6-vuotias poikani sanoo, että haluaa olla tyttö.

Luultavasti vain joku vaihe ja en nyt hirveästi kiinnittäisi asiaan huomiota vaan anna pojan olla sellainen kuin on.

Itse halusin aina pienenä olla ehdottomasti poika ja leikit oli aika raisuja ja lempivärit oli ruskea ja sininen ja mekot ja hameet oli myrkkyä :)

Mutta sitten murkkuikäisenä olin jo ihan ok tyttö ja ihan tavallinen hetero nainen minusta sitten tuli.

Voi olla vain tyttömäinen poika, ei vielä tarkoita, että oikeasti kokisi olevansa toista sukupuolta.

Anna olla rauhassa sellainen kuin on. Jos haluaa olla tyttömäinen niin mikset anna olla. Jos se tunne jatkuu ja voimistuu, autat lastasi aikuisena vaikka sukupuolenkorjaukseen, jos hän todella sitä haluaa.

Niin, kun ajattelin vaan että vuoden päästä menee kouluun ja siellä voi tulla kiusatuksi jos on muiden mielestä kovin "outo". Että pitäisikö sitä ennen vaikka ensi kesänä, jos homma vielä jatkuu, käydä jossain terapiassatsekkaamassa tilanne, että osaan tukea lasta oikealla tavalla.

Lapselle voi kertoa, hän saa olla juuri sellainen poika kuin haluaa. On ihan okei olla pitkätukkainen, leikkiä niitä leikkejä joista tykkää ym. Jos hän sitten isona tahtoo olla tyttö, hän saa olla.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 12:07"]

Niin, kun ajattelin vaan että vuoden päästä menee kouluun ja siellä voi tulla kiusatuksi jos on muiden mielestä kovin "outo". Että pitäisikö sitä ennen vaikka ensi kesänä, jos homma vielä jatkuu, käydä jossain terapiassatsekkaamassa tilanne, että osaan tukea lasta oikealla tavalla.

[/quote]

Joo, ammattilaisen kanssa keskusteleminen ei ole huono juttu. Massasta poikkeavan lapsen kanssa on aina haasteena se, miten hänen itsetuntoaan voisi tukea niin, että hän tuntisi, että saa olla oma itsensä, ja samalla kuitenkin välttyisi jäämästä muiden jalkoihin.

Kun tässä on vielä sellainenkin juttu, että isänsä ei ole kauhean hyvillään asiasta vaan pikemminkin häpeää asiaa ja pelkään että tukeminen ja mahdollisen avun hakeminen asiassa jää kokonaan minun harteilleni.

Taitaa äiti olla enemmän terapian tarpeessa kuin poika.

Anna pojan olla sellainen kuin on ja opeta hänet pitämään puolensa ja kasvata hänelle hyvä itsetunto jotta uskaltaa olla oma itsensä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 12:07"]

Niin, kun ajattelin vaan että vuoden päästä menee kouluun ja siellä voi tulla kiusatuksi jos on muiden mielestä kovin "outo". 

[/quote]

Kiusaaminen ei koskaan ole kiusatun vika, eikä kaikkia kiusata, vaikka olisi kuinka erikoinen. Jos asia huolettaa, voit ennen koulun alkua puhua lapsen kanssa asiasta siitä näkökulmasta, että kaikki eivät välttämättä ymmärrä erilaisuutta, mutta mitään vikaa ei siinä ole. Ja opettaa lapselle, miten toimia kiusaamistilanteessa.

Kaikkein surullisinta on jos ei edes omassa kodissaan "kelpaa" sellaisena kuin on!

Siitä olisin enemmän huolissani kuin mahdollisesta tulevasta koulukiusaamisesta eli isi ja äiti terapiaan...ei poika!

Mitä minä nyt äitinä olen tehnyt väärin? Olen antanut pojan olla, antanut tukan kasvaa ja ollut huolissani. Olen suunnitellut terapiaa pojan kasvamisen tueksi ja omaksi avukseni pojan tukemisessa. Siis miten te nyt minusta saitte tarinan roiston?

