Vanhempien luota suoraan avoliittoon muuttaminen on virhe.

Tunteeko siinä sitten ihan oikeasti itsensä, jos ei ole itse sitä arkeaan itsenäisesti pyörittänyt. Mitä elämältään haluaa ja millaisen puolison sitä tarvitsee rinnalleen. Jos ei tunne itseään omana irrallisena persoonana, osaako sitä vaatia parempaa jne.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:31"]

Höh ja pöh. En ole itse ainakaan kokenut sitä virheeksi. Muutin 19-vuotiaana suoraan vanhempieni kotoa mieheni luokse. Raskaana ollen ja samalla tuli maanvaihdos. Oli muuten vielä useita vuosia kotiäitinä miehen tuloillakin mikä nykyään on monelle kauhistus, mutta meille se oli täydellinen järjestely.

Oikein hyvin on mennyt. En ole koskaan ollut mikään avuton tapaus, ja jos mieheni jättäisi minut, en todellakaan sitä olisi nytkään. Kyllä normaaliälyinen ihminen nyt selviää raha-asioista, kotitöistä ja vastaavista tarpeen tullen vaikkei niitä olisi nuorena harjoitellutkaan. 

"Vieläkin saa valitettavan usein lukea, että ollaan vuosia oltu nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa ja sitten jäädän tyhjän päälle ilman minäkuvaa jne, kun tulee niitä elämän yllätyksiä, joita ei ole voinut ennustaa."

Mutta korreloivatko nämä tapaukset mitenkään sen kanssa, onko muutettu suoraan vanhempien kotoa miehen kanssa vai ei? Minusta ei näytä korreloivan. Niitäkin on, jotka päätyvät noihin tilanteisiin vaikka olisivat sinkkuilleet kolmi- nelikymppiseksi.

[/quote]

Niinpä. Koska, et tiedä muuta tapaa elää.

Tota noin, eikö nuo asiat opita lapsuuden kodissa? Ja miten se eroaa asuuko avoliitossa, että osaa laittaa oven lukkoon vai asuuko yksin?

Höpö höpö ap, itse olen muuttanut mieheni kanssa yhteen 18-vuotiaana suoraan lapsuudenkodistani ja yhteiseloa kestänyt nyt 20 vuotta ja oikein hyvin heti opin hoitamaan asiani :D

Ei voi mitään jo ap kokee olevansa siihen lian tumpelo mutta kaikki muut eivät ole.

No sukupuolesta et kyllä mainitse mitään.Mieheni kyllä asui vuosia yksin,ennekuin tavattiin.Itse muutin suoraan äidin helmoista miehen tykö ja ihan hyvin pärjään ainakin kotiaskareissa.Mies se sitten hoitaa rahapuolen.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:25"]

Onhan se "virhe", mutta vähän erisyistä mitä ap mainitsee. Minusta itsenäistyminen on tärkeää ennen parisuhteen aloittamista. Se, että on oma tili, omat tulot ja oma taloudellinen vastuu itsestään jne. Puhumatkaan siitä, että oppii oman arvonsa jne. Ettei tarvitse sitten selittää itseään toisen kautta jne.

Vieläkin saa valitettavan usein lukea, että ollaan vuosia oltu nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa ja sitten jäädän tyhjän päälle ilman minäkuvaa jne, kun tulee niitä elämän yllätyksiä, joita ei ole voinut ennustaa.

Toki tämä kaikki on ihan mahdollista äidin helmoista nyrkin väliin, mutta nämä ovat ihan minun näkemyksiä, ei mikään pyhä totuus.

[/quote]

Oma ikä alkaa jo nelosella ja silloin 90-luvun alussa tosi moni kaveri muutti äiskän helmoista suoraan poikaystävän luo ja valitettavan moni heitä erosi siinä sitten 30:n kriiseissä kun moni asia oli jäänyt kokematta ja elämättä.Itse en vaihtaisi omia kokemuksia mistään hinnasta pois:bailasin,reissasin maailmalla,olin vaihdossa,elin opiskelija elämää ja asuin yksin. Kyllä sitä parisuhde hommia ehtii myöhemminkin.

Mikä toimii jollekin ei toimi kaikille. Itse elin 5 vuotta omillani, ennen yhteenmuuttoa mieheni kanssa. En olisi ikimaailmassa ollut valmis aikuiseen parisuhteeseen suoraan kotoa muutettaessa maailmalle. Minä tarvitsin sen viisi vuotta itseni etsiskelyyn ja oman elämän järjestämiseen siihen pisteeseen, että pystyn ottamaan parisuhteessa vastuuta. Mutta näinhän me ollaan erilaisia ihmisiä, eikä kumpikaan vaihtoehto ole automaattisesti väärin.

