En ymmärrä tuota ruikutusta ettei yksin elä 400 eurolla??!!
Mihin helkkariin tuo iltalehden äijä laittoi nuo rahat kun kyllä tuolla summalla pitää pärjätä jo kohtuullisesti.
Kommentit (85)
Sossusta ei saa rahaa pesukoneeseen! Eikä muihinkaan kodinkoneisiin, kuten imuriin yms.
Kyllä tuolla rahalla hetken aikaa jaksaa kitkutella, mutta pidemmän päälle ei.
Ja kun miettii sairaita ihmisiä, joilla ei siis ole edes mahdollisuutta mennä töihin, on tuo raha aivan kohtuuttoman vähän.
Joo onhan se helppo huudella jos ei itse ole siinä tilanteessa ja mahdollisesti pidempään kuin tuon yhden kk. Mä ainakin kulutan muutakin kuin ruokaa olin sitten töissä tai en. Myös mahdolliset osamaksut jotka otettu kun on töitä. Kausivaatteet yms. On ihan luxusta kuule.
No joo, olihan tuon toimittajan budjetissa sellaisia rahareikiä, joita pitkään kitkuttaneella henkilöllä ei ole. Esim. sosiaalinen elämähän kuihtuu ihan itsestään, kun siihen ei ole varaa.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että pk-seudun 400 euroa ei oikeasti ole sama asia kuin jonkun muun kasvukeskuksenkaan 400 euroa. Huomasin tämän konkreettisesti muuttaessani tänne ensimmäistä kertaa töihin 2006. Ensimmäisistä palkoista taisi jäädä asumiskulujen jälkeen käteen juurikin tuo n. 400 euroa, ja totta kai oletin sen riittävän itselleni oikein hyvin, koska olin tottunut opiskelukaupungissa tulemaan toimeen 70-80 euron budjetilla per viikko. Tuota opiskelukaupungin budjettia ei pienentänyt halpa opiskelijaruokailu (olin töissä myös opiskelukaupungissa) ja siihen tuli lisäkustannuksena vielä joukkoliikenteen kausikortti, jota en pk-seudulla tarvinnut, koska työpaikka oli lähellä. Aika pian sitten huomasin, että vaikka elämäntapani eivät mitenkään muuttuneet pk-seudulla, se käteen jäävä 400 euroa meni täällä nopeammin. Ne muutamat kuukaudet ennenkuin sain pyytämiäni lisävuoroja ja tulot nousivat parilla sadalla kuussa mentiin aina kuun viimeinen viikko kaurapuurolla ja pyhällä hengellä.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:47"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:24"]
No eipä kyllä jää koko 400€ pelkästään ruokiin jne. Tuosta pitää maksaa vielä mm. vakuutus (siis esim. henkivakuutus, tapaturmavakuutus tms), puhelinlasku, nettimaksu jne. Ja jos hajoaa jokin kodinkone niin ei niitä aina sossusta saa ja sitten se talous vasta sekaisin onkin. Ja myös mm. wc-paperia, shampoota, saippuaa ja muuta hygieniatarviketta tarvitaan. Tiskiaine, pyykinpesuaine, huuhteluaine jne. Mahdollinen bussikortti tms. että pääsee kulkemaan.
Meille työssäkäyville noiden ostaminen ei tunnu miltään, mutta tuossa 400e tuntuu jo kyllä ihan kunnolla.
[/quote]
vakuutus ei ole pakollinen!! Sossusta saa pesukoneeseen rahat, muita kodinkoneita saa kierrätyksistä alle kympillä... Shampoothymyssä tarvikkeet saa kympillä/ kk
kyllä tuon pitää riittää, myös ulkona käymiseen!!!
Ap
[/quote]
Ei tietenkään ole pakollinen, ei asuntokaan ole pakollinen mutta tärkeitä asioita ne silti ovat.
Ja kaikki eivät todellakaan saa sossusta mitään pesukoneita, niitä hankitaan vain lapsiperheille.
