Millainen on narsistimies suhteen alussa ja lopussa?
Kokemuksia miten homma toimii alussa ja miten myöhemmin? Ja missä vaiheessa huomaa, että suhde on toivoton? Miten iso kynnys lähteä avioliitosta?
Kommentit (115)
Ihmettelen vaan miten monesti kommentoidaan, että 3-4 naista samaan aikaan. Mutta onko tämä olettamaa? Miten tuon saa selville?
T. Narsistin uhri myös
Alussa luulet olevasi taivaassa, niin ihanasti sinulle puhuu ja sinua hyväilee. Sitten noin parin kuukauden kuluttua alkaa kulissit rakoilla. Tulee pahantuulen puuskia aivan tyhjästä, jolloin raivoaa sinulle. Myöhemmin vielä viitsii laittaa stressin, päänsäryn, vaikean työnsä syyksi.
Sitten hyvät ajat katoavat kokonaan ja käytöksensä on pelkkää rähjäämistä.
Jatkan myöhemmin, koska nyt ei aikaa.
Tärkein varoitusmerkki on, että eristää sinut ystävistään ja sukulaisistaan. Jopa salaa omassa fb:ssaan olemassaolosi.
Tämän hän tekee siksi ettet kuule sukulaisiltaan totuutta hänen aiemmista suhteistaan ja syistä, jotka johtivat eroon. Hän myös mustamaalaa sinua kaikille, jotta kukaan ei usko sinua, kun haluat kertoa totuuden.
Elin narsistisen yh-isän kanssa, hän hurmasi oikeuden avioero-oikeudenkäynnissä koska äitini oli sairastunut, luultavasti myös parisuhteestaan. niin eli elin hänen kanssaan ikävuoteni 10-19
ihmissuhteemme ei luojan kiitos täyttänyt parisuhteen merkkejä kaikilta osin, mutta lukiessani näitä tarinoita, voin vahvistaa että kuulostaa tutulta. viimeiseksi teokseen hän jopa lähenteli minua, eli ehdotti seurustelua, oman tyttärensä kanssa, kun olin 19v. silloin juoksin ja lujaa enkä ole pahemmin taakseni katsonut.
NUT toimii valtakunnallisesti, ja kävin itsekin niissä tapaamisissa purkamassa aikuisen lapsen näkökulmaa suhteessa narsistiseen vanhempaan. mun kohdallani välejä ei ole ollut isääni kymmeniin vuosiin ja se on ainut oikea ratkaisu vaikka oli aika jolloin olin niin hänen pauloissaan etten osannut kuvitella elämää ilman häntä. nimitän narsisteja ihmissuhderikollisiksi. heillä ei ole mitään käsitystä/hyvin vähän käsitystä aikuisten välisistä ihmissuhteista. sisimmässään he ovat rikottuja tai kaltoinkohdeltuja lapsia, jotka etsivät hyvitystä traumalleen kostamalla sitä koko elämänsä toisiin. olen miettinyt voiko narsistia edes auttaa vai onko hänen kohtalonsa olla kykenemätön rakkauteen . jos jotain sanon hyvää isästäni, niin ihan lapsena hän hoiti minua hyvin ja oli kannustava isä. hän sairastui omalla tavallaan mielestäni eniten narsismiin avioeronsa jälkeen. äitini sairastaa myös mutta eri tavalla. eli hyvin kuormittavaa elämää he elivät aikoinaan. yritän ymmärtää kokemaani ja laittaa sitä perspektiiviin . yritän edelleen ajatella hyvää ihmisistä, ehkä myös vanhemmistani.
Kiitos tästä ketjusta! voimia siskot ja myös veljet! hakekaa apua vaikeisiin tilanteisiin ja niiden jälkeenkin. ja ennen kaikkea , suojelkaa lapsia.
