Luulin että tehtiin oikea ja fiksu ratkaisu, mutta nyt kaikki muut tekeekin päinvastoin! (Asumisasiaa)
Eli meidän perhe muutti Helsingin Punavuoreen kaksioon viime joulukuussa. Aikaisemmin asuimme väljemmin (4h, k, khh, sauna, 2x wc) Espoossa. Halusimme kuitenkin elää ekologisemmin ja minimoida hiilijalanjälkemme työmatkojen ja muun liikkumisen osalta. Ajattelimme, että Punavuoressa olemme keskellä kaupungin sykettä, ratikkamatkan päässä töistä harrastuksista, parhaista ravintoloista ja kulttuurista. Parasta oli luopuminen autosta! Yksityisautoilu on meistä jäänne sivistymättömältä sotienjälkeiseltä suurten ikäluokkien aikakaudelta, eli mars autot museoon! Ja tottaksi asumme vuokralla! On niin boomer kerätä omaisuutta ja elää asuntovelallisena, kun voi sijoittaa matkailuun ja liikkuvuuteen maailmankylän netizeninä. Ei meille käy taloudelliset kahleet.
Muuttomme jälkeen ystävät ylisti, kehui ja peukutti meidän valintaa: oltiin fiksuja, ekologisia ja trendien harjalla. Kaikki kadehtivat meidän city-elämäntapaa ja tiedostavaa asennetta. Voi kun mekin uskallettaisiin, sanoivat ja peukuttivat päivityksiä meidän parviratkaisuista ja internet/toimistoista vaatekomerossa. Hyvin nelihenkinen perhe mahtuu 48 neliön kaksioon, kun vain karsii turhaa; ja anyway mehän eletään ihanassa olohuoneessa, joka Punavuori on ja kotona vain nukutaan ja huolehditaan perussiisteydestä!
Tuli maaliskuu ja korona. Tuli etäkoulut ja etätyöt. Viikon jälkeen pienen kaksion seinät alkoi kaatua päällä. Meidän sosiaaliset olohuoneet, ihanat kahvilat ja ravintolat, sulkivat ovensa.
Aluksi somepäivitykset olivat pelkkää koronaa ja elämää rajoitusten kanssa. Siihen oli kiva osallistua, koska pääsi purkamaan ahdistusta 48 neliön kuutiossa. Mutta jossain toukokuun alussa huomasin muutoksen: ihmiset, jotka aikaisemmin vannoivat keskusta-asumisen, ekologisuuden ja julkisen liikenteen nimeen, alkoivat postailemaan kuvia uusista käytetyistä autoistaan, koronaevakosta vanhempien kesäpaikalla, muutosta Mäntsälään ja ties mistä. Paras ystävätär pakkasi lapsensa ja hurautti WV:n citymaasturilla uuteen elämään Karjalohjalla ja postailee kuvia vaaleakutrisista pikkutytöistään ratsastuskypärät päässä keppihevosten selässä. Ystävien instat on muuttuneet kuvashowksi helvetistä! Tuttavapiirimme ihmisistä kahdeksan on muuttanut tai muuttamassa maalle; kehyskuntiin tai jopa Varsinais-Suomeen asti!
Minun postaukset fiksuista tilankäyttöratkaisuista Punavuoressa eivät enää saa tykkäyksiä, kun kaverit ihastelevat toistensa marjatarhoja ja maastureita.
Mittani tuli täyteen, kun mies eilen kysyi että kenen idea tää keskustaan muutto oli kahden alakoululaisen kanssa, ei ainakaan minun?
Surettaa miten tässä näin kävi!
Kommentit (225)
Päätättekö siis asumismuotonne sen mukaan, kuinka paljon muut kadehtivat asumismuotoanne?
Jos piditte maalla/lähiössä/maaseudulla asumisesta, niin miksi muutitte pois?
Muuttakaa Parikkalaan. Maksatte saman verran isosta omakotitalosta, kuin tuosta pikkukämpästänne.