Kympillä kuussa voi juuri ja juuri saada hygieniatuotteet, mutta laske lisäksi siihen esimerkiksi wc-paperi (ehkä 5€ kuussa), puhelinlasku ja nettilasku yhteensä vaikkapa 20€ kuussa, bussikortti 50€ kuussa.. Noin satanen ainakin menee siis ihan muuhun kuin siihen ruokaan. Eli jäljelle jää kolmisen sataa ja siitä pitää ostaa kaikki vaatteet, ruuat jne. Lisäksi ihmisillä on yleensä ystäviä joiden kanssa halutaan viettää aikaa ja siihen käyttää esimerkiksi muutamia euroja. Tai pitää tosiaan mennä häihin ja ostaa sinne esim. juhlakengät tai junalippu, unohtamatta häälahjaa. Tai pitää päästä sairaalaan ja on pakko ottaa taksi kun julkisilla ei pääse ja kävellen on liian pitkä matka. Tai haluaa pitää huolta terveydestään ja syödä vaikka magnesiumtabletteja tai omega3-tabletteja. Tai pitää ostaa laastaria. Uusi pussilakanasetti tai uusi tyyny kun hartiat tulevat kipeiksi.
Oikeasti, elä ensin sillä toimeentulotuella useampi kuukausi ja tule sitten vasta puhumaan millaista se on. Se on eri asia pihistellä hetken, kuin että tilanne jatkuu vuosia ja mitään ostoksia et voi ajatella ostavasi "sitten kun" vaan on pakko miettiä miten hankinnat hoidetaan tällä budjetilla.
[/quote]
ei yhteiskunta voi maksaa kaikkea mitä joku kokee tärkeäksi, yhteiskuntaa maksaa jo nyt perustarpeet ja saat hoitoa kunnallisessa..
turun ekotorilta pesukone maksoi 25 euroa, monissa taloissa on pesutupa..
Minä elän alle 400 eurolla kuussa todella hyvin, en sen takia koska minun pakko vaan sen takia että haluamansa mahdollisimman paljon asuntolainaani..
minulla menee ruokakauppaan 250e kuukaudessa, sisältää pesuaineet yms. sekä viikonlopun herkut.. Netti ja puhelin ovat yhteensä 30e
120 euroa jää siis kuukaudessa vaatteisiin, harrastukseen, ulkonakäymiseen yms..
kuljen pyörällä töihin tai minne ikinä sitten menenkin ja vaatteet haen suurimmaksi osaksi kirpparilta joten minulla tuo 120 menee säästöön tai siihen jos sairastan..
No tuo iltalehden esimerkki oli tyhmä, sillä oikeasti tuella ei osteta noin kalliita matkalippuja tai pyydetä työssäkäyvää puolisoa maksamaan omia aterioita.
Parissa kuukaudessa tuen pienuus ei tule esiin, jos sitä ennen on käynyt töissä. Sen sijaan pitemmällä aikavälillä tavarat ja vaatteet alkavat mennä rikki, eikä vastaavia pysty hankkimaan tilalle. Kun laadun sijaan ostetaan joko halpaa tai käytettyä, niin tavarat kestävät vieläkin lyhyemmän aikaa, jolloin niiden uusimiseenkin menee rahaa. Joistakin joutuu luopumaan kokonaan, joihinkin on pakko kaivaa rahat, ja ruoka on yleensä ainoa asia, josta voi säästää.
Lisäksi suurimmassa osassa kaupunkeja vuokrataso on sellainen, että osa 400:sta etenee vuokran omavastuuksi. Pesukonetta ei todellakaan korvata muille kuin lapsiperheille. Nuorilla tuen saajilla voi olla opintolaina, jota lyhennetään pikkusummilla kuukausittain. Ja nekin asiat, kuten vaikka reseptilääkkeet, jotka korvataan, pitää ensin itse pystyä ostamaan, ja korvauksen saa jälkeenpäin.