Oman käsitykseni mukaan, narsismiin voi sairastua, jos lasta kaltoinkohdellaan ja pahoinpidellään herkässä pikkulapsi-iässä. On äärettömän tärkeää, että pieni lapsi saa uhmailla vanhemmilleen, olla vaikea aikansa ja vanhempien on kestettävä se ja rakastettava lasta ehdoitta vaikka ottaisi kuinka koville. Narsismin juuret ovat kai siinä, että uhmaiässä on oltu kohtuuttoman ankaria, eikä lapselle ole syntynyt tervettä itserakkauden minäkuvaa, eli sitä että olen erillinen oman tahtoni omaava persoonan alku vanhemmistani. tämä ei ole mistään kirjasta mutta kun olen kuunnellut tarinoita narsistisita miehistä ja tulee usein kuvaus yliankarista ja rakkaudettomista vanhemmista pikkulapsivaiheessa ja myöhemminkin. narsismi on vakava mielenterveyden ongelma, sairaus, johon toivon, että heille olisi olemassa apua. ainut keinohan saada apua on myöntää että on joku ongelma, ja sitä narsisti harvoin myöntää. hänhän pitää täydellisyyden illuusiota yllään.
Suhteen alussa olin varma että löysin elämäni suurimman rakkauden. Miehellä oli temperamenttinen latinovaimo, joka kuulemma hakkasi miestä, oli vain lapsen takia vielä naimisissa, lapsikin oli vaimon syytä, jätti salaa pillerit pois. Seksiäkin kuulemma kerran kuukaudessa lauantai saunan jälkeen klo 21. Jos mies myöhästyi niin seksivuoro meni siltä vkolta ohi. Sain romanttisen lahjan ja korun. Aloimme tapailla sekin merkeissä. Pian alkoivat vaikeudet. Mies paljastui tunteettomaksi, empstiakyvyttömäksi ja valehtelijaksi. On vieläkin naimisissa saman latinon kanssa ja todennäköisesti valehtelee jo seuraavalle. Ei koskaan pyytänyt anteeksi. Ei koskaan puhunut muusta kuin seksistä. Epäili koko ajan minua pettämisestä vaikka itse valehteli ja petti minkä ehti. Aloin voimaan huonosti. Mies alkoi "leikillä" kutsumaan minua huorakseen.... Mies särki sydämeni pahasti. En ole uskaltanut edes harkita uutta suhdetta vielä.
Onko narsistille jotenkin tyypillistä, että suhteessa edetään ihan hirveän nopeaan tahtiin? Olen seurannut vierestä tällaista erään ystäväni osalta. Ystäväni oli kaikin puolin hyvässä suhteessa, jossa oli myös yhteisiä lapsia. Hän tapasi työpaikalla komean hurmaavan miehen, ihastui päätäpahkaa ja aivan yhtäkkiä jätti kunnollisen miehensä. Puolessa vuodessa hän oli jo menossa naimisiin tämän uuden ihastuksen kanssa ja lapsikin tulossa. En ymmärrä, miksi sellainen kiire. Olen tavannut ystäväni uuden miehen muutaman kerran ja hän on valloittava, mutta jokin hänessä soittaa hälytyskelloja, en vaan tarkkaan tiedä, mikä.
Totta! Pettäjä on. Montakin naista voi olla yhtä aikaa narsistimiehellä pyörityksessä. Salailee nämä tietysti uhriltaan tai uhreiltaan. Säälittävää touhua ja loukkaavaa touhua!
Vierailija kirjoitti:
Onko narsistille jotenkin tyypillistä, että suhteessa edetään ihan hirveän nopeaan tahtiin? Olen seurannut vierestä tällaista erään ystäväni osalta. Ystäväni oli kaikin puolin hyvässä suhteessa, jossa oli myös yhteisiä lapsia. Hän tapasi työpaikalla komean hurmaavan miehen, ihastui päätäpahkaa ja aivan yhtäkkiä jätti kunnollisen miehensä. Puolessa vuodessa hän oli jo menossa naimisiin tämän uuden ihastuksen kanssa ja lapsikin tulossa. En ymmärrä, miksi sellainen kiire. Olen tavannut ystäväni uuden miehen muutaman kerran ja hän on valloittava, mutta jokin hänessä soittaa hälytyskelloja, en vaan tarkkaan tiedä, mikä.
