Lue keskustelun säännöt.
Introvertit ho-hoi!
09.09.2013 |
Hei. Ajattelin kirjoittaa ehkä harvemmin puhutusta aiheesta, nimittäin introverttiydestä, eli niin sanotusta sisäänpäinkääntyneisyydestä.
Olen itse tajunnut sen vasta vähän aikaa sitten, että sellainen taidan olla enkä muuksi muutu.. Hassua siinä on kuitenkin, että olen asiakaspalvelualalla töissä, joten siinä saan tietynlaista "siedätyshoitoa" asian suhteen. Muuten kyllä tuntuu että saan ladattua akkujani yksinololla.. En haluaisi sanoa olevani mikään erakkokaan, sillä pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta ja läheisimmistä ystävistä. En vain viihdy isoissa, äänekkäissä ihmisporukoissa.
Koulussakin kaverinani on ollut aina vain se yksi "bestis", kun en ole kaivannut joukkoa ympärilleni.
Harrastan mieluiten yksilölajeja, kuntosalia, lenkkeilyä jne. Ryhmälajeista en ole ikinä pitänyt.
Inhoan ns. Small talk- keskusteluja, mieluiten puhuisin syvällisimmistä asioista.
Tällainen minä olen :)
Löytyykö täältä palstalta muita samanlaisia, olisi kiva kuulla kokemuksia. Oletteko tunteneet itseänne oudoksi ikinä tämän takia? Myös kuulen mielelläni ns. Ekstroverttien kantaa asiaan, pidättekö meitä introverttejä ihan outoina ;D
Kommentit (62)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 23:30"]
Susain Cainin kirjassa on sellainen testi millä useimmat päätyvät ambiverteiksi, eli sellaisiksi jotka omaavat kummankin piirteitä. Itsekin olen sen mukaan ambivertti vaikka mielestäni olen aika klassinen intro, ja Myers-Briggs persoonallisuustyypiltäni INFJ joka on introverttityyppi. Tosin Myers-Briggsissäkin olin vain hyvin pienellä prosentilla Intro Extron sijaan, taisi olla vain jopa 1 %:n ero etten olisikin ENFJ.
[/quote]
Testitulos on kohtuullisen tarkka, mutta jos yhdellä kriteerillä olet noin puolivälissä, sinun kannattaa seuraavaksi lukea kummastakin mahdollisimman laajasta materiaalista koostetty profiili:
INFJ:
ENFJ:
Luultavasti kummastakin osa ominaisuuksista osuu, osa ei osu. Toinen saattaa olla selvästi parempi osuma kuin toinen. Jo pelkästään MBTI:n sisällä eri laatijoilla on eri määritelmät introversiolle ja ekstroversiolle (toisella ENTJ oli jollakin toisella INTJ jne), eli oleellista ei ole se kirjan tai introversio/ekstroversio vaan ne reagointimallit jotka ovat osuvia. Kun koostat noista kahdesta ne sinuun parhaiten osuvat, saatat saada erittäin tarkan kuvauksen itsestäsi.
m37
[/quote]
Kiitos linkeistä. Hassua kyllä, kun luin nuo, havaitsin että vähän eri aikoina vuorottelen molempien tyylien välilä. Suurimman osan aikaa olen noiden kuvausten mukaan INFJ, intuitiivinen alatyyppi, sellainen omassa päässään ja unelmissaan eläjä joka ei edes huomaa ympäristöään. Liikunnan inhoaminen sopi myös kuvaan, minä muistan jo lapsena ajatelleen, että olisin mieluummin kokonaan ilman ruumista, ja ruumiin raahaaminen perässä ärsytti ja tuntui raskaalta.
Toisaalta taas sitten (ei kovin usein) kun olen sosiaalisessa kanssakäymisessä, minusta tulee enemmän ENFJ kuvauksen mukainen: olen erittäin hyvä puhuja ja pidän esiintymisestä. Olen huomannut itselläni myös joskus jopa pelottavan taipumuksen saada muut ihmiset taivuteltua kannalleni luontaisella empaattisuudellani ja kyvylläni tulla vastaan erilaisia ajattelun lähtökohtia. Ikään kuin muutun puhuessani ihmisen kanssa aika paljon hänen kaltaisekseen, jolloin toinen kokee miellyttävää yhteisyyttä, ja sitten salakähmäisesti ujutan sisään omat toisen alkuperäisistä poikkeavat mielipiteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika ääri-introvertti. En kaipaa oikeastaan ihmisseuraa ollenkaan. Olen myös valinnut ammattini niin että ei tarvitse olla paljoa ihmisten kanssa tekemisissä: koodaan tietokoneohjelmia.