Jos oikeasti pelottaa sinua, olisi parempi kysyä erikoislääkäriltä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 12:20"]

Mitä minä nyt äitinä olen tehnyt väärin? Olen antanut pojan olla, antanut tukan kasvaa ja ollut huolissani. Olen suunnitellut terapiaa pojan kasvamisen tueksi ja omaksi avukseni pojan tukemisessa. Siis miten te nyt minusta saitte tarinan roiston?

[/quote]

Tällä palstalla monet käyvät jonkinlaista äitiyskilpailua. Jokainen toinen äiti on lytättävä, oli asia mikä tahansa. Et sinä ole mitään väärää tehnyt. Jatka vain lapsesi tukemista ja rakastamista! :)

Älä ainakaan lyttää poikaa ja yritä antaa tukea vaikka isä häpeääkin asiaa. Moni transsukupuolinen kertoo kokeneensa olevansa väärän sukupuolen kehossa jo heti varhaislapsuudesta asti. Suosittelisin lukemaan esimerkiksi Setan Transtukipisteen sivuilta (www.transtukipiste.fi) transsukupuolisuudesta ja vaikka pyytämään keskusteluapua jos asia painaa paljon mieltä. Äskettäin on myös julkaistu transsukupuolisen lapsen äidin kirjoittama romaani tytöstä joka tunsi itsensä pojaksi (Marja Björk: Poika), ja se voisi olla myös hyvää luettavaa.

Älä hätäile asian kanssa - tämä voi olla vain ohimenevä vaihe tai sitten teillä oikeasti on transsukupuolinen lapsi, joka saattaa myöhemmin elämässä hakeutua sukupuolenkorjausprosessiin. Asiasta voi puhua myös neuvolassa ja vaikka neuvolapsykologin kanssa.

minä halusin lapsena olla poika, vasta joskus n. 10-11 aloin ajatella, että on ihan ok olla tyttö. Ihan normaali nainen, äiti ja vaimo olen, ja teini-iässäkin ihan normaali teinityttö, vain lapsena olin poikatyttö (pukeuduin poikien vaatteisiin, hiukset oli lyhyet, en suostunut koskaan niiaamaan vaan kumarsin jne.).

Luulen, että tuo haluni johtui siitä, että minulla oli isoveli ja isä, joita ihailin, äiti oli masentunut ja vähän etäinen. Pidin myös poikia/miehiä jollain tavalla parempina kuin tyttöjä/naisia, ympäristö antoi sellaisia merkkejä siihen aikaan, kaikki merkkihenkilöt ym. olivat miehiä. (Äiti oli kyllä feministi, ja itsekin sitten myöhemmin, kun jo olin tyytyväinen tyttöyteeni. Ja käsitän feminismin tasa-arvoksi, en sellaiseksi että naiset olisivat miehiä parempia).

Jos pojallasi on samantyyppinen juttu kuin minulla, niin sehän tarkoittaa vaan sitä, että tasa-arvo on toteutunut siinä suhteessa, ettei ympäristö hänellä ainakaan anna merkkjä että naiset olisivat huonompia kuin miehet :). Ehkä hän vain tahtoisi olla kuten (ihailemansa?) isosisko ja äiti?

Mutta johtui mistä johtui, niin anna pojan olla sellainen kun hän tahtoo, muista kehua häntä paljon, ja nimenomaan omana itsenään, ottamatta millään tavalla kantaa hänen sukupuoleensa.

Pojastasi kasvaa varamasti oikein hyvä mies, kunhan häntä ei vaan pakoteta nyt mihinkään "äijäkouluun".

Meillä tyttö halusi olla poika ja kyseli, koska hänestä tulee poika. Nyt aikuisena on rekkakuskilesbo.

mun pojalla oli noihin aikoihin  keijukaiseksi pukeutumisvaihe. Siskon hynttyyt ylle, ja tanssiksi... Ajattelin että haluaa kokeilla millainen maailma olisi jos olisinkin tyttö.