Kiire on yksi narsistin käyttämistä keinoista. Kiire muuttaa yhteen , kiire hankkia lapsi. Tämä muotoillaan kauniisiin samettilauseisiin , tarkoitus on saada kohde äkkiä "omaksi , täyteen hallintaan". Kun yhteenmuutto on totta alkaa narsistin peli käynnistyä , kohteen itsetunto muserretaan kaasuvalottamalla , henkisellä alistamisella , mykkäkouluilla. Pikkuhiljaa kohde eristetään suvustaan , ystävistään , näin narsisti on ainoa jota kohde näkee ja kuuntelee. Narsisti mustamaalaa siinä sivussa kohdetta ja pitää omat kulissinsa kunnossa. Narsistille tämä kaikki on vain peliä , ei hän ymmärrä tekevänsä väärin . Eikö kaikki ihmiset pelaa? Narsisti ajattelee kuin pikkulapsi , jos et ole minun puolellani olet minua vastaan . Muita vaihtoehtoja ei ole. Narsistin emotionaalinen kehitys on uhmaikäisen pikkulapsen tasolla.
Tyypilliset ilminarsistin tuntomerkit mutta osaa myös uhriutua. Katso You Tubesta video Narsisti vs minä ja "punaiset liput (red flags) . Siinä on aika hyvin kerrottu punaisista lipuista. Tai video "millainen on narsisti suhteen alussa". Narsisti vs minä videoista kyllä tunnistaa oman narsisti kokemuksensa hyvin ja auttaa ymmärtämään narsismia ja miten pahaa jälkeä se uhrilleen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Alussa kaikki menee hyvin, elämä tuntuu hyvälle. Sukulaiset tykkää, kaverit ihastelee ja tuntuu hyvälle kun on vihdoinkin mies joka vaikuttaa ihanalle.
Sit pikkuhiljaa huomaa ettei mies jostain syystä pidäkään sun kavereistasi, saattaa suutahtaa jonkun vuosien takaisen jutun takia jolloin et edes tuntenut häntä. Ohimennen mainitsee sun ulkonäöstä jotain negatiivista. Jos tulee riita, ihan mistä syystä vaan, niin asiat kääntyvät niin että huomaat itse pyytäväsi anteeksi vaikka mies olisi loukannut sinua. Ja sehän loukkaa sitä varmimmin mitä näkyvämmin näytät että loukkasi. Ja sinä pyytelet anteeksi että hän on joutunut niin sinulle tekemään.
Sit huomaat ettet ole nähnyt kavereitasi pitkiin aikoihin, ja jos olet, et niin etteikö mies olisi koko ajan ollut paikalla. Mies luultavasti myös kommentoi kaveripiirisi naisia "tuota mä voisin panna"-tyyppisesti. Jos satut tapaamaan ystäviäsi ilman häntä, kotiintullessa vastassa on kuulustelua, mököttämistä, satunnaisia raivareita tai itse herra aurinkoinen, ikinä et tiedä mikä odottaa.
Anteeksipyyntöä saat odottaa maailman tappiin saakka. Hän ei myöskään sairastu, ja jos sattuu sairastumaan se on sun syysi. Narsistimies ei myöskään koskaan tule kuolemaan, eikä myöskään hänen lähipiiristään kukaan; sinä et tietysti kuulu siihen joukkoon, vuosien aikana riitojen pahentuessa hän myös mainitsee asian ääneen. Sitten alkaa väkivalta, henkinen selkäranka alkaa olemaan jo murrettu; ethän sinä liiku muualla kuin kotoa töihin ja kauppaan. Mies ei koskaan liiku julkisella paikalla kanssasi, koska "ei kehtaa tuon näköisen kanssa missään olla", ja jos sattuu mukana olemaan, hän voi järjestää hillittömän huutokohtauksen keskellä kauppaa koska sinä olet vain niin tavattoman typerä ämmä. Mies saattaa lyödä, mutta lyö paikkoihin joita ei muut näe. Ja sinä et kehtaa kertoa, koska lähipiirin mielestä sinulla on hieno mies.
