Kannustatko lastasi opiskelemaan samaan ammattiin kuin mitä itse olet?
Minä en todellakaan, päinvastoin olen kieltänyt häntä alkamasta kokiksi. Huono palkka, huonot työajat, liian vähän töitä, liian huonoja työnantajia....
Kommentit (28)
Olen sosiaaliohjaaja, enkä todellakaan kannusta. Aivan surkea palkka ja raskas työnkuva, mihin tahansa meneekin. Lisäksi työ saattaa olla vaarallista. Valitettavasti yksi lapsistani osoittaa mieltymystä tähän suuntaan.
Olen kieltänyt lapsiani ryhtymästä samalle alalle. Tälle alalle on kova tunku, työpaikkoja ei löydä helposti. Palkkaus on jäänyt pahasti jälkeen alan huippuvuosista, eikä työkään ole niin kivaa ja rentoa kuin ennen.
t. mainostoimiston ad
Mun ala on hyvä ala, jos kiinnostusta riittää. Oma alani on hyvin miesvaltainen ja tykkään siitä, että voin olla omille tyttärilleni esimerkkinä, että miestenala voi olla myös naistenala.
Omat lapset vasta alakoulussa, joten ei meillä ole vielä ihan ajankohtaista. Kannustan lapsia hakeutumaan mihin tahansa koulutukseen, joka heitä itseä kiinnostaa. Itse olen korkeakoulutettu, mutta arvostan kaikkia koulutuksia, jos lapseni vain tulisi onnelliseksi.
En kannusta alkamaan lähihoitajaksi vanhuspuolelle.
En, kannustan opiskelemaan sitä mihin hänen taipumuksensa ja kiinnostuksensa kohdistuvat. Tietty realiteetit huomioonottaen - eli en kannusta opiskelemaan sellaista alaa missä työnäkymät ovat surkeat.
En. Vaihdoin itsekin juuri alaa. Onneksi olen opiskellut myös muuta. Kielitaitoon kannustan, mutta kääntäjäksi en rohkaise.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2013 klo 22:12"]
Minä en todellakaan, päinvastoin olen kieltänyt häntä alkamasta kokiksi. Huono palkka, huonot työajat, liian vähän töitä, liian huonoja työnantajia....
[/quote]
Riippuu alan näkymistä sitten kun lapsi on ammatinvalintaiässä. Tällä hetkellä en todellakaan suosittelisi, varsinkin kun tytöllä on mielihalut ihan muualle, mutta lapsella onkin ikää vasta 9v.
Nii ja se ala. Ei varmaan tarvi perustella enempää, sillä alani on IT-ala.