Olen pari kertaa eläissäni seurustellut, mutta ne on aina loppuneet siihen että en pysty asumaan toisen ihmisen kanssa samassa talossa, ahdistaa kun ei saa olla yksin tarpeeksi. Aikoihin en ole enää yrittänytkään mitään seurustelujuttuja vaan olen sinkku ihan suosiolla. Minulla saattaa mennä viikkoja, että en ole puhunut kellekään ihmiselle muuta kuin kaupan kassalle ehkä hein.
Olen onnellinen näin, eikä minua kiinnosta pätkääkään pitävätkö muut minua outona siksi että elän kuten haluan, muita häiritsemättä.
Olen ihan samanlainen kuin sinä, ap, ja useasti miettinyt Asperger-diagnoosia itselleni. Lapsellani on Asperger ja vasta sen jälkeen olen alkanut pohtia omia oireitani.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 11:45"]
Olen ihan samanlainen kuin sinä, ap, ja useasti miettinyt Asperger-diagnoosia itselleni. Lapsellani on Asperger ja vasta sen jälkeen olen alkanut pohtia omia oireitani.
[/quote]
Mutta eihän nuo ole mitään oireita mitä ap kuvaa vaan normaaleja persoonallisuuden piirteitä. Ei introverttiys mikään sairaus ole.
Minä olen morttivertti eli kotihiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 11:45"]
Olen ihan samanlainen kuin sinä, ap, ja useasti miettinyt Asperger-diagnoosia itselleni. Lapsellani on Asperger ja vasta sen jälkeen olen alkanut pohtia omia oireitani.
[/quote]
Mutta eihän nuo ole mitään oireita mitä ap kuvaa vaan normaaleja persoonallisuuden piirteitä. Ei introverttiys mikään sairaus ole.
[/quote]
Nimenomaan! Introverttiys on persoonallisuuspiirre, ja ihan yhtä hyvä ja oikea kuin ekstroverttiyskin. Ei sitä tarvitse mitenkään hävetä tai nolostella. Introvertti ei myöskään ole sama asia kuin ujous. Introvertti ei välttele ihmisiä, koska "pelkää" heitä, introvertti vain tarvitsee ekstroverttiä enemmän yksinoloa.
Kannattaa katsoa Susan Cainin inspiroiva puhe introverttiydestä, ellei se ole vielä tuttu:
http://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts.html
Itse olen myös puhdasoppinen introvertti enkä halua asua kenenkään kanssa. Olen seurustellut toki, kerran 10 vuotta ja se oli ihan hyvä kokemus, mutta asuimme 100 m päässä molemmat omissa asunnoissaan.
Lisäksi olen myös asperger, joten lapsia en aikanaan halua, tosin olen ollut isänpuolena 12 v., mikä on mennyt hyvin.
Olen tutkija ja teen matemaattista mallintamistatyötä kotona, joka sopii minulle.
Ikään on nyt 40v. ja elämänkokemus on auttanut sisäänpäinkääntyneisyyden ja assiuden hallinnassa. Ei nykyään mitään merkittäviä ongelmia tässä suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosi introvertti. Lapsena sai aika äkkiä huomata, että varsinkaan pienet tytöt eivät mielellään saisi viihtyä niin hyvin yksin. Aikuisenakin on jatkuvasti tullut palautetta siitä, että on muka liian ujo. Omasta mielestäni en ole ujo, isossa seurassa vaan alkaa väsyttää nopeasti enkä jaksa osallistua keskusteluun niin aktiivisesti, kun pitäisi.
Monesti itseä ärsyttää jatkuvasti äänessä olevat ihmiset. Varsinkin ne, jotka tuntuvat aika itserakkailta ja ne, jotka ylpeilevät laajoilla kaveripiireillään ja jatkuvalla sosiaalisella suorittamisellaan. Jostain syystä on myös yleinen luulo, että ulospäinkääntyneisyys olisi sama asia kuin sosiaalinen lahjakkuus. Monet seuralliset eivät ole lainkaan lahjakkaita ja syntyy kurjia tilanteita, kun niin kuvitellaan. Esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla tällaiset tyypit saattavat olla tukioppilaina tai kaikenlaisina edustajina. Sitten ajavat vain kavereidensa ja itsensä asiaa.