Uuden puukoulun rakentaminen alkaa juuri. Keskustassa on 3 uimarantaa. Junalla pääsee pois useita kertoja päivässä. Kaupan palvelut ovat hyvät.
No Espoossa on nyt juurikin eniten koronaa, joten älä sinne haikaile.
Hyvä vaan että sieltä muutitte pois, rikollisiakin on.
Kyllä tämä taas ohitse menee ja kahvilaelämä palaa takaisin. Itsekin odota kärsimättömästi etätöiden loppumista ja entiseen paluuta.
Ei siellä maalla jaksaisi muutenkaan olla!
Tätä olen naureskellut. Meillä on iso talo isolla tontilla täällä Helsingin lähiössä. Ei kaadu seinät päälle.
Ap, huono tuuri ajoituksessa teilä.
Minä, entinen yksityisautoilun vihaaja, teen nykyään kaikki pyöräilymatkaa pidemmät reissut omalla autolla koronan pelossa. Ja jopa vien teinit harrastuksiin, vaikka pääsisivät julkisilla.
Mutta odotahan, kun korona on ohi. Kukaan ei jaksa enää nyhjöttää korvessa. Väki haluaa taas ilmisten pariin ja kaupungin vilinään. On riittävästi etäilty.
Kaikkihan nykyään haluaa maalle. Puutarha on pop. More retkeilyä luonnossa on more.
Muuten ihan ok, mutta mitä ekologista on asua vuokralla versus omistus? Ehkä en jotain ymmärrä, joten ap voi avata ajatusta vähän. Ymmärrän jonkun vuokra-auton idean, kun jaetaan jotain mitä ei aina tarvita, mutta koti on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Päätättekö siis asumismuotonne sen mukaan, kuinka paljon muut kadehtivat asumismuotoanne?
Jos piditte maalla/lähiössä/maaseudulla asumisesta, niin miksi muutitte pois?
Asuimme Espoossa rivarissa. Muuttopäätökseemme vaikutti hiilijalanjälkilaskuri; luopumalla autosta ja lyhentämällä liikkumisen minimiin ja julkisten käytöllä, sekä pienemmillä lämmityskustannuksilla elämme ekologisemmin. Rivarin 98 neliötä neljälle olivat silkkaa hulluutta, verrattuna kerrostalokaksion 48 neliöön.
Kyllähän kaikille on selvää, että ihmisten on asuttava tiiviimmin ja keskustoissa ja maankäyttöä asumiseen on rajoitettava. Tai näin kaikki ajatteli vielä vuosi sitten. Mutta nyt trendikästä onkin asua maalla, ajaa autolla ja shoppailla prismassa. Kaikki ne asiat mille naurettiin vuosi sitten.
Me ollaan nyt stuck täällä Punavuoressa ja kaikki muut hehkuttaa omakotitalojaan Nurmijärvellä! Ap
Kannattaa nyt miettiä miten te haluatte oikeasti elää?Mukavaa, että olette saaneet kokeilla ainakin paria eri tapaa. Älä mieti muita ja tykkäyksuä, vaan mitä te haluatte.
No jos ihan tosissaan ollaan niin kyllähän monesta isosta kaupungista ulkomailla on alkanut valua porukkaa pikkukaupunkeihin. Hinnat ovat niin hirveät, perhe-elämä jossain pienessä vanhassa kaksiossa karanteenin aikaan ei ole mitään herkkua, varsinkin jos lapset käyvät etäkoulua ja itsekin yrittää tehdä töitä. Tai sitten joku kaupunginosa muuttuu rauhattomaksi ja sieltä paetaan sen takia.
Mielenkiintoista olisi nähdä kaksikymmentä vuotta eteenpäin, miten ja missä ihmiset asuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätättekö siis asumismuotonne sen mukaan, kuinka paljon muut kadehtivat asumismuotoanne?
