Ajatteleeko terapeutit koskaan asiakkaastaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Olinkohan minä asiakkaasi? :( t. ruma

Jos hän vihjailee että lähdette etsimään sinusta ”kaikkia niitä positiivisia ja myönteisiä juttuja joita meissä ihan jokaisessa on - koska olemme kokonaisuuksia, niin kyllä; olet hänestä ruma, ja hän korjaa ”ajatusvääristymääsi” manipuloimalla sinua ja veloittamalla siitä sata euroa tunnilta. Hienoa, eikö totta?

Olen ollut työskennellyt kolmen ammattilaisen kanssa, ja 2/3 on sanonut minua viehättäväksi ja eri tavoin prosessoitu tuota rumuusajatusta. Nykyisessä terapiasuhteessa terapeutti ei ole kommentoinut omasta ulkonäöstäni mitään. Paha siis sanoa. Videoilta kyllä näkee, että olen h*lvetin ruma. :(

T. se ruma

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Tätä minä ihmettelen todella suuresti. Miksi asiakkaalle ei voi myöntää ääneen, että hän on ruma? Eikö terapiassa ole tarkoitus nimenomaan nostaa kissa pöydälle, niin päästään keskustelemaan asioista rehellisesti ja sellaisena kuin ne on? Itse lopetin terapian kahden vuoden jälkeen, koska terapeutti juuri tuolla tavalla vältteli kommentoimasta minun ulkonäköäni, vaikka siitä puhuttiin kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Melkoisen epärehellistä toimintaa. Tuli mieleen , että terapeutti haluaa jarrutaa terapian etenemistä välttelemällä itse asiasta keskustelemista. Kun tosiasiat on myönnetty, voidaan siirtyä keskustelemaan mitä niille voii tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Olinkohan minä asiakkaasi? :( t. ruma

Jos hän vihjailee että lähdette etsimään sinusta ”kaikkia niitä positiivisia ja myönteisiä juttuja joita meissä ihan jokaisessa on - koska olemme kokonaisuuksia, niin kyllä; olet hänestä ruma, ja hän korjaa ”ajatusvääristymääsi” manipuloimalla sinua ja veloittamalla siitä sata euroa tunnilta. Hienoa, eikö totta?

Olen ollut työskennellyt kolmen ammattilaisen kanssa, ja 2/3 on sanonut minua viehättäväksi ja eri tavoin prosessoitu tuota rumuusajatusta. Nykyisessä terapiasuhteessa terapeutti ei ole kommentoinut omasta ulkonäöstäni mitään. Paha siis sanoa. Videoilta kyllä näkee, että olen h*lvetin ruma. :(

T. se ruma

Minä olen myös ruma, ja sen lisäksi paha ihminen. Vuosien terapian jälkeen olen yhä ruma ja paha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Tätä minä ihmettelen todella suuresti. Miksi asiakkaalle ei voi myöntää ääneen, että hän on ruma? Eikö terapiassa ole tarkoitus nimenomaan nostaa kissa pöydälle, niin päästään keskustelemaan asioista rehellisesti ja sellaisena kuin ne on? Itse lopetin terapian kahden vuoden jälkeen, koska terapeutti juuri tuolla tavalla vältteli kommentoimasta minun ulkonäköäni, vaikka siitä puhuttiin kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Melkoisen epärehellistä toimintaa. Tuli mieleen , että terapeutti haluaa jarrutaa terapian etenemistä välttelemällä itse asiasta keskustelemista. Kun tosiasiat on myönnetty, voidaan siirtyä keskustelemaan mitä niille voii tehdä.

Tietynlainen epärehellisyys on terapiassa aina läsnä - enkä voi sietää sitä. Se on paikka, jossa pitäisi voida puhua kaikesta, mutta todellisuudessa täynnä näkymättömiä rajoja, oletuksia ja valmiita tulkintoja. Tuolla aiemmin tuli jo hienoa settiä ”epävakaan vaikeahoitoisuudesta” ja ”oman vihan projisoinnista terapeuttiin”. Näistä lähtökohdista kukaan ei parane - koskaan. Tulee vain hullummaksi.

"Tiede" joka perustuu hatariin teorioihin harvoin parantaa ketään. Jos terapeutti on vielä huono ei se saa mitään hyvää aikaan.

Minä olen saanut ainoaa todella laadukasta terapiaa/kuntoutusta neuropsykologilta. Kaikki muu on ollut uskomatonta huttua, manipulointia ja valheellista jargonia. Lähinnä käytin aikani tilitykseen ja valittamiseen, joskus sillekin on oltava aika ja paikka. Hullua hurskaamaksi en tullut:

Ihmeellinen käsitys täällä vallalla siitä, että kaikki terapeutit ovat satoja euroja tunnilta rahastavia yksityisiä psykoterapeutteja. Suurin osa psykologeistakin tekee töitä kouluissa aika pienellä palkalla ja kohtaa aika paljon vaikeampia asioita kuin asiakkaan "valituksen".

