintöesineillä rakennettu koti, josta yksi mies on muuttanut pois ja toista ei todellakaan tule asumaan tilalle.
Jos rakkauteen liitetään se, että on halvempaa asua yhdessä, niin se ei ole todellakaan minun juttuni silloin, siitä huolimatta että itse olen välillä köyhyysrajan alapuolella elävä.
Niin, ja on minulla miesystävä, joka onneksi erottuaan toisen kerran oli päättänyt, että hän ei tule koskaan asumaan naisen kanssa yhdessä.
Miksi ette voi jatkaa kahden asunnon seurustelua?
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 17:02"]
Miksi ette voi jatkaa kahden asunnon seurustelua?
[/quote]
Ap. No kyllä se ilmeisesti jatkuukin näin. Useinmitenhan sitä on tapana asua yhdessä, eikä tapailla kuin teinit. Ja miehen lapset ihmetteleekin tätä meidän juttua. Välillä luulevat mua isänsä siskoksi ja useinmiten kodinhoitajaksi tai hoitotädiksi... En luonnollisestikkaan vietä kaikkea aikaani miesystävän luona kun hänellä lapset joka toinen viikko, vaan omassa kodissani suurimman osan.
en todellakaan lähtisi tuollaiseen kuvioon. Ihan yhtälailla olet taas tyhjän päällä jos suhde ei toimikaan pitemmän päälle.
Eikä tuollainen ehdottomuus ja joustamattomuus ennusta kovin onnellista parisuhdetta: miksi ihmeessä sinun pitää joustaa ja luopua?
Jos haluatte yhteisen osoitteen niin joko hankitte yhteisen asunnon, jonne kumpikin tuo osan huonekaluistaan (ja kumpikin luopuu osasta) tai jos muutat miehen asuntoon niin hän luopuu osasta huonekaluja, jotta sinä voit ottaa omiasi mukaan.
Sinuna pitäisin erilliset osoitteet jos mies jo tuossa vaiheessa ei jousta. Ei kuulostaisi kovin yhteiseltä kodista se.