Vähän niinku on kiva leikkiä koiraa, metsästäjää, intiaania.

ihan tavallinen jääkiekkojunnu (täysin ja pelkästään omasta halustaan) se on edelleen nyt kolmasluokkalaisena

Pitää sallia kokeilla erilaisia asioita.

Minun poikani halusi olla koira. Sitten hän halusi olla kissa. Lopulta hän keksi, että hän haluaa olla kuin leikkikaveri päiväkodista. Piti kutsuakin häntä tämän leikkikaverin nimellä, muuten ei kuunnellut. :) 

Tuumasin, että ok. Aika aikaa kutakin, ja salaa, hiljaa ihan itsekseni olin vähän huolissani, mitä tästä oikein on tulossa. Myöhemmin hän halusi olla ihan oma itsensä. Luultavasti hän halusi kokeilla, millaiselta tuntuisi olla jokin muu kuin hän. 

Mielestäni olet tehnyt ihan oikein, kun olet antanut poikasi elää itsensä näköistä lapsuutta. On myös hyvä, että haet itsellesi ja lapselle ammattiapua/ tukea, tms. jos se tuntuu hyvältä ajatukselta. Tosin miehesi tarvitsisi varmaankin enemmän tukea kuin sinä. Tsemppiä!

Näin itse transsukupuolisena neuvoisin vain tukemaan. Annan lapsesi leikkiä niitä leikkejä, mitä haluaa ja etsiä oma tyylinsä (on se sitten pitkää tukkaa tai lyhyttä). Voi toki olla vaihe, josta kasvaa ulos, mutta on hyvä tiedostaa, että lapsesi voi hyvinkin olla transsukupuolinen. Tulevaisuudessa varmasti suomessakin hoidetaan alaikäisiä transsukupuolisia niin, että viivästytetään murrosikää, jotta lapsella on aikaa miettiä päätöstään. Toisille se on elämän ja kuoleman asia. Minullekin se oli. Transtyttöjen eritoten kannattaa miettiä tarkkaan, koska äänenmurrosta ei peruuteta, parrankasvua ei peruuteta ja jäsenetkin kasvavat isommiksi kuin naisilla. 

Transmiehet taas hormoneilla korjaantuvat suht helposti miehen näköisiksi. Suurin ongelma on rinnat, joista haluaa päästä eroon ja äkkiä. 

19: että mua ketuttaa tollaset "halusi olla koira, kissa, pupu", perkele ihmisiä me ollaan eikä mitään elukoita. Ihan erikseen on sitten ne leikit, että leikitään jotain eläintä. En minä leikkinyt poikaa, vaan olin poika. Nyt mies. 

On hyvä hakea apua, mutta muistakaa, että transsukupuolisuudestakaan ei voi ketään eheyttää, niin kuin ei voi seksuaalisuudestaankaan. Vuosikymmenienkään terapiat ei auta, vaan pahimmassa tapauksessa nurkkaan ahdistettu transsukupuolinen tekee itsemurhan, jos hänen ei anneta olla sellainen kuin sisimmältään on. Olisiko itsemurhaluku seitsemän kertainen ikäryhmäänsä verrattuna. 

Pärjäilkäähän :)

No en nyt ihan vielä leimaisi 6-vuotiasta transsukupuoliseksi.

Muuten, mun 8-vuotias on aika tyttömäinen, on aina ollut, eikä kukaan ole koskaan kiusannut. Ehkä eskari-iässä vähän jotkut kokeilivat, mutta pojallani oli niin vahva itsetunto, että se loppui. Hän harrastaa erästä poikamaista urheilulajia, se saattaa auttaa kaverimaailmassa.

Se isä kyllä vaatisi asennekasvatusta. Meillä sen tarpeessa olisi muutama kaukaisempi sukulainen.

On paljon pahempiakin kohtaloita, nostakaa vaan pojan itsetuntoa. Vaikka jollain mieleisellä harrastuksella.