En itsekään ole sitä mieltä, että tukea pitäisi nostaa millään suurella summalla, mutta on aika törkeää väittää, että tuella pärjää hyvin. Ehkä kannattaisin jotain henkilökohtaista lisäosaa, jonka voisi saada hakemusta vastaan esim. kerran vuodessa ja saada siitä apua pesukoneen, silmälasien tmv. ostoon, mutta kuitenkin vain todistettavasti tarpeeseen ja kuitit pitäisi esittää.
[/quote]
ei yhteiskunta voi maksaa kaikkea mitä joku kokee tärkeäksi, yhteiskuntaa maksaa jo nyt perustarpeet ja saat hoitoa kunnallisessa..
turun ekotorilta pesukone maksoi 25 euroa, monissa taloissa on pesutupa..
Minä elän alle 400 eurolla kuussa todella hyvin, en sen takia koska minun pakko vaan sen takia että haluamansa mahdollisimman paljon asuntolainaani..
minulla menee ruokakauppaan 250e kuukaudessa, sisältää pesuaineet yms. sekä viikonlopun herkut.. Netti ja puhelin ovat yhteensä 30e
120 euroa jää siis kuukaudessa vaatteisiin, harrastukseen, ulkonakäymiseen yms..
kuljen pyörällä töihin tai minne ikinä sitten menenkin ja vaatteet haen suurimmaksi osaksi kirpparilta joten minulla tuo 120 menee säästöön tai siihen jos sairastan..
[/quote]
En lähtisi nyt ihan hirveästi paukuttelemaan henkseleitäni sillä, että onnistut elämään noinkin "hyvin" Turussa (oletan, ettet ole sieltä Turun Ekotorilta sitä pesukonetta raahannut vaikkapa Ouluun) . Turku on nimittäin kaikki tekijät huomioonottaen Suomen edullisin paikka elää työssäkäyvälle palkansaajalle. Asuminen on tuon kokoiseksi kaupungiksi halpaa, pieniä kerrostaloasuntoja on hyvin tarjolla (kiitos rakennusgryndereiden ja väestörakenteen). Palvelut ovat halpoja - esim. pk-seudulla melkein minkä tahansa ostopalvelun hintaan saa lisätä vähintään sen 30% -, koska väestön ostovoima on muuten pientä (paljon eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä). Ruoka on halpaa, koska melkein kaikki elintarvikkeet tuodaan Suomeen meritse Turun kautta tai tuotetaan 100 kilometrin säteellä kaupungista, ja liiketilojen vuokrat ovat hyvin kohtuullisia. Etäisyydet ovat lyhyitä, joten työmatkakustannukset ovat pieniä tai olemattomia.
Sanoisin, että pk-seudulla tuskin pärjäisit elämäntyylilläsi alle 100 euron viikkobudjetilla, ja yllättäviin menoihin saisit varata vähintään sen 200 euroa, eli tämä 400 euroa ei sinulle enää mitenkään riittäisi.
Höh, yleensä tosta 400 eurosta menee iso osa vuokraan!
Ja etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrat kalliit...
No, mun mieheni eli aikanaan Helsingin kantakaupungin yksiössään 4 vuotta toimeentulotuella ja elossa näyttäisi olevan edelleen. Ja yhdessä olemme asuneet toisen ollessa työttömänä kantakaupungissa hieman päälle 2000e nettotuloilla asunnossa, jonka vuokra oli 1200e. Käteen jäi kaikkien menojen jälkeen kahdelle ihmiselle 400e. Tätä tilannetta kesti n. vuoden.
En sano etteikö tilanne vituta ja rajusti mutta sen mukaiset menot kuin on tulotkin, eli MITÄÄN ylimääräistä ei osteta.
Sen tuen tarkoitus on nimenomaan, että tullaan TOIMEEN väliaikaisesti. Se on elossa pysymistä varten. Jos halutaan jotain omega kolmosia tai uuden karheita vaatteita ja rilluttelua kavereiden kanssa on hankittava työpaikka. Pidempään sillä rahamäärällä eläminen opettaa kyllä priorisoimaan ja alkaa ergonomiset tyynyt ja satiinilakanat vähän menettää merkitystään.