Olet toki vihjaillut sukulaisille että voit huonosti eikä parisuhteessanne ole kaikki kunnossa, mutta koska mies käyttäytyy niin miellyttävästi heidän läsnäollessaan, sinua pidetään kiittämättömänä paskiaisena. Usein tuollainen mies ei edes juo juuri mitään. Et enää tiedä mustan ja valkoisen eroa, kaikki on harmaata ja huomaat, ettet osaa mitään, tiedä mitään ja olet aina väärässä ja syypää.
Huomaat toivovasi että tulisi aamu kun mies ei enää heräisi. Tai ei palaisi töistä kotiin, olisi vain yksinkertaisesti kuollut. Koska jossain sisällä tiedät, että kuolema olisi helpoin tapa päästä miehestä eroon, avioerosta tulisi helvettiä.
Ja kun mies ei vaan suostu kuolemaan pelkän toiveen perusteella, sinä joko jäät siihen ja koitat kestää harmaata, ilotonta ja pelottavaa elämääsi koska "lapsilla pitää olla isä", tai sitten saat äkillisen voiman jostain ja haet eroa sekä kerrot vihdoin totuuden jollekin joka tulee auttamaan muutossa.
Osituksessa mikään ei mene reilusti, yhteiset tavarat eivät olekaan yhteisiä jotka jaettaisiin puoliksi, jokaisessa on hintalappu jonka arvon mies vaatimalla vaatii sinun korvaavan. Tai sitten ilmoittaa ettet saa mukaasi mitään. Uhkailee lasten viemisellä "et näe niitä enää ikinä". Et enää jaksaisi riidellä noin turhista kuin vaikkapa pyyheliinoista ja sanot että mies saa kaiken. Aloitat tyhjästä uudelleen, mutta sekään ei riitä. Mies vaatii rahaa, paljon ja epäloogisilla perusteilla.
Mikään ei tule riittämään.Lapset ovat kevyitä nappuloita eron alussa, mies jättää hakematta, palauttaa miten sattuu, syypää olet sinä jos lapset joutuvat odottamaan oven takana. Ei mies, joka vain dumppaa lapset pihalle jäämättä odottamaan oletko kotona vai et. Sinähän et tiennyt heidän tulevan sovittua aiemmin. Asteen sairaammaksi touhu menee jos mies saa tietää sun tapailevan jotain toista miestä eron jälkeen. Vaikka itsellään olisi jo uusi nainen, sillä ei ole merkitystä; sinun elämäsi on uhka hänelle ja se pitää tuhota tavalla millä tahansa.
Ja kun tuon kaiken jaksaa jaksaa ja jaksaa, niin jossain vaiheessa huomaat että on vain yksinkertaisesti ihanaa olla elossa ja hengittää. Osaat sittenkin asioita, mielipiteesi eivät ole vääriä, olet kaunis ja kanssasi voi olla ilman riitelyä julkisillakin paikoilla.
Eli tiivistetysti:
ensin helppoa ja ihanaa, lopuksi ihan vaan helvettiä.
Ja itsessä ei tietenkään koskaan ole mitään vikaa. Onneksi mies pääsi eroon sinusta, aamen!