Mä tykkään itsestäni tällaisena. Mulle on valitsemallani alalla iso etu siitä, että osaan toimia itsenäisesti ja kestän yksinäisyyttä tarvittaessa pitkiäkin aikoja. Kuitenkin tykkään ihmisistä ja monet tykkäävät musta.
Ap, mä olen ihan samanlainen kuin sä! Muiden mielestä olen tosi sosiaalinen ja seurallinen, ja niin mä kai olenkin, mutta vastapainoksi tarvitsen kyllä ihan ehdotonta omaa rauhaa. Siinä missä kämppikseni tuo jatkuvasti kavereita kylään, mä tykkään rauhoittua yksin omassa huoneessani, lueskella, opiskella, roikkua netissä. Treenaaminen ja lenkkeily yksin on myös tosi hyvää akkujen latausta. Sitten jaksaa taas olla ystävällinen ja rento muiden ihmisten seurassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja myös mä olen töissä asiakaspalvelualalla, ja tuleva ammattini on myös hyvin ihmisläheinen. En näe siinä varsinaisesti mitään ristiriitaa introverttiyteni kanssa.
- 9
Jep, tutulta kuulostaa. Ja vasta nyt lähempää 40 ikää alan itseni hyväksymään tällaisena ja ymmärrän ettei siinä tavassa elää ole mitään vikaa tai ongelmaa kun ei se minulle itselleni ole ongelma.
Jonkun verran lueskeltuani asioista olen alkanut epäillä että olisin ns. asperger tyyppinen persoonallisuus, tai ainakin omaan sellaisia piirteitä. Diagnoosia tuskin tarvitsen edes mihinkään, kunhan se nyt selittää osan piirteitäni ja voin lakata syyllistämästä itseäni siitä että en ole ns. 'normaali', ja taitaapa olla tuo asia naisilla hyvinkin alidiagnosoitua ylipäänsä.
Aina olen tuntenut olevani jollain tapaa erilainen, katselevan maailmaa välillä lasin takaa toiselta puolelta ikäänkuin. Sosiaaliset tilanteet voi olla uuvuttavia henkisesti minulle ja en aina osaa lukea ihmisiä tai heidän motiiveja. Hyvin avoin ja suora luonne, en jaksa mitään ihmissuhde pelejä, arvostan rehellisyyttä kovin, ja ehkä hieman naivikin jollain tapaa, ja sen seurauksena tullut siipeen enkä luota ihmisiin juurikaan enää.
Tavallaan olen oppinut toimimaan sosiaalisissa tilanteissa mainiosti ja olemaan hyvinkin pidetty ja taitava esiintyjä. En vain silti kaipaa ihmisjoukkoja ja hälinää, viihdyn mainiosti ihan yksinkin, tarvitsen sitä jopa, enkä kauheasti jaksa kiinnostua muiden kanssa juoruilsta ja yleensäkään muiden mielipiteistä.
Sellainen vähän sivusta hiljaa katseleva oman polun tallaaja.
Akateemista koulutusta löytyy kahden tutkinnon verran ja olen ihan fiksuna ja mukavana pidetty ihminen olen, itseasiassa kovin kiltiksi, anteliaaksi ja huolehtiviksi luonnehdittu.
Ja vastakkainen sukupuoli helposti tuntuu ihastuvan jotenkin jos päästän lähelle ja avaudun, miehet usein sanovat minun olevan todella kiehtova ja mielenkiintoinen persoona. Liekö miesten yleistä lätinää kaikille sitten, tiedä häntä, mutta olen vähän ujo ja erakko niin eipä tule paljon miehiin otettua kontaktia ja juostua yöelämässä.
Sitten vain toivon että jonakin kauniina päivä olen taas tarpeeksi vahva ja toipunut aiemmasta liitosta jossa minun henkinen alistaminen meni jo sairaaksi, ja että joku päivä törmään ihmiseen jonka kanssa natsaa kaikki mainosti ja minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen introvertti. Tykkään kuitenkin ihmisistä ja tykkään juhlistakin hyvällä porukalla.
En siedä isoja ihmisjoukkoja ja esim joulun aikaan kaupoissa on hyvin tuskallista käydä.
Minulla on pari hyvää ystävää, joista toisen koen olevan elämänkumppanini ei-seksuaalisessa mielessä. Seurustelu kiinnostaisi, mutta en tiedä kuinka hyvin jaksaisin sitä, että pitää ottaa toinen huomioon koko ajan.
