Purkautumista parisuhteesta, elämästä, ihan mitä vaan

Mä tulen kohta hulluksi ajatusteni kanssa, enkä tiedä mihin niitä purkaa. Tekis mieli mennä jonkun psykiatrin tmv. juttusille, jos olisi edes joku, joka edes vähän selventäisi mun ajatuksia ja mitä mun pitäisi tehdä. Tää nyt on siitä turvallinen paikka, että kukaan ei voi mua tänne yhdistää.



Eli on tulossa pitkä avautuminen, jota kukaan ei ehkä jaksa lukea ja joka on ehkä joiltain osin hyvin epäselkeä, koska en missään nimessä tahdo, että kukaan minua tunnistaa. En mä tiedä, miksi tän kirjoitan... selventääkseni ajatukseni.



lähtökohta: mä olen naimisissa ja mieheni on aivan täydellinen, en löydä hänestä yksinkertaisesti mitään vikaa, ehkä liiallinen omistushalu ja mustasukkaisuus, mutta senkin kanssa mies on tehnyt PALJON töitä ja asia on parantunut paljon. Mieheni rakastaa minua aivan pyytettömästi, vaikka oikeasti olen kaikinpuolin kaikkea muuta kuin ihanteellinen vaimo hän silti rakastaa minua ja en pysty edes käsittämään, kuinka olen saanut noin ihanan miehen itselleni.

mutta, suhteestamme on aina puuttunut intohimo, en ole IKINÄ kokenut minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa välillämme, seksi on ihan ok, mutta siihen se jääkin. Saan usein mieheni kanssa, mutta ei sekään tunnu miltään, mä en halua miestäni ja seksi tuntuu ajoittain jopa vastenmieliseltä, kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö haluaisi seksiä, haluan kyllä, mutta en mieheni kanssa, en ole koskaan halunnut sitä mieheni kanssa. Mies on aina ollut mulle lähinnä rakkaista rakkain ihminen, ystävä.



Mä en tiedä mikä muhun on mennyt, tähän asti olen ollut tyytyväinen elämääni ja tajunnut, ettei koko elämä voi olla mitään salamaniskuja ja sähköä, tosin en sitä odottanutkaan, kun se ei ole sitä mieheni kanssa missään vaiheessa ollut. Koko elämä tuntuu jotenkin niin turhalta. Vuosi sitten huomasin itse itsessäni muutoksen ja aloin vaatimaan itselleni enemmän ja minusta tuli todella itsekäs ihminen, päädyin vieraan miehen kanssa sänkyyn ja tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässäni todella nautin seksistä ja olo vieraan miehen kanssa oli ihan erilaista, mitä olin koskaan kokenut, sitten petin uudelleen, taas eri miehen kanssa ja pahinta tässä on se, että en pelkää sitä, että jos jään kiinni ja tulee avioero, se ei aiheuta minussa muita tunteita kuin sen, että ihanaa, sitten olen VAPAA, mietin oikeasti eroa päivittäin ja ero tuntuu todella helpottavalta. Samalla kuitenkin pelkään, koska tiedän, että se todella satuttaisi miestäni ja kun en halua antaa periksi vain sen takia kun nyt tuntuu siltä. Pitäisi tehdä töitä suhteemme eteen, joka on jo hyvä suhde. Eli en tahdo loukata miestäni, sillä rakastan häntä kuitenkin tavallaan, mutta en koe eläväni kun olen hänen kanssaan.



Mä olen oikeasti ihan sekaisin näiden asioiden kanssa, tekisi mieli oksentaa kun mietin kuinka paska ihminen olen...



Kukaan tuskin jaksoi lukea... en mä oikeasti tiedä edes miksi tätä kirjoitin, mitä hyötyä tästä oli, mua itkettää.