Mä ainakin sain pettämisen selville mm. sattumalta kun törmäsin häneen extempore outoihin aikoihin niissä paikoissa joissa ei hänen pitänyt omien sanomiensa mukaan olla. Toinen asia on se puhelimen piilottelu ja öisiin aikoihin aktiivisena oleminen mm. mesessä. Jos asiaa kysyy häneltä suoraan niin tietysti kieltää mutta kehon kieli kertoo ihan muuta kuin sanat. Käytös ja puheet ristiriidassa keskenään. Valehtelun kyllä näkee. Intuitioon kannattaa myös luottaa.
Narsisti on suhteen alussa hurmaava ja uhrilleen ihan mitä uhri vaan haluaa eli näytetään itsestä täydellistä peiliä josta uhriin näkee itsensä täydellisenä. Ihan sairastahan tämä on mutta narsisti on todella vakuuttava ja aidon tuntuinen. Myöhemmin asiat muuttuvat ihan toiseksi ja alkaa henkinen pahoinpitely vähintäänkin. Narsisti ei jaksa sitä täydellistä peiliään näyttää kokoaikaa ja kun uhrille totuus selviää niin Narsisti jättää ja etsii uuden uhrin joka sitä täydellistä peiliä pitää pystyssä. Tämän pelin kun uhri tajuaa ja mistä tässä on loppujen lopuksi kyse niin irtaantuminen narsistista on helpompaa ja mahdollista. Tieto narsismista auttaa myös kun ymmärtää nämä narsistin toimintatavat. Toipuminen kestää mutta on sen arvoista.
Tsemppiä kaikille uhreille!
Narsisti voi alkuun myös valehdella että haluaa parisuhteen. Muutaman kuukauden päästä alkaa kuitenkin näkyä ne vetäytymisen merkit selittelyineen. Sitten alkaa tää on/off vaihe joka johtaa aina eroon jos uhri ei jaksa eikä suostu narsistin manipuloitavaksi. Narsisti ei jaksa olla pitkissä suhteissa. Kyllästyy helposti. Haluaa aina vaan uutta ja uutta. Ero on uhrille hyvin raskas koska on traumasiteessä narsistiin.
Hui kauheeta! Sinun kannattaisi varoittaa ystävääsi ja kertoa mitä tuntemuksia toi aiheuttaa sinussa. Todennäköisesti olet oikeassa tuntemuksesi kanssa.
Millainen on narsistimies suhteen alussa ja lopussa?
Narsistisen persoonallisuushäiriön omaava miespuolinen henkilö on suhteen alussa:
Kiinnostunut intensiivisellä tavalla sinusta (hän imee itseensä tietoa sinusta kuuntelemalla sinua, kyselemällä sinun asioitasi)
Esiintyy herrasmiehenä. Hän on korrekti, hyvätapainen, karismaattinen. Hän huomioi sinua joka käänteessä avaen ovia sinulle ja lahjomalla sinua kukilla, illallisilla tai matkoilla.
Hän rakentaa teille yhteistä tulevaisuutta ( future making), joka on juuri sitä, mitä olet aina toivonutkin.
Hän pitää samoista/ asioista kuin sinä ja kiinnostuu samoista harrastuksista kuin sinä, ellei jo harrasta samoja asioita kuin sinä.
Hän puhuu kauniisti, nostaa itsetuntoasi ylistämällä sinua. (Useimmiten kehuu ulkonäköäsi tai kertoo sinulle hurmaavia piirteitäsi, jotka liittyvät luottamukseesi ihmisiin, positiivisuuteesi, sinnikkyyteesi, palvelualttiuteesi, herttaisuuteesi). Näillä hän pyrkii itsensä toteuttavaan profetiaan, eli sinun on käyttäytyvä näin ja edustettava kaiken anteeksiantavaa.
Hän antaa kuvan itsestään hyväntekijänä, ehkä varakkaanakin ja esiintyy vaatimattomana tai kertoo avoimesti menestystarinaansa ( joka ei ole totta)
Hän on varsin vakuuttava esiintyessään ja herättää luottamusta.