VIERAILIJA 9.9. klo 11:589/12
Ap, mä olen ihan samanlainen kuin sä! Muiden mielestä olen tosi sosiaalinen ja seurallinen, ja niin mä kai olenkin, mutta vastapainoksi tarvitsen kyllä ihan ehdotonta omaa rauhaa. Siinä missä kämppikseni tuo jatkuvasti kavereita kylään, mä tykkään rauhoittua yksin omassa huoneessani, lueskella, opiskella, roikkua netissä. Treenaaminen ja lenkkeily yksin on myös tosi hyvää akkujen latausta. Sitten jaksaa taas olla ystävällinen ja rento muiden ihmisten seurassa :)
VASTAALAINAAIlmoita asiaton sisältö
00
VIERAILIJA 9.9. klo 11:5910/12
Ja myös mä olen töissä asiakaspalvelualalla, ja tuleva ammattini on myös hyvin ihmisläheinen. En näe siinä varsinaisesti mitään ristiriitaa introverttiyteni kanssa.
- 9
Juuri näin!
Ja lisäyksenä vielä, että itseänikin ärsyttää ihmiset jotka pitävät liian suurta ääntä itsestään, puhuvat ja puhuvat itsestään eivätkä kuuntele.. Toisaalta minua on sanottu hyväksi kuuntelijaksi. Rajansa silläkin kuitenkin..
Mutta on se hienoa, että meitä on niin moneen junaan :)
itse olen onnellisesti naimisissa, mutta miehessäni on myös jonkin verran introvertin vikaa, joten viihdymme ainakin toistemme seurassa hyvin :D
Ja toki pidän välillä ns. äksönistäkin mutta ennemmin valitsen rennon koti-illan mieheni kanssa kuin kauheat bileet isolla porukalla. Ja olen siis vasta 23v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asia kiinnostaa sinua ap, kannattaa lukea Susan Cainin "Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking".
Olen sisäänpäinkääntynyt luonne, mutta minulla ei ole vaikeuksia olla sosiaalinen ihmisten parissa. Kaipaan vain muutamia tunteja yksin olemista sen jälkeen "palautuakseni". Kihlattuni on samanlainen, joten ymmärrämme toisiamme. ;)
Ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys sotketaan usein toisiinsa. Ne ovat todellakin kaksi eri asiaa, vaikka sisäänpäinkääntyneissä on toki enemmän ujoja kuin ulospäinsuuntautuneissa.
Täällä on listattu introverttien piirteitä:
http://www.huffingtonpost.com/2013/08/20/introverts-signs-am-i-introverted_n_3721431.html
Itselleni varsinkin kohdat 8, 10 ja 16 osuivat ihan kohdalleen, kun taas 1 ja 6 eivät. Ja olen mielestäni selkeästi introvertti.
Olen niin testien mukaan kuin käytännössä kumpaakin aivan sujuvasti. Testi kallistuu yleensä juuri ja juuri introvertin puolelle, mutta toisaalta testituloksen mukaan persoonallisuustyyppini (INTJ) suhtautuu ulkoiseen maailmaan ekstroverttina. Sisäinen maailma eli ajattelu vain on intreverttiä, ja sekin kai siellä melko puolessa välissä. Toisaalta ENTJ:n kuvaus on minuun lähes napakymppi, INTJ vain varsin hyvin osuva, joten tuolla akselilla olen enemmän ekstrovertti MBTI-testeillä mitattuna.
Ymmärrän oikein hyvin sekä introverttejä että ekstroverttejä. Kaikki ulkopuoliset pitävät minua hyvin ekstroverttina sen perusteella miten kommunikoin ja reagoin asioihin. Silti voisin olla #2 kuvaamalla tavalla kuukausia tai vuosia ihan tyytyväisenä vailla kummempia ihmiskontakteja kunhan minulla on joku kiinnostava projekti käynnissä. Nautin ihmiskontakteista, mutta oikeastaan vain tietynlaisten ihmisten kanssa jolloin se voi olla aivan huikeata. Pinnalliset ihmiset ja small talk ovat sen verran vahvoja turn offeja, että mielummin olisin sitten vaikka yksinäni. Mutta en minä ole kronkeli ihmisten suhteen, ja kyllä minulta small talk sujuu niin hyvin että minua pidetään osin siksi hyvin ektstroverttinä. Mutta en minä sitä puolta arvosta. Arvostan paljon enemmän introversion-puolelle kallistuvaa kykyäni miettiä asioita ja ideoita itsekseni kuin sosiaalista kyvykkyyttäni puhua innostavasti ja saada ihmiset nauramaan. Se on triviaalia ja uuvuttavaakin. Sellaisen henkilön kanssa jota arvostan ja jonka kanssa tunne on molemminpuolinen, tuollaista turhanpuoleista keskustelun lajia ei tarvita lainkaan.