Jos piditte maalla/lähiössä/maaseudulla asumisesta, niin miksi muutitte pois?
Asuimme Espoossa rivarissa. Muuttopäätökseemme vaikutti hiilijalanjälkilaskuri; luopumalla autosta ja lyhentämällä liikkumisen minimiin ja julkisten käytöllä, sekä pienemmillä lämmityskustannuksilla elämme ekologisemmin. Rivarin 98 neliötä neljälle olivat silkkaa hulluutta, verrattuna kerrostalokaksion 48 neliöön.
Kyllähän kaikille on selvää, että ihmisten on asuttava tiiviimmin ja keskustoissa ja maankäyttöä asumiseen on rajoitettava. Tai näin kaikki ajatteli vielä vuosi sitten. Mutta nyt trendikästä onkin asua maalla, ajaa autolla ja shoppailla prismassa. Kaikki ne asiat mille naurettiin vuosi sitten.
Me ollaan nyt stuck täällä Punavuoressa ja kaikki muut hehkuttaa omakotitalojaan Nurmijärvellä! Ap
Nurmijärvellä on suht edullisia asuntoja . Kyllä te sinne pääsette jos haluatte.
Siellä vaan ei ole mitään kivaa ja tysääkin on. Itse en muuttaisi.
Ap on taantumuksen ääni menneisyydestä, mädättynyt city-vihreä, joka haluaa pakottaa omaa arvomaailmaansa kaikille muillekin.
No mutta ettehän te ole ”stuck” missään kun olette kerran vuokralla. Voitte muuttaa minne vaan.
Valivali.
Vierailija kirjoitti:
Päätättekö siis asumismuotonne sen mukaan, kuinka paljon muut kadehtivat asumismuotoanne?
Tämmöisiä ihmisiä oikeasti on, olen tavannut... En käsitä, en todellakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätättekö siis asumismuotonne sen mukaan, kuinka paljon muut kadehtivat asumismuotoanne?
Jos piditte maalla/lähiössä/maaseudulla asumisesta, niin miksi muutitte pois?
Asuimme Espoossa rivarissa. Muuttopäätökseemme vaikutti hiilijalanjälkilaskuri; luopumalla autosta ja lyhentämällä liikkumisen minimiin ja julkisten käytöllä, sekä pienemmillä lämmityskustannuksilla elämme ekologisemmin. Rivarin 98 neliötä neljälle olivat silkkaa hulluutta, verrattuna kerrostalokaksion 48 neliöön.
Kyllähän kaikille on selvää, että ihmisten on asuttava tiiviimmin ja keskustoissa ja maankäyttöä asumiseen on rajoitettava. Tai näin kaikki ajatteli vielä vuosi sitten. Mutta nyt trendikästä onkin asua maalla, ajaa autolla ja shoppailla prismassa. Kaikki ne asiat mille naurettiin vuosi sitten.
Me ollaan nyt stuck täällä Punavuoressa ja kaikki muut hehkuttaa omakotitalojaan Nurmijärvellä! Ap
Ei se hiilijalanjälki ole pelkästään noita mitä luettelit, vaan kapitalismi on osa kuviota. Mitä enemmän jossain liikkuu rahaa, niin sitä enemmän se kuluttaa ja vaatii luonnolta voimia. Joku perhe Nurmijärvellä voi kuluttaa paljon vähemmän mitä teidän cityelämänne. Vuokra-asuminen perustuu pelkkään rahan tienaamiseen yhdessä päässä ja toisessa pelkästään maksamiseen ja siihen, että se raha jostain revitään kasaan.
Omavarainen maatalo jossain skutsissa olisi ideaali. Työt ja koulut lähellä, omat eväät pihasta, eikä tehoriistettyä kanaa ja espressoa hesan keskustassa.
Näin se menee. Minäkin kohta myyn pois SInkkukämppäni ja ostan itselleni 96 neliöisen rivarin.
Kukaan ei istu ravintoloissa kaikkia iltojaan