Hän yllättää sinut palveluksillaan, pitää huolen siitä, että saat seksuaalisen tyydytyksen.
Tunnet, kuinka hän " suojelee, arvostaa ja kunnioittaa sinua", koska narsistisen persoonallisuushäiriöiset kykenevät esittämään erilaisia rooleja.
Hän värittää elämäänsä jännittävillä ja erilaisilla kertomuksilla- tämäkin saa sinut kiinnostumaan tästä " hyvin erilaisesta miehestä"
Hän saattaa asettautua uhrin asemaan häben perheessä tapahtuneista/ entisissä parisuhteissaan tapahtuneista/ työpaikoissa ristiriidoista ja tästä syystä vetoaa empatiaasi, huolenpitotaitoihisi sekä toisaalta hän varmistaa, ettet ota yhteyttä hänen elämään kuuluviin ihmisiin.
Hän esiintyy sielunkumppaninasi, on upea rakastajasi kaunopuheisena ja antaa lupauksia täydellisestä suhteesta
KUNNES
a) hän kyllästyy sinuun (olit laiska kertomaan kuinka ylivoimainen mies hän on muista miehistä, et kehunut ja ylistänyt tarpeeksi hänen erinomaisia piirteitä)
b) hän löytää kiinnostavamman naisen ( varakkaamman, joustavamman, herkemmän, kontrolloitavamman, kauniimman, menestyvämmän, joka antaa hänelle enemmän huomiota, etuuksia ja on riippuvaisempi hänestä.
c) Hän aisti, että kyseenalaistat hänen mielenterveyttään/ tunnistit narsistisen persoonallisuushäiriöisen.
d) Et ollut enää manipuloitavissa, kontrolloitavissa ja asetit itsellesi sietokyvyn rajat - ehkä aloit konfrontoimaan häntä ja et enää niellyt hänen valheitaan.
Suhteen päätyttyä, loppusuoralla narsistisen persoonallisuushäiriön omaava mies esiintyy:
Negativismin mestarina
Pyrkii saamaan sinut huonoon valoon muiden ihmisten edessä
Valehtelee sinusta ja kääntää syyn 100% sinun syyksi. Hän tekonsa ja sanansa ovat sinun tekoja ja sanoja.
Asettelee ansoja sinulle
Käyttää hoviaan, apulaisiaan jotta sinusta kerrotaan valheellista useille ihmisille.
Hän vainoaa sinua konkreettisesti, somessa.
Uhkailee ja kiristää sinua, mikäli kerrot totuuden muille
Hän saa naesistisen raivon, jolloin voi olla sinulle vaarallinen fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti
Hän kostaa sinulle, mikäli jätit hänet ennen kuin hän hylkäsi sinut (narsistille suhteessa ollaan kilpailukumppaneitakin)
Hän voi tuhota maineesi, pyrkii viemään terveen itsetuntosi.
Hän toivoo suhteen jälkeenkin, että voisit toimia hänen hovin jäsenenä. Tarkoittaa, että sinun on oltava lojaali suhteen jälkeenkin, toimia kannustusjoukoissa mukana, olla hyödyksi taloudellisesti- seksuaalisesti, tai vaikka osallistua hänen ihailijana tapahtumassa, jossa hän haluaa saada uuden naisen
Miten narsisti käyttäytyy?
Laaja kysymys, mutta yritän tiivistää:
Manipuloi
Valehtelee
Projisoi
"Kaasusumuttaa" eli (gaslighting)
Pyrkii hyötymään toisista ihmisistä
Alistaa ja väheksyy muita ihmisiä
Kontrolloi muita
Pitää itseään etuoikeutetussa asemassa muihin ihmisiin
Pitää usein samanaikaisesti muita kumppaneita, pettää.