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen käsitys täällä vallalla siitä, että kaikki terapeutit ovat satoja euroja tunnilta rahastavia yksityisiä psykoterapeutteja. Suurin osa psykologeistakin tekee töitä kouluissa aika pienellä palkalla ja kohtaa aika paljon vaikeampia asioita kuin asiakkaan "valituksen".

Psykologi ei ole psykoterapeutti. Psykoterapeutti on erillinen koulutuksensa. Pelkällä psykologin koulutuksella ei saa edes antaa terapiaa.

Ja kyllä, yksityinen terapeutti veloittaa rankasti. (Omavastuu + kelakorvaus).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen käsitys täällä vallalla siitä, että kaikki terapeutit ovat satoja euroja tunnilta rahastavia yksityisiä psykoterapeutteja. Suurin osa psykologeistakin tekee töitä kouluissa aika pienellä palkalla ja kohtaa aika paljon vaikeampia asioita kuin asiakkaan "valituksen".

Psykologi ei ole psykoterapeutti. Psykoterapeutti on erillinen koulutuksensa. Pelkällä psykologin koulutuksella ei saa edes antaa terapiaa.

Ja kyllä, yksityinen terapeutti veloittaa rankasti. (Omavastuu + kelakorvaus).

Kyllä minä sen tiedän, alalla kun olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen käsitys täällä vallalla siitä, että kaikki terapeutit ovat satoja euroja tunnilta rahastavia yksityisiä psykoterapeutteja. Suurin osa psykologeistakin tekee töitä kouluissa aika pienellä palkalla ja kohtaa aika paljon vaikeampia asioita kuin asiakkaan "valituksen".

Psykologi ei ole psykoterapeutti. Psykoterapeutti on erillinen koulutuksensa. Pelkällä psykologin koulutuksella ei saa edes antaa terapiaa.

Ja kyllä, yksityinen terapeutti veloittaa rankasti. (Omavastuu + kelakorvaus).

Kyllä minä sen tiedän, alalla kun olen.

No miksi sitten yrität täällä(kin) manipuloida ihmisiä valheellisesti. Psykologi ei ole terapeutti - ei sinne päinkään. Terapia on kallista. Faktoja.

Olen jo eläkkeellä, mutta en koskaan ajatellut asiakkaiden ongelmien olevan turhanpäiväisiä. Työlääntyminen terapiatyöhön on kiinni ihan muista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Psykologi ei taida itse olla kovin ruma eikä elämänkokemustakaan taida liiaksi olla. Rumuuden kokemus ei juonnu suoraan ihmisen ulkomuodosta vaan siitä, miten häntä on kohdeltu elämässään. On olemassa epäviehättäviä ihmisiä, joilla on vahva omanarvontunto ja sitten on niitä, jotka kokevat itsensä rakkaudettomiksi ja arvottomiksi ulkomuotonsa vuoksi, vaikka eivät ole edes kovin rumia. Jos sinulla on rumuuttaan valittava asiakas, niin kyse ei ole hänen ajatusvääristymästään vaan tunnetason kokemuksesta, ettei ole arvostettu/rakastettu ja hyvä sellaisena kuin on. Sitähän asiakkaan kanssa pitää työstää, eikä kohdella häntä aivan kuin vika olisi hänessä ja hänen ajatusvinoumissaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen käsitys täällä vallalla siitä, että kaikki terapeutit ovat satoja euroja tunnilta rahastavia yksityisiä psykoterapeutteja. Suurin osa psykologeistakin tekee töitä kouluissa aika pienellä palkalla ja kohtaa aika paljon vaikeampia asioita kuin asiakkaan "valituksen".

Ambulanssipsykologi tuli taas nostamaan omaa häntäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Tätä minä ihmettelen todella suuresti. Miksi asiakkaalle ei voi myöntää ääneen, että hän on ruma? Eikö terapiassa ole tarkoitus nimenomaan nostaa kissa pöydälle, niin päästään keskustelemaan asioista rehellisesti ja sellaisena kuin ne on? Itse lopetin terapian kahden vuoden jälkeen, koska terapeutti juuri tuolla tavalla vältteli kommentoimasta minun ulkonäköäni, vaikka siitä puhuttiin kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Melkoisen epärehellistä toimintaa. Tuli mieleen , että terapeutti haluaa jarrutaa terapian etenemistä välttelemällä itse asiasta keskustelemista. Kun tosiasiat on myönnetty, voidaan siirtyä keskustelemaan mitä niille voii tehdä.