Miksi pitäisi asua yksin ensin? Mä kyllä asuin yksin tai no solussa mutta en kokenut sen mitenkään jalostavan itseäni. Ihan hyvin olisin voinut  mennä naimisiin ja muuttaa suoraan miehen kanssa yhteen sitten.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:38"]

Tunteeko siinä sitten ihan oikeasti itsensä, jos ei ole itse sitä arkeaan itsenäisesti pyörittänyt. Mitä elämältään haluaa ja millaisen puolison sitä tarvitsee rinnalleen. Jos ei tunne itseään omana irrallisena persoonana, osaako sitä vaatia parempaa jne.

[/quote]

Komppi tälle

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:25"]

Onhan se "virhe", mutta vähän erisyistä mitä ap mainitsee. Minusta itsenäistyminen on tärkeää ennen parisuhteen aloittamista. Se, että on oma tili, omat tulot ja oma taloudellinen vastuu itsestään jne. Puhumatkaan siitä, että oppii oman arvonsa jne. Ettei tarvitse sitten selittää itseään toisen kautta jne.

Vieläkin saa valitettavan usein lukea, että ollaan vuosia oltu nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa ja sitten jäädän tyhjän päälle ilman minäkuvaa jne, kun tulee niitä elämän yllätyksiä, joita ei ole voinut ennustaa.

Toki tämä kaikki on ihan mahdollista äidin helmoista nyrkin väliin, mutta nämä ovat ihan minun näkemyksiä, ei mikään pyhä totuus.

[/quote]

Nimenomaan näin! Lisäisin tähän vielä sen, että jokaiselle ihmiselle tekee hyvää oppia olemaan yksinään. Missä vaiheessa sen ehtii oppia, jos muuttaa suoraan vanhempien helmoista miehen/naisen luo? Yllättävän monelle on vaikeaa osata olla itsekseen, ja sitä on kurja alkaa opetella keski-iässä esim. eron sattuessa.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:49"]

Miksi pitäisi asua yksin ensin? Mä kyllä asuin yksin tai no solussa mutta en kokenut sen mitenkään jalostavan itseäni. Ihan hyvin olisin voinut  mennä naimisiin ja muuttaa suoraan miehen kanssa yhteen sitten.

[/quote]

Tämä on sinun kokemus asiasta! Kun katson kipuilevaa siskoani joka etsii itseään 32-vuotiaana 3 lapsen jälkeen niin olisin toivonut että olisi asiat tehnyt toisessa järjestyksessä. Ei ole todellakaan lapsille kivaa kun äiti hakee niitä kokemuksia nyt,kun jotka olisi pitänyt elää 20:nä sinkkuna ja mielellään jossain muualla kuin tässä pienessä pitäjässä. Mutta ei,halusi muuttaa 19v äitykän hellan äärestä suoraan ensi rakkauden luo ja sitten alettiin se kotileikki ja lapsia tehtiin ja nyt sitten ollaan ihan pihalla kun yritetään elää vimmaisesti kadonnutta nuoruutta. Kaikille ei käy näin mutta siskoni kohdalla valitettavasti kävi näin. Ollaan äitimme kanssa ihan loppu tähän tilanteeseen. Itse olen pistänyt välit jäähylle joksikin aikaa.

Alle 23-vuotias on ehdottomasti liian nuori aikuiseen parisuhteeseen. Ei ole asunut tarpeeksi kauan omillaan. Avoliitto pitäisi kieltää liian nuorilta. 

Meillä ei äiti kanssa opettanut meille mitään etukäteen, mutta onneksi olin innokas oppimaan.

Itse olen opettanut lapset tekemään kotitöitä. 11v ja 8 v ovat hoitaneet meille ruuankin arkisin pöytään asti (Olen laiska ja sanonta kuuluukin: laiskojen äitien lapsista kasvaa ahkeria).

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:57"]

Nimenomaan näin! Lisäisin tähän vielä sen, että jokaiselle ihmiselle tekee hyvää oppia olemaan yksinään. Missä vaiheessa sen ehtii oppia, jos muuttaa suoraan vanhempien helmoista miehen/naisen luo? Yllättävän monelle on vaikeaa osata olla itsekseen, ja sitä on kurja alkaa opetella keski-iässä esim. eron sattuessa.