Selittelee tekemisiään valheesta kiinni jäädessään, muuttaa tarinaa ja värittää tapahtuneita
Pyrkii luomaan pelon ilmapiiriä, jotta muut eivät uskalla toimia häntä vastaan
Käyttää useita defenssejä
On lapsellinen
Ei vastaa suoraan kysymykseen, ja kääntää usein kysymyksen takaisin kysyjälle
On arrogantti ja töykeä ihmisille
Ghoustaa eli estää sinut esim. Mediasta rankaistakseen sinua, mutta tarkkailee sinua ja voi tehdä useita feikkiprofiileita seuratakseen sinua.
Hakee ihailua
Jos ei saa ihailua, vihan tunteetkin käyvät: hakee voimakasta reagointia muilta ihmisiltä
Kätkee omat todelliset pelot: hylkäämisen pelon, häpeän tunteet
Mustamaalaa muita
Käyttää apulaisia ( hoviaan) hyväksi. Marionetit tekevät likaisia töitä narsistin puolesta joko pelosta, että narsisti rankaisee muutoin tai syystä, että saisi kunnioitusta, huomiota narsistista.
Narsisti voi eristää sinut muista ihmisistä myös niin että tuhoaa itsetuntosi. Et usko enää olevasi kiinnostava ja rakastettava ihminen muiden silmissä ja eristäydyt. Näin kävi minulle.
Epäempaattinen. Ei minkäänlaista empatiaa muille ja jos niin näyttelee.
Saita. Olipa rikas tai ei niin erittäin saita kaikessa ja niin se peilautuu tunteisiinkin.
Uhriutuu ja kerjää sääliä, jonka taakse peittää omaa käytöstään ja hakee hyväksyntää omille teoilleen.
Itsekäs. Erittäin itsekäs, oma napa kaikessa tärkein.
Karsii läheltään liki kaikki. Ystäviä todella vähän, jos ollenkaan.
Seksissä tekninen ja läheisyys puuttuu. Tunteista ei puhu eikä osaa käsitellä niitä.
Ilmeetön ja usein masennusta tai ahdistusta.
Rikkonainen tai turvaton lapsuus usein pohjalla.
Suhteessa mennään hänen ehdoilla.
Narsistinen ihminen ottaa yleensä sellaisen kumppanin jonka kuvittelee olevan hänen alapuolellaan tai jollain tavalla muuten alistettavissa.
Tätä hän ei tietenkään näytä sille kumppanille ennen kuin asiat ovat menneet siihen pisteeseen että narsisti kokee tulleensa ohitetuksi jollain tavalla tai kumppanista ei ole enää mitään hyötyä itselle, jolloin hänestä on tullut merkityksetön narsistille. Tässä kohtaa narsisti voi tehdä mitä tahansa. Riippuen monista eri seikoista, hän toimii oman kuvitellun etunsa mukaisesti. Laskelmoi ja punnitsee niin kauan kun tilanne sen sallii ja jos ei enää salli, toimii impulsiivisesti tukahduttaakseen sisällään vellovaa pahaa oloa.
Teot voivat olla esimerkiksi kumppanin kiusaaminen vallankäytöllä tai uuden uhrin ottaminen elämäänsä, jota sitten kohtelee myös äärimmäisen huonosti. Jos uusi uhri on valmiiksi heikossa asemassa narsistiin nähden, alkaa huono kohtelu lähestulkoon heti kättelyssä, muuten vasta sitten kun uusi uhri on jollain tavalla asettunut narsistin tielle, joko konkreettisesti tai kuvitellusti.
Näistä muuten moni on psykopaatti. Kun kasvaa hyvässä perheessä ja on lahjoja, niin ei ajaudu heti paljastumaan sellaiseksi. Vasta rikosten kautta jos niistä jää kiinni.
Alussa ja lopussa valehtelee. Älä tosiaan edes pysähdy ja sulje ovi tiiviisti jättäessäsi narsistin. Siinä lyhyesti. Yleensä vähintään 3-4 naista kierroksessa samaan aikaan.