Mä olen kaunis, mutta äitini oli nuorena moninkertaisesti kauniimpi. Kun kipuilin sitä, terapeuttini aluksi ehdotti, että ehkä näen itseni väärin (luuli että pidin itseäni rumana). Kun sanoin että en pidä ja että olen mielestäni aivan nätti, mutta sukuni keskellä harmasvarpunen, hän hyväksyi tulkintani heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Tätä minä ihmettelen todella suuresti. Miksi asiakkaalle ei voi myöntää ääneen, että hän on ruma? Eikö terapiassa ole tarkoitus nimenomaan nostaa kissa pöydälle, niin päästään keskustelemaan asioista rehellisesti ja sellaisena kuin ne on? Itse lopetin terapian kahden vuoden jälkeen, koska terapeutti juuri tuolla tavalla vältteli kommentoimasta minun ulkonäköäni, vaikka siitä puhuttiin kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Melkoisen epärehellistä toimintaa. Tuli mieleen , että terapeutti haluaa jarrutaa terapian etenemistä välttelemällä itse asiasta keskustelemista. Kun tosiasiat on myönnetty, voidaan siirtyä keskustelemaan mitä niille voii tehdä.

Mä olen kaunis, mutta äitini oli nuorena moninkertaisesti kauniimpi. Kun kipuilin sitä, terapeuttini aluksi ehdotti, että ehkä näen itseni väärin (luuli että pidin itseäni rumana). Kun sanoin että en pidä ja että olen mielestäni aivan nätti, mutta sukuni keskellä harmasvarpunen, hän hyväksyi tulkintani heti.

Miten kertomasi liittyy edellisiin kommentteihin?

Terapiakonsepti on yksi suuri kusetus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena ymmärrän että kyse on vääristyneestä ajatusmallista. Se ajatus voi hyvin olla totta, potilas oikeasti ruma ja valittaa kun ulkonäkönsä takia kukaan ei halua häntä. En toki ääneen sano tätä vaikka olisin samaa mieltä. Mutta ongelma siis ajatusmalli, tuolla tavalla ajatellen ei elämässä pärjää vaan pitää löytää keinoja olla välittämättä asiasta.

t. psykologi

Tätä minä ihmettelen todella suuresti. Miksi asiakkaalle ei voi myöntää ääneen, että hän on ruma? Eikö terapiassa ole tarkoitus nimenomaan nostaa kissa pöydälle, niin päästään keskustelemaan asioista rehellisesti ja sellaisena kuin ne on? Itse lopetin terapian kahden vuoden jälkeen, koska terapeutti juuri tuolla tavalla vältteli kommentoimasta minun ulkonäköäni, vaikka siitä puhuttiin kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Melkoisen epärehellistä toimintaa. Tuli mieleen , että terapeutti haluaa jarrutaa terapian etenemistä välttelemällä itse asiasta keskustelemista. Kun tosiasiat on myönnetty, voidaan siirtyä keskustelemaan mitä niille voii tehdä.

Mä olen kaunis, mutta äitini oli nuorena moninkertaisesti kauniimpi. Kun kipuilin sitä, terapeuttini aluksi ehdotti, että ehkä näen itseni väärin (luuli että pidin itseäni rumana). Kun sanoin että en pidä ja että olen mielestäni aivan nätti, mutta sukuni keskellä harmasvarpunen, hän hyväksyi tulkintani heti.

Miten kertomasi liittyy edellisiin kommentteihin?

Se liittyy faktojen myöntämiseen. Todettiin reilusti mitkä ne on ja päästiin työstämään sitä ulkonäköön liittyvää ongelmaani, että olen rumempi kuin muut lähisukuni naiset ja mun vaikeus elää sen asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Terapiakonsepti on yksi suuri kusetus.

Aika pitkälti näin, mutta se on tämän päivän trendi. Nyt siellä puhaltavat myös hörhötuulet liitännäisineen. Muualla - ei vielä Suomessa - on uusinta hottista käyttää terapian yhteydessä hyvin pieniä määriä psykedeelejä tehostamaan prosessia. Tuohon saattaisin jopa uskoa - tietoisuuden tilan muutokseen.

Vierailija kirjoitti:

Terapiakonsepti on yksi suuri kusetus.

Niin onhan se mahdoton ajatus että jos joku ihminen kuuntelee ja osoittaa ymmärrystä voisi olla avuksi kennellekkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiakonsepti on yksi suuri kusetus.

Niin onhan se mahdoton ajatus että jos joku ihminen kuuntelee ja osoittaa ymmärrystä voisi olla avuksi kennellekkään.

Kyllähän se voi helpottaa mieltä, mutta parantamaan siitä ei ole. Kaikkein karuinta settiä ovat nuo ajatusmallien muutokset tosiasioiden edessä. Siinä mennään jo suorastaan kusetuksen puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Terapiakonsepti on yksi suuri kusetus.

Sanoisin että SSRI:t on suurempi. Ja osa hoitoa on tietysti markkinoida se tehokkaampana kuin se on. Eli saadaan vähän plaseboa mukaan.

Eihän siitä kaikki hyödy monista eri syistä johtuen, mutta on sille varmasti paikkansa. Varsinkin täällä Suomessa jossa moni elää yksinäistä elämää, hyvällä terapeutilla olla maaginen vaikutus saada ihminen ulos omasta kuplastaan.