Turvavälejä rikotaan räikeästi harrastustoiminnassa
Ylä-asteikäiset saunovat yhdessä kuin sillit purkissa harrastustoiminnan illanvieton yhteydessä. Saunassa sen verran paljon porukkaa, että minkäänlaisten turvaväliien pitäminen oli mahdotonta. Vanhemmat olettivat, että saunomista porrastetaan. Mainittakoon vielä, että tapahtui alueella, missä uusia korona tartuntoja tulee.
Kuka on vastuussa vai onko harrastustoiminnassa erikseen oikeus rikkoa räikeästi turvavälejä - miten saada tilanne muutettua, sillä harrastaminen jää tauolle jos törkeästi ja turhaan altistetaan nuoret virukselle. Jos jollain nuorista oli korona, niin aika varmasti se tarttui nyt useaan muuhun nuoreen.
Ei tässä muuta, mutta riskiryhmäläinen perheessä.
Kommentit (11)
Mun tuntuma on, että turvavälit ei pidä missään. Koulussa ei ainakaan, tämä työn puolesta nähty, kaupoissa ei jne.
Ja kukaan ei ole vastuussa, ei edes lasten kohdalla kukaan aikuinen. Joten, jos oma lapsi/nuori/itse ei turvaväleistä pidä huolta, ei niitä ole. Surullista ja kertoo aika paljon ihmisten kyvystä huomioida toiset.
Laittaisin kuitenkin palautetta harrastuksen vastuuaikuisille, jos sellaisia on. Ei se varmaan mitään auta jatkossakaan, mutta onpahan maininnut.
Kyllähän monet harrastukset ovat luonteeltaan sellaisia, että turvavälejä ei voi järkevästi ylläpitää. Mitenkä esim. painit tai pelaat jalkapalloa metrin turvavälin kanssa entisin säännöin?
Vastuukysymyksestä sanoisin, että jokainen on loppuviimeksi vastuussa itsestään, mutta turvaväleistä olisi pitänyt muistuttaa.
Miksi ihmeessä riskiryhmäläisen perheenjäsen menee mihinkään harrastuksiin? Vastuu on kyllä ihan vanhemmalla, joka päästää lapsensa harrastukseen, vaikka lähipiirissä on riskiryhmäläinen. Vai kuka sen riskiryhmäläisen tai tämän läheisen pyllynkään käy pyyhkimässä? Pääministerikö? Nyt oikeasti jotai tolkkua tähän tyhmäilyyn. Riskiryhmäläinen suoaa itse itsensä ja riskiryhmäläisten läheiset suojaavat myös itsensä tai sitten eivät ole tekemisissä riskiryhmäläisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Mutta kun se nuori kuitenkin käy koulussa jossa on vaikka kuinka monta jotka käy harrastuksissa ja elää kuin mitään koronaa ei koskaan olisi ollutkaan ja sieltä se sitten tarttuu.

Ei oltaisi kyseistä harrastusta haluttu kieltää, koska valmentajan kanssa oli käyty läpi mahdolliset riskitilanteet, joita on lajissa kuitenkin aika vähän normaalisti ja silloinkin kontaktit olisivat sekunteja kestäviä. Varmistimme valmentajalta harrastukseen liittyvän illanvieton ja treenin riskitilanteet etukäteen ja meille kerrottiin, että vain samat kuin normaalisti treenin aikana. Jos olisimme tienneet, että turväleistä ei välitä tai suoraan sanottuna ahdetaan nuoret samaan saunaan, niin olisi se saunominen jäänyt välistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä riskiryhmäläisen perheenjäsen menee mihinkään harrastuksiin? Vastuu on kyllä ihan vanhemmalla, joka päästää lapsensa harrastukseen, vaikka lähipiirissä on riskiryhmäläinen. Vai kuka sen riskiryhmäläisen tai tämän läheisen pyllynkään käy pyyhkimässä? Pääministerikö? Nyt oikeasti jotai tolkkua tähän tyhmäilyyn. Riskiryhmäläinen suoaa itse itsensä ja riskiryhmäläisten läheiset suojaavat myös itsensä tai sitten eivät ole tekemisissä riskiryhmäläisten kanssa.
Mutta kun se nuori kuitenkin käy koulussa jossa on vaikka kuinka monta jotka käy harrastuksissa ja elää kuin mitään koronaa ei koskaan olisi ollutkaan ja sieltä se sitten tarttuu.
Koulussa pystyvät pitämään suhteellisen hyvin turvavälejä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän monet harrastukset ovat luonteeltaan sellaisia, että turvavälejä ei voi järkevästi ylläpitää. Mitenkä esim. painit tai pelaat jalkapalloa metrin turvavälin kanssa entisin säännöin?
Vastuukysymyksestä sanoisin, että jokainen on loppuviimeksi vastuussa itsestään, mutta turvaväleistä olisi pitänyt muistuttaa.
Eli kun turvälejä ei haluta edes yrittää pitää harrastuksista eikä niistä välitetä, niin sinä lopulta sahataan omaa oksaa. Toista lasta en tämän välinpitämättömyyden vuoksi voi ajatella edes laittavani ryhmä harrastukseen ja toinen jää tauolle.

Riskiryhmäläisen lapsi käy vain koulussa, mutta ei missään harrastuksissa. Ja kotikouluunkin lapsen voi ottaa, jos haluaa olla tarkkana. Mutta riksiryhmään kuuluvan lapsi ei nyt itse harrasta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän monet harrastukset ovat luonteeltaan sellaisia, että turvavälejä ei voi järkevästi ylläpitää. Mitenkä esim. painit tai pelaat jalkapalloa metrin turvavälin kanssa entisin säännöin?
Vastuukysymyksestä sanoisin, että jokainen on loppuviimeksi vastuussa itsestään, mutta turvaväleistä olisi pitänyt muistuttaa.
Eli kun turvälejä ei haluta edes yrittää pitää harrastuksista eikä niistä välitetä, niin sinä lopulta sahataan omaa oksaa. Toista lasta en tämän välinpitämättömyyden vuoksi voi ajatella edes laittavani ryhmä harrastukseen ja toinen jää tauolle.
Riskiryhmäläisten tai heidän lastensa ei kuulukaan nyt harrastaa yhtään mitään, missä ollaan tekemisissä muiden kanssa.
Up