En osaa sanoa, että pitäisin enemmän introverteista tai ekstroverteista naisista. Minulle se on kai täysin sivuseikka. Totaalisen introvertti saisi omata valtavasti hyviä ja innostavia avuja jotta kiinnostuisin. Sama koskisi hyvin voimakkaasti ekstroverttia. Toisaalta itse vaikutan hyvin ektstrovertilta, mutta pidemmän päälle olen erittäin neutraali, vain tutustuessani hyvin intensiivinen ja innostunut kuten yleensä kaikessa mitä teen. Ehkä minulla oleellista on juuri tuo, riippumatta introversiosta tai ekstroversiosta onko henkilö voimakkaasti intensiivinen / innostunut siinä mitä tekee, vai vaikuttaako asiaan kuin asiaan flegmaattisesti suhtautuvalta.
Isoista bileistä tai baareista en ole koskaan pitänyt, mutta ei sillä ole mitään tekemistä introversion tai ekstroversion kanssa. Enemmän se liittyy siihen minkälaisia ihmisiä siellä pyörii, tai on pyörinyt siellä missä olen käynyt. Mukavassa seurassa on toki hauskaa viettää iltaa keskustellen, sellaisessa jossa ei tarvita small talkia, vaan voi sujuvasti keskustella vähän fiksummista aiheista kaiken arkisen seassa.
m37
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 11:38"]
Olen itse tajunnut sen vasta vähän aikaa sitten, että sellainen taidan olla enkä muuksi muutu.. Hassua siinä on kuitenkin, että olen asiakaspalvelualalla töissä, joten siinä saan tietynlaista "siedätyshoitoa" asian suhteen. Muuten kyllä tuntuu että saan ladattua akkujani yksinololla.. En haluaisi sanoa olevani mikään erakkokaan, sillä pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta ja läheisimmistä ystävistä. En vain viihdy isoissa, äänekkäissä ihmisporukoissa.
[/quote]
Miten te introvertit (tai sellaisiksi itseänne sanovat) sitten olette päässeet töihin asiakaspalvelualalle? Kun minut todetaan työhaastattelussa introvertiksi, minulle aletaan saarnaamaan ns. sosiaalisuuden (eli seurallisuuden) vaatimuksesta ko. alalla, vaikka sosiaalisuus/seurallisuus on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot. Sosiaalisia taitoja minulta kyllä löytyy, sillä olen esim. hyvin empaattinen.
https://www.nyyti.fi/tietoa/sosiaalisuus-ja-sosiaaliset-taidot/
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:38"]
Täällä on listattu introverttien piirteitä:
http://www.huffingtonpost.com/2013/08/20/introverts-signs-am-i-introverted_n_3721431.html
Itselleni varsinkin kohdat 8, 10 ja 16 osuivat ihan kohdalleen, kun taas 1 ja 6 eivät. Ja olen mielestäni selkeästi introvertti.
[/quote]
Mielenkiintoinen linkki. Tuon perusteella taidan olla melkoisen introvertti vaikka kuinka olisin myös pitkälti ekstrovertti.
1. Jos small talk on puhtaasti vain sitä, se on kuvottavaa. Jos sillä on pyrkimyksiä tuoda omia avuja esille eli "networking", se haisee vielä enemmän. Silti small talk sujuu minulta erittäin hyvin jos tarvetta on. Vaihdan aiheen kuitenkin nopeasti huomaamattani johonkin asia-aiheeseen tai ainakin siihen suuntaan, eli vesitän lopulta aina small talkin. Ja se on oikeastaan kohteliaisuus minulta, vain pinnallisten idiottien kanssa en teen niin ja pidän niin pitkän etäisyyden kuin kykenen.
2. Tuollaista taipumusta on selvästi, mutta tutustun kyllä nopeasti ja helposti eli olen kai "kaksineuvoinen" tai neutraali.
3. Varsin hyvä osuma, aika usein ainakin.
4. ks. 1, juuri niin.
5. ehdottomasti
6. Kumpikin sujuu, monotooninen tehtävä pitää nostaa uudelle tasolla ja leikitellä sillä, sitten siitä saa irti ihan uusia ulottuvuuksia. Siis minulle itselleni, ihan sama huomaako kukaan muu asian kauneutta.
