Päättäjät ei taida hiffata, että kaikilla naisilla ei ole
sellaista miestä, jolta kodin- ja lastenhoito sujuu tai siihen edes on erityistä motivaatiota. Meillä mies jäi kotiin puoleksi vuodeksi kun lapsi oli 12kk ja oli kyllä minulle raskasta aikaa. Työpäivän jälkeen tulin kotiin, joka oli kuin kaatopaikka, lapsi nälkäisenä tai vielä kuuden aikaan päiväunilla (=ilta venyi pitkälle ja itse oli kuitenkin herättävä aamulla töihin, puhumattakaan siitä, että lapsi heräili vielä öisin). Mies on ok hyvä mies, mutta ei vaan osaa tai halua arjen asioita hoitaa vaikka vaativassa työssä on noin muuten. Eikä ymmärtänyt, että lapsi tarvitsee rytmiä, säännöllisyyttä, ulkoilua jne.
Ero meinasi tulla ja pariterapian avulla selvittiin, mutta lapsi meni sitten puolen vuoden kokeilun jälkeen päiväkotiin.
Ja oli kyllä elämäni raskainta aikaa tuo ja työteho oikeasti 0.
Kommentit (26)
On kuule aivan älyttömästi äitejä, joilla on ihan sama touhu päällä. Ja he ovat sitten kotona niiden lasten kanssa...
Minunkin mieheni on ihan hyvä mies mutta ei se ihan pärjännyt lasten kanssa kun nämä olivat pieniä. Pakkohan mun oli päävastuu hoidosta kantaa kun toinen ei vaan oppinut ja osannut.
Ap:lle oli yllätys, että mies oli tuollainen. Joskus esim. 9h aikana oli syöttänyt lapselle yhden banaanin, ei muuta. Ja oli sitä mieltä, että eihän noin pieni nyt enempää tarvitse. VAIKKA olin ostanut purkkeja kaappiin, kirjoittanutkin ohjeita jne. Ohjeet kävivät sitten miehen ylpeydelle, koska kyllähän hän nyt yhden vauvan osaa hoitaa. Miehen mielestä tuollainen siis ok. Illalla lähti harrastuksiinsa ja jätti mut siivoamaan sitä kaaosta, käymään kaupassa jne.. Argh. vieläkin kiukuttaa, vaikka taaksejäänyttä aikaa tuo.
Päättäjien ei minusta tarvitse ottaakaan päätöksenteossa huomioon naisia, jotka eivät osaa valita lisääntymiskumppaniaan paremmin. Miehenne ovat teidän valintojanne seurauksineen, eivät päättäjien.
Toinen asia, jota päättäjät eivät tajua, on se, että kaikilla naisilla ei todellakaan ole mitään työpaikkaa, johon palata vanhempainvapaan jälkeen. Minua jaksaa kummastuttaa, kun asiasta puhutaan ikään kuin se olisi itsestään selvää.
Moni av- mamma ei tajua, että naisellinen lempeys on usein luokkaa Anneli Auer.
Oletushan lähtee siitä, että kuka tahansa voi tehdä sun työsi. Tai siis minkä tahansa työn. Otetaan yksi sijaistamaan reservistä sillä aikaa, kun olet kotona.
Mitäpä sillä perehdyttämisellä. Työntekijän aliarvoimista, ihan kuin kaikki oltaisiin jossain kokoonpanolinjalla tekemässä kansantaloutta. Mun mielestä ammattitaito tulee vasta ajan kanssa ja jos on tarkoitus hoitaa lasta kotona kolme vuotta niin parempi että yksi ihminen on poissa sen aikaa ja sijainen voi oppia toimen kunnolla.
Eipä kaikilla miehilläkään ole sellaista naista jolta työnteko sujuu tai edes on erityistä motivaatiota. Ja nyt nämä uusavuttomat bimbot ja laiskurit pitäisi passittaa töihin kun mies jää kotiin hoitamaan lapsia? Mitäköhän siitäkin syntyy.
Onko sitä pakko lisääntyä kaiken maailman pässinpäinden kanssa?
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 15:14"]
Päättäjien ei minusta tarvitse ottaakaan päätöksenteossa huomioon naisia, jotka eivät osaa valita lisääntymiskumppaniaan paremmin. Miehenne ovat teidän valintojanne seurauksineen, eivät päättäjien.
[/quote]
Tai ehkä miehet vain ovat sellaisia, luonnostaan.
