No niin, mitäpä Artekkia teillä on kotona?
Kommentit (33)
Nyt enää yksi sohvapöytä, joka sekin on naamioitu. Ennen oli myös syöttötuoli. Olen kasvanut "artek-kodissa", joten nyt aikuisena olen valinnut mahdollisimman erilaisen sisustuksen, enkä tuon pöydän lisäksi huoli tänne yhtäkään niiden huonekalua, vaikka äiti aina sisustusta uusiessaan niitä tyrkyttääkin. Ai niin ja onhan pojan huoneessa Artekin nojatuoli. Saa viedä mennessää, kun muuttaa pois.
siis artekia? alvar aallon tuotantoa? vai tavaraa, mitä artek valmisti ja myi?
Tällä hetkellä ei mitään, aiemmin oli pöytä ja muutama jakkara. Minulle ne ovat julkiskalusteita, liian vahva assosiaatio päiväkodin ja koulun kalusteisiin omasta lapsuudesta, joten ne ei täällä tunnu mukavilta kotona.
meillä on tapiovaaran domuksia, mitä artekistakin voi ostaa. kukkapuron karuselli-tuoli ja ateljee-sohva. en tiedä, saako artekista.
Ei mitään, meillä on lähinnä Ikeaa. Laadukkain huonekalu on Iskun sohvaryhmä ja lasten kotimaiset koivukalusteet. Itse asiassa Artekin kalusteet eivät ole oikein makuuni, ainakaan Aallon suunnittelemat.
Olisi ihanaa hankkia enemmän designkalusteita, mutta usein se rahakin ratkaisee. Ja tuosta massiivisesta sohvaryhmästäkin sen huomaa, että designhuonekalut vaatisivat ympärilleen enemmän neliöitä. Toki sirojakin kalusteita on suunniteltu, mutta suurin osa on isoja ja kolhoja.
artek on liikkeen nimi, joka myy eri suunnittelijioden tuotteita. kyllä on mammoilla taas puurot ja vellit sekaisin.
Ei mitään, miellä on vaan jyskiä ja sotkaa. Hyvää lastulevypaskaa halvalla.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 14:37"]
artek on liikkeen nimi, joka myy eri suunnittelijioden tuotteita. kyllä on mammoilla taas puurot ja vellit sekaisin.
[/quote]
kyllä ne on sulla sekaisin. Artek on huonekaluvalmistaja, jolla on muutamia omia, nimeään kantavia, liikkeitä, joissa tosin myydään muitakin tuotteita kuin omia.
Voisiko joku ottaa kuvan, miltä E60-jakkarat näyttävät pohjasta? Siis istuinosan alapuolelta? Ostin kirpparilta neljä vuosia sitten, enkä tiedä, ovatko noi aidot.
EI mitään.
Suurinosa huonokaluistani on ihan Ikeasta, kuten omenlla ikäselläni opiskelijalla. Kaunis koti halvalla :) Useamman vuoden kestäneet kuitenkin täysin vaurioitta nuokin huonekalut ja muut käyttöä.
eli mitkä on artekia? linkatkaa joku tuote, pls.
2 nojatuolia, 6 ruokapöydän tuolia, Siena kankaasta tehdyt verhot, lasten pöytä ja syöttötuoli. Syöttötuolia ei kukaan käytä mutta en halua siitä luopuakaan.
artekista ostettua aaltoa seuraavasti: ruokapöytä, ruokapöydän tuolit, sohvapöytä, valaisimia, ritiläpenkkejä,
artekista ostettua muiden suunnittelijoiden tuotantoa: nojatuoleja, sohva
lisäksi perintönä saatuja aallon vanhempien jakkaroita (eivät enää tuotannossa).
Ei mitään, en ole koskaan löytänyt Artekin valikoimista mitään omaan makuun sopivaa.
Perinyt olen Aallon nojatuoleja 2kpl, Paimio-tuoleja 4 kpl, sohvapoyta ja tarjoiluvaunu. En itse erityisemmin pida niista ja olen miettinyt josko laittaisin myyntiin. Nyt ovat sisaverannalla ja takkahuoneessa.
ainoat artekin nimellä tuntemani tuotteet on kankaita, tarjottimia tai servettejä. eikä meillä ole mitään niistä.
4 ruokapöydän tuolia, 2 lepotuolia, 2 jakkaraa... Ei heti tule mieleen muita. Olen Artek-kodin kasvatti ja aika monelle tuotteelle allerginen, en vain jaksa tai tykkää, mutta monet taas kiinnostavat ja ottaisin heti.
Ruokapöydän tuolit, yksi nojatuoli ja lastenhuoneen askartelupöytä ja tuolit. Ei taida olla muuta.