Toimeentulo tuen on oltava juuri niin pieni, ettei kuolla nälkään. Se ei missään tapauksessa saa enempää kannustaa työttömyyteen.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:24"]
Mahdollinen bussikortti tms. että pääsee kulkemaan.
[/quote]
Oletan, ettei tässä puhuta mistään 50km matkoista.
Eikö sossun asiakkailla ole jalkoja, joilla polkea pyörää?Vai ovat niin laiskoja, ettei fyysinen rasitus kiinnosta?
Toimittajan olsii pitänyt elää toimeentulotuella vähintään 6kk, niin juttu olisi edes jotenkin realistinen. Nyt hän on pystynyt "taktikoimaan" kuluissa, kun kyse on vain kuukaudesta.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:24"]
Porvoossa elää nykypäivänä herroiksi jopa parillasadalla eurolla kuussa. Siellä on kaikki niin halpaa. Provotkin.
[/quote]
Muuallakin kuin Porvoossa eläisi, jos kyse olisi vain yhdestä(!) kuukaudesta, niin kuin tuossa jutussa, jonka jöälkeen tilanne normalisoituisi.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:38"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:31"]
Kyllä sillä 400e kaiken tarpeellisen saa. Huom. Tarpeellisen. Syrjäytymisen riski on kuitenkin suuri, kun ei ole varaa harrastaa ja matkustaa. Syrjäytyminen aiheuttaa masennusta. Masennus työkyvyttömyyttä. malli periytyy lapsille jne
[/quote]
tuolla summalla saat varmasti ostettua esim kuntosalikortin, pääset baariinkin kerran kuukaudessa.. Tosin joudut tekemään vähän laskelmia mutta on sulla ainakin aikaa...
ap
[/quote]
Useimmilla kuntosaleilla ei saa olla paljain jaloin/sukkasilla, joten kenkiin, joilla ei riko esim.juostessa jalkoja, menee kyllä rahaa.
Ja olisi fiksua, jos sossu kustantaisi kaikille asiakkaille kuntosalikortin ns.harknnanvaraisena, sillä onhan tutkittu, kuinka paljon liikkumattomuus aiheuttaa lisäkuluja yhteiskunnalle ja erityisesti pieni lihasmassan ja -voiman määrä. Jopa enemmän kuin lihavuus!
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 00:49"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:24"]
Mahdollinen bussikortti tms. että pääsee kulkemaan.
[/quote]
Oletan, ettei tässä puhuta mistään 50km matkoista.
Eikö sossun asiakkailla ole jalkoja, joilla polkea pyörää?Vai ovat niin laiskoja, ettei fyysinen rasitus kiinnosta?
[/quote]
Sun päähäs ei sitten mahdu semmonen asia että joku prosenttiosuus toimeentulotuen asiakkaista on fyysisesti sairaita? Ja ihan se perusliikkuminen on vaikeaa, se mitä terve ei edes ajattele. Eläkkeelle työkyvyttömyys ei (ainakaan vielä) pääse, eikä töihin kykene. Vai saunan taa?
Kun jäin työttömäksi, sain sossusta rahaa 13e/kk. Vuokraan saan asumistukea, mutta kaiken muun maksan itse; puhelin x 2, netti, vesi, sähköt, vakuutukset (ja juu, kyllä se vain ON pakollinen joihinkin asuntoihin), bussikortit x 2, ruoka, puhdistus, lääkäri, hammaslääkäri, lapsen harrastukset, vaatteet, välillä "pakolliset" junamatkat perheen luo ja kyllä, joskus ollaan käyty jopa leffassakin. Todella hienosti riittää tuo 400e/kk :D HAH...
Onhan se joo 400€/kk aika kitkuttelua ja tosi masentavaa kun mitään ei ole varaa tehdä. Kyllä sillä nimenomaan pärjää, mutta ei sillä mitään ylimääräistä tehdä. Mulla hujahtaa 700-900€/kk pelkkiin omiin menoihin (pl vuokra, sähkö, netti) täysin huomaamatta.