[/quote]

Pakko tähän lisätä, että rakastan yksinoloa eikä ajatus siitä pelota laisinkaan. Siitäkin huolimatta että olen 19 eteenpäin asunut koko ajan miehen kanssa enkä yksin koskaan.

t: 34

32:n kanssa samaa mieltä. Omassa lähipiirissä on PALJON noita tapauksia. Ollaan menty nuorina yhteen, perustettu perhe, ja nyt 30-40 vuotiana sitten erottu alettu elämään sitä "nuoruutta", todella säälittävää.

Ja huomautan että on eri asia elää ns. "omaa elämää", eli tehdä omia itselle tärkeitä juttuja silloin kun lapset ovat toisella vanhemmalla, tuo on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, miten "teineiksi" moni on taantunut, lapsille ei tunnu olevan (ainakaan viikonloppuisin) aikaa, kun pitää päästä bilettämään.

Ja se, että kun se biletys ja muu on samaa mitä moni teini tekee, eli pitää juoda paljon, hankkia poikaystävä/tyttöystävä jostain ja sitten kamalaa draamaa. Minusta asiat kannattaa tehdä järjestyksessä, eli nuorena viettää ne villit vuodet ja aikuisena sitten rauhoittua (mikä ei ole sama asia kun tylsistyminen, maailmalla on PALJON tarjottavaa ns. baareilun sijasta!). Moni lapsi häpeää vanhempiaan, kun bilettävät "lastensa ikäisten" kanssa samoissa baareissa.

Asuin sen kahdeksan vuotta itsekseni ennen perheen perustamista. 

Mutta siitä huolimatta eron jälkeen jouduin opettelemaan monta asiaa uudelleen. Yksi ihminen pitää hyvin huolen itsestään, vaikka olisi kantanut ruokarahat baariin tai sijoittanut uuteen puseroon.

Lasten kanssa ne laskutkin on ihan eri luokkaa, silloin aikanaan piti maksaa puhelin ja vuokra - nyt on vakuutukset, harrastusmaksut - ja rahan pitää oikeasti riittää koko kuukaudelle.

Yksinoloa suosittelen. Ei kaikki sitä tarvitse, mutta noin oletusarvoisesti se olisi ihan hyvä kokea. Löytää itsensä, omat tarpeensa. Koska kaikki se aika, jota silloin oli yltäkyllin oli aika tyhjää ja tylsää - muistelen sitä kun arki alkaa ahdistaa. Että vaihtoehtona voisin tuijottaa seinää ja pohtia mitä haluaisin tehdä.

Haluan olla pienen perheeni osanen. Meillä on hyvä tiimi lasten kanssa. Mun elämässä tämän vaan piti mennä näin.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:38"]

Tunteeko siinä sitten ihan oikeasti itsensä, jos ei ole itse sitä arkeaan itsenäisesti pyörittänyt. Mitä elämältään haluaa ja millaisen puolison sitä tarvitsee rinnalleen. Jos ei tunne itseään omana irrallisena persoonana, osaako sitä vaatia parempaa jne.

[/quote]

En ymmärrä ollenkaan tätä ajattelua, ettei itseään voi tuntea jos ei asu yksin. Olen ollut aina hyvin nuoresta asti hyvin reflektiivinen introvertti ihminen, ja tuntenut itseni varsin hyvin. En ole myöskään koskaan kokenut, että se asunko samassa asunnossa toisten kanssa, häiritsisi mitenkään itsetuntemustani. Sehän on sisäinen asia, ja kyllä tilaa miettiä jää paljon vaikka asuisikin vanhempien tai miehen kanssa.

Ja sen mitä minä haluan olen aina tiennyt hyvinkin, aina kussakin hetkessä. Puolison valinta minulle tuli tosin vahinkoraskauden kautta, tosin päätin tietoisesti lähteä seikkailuun, vaikka tiesin mahdolliseksi myös yksinhuoltajaksi jäämisen. Enkä todellakaan ole koskaan katunut :) Jos olisi osoittautunut liitto kamalaksi, en olisi ollut mikään riippuvainen pikku ressukka, joka olisin itkeskellyt vaan nyrkin ja hellan välissä kärsien, vaan lähtenyt ja rakentanut elämäni lapsilleni ja itselleni yksin. Olen aina tiennyt pystyväni siihen jos on tarve. Itse asiassa uskon että on hyvin vähän asioita joihin en pysty.