Toisaalta olet aikamoinen naistenvihaaja, kun vaadit naisilta ennustajan taitoja. Nimenomaan silloin kun miehellä ei ole lapsia ennestään, ei voi nähdä, millainen mies oikeasti on lasten kanssa.
Monella naisella myös on idealistisia käsityksiä lastenhoidon jakamisesta, ennen kuin se oikea todellisuus iskee.
Onnea vain valitsemallasi naisvihan tiellä.
Asiahan on niin, että kun mies on kotona vauvan kanssa ja äiti erossa vauvasta työpaikalla, siinä kärsii ihan koko perhe. Äiti kaipaa vauvan luo ja vauva äidin, vauva on äidin mielesä koko ajan, äidillä ei juuri ole työtehoa ihan biologisista syistä - eikä ole mitään syytä, miksi tätä pitäisi halveksia, kuten nyt tehdään.
mistä te löydätte noita pleikkaa pelaavia ääliöitä?
Miksi lapsen kanssa pitää olla kotona juuri kolme vuotta?
Mikä se semmonen isä tai äiti on joka ei osaa lastansa hoitaa tai jos ei osaa niin pyytää apua. Sehän on ihan täyttä välinpitämättömyyttä..ei se nyt kovin hyvä puoliso, äiti tai isä ole jos ei osaa lapsen tarpeita tyydyttää, siihen pystyy jokainen eria asia jos ei kiinnosta eikä viitsi.. ehkä olisi sitten fiksumpaa olla hankkimatta lapsia jos ei kiinnosta, mutta kun ei se fiksuus riitä edes siihen asti.
Ja jos nyt tästä on pakko jauhaa lisää, niin ap:n mies on monelta osin oikein kelpo ihminen. Hoitaa siis työnsä, talouden jne., on kiltti ja mukava, urheilullinen, tervehenkinen jne. En todellakaan mistään osannut päätellä, että hän sitten tosi paikan tullen ei osaakaan hoitaa vauvaa.
Ja sitä paitsi, vauva-aika on loppujen lopuksi aika lyhyt ja nyt kun lapsi on 4-vuotias, mies on mitä mainioin isä. Ei vaan jostain kumman syystä kykene itsenäiseen vauvanhoitoon. Siis säilyihän lapsi elossa ja niinpäin pois, mutta edelleen väitän, että kyllä mies voi olla ihan ok isä ja kumppani, vaikka ei vauvaa osaisikaan hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 15:53"]
Miksi lapsen kanssa pitää olla kotona juuri kolme vuotta?
[/quote]
Ei tartte, mut oishan se kiva, kun on tähän astikin saanut olla!
Nyt pitää vaan muksut tehdä vähän pienemmällä ikäerolla, kun ennen riitti kolme vuotta, nyt pitää olla seuraava tehty, kun edellinen on 1½-vuotias, ettei tartte mennä töihin.
...ja tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni erittäin tärkeää, että perhe saisi itse päättää, kuka lasta hoitaa.
ap
Ei niistä miehistä ole välillä isiksi, vaikka kuinka olisi ennen lasten tekoa puhuttu ettei äiti jaksa yksin.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 15:53"]
Miksi lapsen kanssa pitää olla kotona juuri kolme vuotta?
[/quote]
Mä ehdin olla työelämässä vielä 30 vuotta, mun lapsi on pienen hetken lapsi.
3v lapset on hyvin pitkälti päivä-ja yökuivia, eivät heräile öisin 4 kertaa. Alle kaks vuotiaan aamurutiinit, vaipanvaihtoineen ja yöheräilyineen ja uhmineen vaikuttaa kyllä mun työtehoon aika paljon..
No pitäkööt kämäsen 300€, mulle ei kyllä mikään holhousvaltio kerro miten elämäni elän ja kuka lapseni hoitaa. Irtisanoudutaan sitten vaikka kokonaan töistä :)
Ja onko kukaan kysynyt näiltä miehiltä haluaako he jäädä pois töistä kotiin hoitamaan lapsia? Valitettavasti Luoja tai mikälie Darwin ei ole luonut miehelle samoja hormoneja ja hoivaviettiä kuin naisille. Ihan kuin miehet olisivat innolla vaihtamassa ilmastoituja työhuoneitaan jalonastapaamisiaan pyykinpesuun ja astianpesukoneen täyttämiseen. Tosin voihan sitä kauppalehteä lukea hiekkiksen reunallakin. :)
Ei ole kaikilla miehillä myöskään asioitansa osaavia vaimoja. Ja kaikilla ei ole lainkaan puolisoa.