7. Juuri näin.
8. Saattaisi olla näin. Ehdottomasti näin jos näiltä ihmisiltä tulisi small talk -henkisiä kehuja kaiken aikaa. En siedä ohi pointtien meneviä tai liioittelevia kehuja lainkaan. Vain jos kehutaan eksaktisti aiheesta eikä mistään muusta. Imelyys on kuvottavaa.
9. Tuskinpa.
10. Taipuimusta on, pidemmän aktiivisen rupeaman jälkeen on ladattava akkuja jotka kyllä kestävät todella pitkään.
11. Ei preferenssiä asiassa kuten jo todettua.
12. Olen mielummin ekspertti kaikessa kuin osaan vain yhden asian. Eli sekä että. Haluan soveltaa asioita laajasti, haluan oppia aina uutta kun yhden asian jo osaan. Kerään loputonta määrää tietoja ja taitoja jotka aikanaan sitten ovat ehkä sovellettavissa. Se ei ole työtä, se on nautinnollista.
13. Taipumusta taitaa olla, no jos sellaiseen olen teininä joutunutkin, olen selvinnyt kyllä erinomaisesti. Mutta vältän lähtökohtaisesti, kyllä.
14. Huti.
15. Ehdottomasti.
16. Kyllä, mutta olen avoimempi monologista kuin puhtaat introvertit.
17. Taitaa tosiaan olla.
18. Olin "vanha sielu" jo viimeistään 3-4 vuotiaana. Aina saannut kuulla siitä. Korostui koulussa ja myöhemmin sitäkin enemmän.
19. Totta, palkitseva stimulaatio tulee kai aina sisältä päin.
20. Aina.
21. Koko kouluaikani äitini oli tuosta huolissaan, jatkuvasti. Naurettavaa.
22. Ei merkittävää eroa, neutraali tässäkin. Kirjoittaminen on hidasta, puhe nopeampaa. Ajatusten siirto olisi mieletöntä.
23. Luultavasti varsin hyvä osuma.
Eli pääosin olen siis tuon mukaan selvästi introvertti. Siitä huolimatta, että varsinikin uusiin ihmisiin tutustuessani jokainen pitää minua selvästi ekstroverttina, ilman ainuttakaan poikkeusta. Olemukseni intensiteetti vain minulla näyttää ekstroversiolta.
16
Tutkimusten mukaan (lukekaa Susan Cainin kirja "Quiet: the power of introverts in a world that can't stop talking", löytyy mm. Amazonista). Arviolta jopa 30-50% ihmisistä ovat jonkinasteisia introverttejä. Moni peittää sen vain hyvin. Ja introverttiyden asteita on siis monia tietysti, kuten extroverttiydenkin. Jotkut ovat enemmän, jotkut vähemmän. Hyvä huomio myös kuten joku kirjoittikin jo, ujoudella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Introvertti saa vain energiaa rauhassa olosta, kun extrovertti puolestaan väenpaljoudesta. Introvertti menettää energiaa väenpaljoudessa, extrovertti kärsii rauhallisuudessa.
Varmaan hyvinkin monella naisella voi olla kovin introvertti luonne ja paljon naisille tyypillisiä asperger piirteitä tms, mutta mihin sitä diagnoosia kaikesta edes tarvitaan, jos ihminen itse ei koe persoonaansa ja toimintaansa ongelmaksi, vaan kuten moni täällä jo mainitsikin hän nauttii omasta rauhasta ja yksinäisyydestä ja kokee sen voimavaraksi.
Miksi pitäisi ihminen diagnosoida ja yrittää terapian avulla tms muuttaa muiden mieleiseksi ja 'normaaliksi'. Kyllä tänne pallolle mahtuu monenlaista tallaajaa ja erilaisuus on rikkautta.
Itse ainakin löydän paljon osumia näistä sivuista joissa on alettu naisten aspergeria paremmin spesifioimaan, mutta en koe tarvetta lähteä mitään diagnoosia hakemaan, vaan ennemminkin helpottaa ymmärtää ettei ole ainoa ja mitenkään outo tai viallinen.
http://taniaannmarshall.wordpress.com/2013/03/26/moving-towards-a-female-profile-the-unique-characteristics-abilities-and-talents-of-asperwomen-adult-women-with-asperger-syndrome/
http://www.help4aspergers.com/pb/wp_a58d4f6a/wp_a58d4f6a.html
http://aspergersgirls.wordpress.com/2012/03/31/day-62-females-with-aspergers-syndrome-nonofficial-checklist/