Ja olen myös saanut rakennettua elämääni ihan hyvin avioliitossa ollen: lasten hankkimisen jälkeen hankin haluamani akateemisen koulutuksen ja olen luonut uraa, joskin nyt olen kolmannesta viikko sitten syntyneestä lapsesta äitiyslomalla :) Helpompaahan se opiskelukin oli kun oli tienaava puoliso rinnalla tukena kuin sinkkuna. Henkistä kehitystäkin koen avioliiton, peilaavan ihmissuhteen, lähinnä edistävän, en haittaavan. En ymmärrä sitä ajattelua, että ihmisen henkiselle kehitykselle olisi optimaalista tai jopa välttämätöntä olla yksin.Jos itse olisin sitä mieltä että parisuhde häiritsee sisäistä elämääni, en olisi ikinä mennyt enkä menisi parisuhteeseen.

t. 21

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:49"]

Miksi pitäisi asua yksin ensin? Mä kyllä asuin yksin tai no solussa mutta en kokenut sen mitenkään jalostavan itseäni. Ihan hyvin olisin voinut  mennä naimisiin ja muuttaa suoraan miehen kanssa yhteen sitten.

[/quote]

Tämä on sinun kokemus asiasta! Kun katson kipuilevaa siskoani joka etsii itseään 32-vuotiaana 3 lapsen jälkeen niin olisin toivonut että olisi asiat tehnyt toisessa järjestyksessä. Ei ole todellakaan lapsille kivaa kun äiti hakee niitä kokemuksia nyt,kun jotka olisi pitänyt elää 20:nä sinkkuna ja mielellään jossain muualla kuin tässä pienessä pitäjässä. Mutta ei,halusi muuttaa 19v äitykän hellan äärestä suoraan ensi rakkauden luo ja sitten alettiin se kotileikki ja lapsia tehtiin ja nyt sitten ollaan ihan pihalla kun yritetään elää vimmaisesti kadonnutta nuoruutta. Kaikille ei käy näin mutta siskoni kohdalla valitettavasti kävi näin. Ollaan äitimme kanssa ihan loppu tähän tilanteeseen. Itse olen pistänyt välit jäähylle joksikin aikaa.

[/quote]

Nämä tapaukset ovat traagisia suorastaan ja niitä näkee paljon tuolla yöelämässä. 30-50v uussinkut yrittävät elää "menetettyä" nuoruuttaa kuin viimeistä päivää, ja se näyttää oikeasti aika säälittävältä ulkopuolisten silmin. Mutta nykyäänhän onkin muotia olla puuma yms.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:49"]

Miksi pitäisi asua yksin ensin? Mä kyllä asuin yksin tai no solussa mutta en kokenut sen mitenkään jalostavan itseäni. Ihan hyvin olisin voinut  mennä naimisiin ja muuttaa suoraan miehen kanssa yhteen sitten.

[/quote]

Tämä on sinun kokemus asiasta! Kun katson kipuilevaa siskoani joka etsii itseään 32-vuotiaana 3 lapsen jälkeen niin olisin toivonut että olisi asiat tehnyt toisessa järjestyksessä. Ei ole todellakaan lapsille kivaa kun äiti hakee niitä kokemuksia nyt,kun jotka olisi pitänyt elää 20:nä sinkkuna ja mielellään jossain muualla kuin tässä pienessä pitäjässä. Mutta ei,halusi muuttaa 19v äitykän hellan äärestä suoraan ensi rakkauden luo ja sitten alettiin se kotileikki ja lapsia tehtiin ja nyt sitten ollaan ihan pihalla kun yritetään elää vimmaisesti kadonnutta nuoruutta. Kaikille ei käy näin mutta siskoni kohdalla valitettavasti kävi näin. Ollaan äitimme kanssa ihan loppu tähän tilanteeseen. Itse olen pistänyt välit jäähylle joksikin aikaa.

[/quote]

Mä en tiedä ketään, jolla olisi ollut tuollainen ongelma. Ei ole tuttavapiirin erot noin vähäpätöisestä asiasta johtuneet vaan niissä on ollut paljon isommat asiat kyseessä kuin vain suoraan kotoa yhteen muuttaminen. Ei voi sanoa, että parisuhteen onnistumiseen yksinasumisella on mitään vaikutusta. Parisuhde onnistuu jos ne kaksi ihmistä haluavat sen onnistuvat.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 14:35"]

Nämä tapaukset ovat traagisia suorastaan ja niitä näkee paljon tuolla yöelämässä. 30-50v uussinkut yrittävät elää "menetettyä" nuoruuttaa kuin viimeistä päivää, ja se näyttää oikeasti aika säälittävältä ulkopuolisten silmin. Mutta nykyäänhän onkin muotia olla puuma yms.

[/quote]

Mutta suurin osa noista tapauksista eivät ole ihmisiä jotka olisi menneet nuorena naimisiin. Ihan yhtä lailla siinä keski-ikäisessä bilettäjäporukassa on muuten vaan eronneita jotka ovat menneet vanhempana vasta yhteen, aina sinkkuna olleita jne.