Miksi vaivautua kuntosalille jos
oikeasti ei aio siellä tehdä juuri mitään. Minulle ainakin 74e kuukausimaksu merkkaa jo sen verran, etten sitä turhaan viitsisi maksaa. Suurin osa ihmisistä treenaa ihan tosissaan, osa varmasti liiankin. Mutta sitten on tämä kummallinen joukko joka tulee salille, sitkutelee stepperissä 15min ja tekee muutaman vatsalihaksen ja venytyksen ja poistuu.
Nyt ymmärrän miten oikeasti voi tosi ylipainoiset kirkkain silmin todeta että käyvät kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa, että ei ole kilot liikunnan vähyydestä kiinni vain geeneistä. No ei kait tuollaisesta juuri hyötyä olekaan.
Mutta kyllä laittaa miettimään mikä on näiden "liikkujien" motiivi....että saa kertoa harrastavansa liikuntaa vai itsensä huijaus?
Kommentit (25)
Minä en uskalla mennä kuntosalille. Juuri ja juuri sain raahattua lihavan takapuoleni ryhmäjumppaan viikonloppuna. Illalla tulikin sitten itku, sillä oloni oli siellä tunnilla ihan kamala... tuntui etten osaa mitään ja erään naisen tuijotus sai olon tukulaksi. Minkä minä sille voin, etten osaa zumbata heti siltä seisomalta?
Voisin kuvitella, että saisin itseni salille ja johonkin laitteeseenkin, mutta paniikkihäiriö ja ahdistus saisivat minut pois tolaltani ja kaikki aika menisi siihen, että yrittää koota itsensä. Sitten kun joku haukka vielä tuijottaa tekemisiäni, niin se on siinä.
Onneksi olen löytänyt läheisen pururadan aikaisin aamulla - saan hengästyen juosta lönköttää siellä ja vain harva tulee vastaan. Ihan rauhassa voin olla se läski joka kuitenkin sortuu syömään kun silmä välttää ja jota ei enää ensi viikolla näy.
:(
No miksi sinne kuntosalilla ylipäätään pitää vaivautua? Sillä se on just tota, että pitää jonotella laitteisiin ja kyttäillä, että milloin joku laite on vapaa. Ja kun oot jo käynyt läpi kaikki muut laitteet, niin siihen yhteen et ole vieläkään päässyt ja se on aina vaan varatuna.
Joten miksi mennä kuntosalille, kun on paljon muitakin liikuntamuotoja. Ja noilla kuukausimaksuilla ostaisi nopeasti kotiin jo useammankin kuntolaitteen, eikä tarvitsisi jonotella.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 13:35"]
No miksi sinne kuntosalilla ylipäätään pitää vaivautua? Sillä se on just tota, että pitää jonotella laitteisiin ja kyttäillä, että milloin joku laite on vapaa. Ja kun oot jo käynyt läpi kaikki muut laitteet, niin siihen yhteen et ole vieläkään päässyt ja se on aina vaan varatuna.
Joten miksi mennä kuntosalille, kun on paljon muitakin liikuntamuotoja. Ja noilla kuukausimaksuilla ostaisi nopeasti kotiin jo useammankin kuntolaitteen, eikä tarvitsisi jonotella.
[/quote]
No, on kuntosalilaitteita ja kuntosalilaitteita.
Ap:n aloitus on typerä. Itselläni on salitaustaa 15v ajalta ja en tosiaan ehdi/halua tuijottaa muiden tekemisiä. Rauhalliseen liikkumiseen voi olla tsiljoona syytä ja yhdellekään kyylälle ne eivät kuulu.
Minäkin olen ihmetellyt kuntosalilla käyviä ihmisiä, jotka eivät tee salilla juuri mitään. Kun itse menen salille, menen sinne sillä asenteella, että nyt liikutaan sitten kunnolla kanssa. Kuntosali ei ole mikään halpa harrastus, joten en menisi sinne, jos voisin harrastaa liikuntaa samalla tavalla ja samassa mittakaavassa kotonakin.
Onhan sekin kuitenkin totta, että on parempi liikkua edes vähän kuin ei ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 12:46"]
Ja näin on aloittaja saanut peräti ketjun aikaiseksi vieraan ihmisen tekemisistä tai tässä nyt etenkin tekemättä jättämisistä, ja sitten tuo vielä pohtii jotta miksi ne toiset hukkaa aikaa ja rahaa blaablaa ja siismiksneei niinmiksei. Eli; sulla on tässä nyt juuri itselläs hyvinkin järkevä toiminta käynnissä? Hyvin hyödyllinenkin? Miksi vaivautua koneelle kuluttamaan sen kannen saranoita jokaisen uuden avaamisen myötä ja siis näppäimiäkin, apua, jos suoltaa vain kevyttä turhuutta ketjun verran? Mutta mä nyt silti ymmärrän sua, koska mulle toi sunkin ajan ja rahan käyttö on aivan herttaisen yhdentekevää. 4/11
[/quote]
No ei tämä nyt yhden vieraan ihmisen tekemisiä ole, vaan aika ärsyttävän yleinenkin ilmiö saleilla. Ymmärrän ap:n pointin hyvin. Ok, omathan ovat rahansa eli maksakoot rauhassa sen satasen kuussa siitä että tulevat kerran viikkoon lukemaan MeNaisia rintaprässiin. Mutta kun siellä salilla on muitakin käyttäjiä ja on tosi typerää varata jotain laitetta itsellään, jos kerran ole edes aikomustakaan treenata.
Ja av:sta, mulle tää on ainakin kanava, jonne tulen aina silloin tällöin tuulettamaan päätäni ja naurattamaan itseäni :) hyvin aivovapaata hommaa siis, eikä sen ainakaan minulle ole tarkoitus mitään muuta ollakaan - toisin kuin esim. salitreeni, jossa sentään on tavoitteita.