Eikös nyt ole niin, että toimeentulotuella on tarkoitus pysyä hengissä? Se ei ole tarkoitettu mihinkään yltäkylläisyydessä elämiseen. Ei siihen, että voisi ostaa uusia vaatteita edes joka kolmas kuukausi, vaan sen ainoa pointti on, että EI KUOLE!!! Shampoot ja kaikki muut tuollaiset hygieniaan liittyvät saa halvalla, kun ostaa isoja määriä kerralla ja ei osta mitään huippukallista merkkiä. Itse pahimmillaan elin toimeentulotuella parisen vuotta vajaa 10 vuotta sitten. Ei sillä rahalla mitään ihmeellistä saanut. Itse tein aina ison satsin halpaa ruokaa, jota söin 3 päivää. Leipääkin tuli tehtyä itse alusta loppuun. Työtä tekevä ihminen ei taas tuolla rahalla elä. Joten mielestäni iltalehden esimerkki oli huono. Tuon toimittajan olisi pitänyt jäädä kotiin oleskelemaan, eikä mennä töihin. Silloin hän olisi kotona ihan rauhassa voinut tehdä ruokaa, eikä rahaa olisi kulunut turhaan matkusteluun, eikä kavereiden olisi tarvinut säälistä antaa jotain ruokatölkkejä.
TUOLLA RAHALLA TULEE TOIMEEN, mitään muuta sen ei ole tarkoitus tehdäkään. Sillä maksaa halvat netti,- ja puhelinlaskut, hygienian + ruoan, jota tekee itse oikein ajan kanssa kotonaan.
Jos tää homma menee siihen, että työkykyisistä työttömistä osa laitetaan ns. hanttihommiin, niin toki tuohon rahaan sitä ei voi vaatia. Mielestäni silti pieneen aktivointiin olisi aihetta, jotta työtön ei ihan huku sinne petiin, kun ei kaivata edes yhtenä päivänä viikossa mihinkään toimintaan. Varsinkin mielenterveyspotilaille olisi tärkeää päästä edes parina päivänä viikossa tuulettumaan ja tekemään jotain pajakäsityöjuttuja. Nehän on vähän kuin askartelukerhoja ja kuka nyt ei askartelusta tykkäisi??? Samalla tapaa muita ihmisiä ja kenties motivoituu etsimään työtä erilailla kuin aikaisemmin.
Mä olin todella vakavasti sairaskin pari vuotta ja sitten se seuraava pari vuotta pelkästään työttömänä oli kamalaa. Sisulla nousin ylös ja menin työkkärin kurssille ja pääsin sen kautta töihin! Juu, kukaan ei tullut mua hakemaan, piti ihan itse aivoilla ajatella ja miettiä, mitä työtä pystyisin tekemään. Oli musta työttömänä oloaikana onneksi äidille hyötyä, kun hän suuren leikkauksen jälkeen tarvitsi apua kotona. Ne viikot, kun sai auttaa toista ihmistä oli hienoja. Tunsin itseni hyödylliseksi.
Ainahan saa helposti 100-200e/tunti kun laittaa vaikka iskuriin ilmoituksen otsikolla "Kiva typy etsii sponssia". :) Helppoo ja siistii duunii karvavisalla. :)
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:38"]
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:31"]
Kyllä sillä 400e kaiken tarpeellisen saa. Huom. Tarpeellisen. Syrjäytymisen riski on kuitenkin suuri, kun ei ole varaa harrastaa ja matkustaa. Syrjäytyminen aiheuttaa masennusta. Masennus työkyvyttömyyttä. malli periytyy lapsille jne
[/quote]
tuolla summalla saat varmasti ostettua esim kuntosalikortin, pääset baariinkin kerran kuukaudessa.. Tosin joudut tekemään vähän laskelmia mutta on sulla ainakin aikaa...
ap
[/quote]
Kun kyse ei ole tuosta summasta. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että kyseisestä summasta on maksettava myös osa vuokraa + pakolliset laskut (sähkö, vesi, lämmitys ym)? Varsinaiseen käyttöön eli ruokaan ym jää paljon vähemmän. Ei sillä mitään kuntosalikortteja ostella.